Kysymys seuraavalle

Hmm… Riippuu saaren hinnasta. En ostaisi saarta jos rahaa ei jäisi mihinkään muuhun, ja saaren mukana tulisi muitakin kustannuksia (jos asuisin siellä, niin esim. vesi- ja lämmityskulut). Mutta olisihan oma saari aika kiva. Saisi olla omassa rauhassa, ja jos haluaisi voisihan sinne kutsua muitakin.
Kai minä ostaisin saaren.

Jos saisit jonkun yliluonnollisen kyvyn, minkä haluaisit?

No lentäminen on aina ollut haaveena, mutta ei se kyllä mikään erityisen käytännöllinen olisi ja kun ihmiset saisivat kykyni selville, minua pidettäisiin friikkinä ja minulle tehtäisiin varmaankin kaikenlaisia testejä.
Eli, kyky, minkä haluaisin, olisi yliluonnollinen kyky keksiä asioita. En nyt tarkoita abstrakteja asioita, vaan teknologisia. Aivot olisi taynnä teknologista neroutta, että keksisi koko ajan uusia asioita, joiden keksimiseen ihmiskunnalla menisi vielä satoja vuosia.
Ei ole mikään erityisen räiskyvä tai siisti kyky, mutta sellisen mä eniten haluaisin, jos saisi valita vain yhden yliluonnollisen kyvyn. Koska mistä sitä tietää, mitä ihmikunta tulee vielä keksimään. Olisi kiva keksiä joku yksipaikkainen kätevä kulkuväline, jolla voisi lentää vaivattomasti tai joitain sähköelektroniikkaan liittyviä läpimurtoja, joiden pohjalta keksittäisiin yhä uusia ja uusia koneita/esineitä ja parannuksia edellisiin.
Ja silloin ei tarvitsisi tulevaisuuden ammatistakaan hirveästi huolehtia, kun rahaa olisi.
Tai no, nyt tuli mieleen, että säätä olisi erittäin hienoa hallita sillain OP:n logiamaisesti. Tai ilmaa yleensäkin. Jos hallitsisi ilmaa täydellisesti, voisi kerätä ilmansaasteet ja lennättää ne avaruuteen. Ja silloin voisi myös lentää, koska pystyisi muuttua tuuleksi.

Jos löydettäisiin uusi Maan kaltainen planeetta, jossa on samanlaista sivilisaatiota, kuin täällä ja sinne voisi teleportata täältä Maasta, muuttaisitko sinne asumaan. Sieltä ei voisi enää tulla pois, eikä sinne voisi enää muuttaa myöhemmin. Sen planeetan asukkaat eivät olisi moksiskaan ja sinulla olisi päivä aikaa tehdä päätöksesi.

Vasemmassa kyljessä on sellainen kamala nelisen senttiä pitkä tummanpunainen viiru, arven näköinen mutta on ollut siinä syntymästä lähtien. Äiti kolhi itsensä ovenkarmiin raskausaikana, väittää että tuli siitä. Vihaan sitä. En minä muutenkaan pukeutuisi bikineihin tai muuhun eikä ulkonäkö ole niin tärkeä, mutta silti se jotenkin rajoittaa. Vaikka olisin muuten kuin mikäkin Afrodite niin se on siinä ja pysyy, estää minua tavoittelemasta täydellisyyttä. Tiedän myös sen että se aiottiin leikkauttaa muutaman viikon iässä mutta lääkäri kieltäytyi koska siitä ei kuulemma ole vauvalle mitään haittaa, ei muutu iän myötä eikä aiheuta kipua. Syntymämerkit pitäisi hyväksyä persoonallisena osana itseään mutta oikeasti, miksi?

Hummm kysymysten keksiminen on vaikeaa. Itketkö usein kirjoja lukiessa tai elokuvia tai sarjoja katsellessa?

Ehkä erilaisuuskin voi olla erilaista riippuen siitä, kenen näkökulmasta katsoo.
Lyhyesti voisi kai ajatella, että se, mikä jää oman kulttuurin tai jopa oman yhteiskunnan normien ulkopuolelle, on erilaista. Tai se, mikä on harvinaisempaa, esim. ihmisrodun vasenkätisyys, on erilaista.
Ystäväni sanoi kerran, että "ihminen pelkää ja toisinaan vihaa kaikkea, mitä ei ymmärrä, tiedä tai ei voi hallita." Minusta sekin korostaa tätä erilaisuutta, erilaisuushan tarkoittaa, että poikkeaa annetuista normeista ja toisin sanoen menee noiden asioiden listalle, mistä ihminen ei pidä. Voi siinä ollakin jotain perää, että suhtautuminen homoseksuaalisiin ihmisiin on kielteistä, koska he ovat "erilaisia", mutta ei se ole se syy, vaan ihmisten opittu, jo lähes luontainen suhtautuminen vieraisiin asioihin.

Itse tykkään värillä ajatella, että jos "kaikki ovat erilaisia", silloin normaalia ei ole. Mutta eihän se totta ole, perheen, uskonnon, yhteiskunnan/kulttuurin ja maan sisällä on aina omat norminsa, tai ainakin useimmiten. Eihän se silti tarkoita, että erilaisuuden tarvitsisi olla negatiivinen juttu, voi siihen suhtautua vaikka mielenkiinnollakin ja ihmetellen.

Jooh, tuommoinen vastaus tuli sitten tällä kertaa.
>>> Millainen ihminen olet? (Jotain muutakin kuin "olen kiltti koska saan paljon joululahjoja." 😀 )

Olen suhteellisen ujo ja hiljainen ihminen, semmoinen, joka häpeää melkein kaikkea mitä itse tekee, välillä myös mitä muut tekevät. En missään tilanteissa yleensäkään halua aiheuttaa mitään haittaa muille ihmisille, enkä halua olla aina ensimmäinen. Pidän kaikista ystävällisitä ihmisistä vähän liiankin helposti, mutta jos joku osoittautuu epäystävälliseksi, tai muuten vain ilkeäksi ihmiseksi, olen luonteeltani semmoista kohtaan täysin päinvastainen.
En loukkaannu tuntemattomien ihmisten minulle sanomista loukkauksista juurikaan (paitsi jos niitä tulee kerralla paljon). Pelkään usein antavani itsestäni vääränlaisen kuvan muille, tunnen usein olevani kovinkin epäystävällinen, vaikka en haluaisikaan.
Minulla on huono itsetunto ulkonäköni suhteen, luultavasti se tuli siitä kun eräät (entiset) kaverini yhtäkkiä vain olivat sanoneet minusta jotain selkäni takana. En edes ollut lihava tai mitään, mutta sen takia lähinnä oli sitten pakko laihtua, ja tuota… Vaikka en ikinä ollutkaan mikään järjettömän laiha, ajattelutapani ei ollut kovin kaukana anorektikoiden ajattelusta. Ei se järkevää ollut, mutta olen itse onnistunut muuttamaan tapani takaisin.
Olen myös erittäin kunnianhimoinen ihminen. Jos haluan onnistua jossain, niin pakotan itseni siihen, tämä taas näkyy hirveänä stressinä kokeiden aikaan. Minulla on pakkomielle olla aina vain parempi joissain asioissa, mutta silti minua ärsyttää hirveästi se, että en koe olevani missään ihan oikeasti taitava. Kaikki mitä osaan, on vain sitä, että satun muistamaan joitain asioita mitä muut ovat tehneet, enkä tunne osaavani itse ajatella.
Olen myös erittäin laiska ihminen eikä minulla ole aavistustakaan miten meinaan selvitä elämässäni sen kanssa.

Seuraavalle sitten… Mitä asiaa kadut eniten elämässäsi (jos kadut)?

Tällä hetkellä odotan eniten sitä, että alan taas kävelemään normaaliin tapaan. Uskon, että kovalla treenillä ja lihaskunnon kohennuksella voin alkaa kävelemään jo ennen koulujen alkua, mikä sopisi tietenkin aikatauluuni melko hyvin. Jos pääsen nyt kävelemään normaaliin tapaan, niin voin aloittaa opiskelun Helsingin Kuvataidelukiossa ja uskon, että se olisi varmaan parasta, mitä minulle on vähään aikaan sattunut.

Muutenkin olisi kiva jos voisi käydä kaupungilla ihan itsekseen ja tehdä kotitöitä ilman muiden apua, kun olen kumminkin sen verran vanha jo. On raivostuttavaa, etten ole voinut käydä kaupassa, viedä roskia ulos tai ylipäätään auttaa millään lailla kotona. Veljeni on joutunut tekemään todella paljon ylimääräisiä kotitöitä minun takiani ja se harmittaa ihan hirveästi, kun olisi hänellä parempaakin tekemistä. Onneksi voin korvata sen kaiken sitten kun taas kävelen tekemällä tuplasti enemmän kotitöitä.

Miten suhtaudut julkisilla paikoilla ihmisiin, joiden liikuntarajoitteisuus on näkyvä? Esim. henkilö joka liikkuu rollaattorin kanssa, henkilö pyörätuolissa jne.

Jaa, onhan ne kivoja. Kauhean monessa en oo ollu, mut paras on ollu särkänniemi. Linnanmäellä nimittäin lähes kaikki laitteet on liian hurjia mulle. Huvipuistojen kehnoin puoli on tosin tunnetusti pitkät jonot, paitsi ehkä sateisina päivinä. 🙂

Kysymys: Puhutko usein ihmisten selän takana ja esität heidän kaveriaan?

Kiinnostava kysymys, pakko myöntää.

Myönnän, että puhun kaikkea toisten selän takana, vähän liikaakin, mutta itse ajattelen, että he ansaitsevat sen. Suurin osa näistä henkilöistä, joista puhun, eivät ole kavereitani, tai en ole muutenkaan heidän kanssa tekemisissä, satun vain vihaamaan noita ihmisiä käytöstensä ja juttujen perusteella. He antavat itsestään oikein ärsyttävän kuvan, joten en voi kuin vihata heitä, koska en voi sietää heidän kaltaisiaan esittäjiä. Kavereistani puhun hyvin vähän tai en ollenkaan mitään selän takana. Yleensä kun puhun kavereista heidän ollessaan muualla, puhun heistä pelkkää hyvää, en ole sellaisten kaveri, joita en voi sietää. Ja muutenkaan minun luonteellani se ei onnistu, sanon kyllä päin naamaa jos en henkilöstä pidä, vähän liiankin rajusti. Sitten kaikki puhuvat minusta selän takana. Mutta, totuushan on, että kaikista, joka ikisestä ihmisestä puhutaan pahaa selän takana. Valehtilisin siis jos väittäisin, etten puhu pahaa kenestäkään, ja eihän minua kukaan usko.

Kuten taisin jo sanoa, en esitä heidän kavereitaan, koska en pidä heistä, eivätkä he minusta. Syy on yksinkertainen; minä en ole siideriä lipittävä, tupakkaa polttava, liian äänekäs ihQ tyttönen. Ja muutenkin olen vähän erakko luonteeltani, joten ketäpä edellämainittua tyttöstä kiinnostaisi tulla puhumaan minulle, kun voi hyvillä mielin tulla puhumaan vieressä olevalle Taunolle. En ole missään tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, joita en voi sietää, mutta heidän läsnäolonsa saa minut hulluksi. Ja tarkoitan mitä sanon, hulluksi.

Millainen olet luonteeltasi?
Tällainen on varmaan tässä jokin aika sitten kysytty, mutta haluan kysyä tämän itse.