Etusivu › Foorumit › Manga › Mangasarjat › Rave
- Tämä aihe sisältää 72 vastaukset, 46 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 12 vuotta, 5 kuukautta sitten
Mikedow toimesta.
-
JulkaisijaArtikkelit
-
29.8.2009, 17.35 #69275
Devilman
JäsenTaas olen onnistunut kiinnostumaan Ravesta (eilen ostin marketista osan 22 ja tänään antikvariaatista noukin mukaan 21:n hyllyssä olevien 9:n, 10:n ja 20:n seuraksi). Kirjaston kautta on tullut luettua tosin osat 11-19, joten ihan perillä olen menosta.
Kyllä tämä ihan kelpo mättöä on, vaikkei mitenkään erikoista sinänsä olekaan. Mahtavaa toimintaa ja vänkiä hahmoja, eipä sitä juuri muuta tarvita. Vähän oli mielessä, että voisi kerätä sarjan loppuun asti. Siihenhän on toki aikaa vielä pari vuotta tällä ilmestymistahdilla, joten mieli ehtii ehkä vielä muuttua. Mutta juuri nyt pidän todella paljon Ravesta, ja pakko myöntää, etten malta odottaa, mitä seuraavassa osassa tapahtuu.
24.12.2009, 15.12 #91643Nimetön
Ei-aktiivinenKirjaston ja Onemangan avulla on nyt vihdoin luettu Rave kokonaan.
Sarja parani kokoajan loppua kohti tullessaan ja samoin Mashiman kädenjälki. Ei ollut maailman iloisimpia sarjoja, eikä maailman omaperäisimmistä ideoista, mutta sitäkin koukuttavampi ja mukavampi lukukokemus. Hahmoissa mukavasti vaihtelua, vaikka jotkut muistuttivatkin ainakin piirrustukseltaan toisiaan, ja heidän tarinoitaan oli jännittävä seurata.
Suosittelen kaikille lämpimästi.29.12.2009, 8.10 #92291Dents
OsallistujaMenetin kiinnostukseni Raveen. Kun tarkkaan mietin, se ei ollut mikään omaperäinen.
Olen lukenut lopun jo, ihan jees, mutta Mashimalta loppui ideat, koska sarja alkoi mennä matkimisen puolelle. Kaikki tuntui vain niin kertaalleen luetulta. No joo, One Piecessäkin on varmaan jotain ei-omaperäistä, mutta Oda osaa peittää sen mahtavalla juonella.
6.1.2010, 17.56 #93829Bastardo
Jäsenitse minulle tämä oli ensimmäinen manga-sarja jonka ostin kaupasta,tietenkin se oli aluksi vähän kökkö,mutta nyt luettelen sen lempi-sarjoihini.olen ostanut jo 24 osaa suomeksi ja YRITTÄNYT katsoa animen,joka oli loukkaus sarjaa kohtaan(tästä saa olla eri mieltä).Tietenkään se ei ole YHTÄ hyvä kuin one piece,mutta kyllä silläkin on hyvät puolensa.suosittelen lämpimästi jos et ole tiukkapipoinen vaan pystyt suodattamaan nolojakin juttuja(niitä kyllä löytyy tästä mangastakin).
8.1.2010, 18.34 #94158Tiituuss
JäsenOnhan Rave hyvä. Olen lainaillut kirjastosta. Yhtä osaa ei löytynyt joten hyppäsin sen yli. Sitte sen jälkeen vähän aikaa kesti hahmottaa, missä mennään. : > Yhdessä kirjassakin tapahtuu niin paljon, että jos ei yhtä lue, on vaikeuksia ehkä seuraavien osien kanssa. >_<
9.1.2010, 18.26 #94334pakke
JäsenRave on varmaankin yksi lempi Shounen mangoista, mitä olen lueskellut. Jostain syystä minuun ei ole mitkään One Piecet yms muut Shounenit enään jaksaneet kiinnostaa. Ravea olen jaksanut alusta saakka ostella, ja se on kokoajan ollut sydäntä lähellä. Pidän kaikenmaailman otuksista, hahmoista yms. muista joita Mashima tarinoihinsa on luonut. Pepunheiluttaja jengi saa ehdottomasti Propseja, vaikken olekkaan mitenkään ihmeellisesti pieru kakka huumorin ystävä.
Mangat ovat kaikki hyllyssä, mutta animea en ole pahemmin jaksanut katsoa. Parisentoista jaksoo on kyllä varmaan sitäkin katsottua tullut, mutta siihen sekin jäi. Anime tuntuu vain turhan halvalta sarjaan, kun vertaa muita sarjoja :/..
Onko kellään mitään hajua, millon seuraava Rave ois taas ilmestymässä..?
9.1.2010, 18.41 #94338Devilman
Jäsenpakke wrote:
Onko kellään mitään hajua, millon seuraava Rave ois taas ilmestymässä..?
25 tullee helmikuun lopulla, ehkä menee maaliskuun alkuun, kun 24:kin tuli myöhässä.
Mutta oli minulla muutakin asiaa. Vähän kommenttia uudesta osasta siis. Meno jatkuu aina yhtä pitelemättömänä, näemmä. Six Guard, voimiltaan Oracion Seisin tasoa (ehkä vielä vahvempiakin), eivät tosin ole ollenkaan yhtä mielenkiintoisia hahmoja… Koala on ihan kiva sairas pikku sadisti, mutta muuten tämä porukka ei ole mitenkään mieleenpainuvaa. Julian taistelu oli mukavan ecchiä kamaa, siitä pientä plussaa.
Ja eikun odottamaan jatkoa!
23.1.2010, 14.33 #95726juha90
OsallistujaLuin viimeksi osan 16, ja laitan mietteitäni tänne.
Mashima on parempi tarinanikkari kuin ihan ensimmäisten osien perusteella olisi voinut luulla. Ymmärsin nyt ainakin Musican, Elien ja Rubyn kirjassa 12 saamien ennustusten merkityksen. Celia on ihan kiva hahmo, mutta ei yllä lemppariksi asti. Doryu on cool ja se miekka, jonka viillot sattuvat sitä enemmän, mitä pitemmälle yö etenee on hyvä idea. Ogre on tosi inhottava tyyppi, hyvä että se nitistettiin. Reinan uhrautuminen oli vaikuttava ja surullinen kohta, oli tosi liikuttavaa kun se muisteli menneisyyttään ja mietti, millaiseksi hänen elämänsä olisi tullut Musican rinnalla. "Olen iloinen, että kuolemani hetkellä sain taas rakastaa jotakuta"… oikeasti koskettavaa.
Miinusta sarjalle tuovat valitettavan lyhyet taistelut, joista löytyy aika harvoin kunnollista shounen- meininkiä, ja suomennos, joka on aika kömpelö. Katsokaapa vaikka kohtaa, jossa Reina selittää Dark Bringien tasoeroista. Eikö olisi helpompaa vain sanoa "Yhden tähden DB" ja niin edelleen eikä mitään "Korkeimman tason DB"- sotkua?
28.6.2010, 13.37 #107935Atem2
Jäsenrave on hyvä sarja mutta piirustus tyyli sisi olla jatkossa sama vaikka ………tule olemaan ❓
28.6.2010, 13.46 #107936Jugger
JäsenMitä vikaa on lyhyissä tappeleuissa ite tykkään niistä kun ne tuntuu niin vauhdikkailta ja ovat harvinaiste herkkua shonen sarjoissa.
28.6.2010, 16.11 #107963juha90
OsallistujaJugger wrote:
Mitä vikaa on lyhyissä tappeleuissa ite tykkään niistä kun ne tuntuu niin vauhdikkailta ja ovat harvinaiste herkkua shonen sarjoissa.
Ei lyhyissä taisteluissa mitään vikaa ole, mutta Ravessa toiminta etenee välillä turhankin nopeasti eivätkä vastukset silloin tunnu niin vahvoilta.
28.6.2010, 16.47 #107967Jugger
Jäsenjuha90 wrote:
Ei lyhyissä taisteluissa mitään vikaa ole, mutta Ravessa toiminta etenee välillä turhankin nopeasti eivätkä vastukset silloin tunnu niin vahvoilta.
No joo täytyy vaan osata nauttia siitä vauhdista ja unohtaa kaikki muu ja keskittyä nauttiin siitä vauhdista siitä mitä se tarjojaa parhaiten. Mun yleinen resepti on et nauti siitä mitä manga tarjoa parhaiten ja jätä muu mukavaksi bonukseksi. Jos se ei toimi mitä se tarjoaa parhaiten ei toimi niin sit on huono manga kyseessä.
15.7.2010, 11.35 #109046Atem2
Jäsenrave on hyvä mutta piirros tyyli muuttuu lähes jatkuvasti kun tullan lähemmäksi loppua.
14.12.2011, 15.27 #122993Eggles Up!
OsallistujaAtem2 wrote:
rave on hyvä mutta piirros tyyli muuttuu lähes jatkuvasti kun tullan lähemmäksi loppua.
Eli nyt kun finaaliosa, 35, ilmestyy helmi-maaliskuussa.
14.12.2011, 18.46 #122998BlueFox
JäsenAtem2 wrote:
rave on hyvä mutta piirros tyyli muuttuu lähes jatkuvasti kun tullan lähemmäksi loppua.
Niinhän se muuttuu… mutta parempaan suuntaan

-
JulkaisijaArtikkelit
- Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.

Tervetuloa Sangatsu-klubin sivustolle! Nimeni on Fuku ja toimin klubimme emännän Yukin avustajana.

