Re: Uskonnollinen/aatteellinen vakaumuksenne?

Home Forums Sekalaista Muut Uskonnolliset/aatteelliset vakaumukset Re: Uskonnollinen/aatteellinen vakaumuksenne?

#46363
Cadmium
Member

Olen ateisti, erosin ev.lut.kirkosta vajaa vuosi sitten. Syynä lähinnä se, että koin huijaavani itseäni (ja muita) kuulumalla kirkkoon, kun en usko minkäänlaiseen jumalaan. En vain pysty siihen, enkä voi käsittää sitä, että tuolla jossain olisi joku jumala. Olen vielä työstämässä omaa näkemystäni, ja olenkin joutunut pohdiskelemaan näitä juttuja melko pitkään.

Minkäänlaista uskonnollista kasvatusta en ole oikeastaan kotona saanut. Seurakunnan parit kerhot tuli ala-asteella käytyä läpi ja tietenkin peruskoulun uskonnonopetus. Luulen että olen joskus uskonut jumalaan, tosin se voi johtua myös siitä, etten lapsena saanut tietoa eri vaihtoehdoista. En ole ihan varma, milloin aloin kyseinalaistaa uskonnollista ajattelua, mutta luulisin se olleen ala-asteen loppupuolella. Yläasteella suhauduin uskonnonopetukseen todella ynseästi. Kävin kuitenkin rippikoulunkin (jälkeenpäin on vähän mietityttänyt, että oliko se sittenkään ihan järkevää), vaikka uskosta ei ollut enää mitään jäljellä. Isoskoulutuksessa kävin puoli vuotta, mutta tunsin itseni koko ajan huijariksi : D Siellä käyminen tuntui välillä epämukavalta, välttelin uskontunnustuksen sanomista ääneen, ehtoollinen tuntui lähinnä omituiselta ja kirkossa saarnan kuuntelu oli todella vaivaannuttavaa. Oli helpottavaa lopettaa siellä käyminen ja myöhemmin erota kirkosta. Äitikin tuntuu olevan vain tapakristitty, eikä hän nostanut asiasta mitään haloota. Hän on kai sitä mieltä, että olen itse tarpeeksi kypsä päättämään tällaisista jutuista : )

Jokainen uskoo ihan siihen mihin haluaa, ja se on ok. Kunhan vain kukaan ei yritä käännyttää minua, kaikki on hyvin. Enhän minäkään tee ateismistani kovinkaan suurta numeroa ja mene sanomaan kristityille, että he uskovat johonkin keksittyyn juttuun. Uskonnot ovat kyllä mielestäni aika mielenkiintoisia.

Uskonnoissa on kyllä ihan hyviä ideoita, kuten lähimmäisenrakkaus. Mutta niin kuin Tori taisi sanoa jossain päin tätä topicia, sellaisen asian tulisi olla itsestäänselvyys.