Koronapositiivisuutta & vihjailua tulevista julkaisuista

Anteeksi, en nyt keksi tähän alkuun mitään vitsikästä, tälläkään kertaa. Siispä asiaan!

Ensinnäkin koronameiningistä. Tuskin olen ainoa, jota harmittaa ties kuinka monen conin peruuntuminen. Mutta manga-alan kannalta asiasta voi löytää myös positiivisia juttuja. Tässäpä listaa!

1) Kansa on löytänyt aiempaa paremmin verkkokauppaamme. Eihän kasvanut myynti koko con-myyntiä korvaa, mutta joka tapauksessa verkkokaupan aktivoituminen on tärkeä juttu meille. Koska valtaosa mangasta myydään uutuuksina lehtipisteissä ja vanhojen numeroiden saaminen on hankalaa, niin mitä enemmän myös nuoriso tottuu mangan nettiosteluun, sen parempi jatkon kannalta. Kun conit taas käynnistyvät, änkeämme tietenkin kaupittelemaan halpahintaista viihdettämme kaksin käsin ja olan takaa.

2) Urumin oheiskamakontti (minun antamani nimi: Contti) aloitti kiertelynsä ympäri maata. Se on huomattavasti joustavampi tapa viedä eri paikkakunnille mangan ja animen oheistuotteita kuin conin järjestäminen myyntipöytineen. Lisäksi saman Urumin kivijalkapuoti Tampereella sai hyvän lähdön, kun coninnälkäiset ihmiset parveksivat avajaisissa. Suomi on sen verran pieni maa, että tällaiset yksittäisetkin uudet avaukset ovat merkittäviä koko alan ja harrastajakunnan kannalta.

3) Minulla on paaaaljon vapaita viikonloppuja, eikä fyysistä työtä juuri lainkaan!

……No juu, tuo kolmas ei ehkä ole manga-alan kannalta aivan olennainen juttu.

 

Sitten jotakin aivan muuta, and now for something completely different! (Jos tunnistit viittauksen, olet vanha tahi pikkuvanha. Tai muuten vaan outo.) Eli juttua ensi vuoden julkaisuistamme. Päivitin jo Tulossa-sivulle osan vuoden 2021 julkaisupäivämääristä. Mutta emme suinkaan sinnittele vain vanhoilla sarjoilla. Ehei! Tulossa on vaikka mitä. Tai jotain ainakin.

Kuten saattanee arvata, olen jo lähettänyt tarjouksen Noahista. Siis Ginga Densetsu Noah, Takahashin seuraava sarja Last Warsin jälkeen. Eipä ollut ”last” viimeinen! Jos japanilaiset eivät jostakin syystä ole vihastuneet meille ja kieltäydy luovuttamasta julkaisuoikeuksia, niin aloitamme Noahin keväällä, Last Warsin perään. Sarjaa on kuitenkin ilmestynyt vasta kuutisen pokkaria. Vaikka tahti Japanissa on suht nopea, emme halua julkaista yhtä kirjaa per kuukausi ja sitten jäädä epämääräisen mittaisiksi ajoiksi odottelemaan uusia. Siksi Noah ilmestynee joka toinen kuukausi.

Eilen lähetin tarjouksia tutulle kirjallisuusagentille, joka välittää ne eräällä pienehkölle japanilaiskustantamolle. Siis pienehkölle sikäläisessä mittakaavassa; meillä Suomessa se toki kuuluisi isojen kustantamoiden joukkoon… Tarjoukset koskivat kolmea mangaa, joissa on osia sopivasti 1, 2 ja 3. Jos tarjoukset kelpaavat, niin lyhyitä isekai-tarinoita luvassa! Jos eivät, niin ei ole.

Seuraavaksi on tarkoitus lähettää tarjous Kodanshalle. Kiikarissa on yksi kolmeosainen sarja sekä yhden pokkarin mittainen juttu. Myöhemmin samalle kustantamolle lähtee varmaankin yksi taikka kaksi tarjousta lisää.

Luennassa on myös lyhyehkö arkisen romanttinen sarja toiselta kustantajalta. Saattaisi toimia, mutta mietin vielä.

Mainitut mangat ovat pääosin tytöille suunnattua kamaa. Shōnen-meininkiähän on tällä hetkellä aika hyvin markkinoilla. (Joo, aina voisi olla enemmänkin, mikäli olisi isommat markkinat eli monta miljuunaa suomalaista lisää. Tsemppiä, nuoret parit! Suomenkielisen mangan tulevaisuus riippuu teistä!!) Saatamme kyllä aloittaa muutakin, mutta en uskalla luvata vielä.

Ja niin joo, arvioni mukaan seuraavia lisäillään vielä ajan mittaan julkaisulistaan, kunhan Japanissa tapahtuu ja/tai ehdimme tehdä sopimuksia: 2 osaa Velhon morsianta, 2 osaa Kuroshitsujia, 1 osa Aron morsiamia, 1-2 osaa Gabriel Dropoutia, 1-3 osaa Titaanien sotaa, 2-4 osaa Patriootti Moriartya, 1 osa First Warsia, 2 osaa Maagista suklaapuotia, 2 osaa One Piecea. Unohtuikohan jotakin?

Kotisivuista vielä: Olen nöyrimmästi anonut, että täällä voisi kommentoida blogia, uutisia ym. myös rekisteröitymättä sivuston käyttäjäksi. Katsotaan, onnistuuko.

Vastaa käyttäjälle Antti-setä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

7 kommenttia

  1. Antti Valkama

    One Piece 95 on lehtipisteissä! Ao. sivulta voi hakea lähimmät myyntipaikat. Meidän verkkokaupassa se ei vielä näy, sillä kirjavarastomme on muuttamassa ja tämä sattui ilmestymään juuri hankalassa välivaiheessa. Mutta tulossa pian nettiinkin!

    https://www.lehtipiste.fi/905745.html

    Vastaa
  2. Odotellen

    Onko One Piece 95 ilmestynyt jo, ei ole ainakaan kaupoissa näkynyt eikä netti kaupassannekaan…? En vaan halua missata.

    Vastaa
  3. Antti Valkama

    One Piece 95 on viipynyt hävittömästi, kun sopimus & materiaalit saapuivat Kaukoidästä sangen hitaasti. Tulossa-sivulla se on vielä ilman päivämäärää, mutta kohtapuoliin ilmoitamme julkaisupäivän. Vielä ei ole ihan varmaa, ehtiikö joulukuussa, mutta yritämme. (Ladonta ja korjailu loppuvaiheessa.)

    Vastaa
  4. Sani kallio

    Aaarrgghhhh!!!!!! En löyvä uutta onepiecea, vaikka oon kiertäny kaikki oulun puttiikit!

    Vastaa
  5. Sria

    Uutuuksia on aina kiva kokeilla! Suomeksi mangassa tulee kyl luettua melkeimpä kaikki saatavilla olevat sarjat – oli sitten omaan makuun tai ei. Suosikit vain sitten päätyy keräilyaarteiksi~

    Tarjoustuloksista toivottavasti kuullaan pian!

    Vastaa
  6. VampireNaomi

    Kuulostaa lupaavalta! Toivottavasti seassa on jotain omaan makuun sopivaa.

    Vastaa