Mizuho, sieniä, koiruuksia ja sarjaäänestysjuttua

Syys!

Päänsärky alkaa hellittää, joten käytän taas bussimatkan hyödyksi (heh) kirjoittamalla viisaita (eh heh). One Piece 72:n käännöstäkin olisi syytä tehdä, mutta terveydentilani ei taida ihan vielä kestää. Musiikkinahan on The Song, David Zaffiro… Eikun Yumemiru Otome, ED yhdestä aika turhasta animesta. Ynnä jokin kumma nirkutusääni bussin katosta.

Tämä vuosi on siitä spesiaali että mangapiirtäjiä on vieraillut Suomessa tuplasti enemmän kuin aiemmin parhaina vuosina. Eli siis kaksi. Kaoru Morin visiittiä käsittelin viimeksi. Syyskuussa vuorossa oli Rino Mizuho, Maagisen suklaapuodin tekijä ja Tracon. Minun kannaltani homma sujui aika rennosti, sillä ehdin jo hoitaa jännittämisen pois alta Morin keikan yhteydessä. Kaikenlaiseen tottuu. Jopa hyvissä ravintoloissa syömiseen jonkun muun laskuun.

Noh, kyllä me muutakin teimme. Traconia edeltävänä perjantaina pidettiin turistipäivä. Mizuho oli toivonut pääsevänsä näkemään suklaakauppoja ja jonkin wanhan linnan. (Awaken, Deneven character song Claymoresta.) Hämeenlinnalaisena tietenkin tiesin, että meiltä päin löytyy kaikki tarpeellinen. Siispä menin seuruetta vastaan aamulla Hesaan, nousimme junaan ja matkasimme Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätoimipaikkaan. Asemalla oli vastassa Traconin kunniavierasvastaava auton kanssa. Siihen lastasimme itsemme ja porukan matkalaukut ja sitten ajeltiin Iittalaan. Totta kai lasitehdas katsastettiin, mutta pääkohteena oli Kultasuklaan tehdas. Siellä voi ostostelun lisäksi katsella lasin takana suklaantekoa. Melkoinen määrä suklaata lähti Mizuhon ja jonkin verran myös kahden muun seurueen jäsenen matkaan. (In the Sweet By and By, Johnny Cash.) Vaikka en yleensä kehukaan itseäni (??) niin nyt teen poikkeuksen. Olin nimittäin niin välkky, että olin etukäteen tilannut rasiallisen konvehteja joihin oli printattu pari Maagisen suklaapuodin keskushahmoa. Kultasuklaa nääs tekee tilauksesta kaikenlaista. Ja kuvatkin ovat syötäviä. Kun menimme myymälään, totesin että kappas, sattumalta löytyy tällainenkin suklaarasia, otetaanpa mukaan. Ja vieraat olivat äimänä/äimöinä. Ja Mizuho riemastui. (Joo, tässä kohden sopii ihastella ideaani ja esittää kehuja. …kiitos! Yritän säilyä nöyränä silti.)

Totta kai lasitehtaan myymäläkin tsekattiin. Ja hunajapuoti. Taas teki tekijä ostoksia. Iittala ja myös Marimekko ovat jo jonkin vuoden olleet muotitietoisten japanilaisten suosiossa. Mizuhollakin oli jo kotona molempia, erityisesti Marimekkoa. Oli itse asiassa jonkinasteinen Suomi-fani jo ennen tuloaan… No, Iittalan jälkeen palasimme Hämeenlinnaan. Torilla pidettiin juuri Kala- ja herkkumarkkinoita. Lounas hoitui maistelemalla mm. muikkuja, tuoreperunalastuja, poromakkaroita, vadelmoita ja korvapuusteja. Sitten käytiin Hämeen linnassa ja vielä lopuksi Aulangon puistometsässä. Kaikkein eniten porukka taisi ottaa kuvia sienistä.

Traconissa keskityin mangan myyskentelyyn. Kävin kyllä katsomassa miten Mizuho piirsi. Ei muuten ole ihan simppeli juttu piirtää tyttöinmangan hahmon silmiä… Tiistaina esittelin Tammen tiloja ja sitten kävimme kauppatorilla ja Marimekon myymälässä ennen lentokentälle lähtöä. Kun olin varmistanut, että porukka päätyi turvallisehkosti turvatarkastusjonoon, join oluen ja lähdin kotio lepäämään yhdeksän päivän työputken päätteeksi. Ai juu, vielä yksi juttu: hehkutin viimeksi sitä miten Mori osti rutkasti kirjoja Akateemisesta. Mizuho hävisi monella kilolla, mutta kirjasaalis painoi silti yli 20 kg. Suurin osa oli erilaisia herkkuaiheisia ruokakirjoja, työkäyttöön. (Kanojo ga kami o kitta wake, Watanabe Misato.)

Kas, tulipa jaariteltua.

Joo, se sarjaäänestys. Kuten tuossa uutissivulla sanottiin, Shingeki no kyojin oli ykkönen. Kuutisensataa ääntä sai, mokoma. Ja Fairy Tail nelisensataa. Muut jäivät kaikki alle kolmensadan. Nyt sitten mietitään. Ai että mitä miettimistä tässä on? Paljonkin. Aiemmissa bloggauksissa olen kirjoitellut siitä, mitä tarttee pohtia kun valitaan julkaistavia sarjoja. Sekä SNK:lla että FT:lla on selvät vahvuutensa ja heikkoutensa kustantajan kannalta. Jos uskomme vahvuuksien päihittävän heikkoudet tai että heikkouksiin löytyy parannus- tahi hämäyskeinoja, voimme ryhtyä julkaisupuuhiin. Eli kahtellaan vielä. Palaan asiaan. (Suomen suurin TV, YUP.) Sitä odotellessa sopii kertoa ideoita siitä, miten saadaan markkinoitua normaaleille kelpo ihmisille tarinaltaan koukuttava mutta sangen suttuisesti piirretty mangasarja.

Taisin Kaksoissolan foorumilla lupailla paljastavani seuraavan Takahashi-julkaisun joskus lähiaikoina. Lähiaika on nyt. Joskus tänä vuonna kirjakauppoihin iskeytyy Meishoobu Retsuden, suomeksi Weed: Taisteluiden aika. Eli tietokirja jossa mm. analysoidaan Weed-sarjan alkupään taisteluita. Oletan, että osa Hopsu-faneista hihkaisi äsken ilosta ja osa huokasi pettymyksestä. Ensin mainittuja yhä enemmän ilahduttaakseni ja jälkimmäisiä lohduttaakseni kerron tässä samalla vielä senkin, että ensi vuoden alussa julkaisemme kaksiosaisena teoksen Kacchuu no senshi Gamu, suom. Koirasoturi Gamu. Siitäs saatte. Ostaa. (Onna no Ko to Otoko no Ko, School Rumblen ED. Se muuten oli animena kiva ja mangana mainio.)

Mitäs vielä? Kirjamessut Helsingissä. Jaamme tavalliseen tapaan lippuja, ihan ilmaiseksi. Siis teille ilmaiseksi. Itse joudumme tietenkin kalliisti lunastamaan jok’ikisen. Sietää siis arvostaa. Tai ainakin esittää arvostavansa. Tarkemmat ohjeet tuossa etusivulla.

Niin joo, olin unohtaa. Ainoat koirat vuodenvaihteen jälkeen eivät ole miekka suussa tai hampaat irvessä riehuvia takahashi-hurttia. Luvassa on myös kaksiosainen koirahupailu Mopsi tuli taloon. Japanilainen alkuteos on tämä. Sisältää sekä rumansöpöjä koiria että huumoria ja todellista koiranhoitotietoutta. Kohdeyleisönä Jaappanissa eivät ole ihan perheen pienimmät, vaikka mitään säädyttömyyksiä ei löydykään. (Sori vaan, te kaappipervot, jotka jo ehditte innostua lauseen alkuosasta.) Joten ei se silkkaa lässytystä ole vaan ihan kelpo hupailua.

Vielä tahtoisin sanoa ja sanonkin niille, jotka äsken ajattelivat että hööö, taas söpöjä eläinsarjoja, eiks Sangatsulta ja Punikselta tuu mitään muuta: ottakaas kynä karvaiseen kouraan ja laskekaa ruutupaperille, kuinka monta mangaa meiltä esmes tänä ja/tai viime vuonna on ilmestynyt. Sitten laskekaa, montako siitä määrästä kuuluu luokkaan ”söpöt eläinsarjat”. Jep, ei kuulu kovin usea. Mistä sitten johtuu se että iso joukko mangusteja elää tämän harhan vallassa? Joko hassujen sienten liiallisesta nauttimisesta (Ei, ei auta vaikka niitä söisi nauttimatta! Lopeta heti moinen hölmöily, et kummiskaan kasva niistä isoksi eikä lisäelämiä tipu!) tai sitten siitä, että keskivertoiset söpöt eläinsarjat ovat lyhyitä. Yhdestä kolmeen osaan yleensä. Eli jos lasketaan sarjoja niin niitä on paljon, mutta jos lasketaan pokkarimääriä niin asia on sangen eri. Eiks jeh. (Koi ni Sesse Tooryanse animesta jota en tietenkään ole katsonut, ihan oikeesti hei, pojat vaan kerto että siinä olis kiva biisi, ihan sattumalta ja epähuomiossa näin joskus ja niin edelleen.)

2 kommenttia

  1. Antti Valkama

    Vau! Siis tosi hienoo, mä oon aina toivonu jotain mopsimangaa! Mut muistakaa että ei saa kääntää jutsujen nimiä, ne kuulostaa tyhmiltä suomeks… :)))

Kommentoi

Sinun tulee kirjautua sisään kommentoidaksesi
Kirjaudu sisään