- This topic has 106 voices and 292 replies.
-
Posts
-
Itse katoin iha täs puolisen tuntia sitte Mulan 2. En oo ikinä nähny sitä loppuu asti joten ku löysin se fintv:stä nii teki mieli sitte kattoo se ;3 Jaa kohta alan kattoo kaverilta lainaamaani Wolfman leffaa. :DD
Katsoin perjantai-iltana Makuunista lainaamani elokuvat Prince of Persia sekä Enkelit ja demonit.
Prince of Persia oli aika tuttua tavaraa, ei mitään maata mullistavaa. Stuntit ja erikoistehosteet olivat kyllä komeita, Pirates of the Caribbean-tyylisiä ja Disneymäisen suurella budjetilla toteutettuja, mutta juoni oli jokseenkin ontuva. En saanut oikein ideasta kiinni ja päähenkilöiden kuohkaus paikasta toiseen täysin päämäärättä alkoi tympäistä puolivälissä elokuvaa. Hieman Matrix-tyyliset hidastukset olivat ihan hauskoja, samoin kuin hullu veroja kiertävä strutsimies, jonka nimi ei kylläkään jäänyt muistiini.
Yhteenveto: Ei huono, ei mitenkään erinomainenkaan. Eläköön itsetuhoiset strutsit.Enkelit ja demonit napsautti jotain pienessä pääkopassani. Koko elokuva oli nerokkaasti toteutettu, Hans Zimmerin dramaattinen musiikki, lavastukset ja tapahtumapaikat upeita ja juoni oli pienistä muutoksista kirjaa kohtaan huolimatta ehjä. Mielestäni Ewan McGregor teki elämänsä roolisuorituksen mielipuolisena camerlengona, kohoten täten suosikkinäyttelijälistani kärkisijoille. Kardinaalien lahtaus tasatunnein teki elokuvasta hyvin nopeatempoisen, ja joitain kirjassa esiintyneitä kohtauksia, jotka olisin ihan mielelläni nähnyt, jouduttiin muuttamaan tai jättämään pois. Kaksi tuntia ja kolmetoista minuuttia menivät kuin siivillä. Tämä elokuva oli niin kiintoisa, että jouduin katsomaan sen uudelleen tänään. Hankin aivan varmasti omaksikin, kunhan tulee vastaan.
Yhteenvetona: Otetaan Hans Zimmer, vanha eurooppalainen kaupunki, runsaasti taidehistoriaa, toimintaa ja itsensä hengiltä polttava pappi = olen myyty.Huomasin myös, että huolimatta samasta K-13 ikäräjamerkinnästä nämä kaksi elokuvaa painivat täysin eri sarjoissa. Disneyn Prince of Persiassa oli jonkin verran väkivaltaa, mutta se oli hyvin kasvotonta, ja johtuen elokuvassa esiintyvästä aikaa taaksepäin kääntävästä tikarista, suurin osa väkivaltateoista peruuntui lopulta.
Eilen tuli katsottua Brianin elämä taas pitkästä aikaa. Viimeksi katsoin sen varmaan ala-asteikäisenä, joten mieleen oli jäänyt vain yksittäisiä kohtauksia, eikä koko juonta. Saattoi johtua siitä, että ilta venyi vähän pitkäksi, mutta tuli taas naurettua vedet silmissä katsoessani sitä. Jotenkin Monty Python-tiimi vaan osaa tehdä niin ratkiriemukkaita sketsejä, että niitä voisi katsoa yhä uudestaan ja uudestaan.
Elokuvan miljöö on onnistunut ja itsessään täynnä hyvää läppää. Naiset eivät saa osallistua kivityksiin, joten irtopartojen myyjät tienaavat suuret määrät rahaa. Profeettojen oppeja sovelletaan väärin, koska ne ovat liian salamyhkäisiä ymmärrettäviksi. Näitä huvittavia pieniä kohtauksia voisi luetella loputtomiin.
Legenda Suojelijoista (jes, muistin kirjoittaa sen jälkimmäisen J:n :3)
Tällaista leffaa olen kaivannut jo pitkään. Mutta ennenkuin sen menee katsomaan niin suosittelen jättämään kliseekammon narikkaan, sillä kliseitä tässä leffassa piisaa. Se onkin oikeastaan ainoa syy miksen voi antaa täysiä pisteitä.En osaa edes selittää mikä tästä leffasta niin hyvän teki, mutta kaikenkaikkiaan se oli todella hyvä. Jo alku oli niin eeppinen, että tulin päättäneeksi että pidän tästä leffasta. Pöllöt ovat lutuisia, ja henkilöihin oli helppo samaistua. Tämä leffa ei olisi toiminut alkuunkaan jos se olisi ollut tavanomainen ihmisillä toteutettu fantasiaseikkailu – pöllöt estivät tätä leffaa hukkumasta kliseisiin. Henkilöt olivat geneerisiä, mutta itseäni se ei millään muotoa haitannut, sitä kautta he olivat oikeastaan entistäkin sympaattisempia. Ja kun kyseessä on vielä lapsille suunnattu leffa, niin ei henkilöiden edes ole tarvis olla mitään järisyttävän moniulotteisia. Legenda suojelijoista yllätti ennenkaikkea synkkyydellänsä ja vakavuudellansa. Voisin vannoa, että tässä on synkin tietokoneanimaatio koskaan. Lopun huikea taistelu oli mukavaa katsottavaa.
Tämän leffan visuaalisuus vakuutti minut paremmin kuin Avatar, joka oli kaikenkaikkiaan aika laimea tapaus. Legenda Suojelijoista on ensimmäinen näkemäni leffa, jossa voin myöntää 3D-efektin toimineen loistavasti. Lentokohtaukset muuttuvat sen vaikutuksesta entistäkin henkeäsalpaavemmiksi.
Erityis kiitos vielä soundtrackistä. Tässä leffassa oli kyllä paras soundtrack pitkään aikaan. Soundtrack onnistui tekemään elokuvasta entistäkin mielenkiintoisemman, ja se loi miellyttävän tunnelman. Kaikenkaikkiaan antaisin tälle leffalle neljä tähteä. Ainoa miinus kliseisestä tarinasta. Mutta jos siis se ei haittaa niin suosittelen katsomaan ^^
Kahtoin tuossa Hamajon kanssa The Deaths of Ian Stone. Filmtownin kauhuhyllystä napattiin ja aateltiin että kuulostaa mielenkiintoisalta se teksti takakannessa. Eli kuten tuosta tittelistäkin voi varmaan päätellä, tää päähenkilö kuolee useamman kerran kuin yhdesti tän leffan aikana ja sitten se herää aina vähäsen eri elämässä.
Alkua ei oikein jaksanut katsoa kauhean tarkkaavaisesti niin en siitä muista mitään. Se koko leffan päähenkilömies oli erittäin mitäänsanomattoman näköinen. Se vaan oli niin normaalin näköinen kasvoista kuin olla ja voi enkä tuumannut oppia tunnistamaan sitä, mutta onneksi siinä nyt ei ollut aivan turhan monta hahmoa yleensäkkään koko leffassa.
Gorea ja muuta kauhistuttavaa oli kai ihan jees määrä sekä toteutus aika hyvä. Leffan loputtua oli kuitenkin taas sellainen samanlainen höynäytetty fiilis kuin Dark Floorsin jälkeen ja aloin sitten miettimään että mikä se oikein oli. No päädyin siihen tulokseen että ne hahmot olivat aivan persoonattomia. No okei, Ian pelaa lätkää mutta muuta en saanut siitä irti. Ainakaan ekalla katsomisella. Periaatteessa kaikki mitä se (ja se sen nainen) teki oli vähän sellaisia ” no noinhan varmaan tohon reagoi ainakin 2/3 osaa maapallon väestöstä." Eli tässä oli varmaan vähän liikaa keskitytty sen juonen purkittamiseen.Master & Commander: Maailman laidalla
1800-luvun alkupuolella Napoleon hallitsee Eurooppaa, ja sotii Iso-Britanniaa vastaan. HMS Suprise-niminen Iso-Britannian alus on lähetetty Etelä-Amerikan lähistölle. Acheron-kaapparilaiva hyökkää Suprisen kimppuun, ja kapteeni Jack Aubrey (Russell Crowe) päättää lähteä voimia säästelettömään takaa-ajoon.
Alusta loppuun asti jännittävänä, viihdyttävänä ja dramaattisena kokonaisuutena toimineena kokonaisuutena elokuva oli hieno. Elokuva myös antoi pieninä asioina ilmi tulleita tietoja 1800-luvun merenkäynnistä. Huomasin myös nauttivani klassisesta musiikkista elokuvan yhteydessä.
Marx-veljesten Neljä naurettavaa naapuria (1933) teemalta. Taattua Marx-laatua, anarkistista ilveilyä, hulluja sanaleikkejä ja koheltamista, joka sai melkein kierimään lattialla naurusta. Kukapa ei nauraisi Grouchon ja Harpon moottoripyöräilylle, Chicon aksentille ja legendaariselle peilikohtaukselle?
Kävin sitten eilen katsomassa tuon Kuoleman varjelukset osa 1:n. Oli positiivisesti yllättynyt, ei meinaan ollut odotukset kovin korkealla sen jälkeen kun Puoliverinen prinssi osoittautui täysin kalium karbonaatiksi. Eihän se mikään superhyvä silti ollut, mutta Potter-filmeistä parhaimmistoa. Kuvaus ja varsinkin kuvauskohteet olivat hienoja, ja efektit onnituineta myös. Keskivaiheilla luotettiin vähän turhan hanakasti kauhuleffamaisiin yllätyskohtiin, joissa säpsähtämään sai lähinnä se äänen pamahdus, kuin itse tapahtuma.
Hahmoissa oli ongelmia, kun pois karsittuja tai kankaalla 10s nähtyjä oli pakko tuoda takaisin. Huvittavin oli ehkä Bill Weasleyn "Moi, mie oon Bill Weasley, olin tuossa kuudennessa kirjassa mutta minut leikattiin leffasta pois, hauska tutustua". No ei se nyt ihan noin mennyt, mutta kuitenkin. Ja muutenkin Billin naaman piti olla kamala Harmaaselän jäljiltä, mutta ei siinä ollut kuin siisti arpi.
Dobby oli vakuuttava, Oljoa olisi saanut olla enemmän, Grindelwald jäi aika mysteeriksi.
Pidin suunnattomasti alun takaa-ajo kohtauksesta, ja siitä Hermionen käsilaukusta.
Kaiken kaikkiaan kuitenkin viihdyttävä kokemus, ja hyvä esinäytös finaalille.
Uusin Harry Potter nähty keskiviikkona. Huomasi kyllä, että kirjan jakaminen kahteen elokuvaan oli hyvä veto, aikaisemmissa elokuvissa yleistunnelma on ollut sellainen, että nyt vedetään vauhdilla pääkohdat läpi. Tässä taas tuntui siltä, että nyt asioille osattiin antaa enemmän aikaa – ja hoh, kestoakin on leffalla mukavasti.
Kirjaa en ole hetkeen lukenut, niin ei tarvinnut turhaan vertailla kirjan ja elokuvan eroja (yhtä kohtausta kirjan alkupuolelta jäin kyllä kaipaamaan :/ Ainoa asia, mistä valittaisin). Hyvää viihdettä, nauroin moneen otteeseen, tosin välillä tuntui, että huumoria oli liikaakin. Onneksi hauskuus ja vakavuus eivät vieneet toisiltaan tehoa pois – tunnustan jopa melkein itkeneeni lopussa. Pidin siitä, miten elokuvassa korostettiin tunteita ja kolmikon kaverisuhdetta aiempaa enemmän.
Olisikohan paras Pottereista tähän mennessä? Ihanan erilainen tunnelma verrattuna aikaisempiin elokuviin, lavasteista ja maisemista ehdotonta plussaa. Ihmetriosta Emma Watson on parantanut näyttelijäntaitojaan huimasti, vähemmän ärsyttävä kuin aiemmin.
Vasta kesällä saadaan seuraava ja samalla viimeinen osa, liian pitkä odotus edessä! D: Toivottavasti se tarjoaa vähintäänkin yhtä hyvän elokuvaelämyksen kuin osa yksi. Tämä pitää katsoa ainakin vielä kerran elokuvissa.
Tässä muutamassa päivässä on tullut katsottua seuraavat: Splice, Inglourious Basterds, Haunting In Connecticut, Kung Fu Panda ja Pan’s Labyrinth (El Laberinto del fauno, raisttavaa muuten että Pan laitetaan Faunin tilalle, onhan ne aika lähellä toisiaan ja helppo sekoittaa, muttei se tee niistä synonyymeja.)
Paras noista oli ehkä Pan’s Labyrinth, mutta tykkäsin myös paljon Kung Fu Pandasta ja Splicesta. Inglourious Basterds oli oikeastaan vähän pettymys, oletin sen olevan parempi, muttei sekään niin huono ollut. Haunting In Connecticut oli aika hauska, ei mitenkään ihmeellinen, mutta ihan ok viihteenä, jäi harmittamaan ettei siinä ollut demoni-otuksia. 🙁
Kung Fu Pandan levy oli niin naarmuuntunut että se pätki ja hyppi kohtauksesta toiseen, pitää lainata jostain parempikuntoisempi.Kuten Offissa mainitsinkin, serkku ja minä luultiin että Splice on sellainen söpö fantasia seikkailu, mutta se olikin jotain vähän muuta. Splice oli paljon moniulotteisempi kuin esim. tuo Pan’s Labyrinth ja omasta mielestä tosi mielenkiintoinen, vaikka osa kohdista jäi kyllä oikeasti ihmetyttämään, että jaahas… SPOILSuurimmaksi osaksi se, miten kuitenkin niin kompleksin elämänmuodon onnistuu vaihtaa sukupuolta vain hyppäämällä avantoon, siinä vasta tieteenläpimurto. Mutta se, että olento oppi sadistiseksi kostaakseen "äidilleen" oli myös aika mielenkiintoista, ja jos ottaa huomioon että olento oli tavallaan naispäähenkilön perimästä, on biologisesti aika loogista että se oli juuri miehen perään (alunperin ihmisen ihastuminen suuntautuu perimältään mahdollisimman erilaiseen yksilöön kuin mitä itse on, eli sen naisen "geenit" valitsivat molemmissa tapauksissa Cliven, tai näin minä muistelen. Sen miespuolisen halua en kyllä osaa selittää kuin vimmatulla puutteella. :’-D
Juuri äsken katsoin Rautajätin. Tein sille oman topicin tänne Tv ja elokuvat -osioon, niin nostalginen ja muistettava elokuva se on. Samalla kerroin oman mielipiteeni.
Katsoin viikko, pari sitten Topi ja Tessu -elokuvan. Tajusin, mitä olin pikkulapsena todella menettänyt. Noh, onneksi ostin sen DVD:nä, se oli niin hyvä elokuvakokemus. Nyt huomasin, että sillä on jatko-osa – päätin että katson sen vielä tänään, sillä ainakin originalista pidin. Elokuvien jatko-osilla on kyllä taipumus olla silkkaa höpönpöppöötä, mutta ehkäpä tämä tekisi poikkeuksen siihen.
Eilen tuli töllöstä katsottua kolme leffaa, joista kaksi tosin oli tullut katsottua jo aiemmin.
The Pacifier – Vin Diesel teki "Arskat" hyppäämällä komediaan. Kauheaa kuraa koko leffa, kaikki perhekomedia kliseet yhteen niputettuna. Jotenkin siitä puuttui täysin dynamiikka. En edes hymyillyt kertaakaan koko leffan aikana, ja siinä kun olin puolisen tuntia katsonut, loput tulikin katsottua sivusilmällä kun puuhailin muita.
Merijalkaväen mies (Jarhead) – Tämä onkin oikeasti ihan hyvä sotakuvaus, varsin mielenkiintoisella näkökannalla. Tunnelma onnistuu välittämään sen turhautumisen määrän, ja alituisen varuilla olon jota nykyinen sodankäynti pitkälti on. Ei tämä mikään historiaan jäävä klassikko ole, mutta muuten kyllä hyvä leffa. Mielenkiintoinen idea, en muista toista sotaelokuvaa, jossa päähenkilö ei olisi ampunut laukaustakaan koko sodan aikana.
Panic Room – Ehkä se Fincherin heikoin yritys. Kuitenkin ihan katsottava elokuva, kyllä siitä se jännitys elementti löytyy. Vähän jäi vaivaamaan, että rosvot tuntuivat olevan hieman yksiulotteisia. Mutta vain hyvin vähän. Lopulta ei kuitenkaan tarjonnut mitään kovin yllättävää. Aivan hitusen sen päälle keskitason jännäri.
Höhöö, katsoin eilen ensimmäisen Pokémon-elokuvan. X’D Ostin sen viime viikolla nostalgian puuskassa ja pääsin vihdoin katsomaan sen (kun muita ei ollut kotona, köh).
Oli kiva elokuva, mutta Mewtwo tuli järkiinsä ehkä vähän turhan helposti. 8’D Koko elokuvan ajan se kyräilee ihmisiä ja petturi-pokemoneja mutta kun Ash melkein kuolee (oijjoi, spoileri <3 anteeksi nyt!) ja herää taas elohon, niin Mewtwo onkin äkkiä että "nyhämmää hokasin, en ole enää ilkiö" ja lähtee pois. Onhan se tietysti kiva että toiset kokevat oivalluksia….Katsoin eilen kaksikin elokuvaa, Mustesydämen (Inkheart, 2008) ja Sisareni puolesta (My sister’s keeper, 2009).
Mustesydämestä olin kuullut kaveriltani hyvää palautetta, elokuva itsessään oli mielestäni mahtava, sopivan fantasiamainen ja vetävä. Missään vaiheessa ei tehnyt mieli alkaa nukkumaan sohvalla tai mitään, toimintaa oli sopivasti. 😀 Hahmot olivat hienoja, parhaita olivat Tomusormi ja se intialaisen-näköinen-tyyppi-jonka-nimeä-en-muista, mutta jota veljeni sanoi Ali Babaksi. 😀 Capricorn oli rasittava äijä, ja ne sen apurit tuntuivat olevan vähän liioitellun rumia. Ja Resan tapaus oli aika jännä…. Niin ja päähenkilö Mo hukkui jonnekin muitten hahmojen sekaan verrattain yksinkertaisena hahmona vähän turhan helposti.
Sisareni puolesta oli äitini löydös, ja päädyin sitten tekemisen puutteessa katsomaan sitä. Leffa kertoo perheestä, jonka vanhin tytär, 15-vuotias Kate, sairastaa leukemiaa. Hänen sisarensa Anna on periaatteessa tehty "varaosiksi" Katelle, mutta 11-vuotias Anna alkaa vaatimaan oikeutta päättää omasta kehostaan. Meinasin alkaa parkumaan elokuvan aikana useampaan kuin yhteen otteeseen, etenkin Katen tutkiessa leikekirjaansa, ja kunTaylor kuoli.Ajattelin ensin, että "onpas muuten pikkusen idiootti jätkä", mutta totuus olikin vähän toinen ja meikäläinen parkuu. Elokuvassa ärsytti se perheen äiti, teki monta kertaa ottaa jotain ja heittää sitä akkaa, jos katsotte joskus elokuvan, niin tiedätte sitten kyllä että miksi.
Häiritsi vähän kun Kate näytti koko leffan ajan joltain kymmenenvuotiaalta, oli sillä sitten hiukset tai ei,vaikka ikää kuitenkin oli jo enemmän. Ja leffan kansi ja takakansiteksti antavat leffasta ihan väärän käsityksen, varautukaa.
- You must be logged in to reply to this topic.
Tervetuloa Sangatsu-klubin sivustolle! Nimeni on Fuku ja toimin klubimme emännän Yukin avustajana.
