Tänään televisiossa

Etusivu › Foorumit › Sekalaista › Tv ja elokuvat › Tänään televisiossa

  • Tässä aiheessa on 19 ääntä ja 32 vastaukset.
Esillä 15 viestiä, 16 - 30 (kaikkiaan 33)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • #109623
    Hant
    Osallistuja

    Klo 23:05 – Yle Teema
    Kelttimytologiaa (demonit)

    Kelttimytologiaa – sarja näytetään näköjään uusintana, varsin kummallinen esitysaika tosin. (viimeksi taisi olla klo 16 paikkeilla) Sarjaan kuuluu tuo demonit (esim. Pwcca ja muut kelttien otukset), lohikäärmeet ja käärmeet, jättiläiset… (tämä on siis muistipohjalta, jostain varmaan löytyy enemmän infoa.)
    Todella hauskasti kerrottu ja toteutettu, ei ihan vakavamielisimmille tyypeille.

    Pitää harkita josko katsoisin itsekin uudestaan nämä uusinnat.

    #109988
    Lisko
    Jäsen

    Sub-TV – Klo 21:00
    V niin kuin verikosot (K-15)

    Alan Mooren käsikirjoittamaan sarjakuvaan perustuva elokuva, jota suosittelen kaikille !

    Tapahtumat sijoittuvat lähitulevaisuuden dystopiseen Lontooseen, Britanniaan. Tarina seuraa salaperäisen V-nimisen vapaustaistelijan toimia tämän pyrkiessä muuttamaan yhteiskuntajärjestystä samalla, kun hän toteuttaa henkilökohtaista verikostoaan. Wikipediassa lisää tietoa

    Olen jo kerran nähnyt mutta varmasti katson sen tänä iltana =D

    #110267
    Anonymous
    Jäsen

    Tänään Lauantai perheleffana tulee Yu-Gi-Oh!-anime-elokuva. Elokuva alkaa kello 16:10 ja loppuu 17:55. Kanava on sitten MTV3.

    #110335
    Hant
    Osallistuja

    Tänään kello kahdeksalta SubTV:llä tulee Kovan onnen kundin viimeisen tuotantokauden (4.) toisen puolen ensimmäinen jakso. Eli sarja palaa kesätauolta. 🙂

    #110570
    mimeko
    Osallistuja

    Kuten offtopicissa jo mainitsinkin, Yle kakkoselta tulee tänään 22:05 elokuva Kello 15:10 lähtö Yumaan. Suosittelen kyllä katsomaan.

    #110575
    Saso
    Jäsen

    Pientä offia. Sunnuntaina (?) näkyy uutisissa jotain kouluruokailusta. MTV3- ukkelit olivat kuvaamassa meidän koulun ruokalassa sitä. Saatan näkyä sieltä sitten ! Eli sunnuntain uutisissa MTV3 kanavalla

    #113476
    hdkg35d
    Osallistuja

    Noh, ohjelma meni jo, en ehtinyt aiemmin ilmoittamaan. Mutta ensiviikolla se taas tulee…

    TV2, klo 10.00 – 10.30 sunnuntaiaamuna. Mikäli kaipaatte nostalgisointia, niin tänään tuli Matka maailman ympäri 80 päivässä -sarjan ensimmäinen jakso. Koko sarja tullaan näyttämään TV2:n lastenaamussa =3

    #114099
    Devilman
    Jäsen

    Ilmestyskirja. Nyt Redux tulee Teemalta 21.55. Itse katson aivan varmana, ei ole tullut nähtyä vielä. Kolmoselta puolestaan tulee yhdentoista jälkeen Blade Runner The Final Cut.

    #116544
    Devilman
    Jäsen

    Animen ystävät varmaan tietävätkin jo, mutta nyt vuoden vaihteessa kakkoselta tulee useampikin Ghiblin leffa. Huomenna tulee Porco Rosso, sunnuntaina Maameren tarinat ja maanantaina Naapurini Totoro.

    #116547
    Gawonarus
    Osallistuja

    Devilman wrote:

    Animen ystävät varmaan tietävätkin jo, mutta nyt vuoden vaihteessa kakkoselta tulee useampikin Ghiblin leffa. Huomenna tulee Porco Rosso, sunnuntaina Maameren tarinat ja maanantaina Naapurini Totoro.

    Hyvä kun mainitsit, olisi muuten takuuvarmasti jäänyt katsomatta kerrankin kun telkkarista tulee jotain katsomisen arvoista.

    #117500
    Blackbeard
    Osallistuja

    Tänään Yle 2 klo 23.00 samannimiseen mangaan perustuva kilpa-ajo elokuva Initial D (Kiina, 2005)

    #117763
    Sebtember
    Jäsen

    Subilta tulee tänään Kung Fu Panda kello 21:00.

    #117780
    Blackbeard
    Osallistuja

    Mainitaan vielä, että kyseessä on ilmeisesti originaali, dubbaamaton versio. Jossa on aikas loistavat ääninäyttelijät. Mm. Jack Black, Ian McShane, Dustin Hoffman, Angelina Jolie ja Jackie Chan.

    #121984
    zumi
    Osallistuja

    Naapurini Totoro tulee tänään YLE TV2:lta klo. 12:45. Ja sitten Sherlock Holmesin seikkailut alkaa YLE TV1:ltä tasan klo. 16:00.

    #122510
    zumi
    Osallistuja

    Amazing Racen 15. tuotantokausi starttaa tänään MTV3:lta klo. 21:00.

Esillä 15 viestiä, 16 - 30 (kaikkiaan 33)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.