Re: Oudot tavat/teot yksin ollessa

Juuri yksin ollessa ei outoja tapoja ole niin paljoa kuin muuten, mutta kyllä niitäkin on.

Hyvin usein kun alan keksiä taas tarinoita, saatan pohtia niitä vaikka kuinka kauan. Se ei sinänsä ole outoa, mutta ihan täysin huomaamattani olen saattanut kävellä huonettani ympäri, ja ilmehtiä ja elehtiä (en kuitenkaan puhu vuorosanoja tai mitään) kuin keksimäni hahmot. Ja tätä teen vaikka kuinka kauan. Olen nyt päätynyt siihen että teen tarinoiden keksimisen aikana sudokuja niin en lähde kävelemään jonnekin. Paitsi joskus se sudoku häiritsee ajatuksia, niin käveleminen on helpompaa.
Joskus tosin jos keksin tarinoita vaikka koulusta tullessani, vastaan tulevat ihmiset varmaan ihmettelevät kun vahingossa alankin liikaa eläytyä 😀
Paras aika miettiä tarinoita on illalla ja aamuyöstä.

Ei varsinaisesti liity ihan täysin aiheeseen yksinolon osalta, mutta eräs toinen tapa on hyvin rasittava, eikä minulla ole mitään mahdollisuuksia päästä siitä irti.
Minä nimittäin jostakin syystä uskon hyvin vahvasti muiden ihmisten ajatustenlukutaitoihin.
Jos on vaikka laattalattia, en voi kävellä samoilla laatoilla kuin edellä kävelevä ihminen, varsinkaan jos olen äsken puhunut tälle. Tämä on lähinnä voimassa siis tarinoiden ajattelun aikana.
Muut ihmiset eivät myöskään missään nimessä saa ajattelun aikana koskea minuun tai jutella minulle. En koskaan astu edellä kulkevan jalanjälkiin, ja vaikka niitä ei jäisikään, katson aina tarkasti mihin tämä henkilö on astunut.
Jostakin syystä tunnen, että muut kuulevat ajatukseni tuolloin. Rasittavaa, hyvin rasittavaa, vaikka se ei totta olisikaan (…agh, en pystynyt edes kirjoittamaan "vaikka se ei olekaan totta"…).