Rave

Nyt on tullut luettua kirjaan 29 asti. Suhteellisen hyvä sarjahan Rave on. Tässä vähän mietteitäni:

Taistelu Luciaa vastaan ja Endlessin ilmestyminen oli aika yllättävää, en odottanut että kyseinen yhteenotto tapahtuisi vielä siinä vaiheessa, ja vielä vähemmän, että Haru ja Lucia olisivat niin tasaväkisiä. Tai no, kyllähän sen huomasi, että Lucia on yhä Harua vahvempi, mutta silti…
Ja Endless. Selvisi sitten vihdoin, mikä se oli. Fairy Tailia lukeneena havaitsen, että tällaiset maailmanlopun hirviöt ovat toistuva teema Mashiman pitemmissä töissä.

Blue Guardians-arc oli ihan kiinnostava myös. Porukkaan Letin mukana tullut Julia osoittautui kivan räväkäksi tapaukseksi. Hardner oli sekopäisyydessään hyvin onnistunut pahis. Toisinaan Mashiman tapa paljastaa useimmista pahiksista surullisen menneisyyden kyllä syö heidän aiempaa uskottavuuttaan. Valitettavasti Hardnerin tapauksessa kävi niin.
Ja lopulta tulee viimeinen koetus, Haru vs. Shiba. Tunnelmallinen taistelu, joka antaa Harulle lopullisen, ehkä kaikkein tärkeimmän opetuksen. Shiban kuolema oli erinomaisesti toteutettu kohtaus. Silloin, kun Mashima todella haluaa vedota lukijan tunteisiin, hän todella tekee sen.

Loppukiri on vielä edessä.

Täytyy sanoa että petyin tohon viimiseen osaan.

Ensinnäkin jo kaupassa nyrpistelin nenääni kun huomasin, että kansi oli tollanen perustylsä eikä siinä juurikaan ollut merkkejä sarjan loppumisesta, mitä nyt toi Harun paita. Ja tarinan loppu vaikutti vähän sellaselta kiireessä mietityltä ja kiirehdityltä.

Ah, tämä keskustelu on vapauttanut minua ihanasti. En siis ole ainoa joka ei pidä Ravesta. En siis ole vain tuulesta temmannut vihaani Ravea kohtaan. Vihaan Ravea. Kun olen vähän ajatellut, että onko vihani Ravea kohtaan perusteetonta. No tämän tovan luettuani olen huomannut, että muutkin ovat kiinnittäneet huomoitaan Raven epäkohtiin. Jos Ravesta ottaisi epäkohdat pois, niin jäljelle jäisi vain ravenmentävä tyhjiö.

No mielestäni Ravessa ei kyllä ole muuta kuin epäkohtia. Harvinaisen mätä mangasarja. Kun yleensä mangat ovat hyviä, ja sitten jotkut ovat sairaalloisen hyviä, mutta sitten on myös semmoisia, noo ihan hyviä. Rave on kuitenkin melkeinpä ainut, jota vihaan perustellusti, ja melkeinpä ainoa ihan surkea manga.
One piece on ehkäpä ainoa mangasarja josta en kertakaikkiaan pidä, vaikken ole ikinä lukenut sitä. Omistan jopa ensimmäisen pokkarin engelskaksi, mutta kynnys siihen tarttumiseen on ihan kamalan suuri.

En tiedä, se voi olla niin, että OPvihanikin johtuu Ravesta. Rave on nimittäin pilannut elämääni muutenkin. Monet muuten hyvät jutut ovat olleet mielestäni epämiellyttäviä vain sen takia, koska ne muistuttavat minua Ravesta. Kuten esimerkiksi mahtavasta mangasta Narutosta mahtava hahmo Rock Lee, muistutti minua Ravessa esiintynytta kamalaa ryhmää. Nimeä en mainitse 10m pitkällä tikullakaan. No, aluksi tosiaan vihasin Rock Leetä. Sen jälkeen sitten aloin kiintymään hahmoon enemmän ja enemmän, kunnes nyt pidän hahmosta. Luulen, että ilman Raveja olisin melkeinpä heti pitänyt siitä edes jonkin verran. Paha periköön Ravet.

En tosiaan Ravesta oikeastaan yhtään hyvää puolta keksi. Huumori? Mitä nyt muistan, niin huumori oli tosi typerää, ja sitä, kuten joku täällä taisi sanoakin, katseli vain tuntien kamalaa myötähäpeää tekijän täyspökkelöyttä kohtaan. Lisäksi kun huumori liittyi muistaakseni usein muutenkin sairaan typerään aiheeseen etenkin Ravessa, nimittäin fanipalveluun. Ranman myötä olen huomannut, että fanipalvelukin voi olla semmoista "ihan jees" -tasoa, muuten nyt sivuutan ne olankohautuksella, antamatta sen liiemmin häiritä minua. Mutta Ravessa sekin asia oli niin tajuttoman ärsyttävää. Sarjan ainoat naishahmot olivat luotu vain fanien palvelukseen, ja sekös on huono piirre hahmossa, sarjassa, ja tekijässä. En ole feministi, pois se minusta, mutta tuommoiset koettelevat tosi hyviä hermojani todella kipeästi.

Samoin hahmoista nyt muuten. Mitä on päähenkilö? No päähenkilö on maaginen pannukakkukirahvi, joka on luonnonlahjakkuus taistelemisessa, ja voittaa kaikki. Vaikkakin joka taistelussa piekseentyy henkihieveriin, mutta aina jaksaa nousta siitä alhosta, ja sanoa jotain pateettista, jonka jälkeen hyökkää vihulaisen kimppuun tappaen tämän. Voisinkin tässä lainata itseäni:

"Taistellaan tosi vahvaa vihollista vastaan, ja sitten suuri sankarimme on alakynnessä, ja vihollinen on voittamaisillaan. Sankarimme on yltä päältä veressä, ja saanut kuolettavia vammoja. Mitä tapahtuu? No mitäköhän… Tietenkin niin, että sankarimme sanoo jotain tosi ylevää, kuten: "Minä taistelen ystävieni puolesta!", ja ryntää kohti vihollista, syntyy BA-BOOM, ilmiö, eli semmoinen, että siinä ruudussa on semmoista räjähdystä, ettei oikein näe mitä tapahtuu, seuraavassa ruudussa sumu hälvenee, ja avautuu näkymä, jossa vihulainen toljottaa epäuskoisena joko miekkaa, joka on lävistänyt vatsansa, tai sitten sankariamme joka tuijottaa vihaisen päättäväisenä vihulaista. Sitten vihulainen kaatuu, ja kuolee, ja sankarimme seisoo vähän aikaa, ja sitten tuupertuu haavoihinsa, ja ihana naishahmo tulee lääkitsemään…"

Tuo oli katkelma eräältä toiselta foorumilta, minun kirjoittamani. Tuossa käsittelin lähinnä Bleachia, joka myös sortuu tuohon. Mutta tässäkin minun kohdallani kaiken pahan alku ja juuri oli Rave, joka sitten jätti lähtemättömät traumat jälkeensä. Rave on syvimmältä ikinä.

Juoni. Ha-ha. Ravessa onkin tosi mahtava juoni. Kaikki haluavat muutamaa mahtiesinettä, ja sitten vain tapellaan ja tapellaan ja tapellaan vielä muutaman kerran, jotta saisimme noita mahtiesineitä. Ja mitäköhän käy lopuksi. Hyvät voittavat?
No en tosiaan tiedä. Minä nimittäin lopetin Ravejen lukemisen numeroon 20. Sen pidemmälle en kyllä enää kestänyt, ja ihan sama vaikka olisi kuinka parantunut loppua kohti. Joka tapauksessa alku on kuvotuttanut minut niin paljon koko sarjaa kohtaan, että en unelmoikaan sen jatkamisesta. Vihaan Ravea.

Tiedän erään divarin josta saisi Ravepokkareita useammankin hintaan 50snt/kpl. Olen suunnitellut ostavani ainakin yhden ja polttavani. Ehkä se hillitsisi raivoani. No en tiedä. Olen kuitenkin niin rahaa-arvostava, etten ryhdy siihen. Lisäksi jos nyt joku sattuu sen ostamaan ja nauttimaan siitä, kuka ihme niin voisi tehdä?, niin siitä vain. Toisaalta se on melkoisen kamalaa, jos joku sen ostaa ja siitä turmeltuu. Raverovio pystyyn!

Mimeko sanoikin ensimmäisellä sivulla mahtavasti. Se on hyvä kommentti joka kannattaa lukea ja siihen uskoa. Kuuluu minullekin ehdottomasti sarjoihin joita en enää ikinä voi kuvitellakaan lukevani. Joskus kirjastossa olen ottanut Raven käteeni, ja katsellut sitä ylimielisesti ja halveksivasti, ja kaikin puolin sillä tavalla, että toivoisin että mainoksen sanat tulisivat toteen: "Rave räjähtää"

En siis suosittele tosiaankaan kenellekään Ravea. Paitsi semmoiselle joka nauttii typerästä huumorista; tai lukee mangasarjaa vain fanipalvelun takia, en mitenkään nyt semmoista halveksi, mutta ihmettelenpä vain, muuhun Ravesta ei kyllä ole; ja tietenkin semmoisille, jotka haluavat elinikäisiä traumoja ja muuta semmoista tosi mukavaa.

Soijakuningas wrote:

Rave sucks bla bla bla

Anteeksi, en vaan voinut olla nauramatta kun tätä luin. En siis itse ole koskaan Ravea lukenut.

Tervetuloa vaan sangatsulaan!

^ No, tulin ylireagoineeksi. Taisi olla huono päivä, vaikka eihän se mikään tekosyy ole. Sorruin itse lapselliseksi ja ammuin yli pahemman kerran, ja olen siitä pahoillani.

Ensinnäkin, Rave ei ole minustakaan mikään loistosarja, eikä edes suoranaisen hyvä. Piirrosjälki on alussa suoraan sanottuna kamalaa, mutta kehittyy sentään sarjan myötä. Rave nyt oli Mashiman ensimmäinen pitkä sarja, joten ei ihme, että muutosta tapahtuu. Puhuit Naruton hyvistä kliseistä ja Raven huonoista kliseistä. Tiedän, mitä tarkoitat. Noiden kahden välillä sanoisin, että Naruto on ehdottomasti parempi sarja. Rave hakee turhan paljon suuntaa, johon sen pitäisi mennä ja sen huumori on kulunutta läppää toisensa perään.

Mutta syy sille, etten pidä Ravea huonoimpana ikinä tehtynä mangana, on juuri siinä tapahtuva muutos. Taide paranee huimasti, kuten sanoinkin jo, ja tarinasta huomaa, että Mashima on alkanut laatia sitä huolella ja pitkällä tähtäimellä. Sarja yllättää joillakin käänteillä ja osaa olla koskettava. Parin keskeisen hahmon kohtalot todella osaavat riipaista. Täysin epäonnistuneena sarjana Ravea en siis voi pitää.

Kliseet eivät ole mikään este sarjasta nauttimiselle, sitä en sanonut. Yksi lempimangoistani on Saint Seiya, joka on yhtä kliseetä ja älyvapautta koko sarja, mutta se on parhaimpia shounenmättöjä, joita tiedän. Niin ja jos otetaan puheeksi kliseitä tehokkaasti välttelevät mangat, niin voisin mainita esim. sellaiset kuin Monster, Vinland Saga, Vagabond, Tezukan Adolf ja shoujopuolelta Rose of Versailles ja Glass Mask.

Suutahdin kai oikeastaan enemmän sen takia, ettet välitä One Piecestä, ja Ravesta tuli sitten tekosyy pauhata lisää. Pidän itse OP:stä niin paljon, etten ymmärrä siihen kohdistuvaa vihaa, enkä varsinkaan sitä, että sen piirrosjäljen takia monet eivät suostu kokeilemaankaan sitä. Ymmärrän kuitenkin hyvin, että on jokaisen oma asia mitä lukee ja mitä ei, eikä se ole minulta pois, jos joku ei OP:stä tykkää.

Ah, luinpa tässä Ravet aikani kuluksi. Olin kyllä odottanut tämän sarjan lukemista aika paljon, minulla kun on eräskin kampraatti, joka suhtautuu koko sarjaan pelonsekaisella antikunnioituksella, niin minua kyllä kiinnosti valtaisasti, että minkäslaista moskaa tämä sitten oikein on. Vielä ensimmäistä pokkariakin lukiessani olin sillä lailla typerästi varautunut, kun tämä kampraattini oli niin antaumuksella propagandaansa levitellyt. Onneksi sentään löysin totuuden itse.

Tässä keskustelussa olisi toooti paljon mehukkaita kommentteja, joista voisin lainata, mutta en nyt jaksa ryhtyä tekemään semmoista sitaattipostia, kun tästä muutenkin tulee niin pitkä, että saatan tässä vähän tympeästi selitellä omissa nimissäni samoja asioita ja huomioita mitä täällä on jo esitetty, anteeksiiiihhhh.

Juhis on kuitenkin kiteyttänyt mielestäni aika hyvin asian, nimittäin näin:

Juha90 wrote:

Loppujen lopuksi voisi sanoa, että Rave on hiomaton jalokivi.

Tuommoinen mielikuva minullakin on näin jälkikäteen ajateltuna. Ravessa on todella paljon todella hyviä juttuja, kuten vaikkapa persoonallinen ja yksityiskohtainen kuvitus. No tuo persoonallisuuden voi nyt sitten tulkita monella tapaa, onhan Hiron kuvitus aika tuommoista perusshounenmaista, mutta sitten kuitenkin tyyli on ihan tunnistettava. Vielä hienompi juttu on mielestäni Ravejen kuvituksen yksityiskohtaisuus, maisemat ja varsinkin kaupunkimaisemat ovat hienosti tehty ja kuvissa on paljon semmoista, mitä mangassa turhan harvoin on, nimittäin noita kaikenmoisia kätkettyjä piiloviestejä jne. Kuvitus on huolellista ja semmoista, että ruutua jaksaa tuijotella vähän kauemminkin.

No sitten ehkä enemmän vielä tuohon hiomattomaan jalokiveyteen, nimittäin hahmot. Raveissakin, vaikkei aluksi ihan siltä vaikuttanut, on sitten kuitenkin ihan sairaasti hahmoja, pitäähän niitä pahiksia tulla koko ajan lisää jostain, kun joka sivulla mäiskitään joku edellinen nuuskaksi. Ravessa on paljon tosi hyviä hahmoja, erityisesti vahvuutena ovat ne kaikki pikkuiset mutanttiystävät, koska ne juuri ovat sitä sarjan persoonallisuutta. Ehdoton hieno puoli Raven hahmokaartissa ovat juuri nuo järjettömät hullutteluhahmot, piristävää kun kaikki eivät olekaan ihmisiä tai jotain eläimiä tai eläinihmisiä. Semmoiset hahmot kuin Plue ja Griff ja Nakajima ja monet muut ovat ihan hulvattoman hauskoja kaikessa älyvapaudessaan, heillä kun voi sarjan tekijä tehdä oikeastaan mitän hyvänsä, ja joku tuommoinen hahmo voi aina keventää raskaaksikin äityvää tunnelmointia. Taidan vain pitää randomista, mutta en tietenkään liikaa, kai.

No hyvät hahmot kyllä eittämättä jäävätkin noihin epäihmisiin, he kun ovat persoonallisia. Ihmishahmot Ravessa ovatkin melkein kaikki täyspökkelöitä shounenmangan arkkityyppejä, Haru on hirvittävä ylihyvekirahvi, Musica on viileä paha aasi hyvis, Elie on juuri semmoinen naispäähenkilö, plääh. Kaikki muutkin tuosta lopussa vielä kummasti kasvavasta hyvisten jengistä ovat kyllä juuri tuommoisia kuvottavia, onttoja ja persoonattomia, kelle hyvänsä voisi löytää identtisen vastineen mistä hyvänsä mangasta, vähän näin kärjistellen. No eihän manga tietenkään mitään Dostojevskia ole.

Pahiksa Raveissa tulee ja menee. Osa on ihan hyviä ja mielenkiintoisia, osa on täyttä roskaa. Roskaa siis ovat ne typerät kirahvit, jotka sanovat "Minä haluan tuhota maailman!" ja heillä on mahtavemmat voimat kuin universumin väestöllä yhteensä, mutta sitten tuleekin Haru ja lakaisee heidät maan rakoon. Ravessa osui olemaan ehkä vähän enemmän huonoja pahiksia, mutta uskokaa se, kyllä siellä oli hyviäkin ja oikeasti mielenkiintoisia joukossa, en nyt muista mitään nimiä, mutta aika usein ne olivat noita samanlaisia absurdeja kuin suoraan tieteiselokuvasta lainattuja tyyppejä, vaikkapa se koalaheppu, ja sitten semmoiset aina yhtä viihdyttävät pakkomielletyypit niinkuin se kauneushemmo, Hiro itsekin taisi todeta, että se oli aika mielikuvituksetonta, mutta minä nyt osun pitämään aina semmoisista.

Juha90 wrote:

Toisinaan Mashiman tapa paljastaa useimmista pahiksista surullisen menneisyyden kyllä syö heidän aiempaa uskottavuuttaan.

Surullista, mutta totta joka sana. Syö aivan totaalisesti, sitten kun vielä jokaisen pahiksen kuollessa, jota muuten tapahtuu sairaalloisen usein, pitää Harun käydä itkemään: "Sinä olet hyvis, olet täydellinen ihminen, ollaan ystäviä, minä kuolen puolestasi, vaikka hakkasinkin sinut tuohon jamaan", niin tehot on kyllä jossain manalassa manalassa manalassa, joka maan alla on. Tuommoinen tunteilu ehkä hyvin harkitussa kohdassa voisi olla kerran siedettävää ja tehokasta, mutta kun se on tapa, niin ei todellakaan, yhy.

Itse tarinan juoni nyt on sitä perinteistä shounenia, missäpä ei olisi. Tehot menee kyllä heti, kun on tuommoisia motiivittomia maailmantuhoajapahiksia. Raveissa, vaikka se on shounensarjaksi jopa miltei maltillisen pituinen, tuntuu kyllä noita pahiksia tulevan ja menevän vielä normaaliakin tiuhempaan tahtiin. Semmoinen pääpahiskin, joka seisoo kaiken takana ehtii vaihtua sarjan aikana, mikä on lähes hämmästyttävää. Raveissa vallitsee semmoinen vähän epävakaa kerrontatapa, tai en tiedä, mutta lukiessa varsinkin alusta siitä välittyy semmoinen lievä huolimattomuus. Lopussa juoni alkoi olla väähn määrätietoisemman oloinen, mutta alkuun meno oli vähän köykäistä, onneksi Hiro sentään tajusi lopettaa sarjan ajoissa, eikä venytellä ja paukutella sitä vielä tähänkin päivään asti.

Yksi minulle ennen tämän sarjan lukemista tuputettu suuri vale oli kyllä se, että Ravet olisivat pelkkää tappelua tappelun perään, hahhah, lukisitte Inuyashaa. Totta kai shounenmangassa tappelu on aika tärkeässä osassa, eihän pahiksista muuten päästä eroon. Raveissa on kyllä tappelua, joka nyt ei aina ole pitemmän päälle niin mieltä ylentävää, kun se on vaan semmoista, että miekasta lähtee taikatyttösäde ja räjähdys, ja viholliselle ei käy mitään, ja sitten vihollinen hakkaa hyviksen henkihieveriin ja sitten hyviksen miekasta lähtee uusi taiktatyttösäde ja räjähdys ja sitten pahis kuoleekin, mutta kyllä maar Raveissa muutakin tapahtuu. Ehkei hirveästi mitään juonta edistävää, mutta hyvänä puolena kyllä on semmoiset kepeät, humoristiset tuokiot taisteluiden välissä.

No tästä päästäänkin Raven huumoriin, jota ei viime viesteissä ole liiemmin hyvänä pidetty. Rohkenisin olla eri mieltä. Raveissa on aika omanlaistansa huumoria, semmoista kepeää ja ei edes niin huumoria, ehkä enemmänkin semmoista (hauskaa?) pöljäilyä. Onhan siellä toki omat pieruvitsinsä ja joka mangan pervoilut, mutta on sitten kyllä muutakin. Huumori Raveissa perustuu aika paljon hahmoihin, ja sitten semmoisiin inhimillisiin kömmähdyksiin. Aina niistä jutuista ei edes ota oikein selvää, kun hahmot vain sanovat jotain ihan ihmeellistä. Se on vähän semmoista hämärää piilohuumoria tai ei välttämättä edes huumoria, mutta ei kyllä mitään ryppyotsaisuuttakaan, kimalletta silmäkulmassa tai jotain. Aika pitkältihän se hauskuus perustuu tiettyjen hahmojen tyhmyyteen ja sarjakuvahahmomaisiin yksinekrtaisuuksiin. Raveissa on aika paljon semmoista hahmojen epämuodostumista, aluksi oli kyllä ihan liikaakin semmoisia, että hahmot hämmästyessään pullistavat silmänsä ja räkivät, se kävi rasittamaan ihan kunnolla, mutta se kyllä lieveni onneksi sarjan edetessä. Sitten yhdessä vaiheessa hahmot alkoivat aina hämmästyessään saada semmoiset Itachin nenäviivat, niille kohdille aina hymisin mielissäni.

Palataksemme vielä juonenkulkuun, niin tässä on ainoa totuus.

Mikila wrote:

Täytyy sanoa että petyin tohon viimiseen osaan.

Juurikin noin. Minäkin petyin, petyin vielä kahta kauheammin, kun loppu vielä vaikutti aluksi todella lupaavalta. Siitä lisää tuossa pilailijassa, jonkalaista täällä ei kai olekaan, käytetään sitten tuommoista.

PILAILIJA

Sehän on tietysti selvää, ettei kukaan hyviksistä kuole, vai onko sittenkään. No kyllähän matkan varrella meni jotain semmoisia pikkutekijöitä kuin Shiba tai Gale tai joku Reina tai tuommosia, muttei tuommoisten hahmojen kuolema kyllä oikeasti merkitse yhtään mitään. Ei lie mangaa, jossa päähenkilö tai joku hänen läheisin kumppaninsa kuolisi, Raven tapauksessa siis Haru, Elie tai Musica tai vaikka ehkä Letkin tai joku niistä uusiojäsenistä. Tuommoinen tekisi minut tyytyväiseksi, koska semmoista ei tapahdu missään, se olisi oikeasti omaperäistä, joskin synkkää, mutta äärimmäisen tehokasta tarinan kerronnan kannalta. Enkä nyt paasaa minään tappamisen ihannoijana, vaan kliseiden häveksyjänä. Minun pitäisi piirtää oma shounensarjakuva, näyttäisin kaikille, kuinka se käy, hahhah.

Raveissa tosiaan lopputaistelu vaikutti alkuun toooti tylsältä, 50 vuotta siinä ensin kaikki karjuivat, että "TÄMÄ ON VIIMEINEN TAISTELU!" ja kukin hoitaa omat sankarilliset ylihyverituaalinsa, yää en halua kavereideni kuolevan, lässyn lässyn, siinä meinasi tulla hulluksi. No sitten varsinainen taistelu vaikutti alkuun jopa hyvältä, vaikka paholaiskuninkaat olivatkin kaikki aika turhia ja tylsiä, niin vaihteen vuoksi kuitenkin "kuolettavien" säteiden ja räjäysten vaihto päättyi pariinkin otteeseen, ei sentään pahiksen voittoon, ei tietenkään, vaan perinteiseen tasapeliin. Mikä parasta, siellä ihan oikeasti jopa kuoli hyviksiä, liki riemuitsin kun Let kuoli ihan oikeasti ja sitten vielä siihen päälle ne taikahemmot. Se vaikuttikin sitten loppua kohden jopa ihan hyvältä lopputaistelulta, varsinkin kun….töttöröö töttöröö…Haru kuoli.

No just, minä olin naiivi, ja ajattelin, että tämäpä onkin paras sarja jonka olen lukenut koskaan, no en sentään, mutta melkein. Kyllä minä hetken ihan oikeasti uskoin, että siinä lopussa kävi niin kuin kävi, se oli ihan uskomattoman hyvä lopetus, tai siis olisi ollut. Sitten mennään vuosi ajassa eteenpäin, ja yht’äkkiä kaikki kuolleet ja kuolettavasti haavoittuneet kirahvit ovatkin siellä taas hengaamassa keskenään ihan niinkuin ei mitään. "Uskomatonta, että olemme nyt kaikki tässä", niin kuin jokukin älykkö siellä lohkaisi. Haru kuitenkin uupui, ja tämäkin väliratkaisu olisi ollut vielä ihan tyydyttävä, mutta sitten ollaankin yht’äkkiä Harun haudalla, ja kylmä hiki alkaa valua. Tapahtuu eittämättä minun mangan ja kaiken muunkin lukuhistoriani suurin tunnelmain lässähdys, seuraavalla sivulla kun kaikki onkin jo ennallaan, ja oikeastaan koko sarjan kaikki tapahtumat mitätöityivät, käteen ei jäänyt oikein mitään.

PILAILIJA PÄÄTTYY

Hiro wrote:

Tahdoin tehdä onnellisen lopun.

Haist’ pee, loppusi oli kaikkea muuta kuin onnellinen. 👿

No, vaikka loppu harmittikin, niin kyllä Ravet nyt sentään olivat kannattava ja suositeltava lukukokemus. Mitään shounenin perimmäisiä syntejä ja kliseitä ei Raveissa ole tehty mielestäni huonommin kuin missään muussakaan sarjassa, ja monet persoonallisuuden kukkaset tekevät sarjasta kyllä oikeasti todella nautittavan. Siis, Rave kärsii melkolailla samoista huonoista puolista kuin lukuisat lajitoverinsa. Kyllä tämä ehdottoman iloiseksi kokonaisuudeksi jäi. Hauskana on vertailla Ravea vaikka Inuyashoihin, joita luin osittain samaan aikaan. Molemmissa on identtinen perusjuoni, ja vielä hämmentävän samoja yksityiskohtia, etsitään hajonnutta taikakalua ja sankarilla on ominaisuuksia keräilevä supermiekka osv. Kyllä minusta Raveissa oli Inuja enemmän sitten semmoista persoonallista sisältöä ja antia noin yleensä kaikella kunnioituksella mangan prinsessaa kohtaan, Inuyashat olivat myös oikein viehättävä ja viihdyttävä sarja kaikesta tyhjän jauhamisestaan huolimatta. Enpä kai edes lukisi mangaa, jos en voisi sen kliseitä ja perisyntejä millään sietää.

Yksi juttu kyllä joka jäi vaivaamaan on se kun Hiro sanoi yhdessä kirjoituksistaan, jotka olivatkin kyllä suurilta osin eri viihdyttävää luettavaa, että hän pitää Pluen kommandopäiväkirjan, jonka yhteydessä tämä kommentti taisi olla, kaltaisten järjettömien hupailujen piirtämisestä. Kysynpä vain: Miksi et sitten piirrä semmoisia, oi toveri Hiro? Raveissa kyllä melkeinpä suurinta nautintoa olivat juuri nuo sarjasta irralliset erikoisseikkailut kaikessa hilpeässä huolettomuudessaan ja kepeässä hupailussaan. No en nyt sitten tiedä, kuinka laaja on Hiron japaneesituotanto, enkä nyt tähän hätään jaksa siihen tutustua, mutta kyllä oi kyllä tahtoisin lukea häneltä tuommoisia vapaamielisiä älyvapaita huumorijuttuja, kun niissä hän selvästi on taitavampi kuin oppikirjan kaavojen mukaan tehdyssä shounenmäiskeessä. Siitä olen varma, että mitä hyvänsä järkevämpää suomennettavaa Hirolta löytyisi kuin Monsterimetsästäjät, jotka etovat jo ihan taustaidénsä vuoksi rankasti.

Minusta Rave on tosi hyvä sarja . olen lukenut itse melkein kaikki osat ja se on minustakin one piecemäinen.  😀  mutta viimeinen osa on paras!