Sangatsulaiset Japanissa

Sangatsulaiset Japanissa Osa II

Uhkapeli

Poika potkaisi aitaa ja rääkäisi sitten kuin villieläin. Aita kesti pojan haukut ja iskut nöyrästi. Aita tiesi olevansa poikaa voimakkaampi, eikä poju pääsisi läpi millään. Tosin, aita ei ollut elävä, joten ei se voinut tietääkkään mitään. Se oli vain metallia. Vain kylmää metallia, joka oli tehty Bakersonin rakennusvirastossa ja joka oli menettänyt luojansa vihaisten banaanien hyökättyä virastoon. Traagisen menneisyyden kokenut aita seisoi jämäkästi paikoillaan ja virnuili. Ei, mitä minä höpisen, eihän sillä ole naamaa! Antaa olla.

Poika, jota kutsuisimme vaikka Dentsiksi, kiersi nyt aitaa. Hänen heiveröiset lihaksensa eivät riittäneet aidan kumoamiseen, eikä hänen keksimänsä Pähkinänsärkijä-potku soveltunut tälläiseen tilanteeseen; aita oli hermafrodiitti. "Aidankäppyrä…unohtui avaimet kotiin…pirun aita…syötän sut koirille….laitan sut nuolemaan maata….", Dents uhkaili. Sitten hän alkoi miettiä jotain kovaa uhkausta tai heittoa, jolla aidan saisi väistymään. Hänen päässään olevat miljoonat aivosolut alkoivat raataa ja pyörittää rattaita. Mielikuvituksen ja loogisen ajattelun aivokoneet alkoivat hyrrätä ja suunnitella. Aivojen sopukoissa aivosolut vaihtoivat ideoita – ja miestenlehtiä – kehittääkseen jonkun mahtavan uhkauksen, joka musertaisi tyyneimmänkin olennon mielen. Ideat virtasivat, mutta jokainen oli liian köykäinen. Kukaan ei luovuttanut. Se oli sitä tiimityötä…..äh, taisin taas sotkea itseni johonkin lastenkirjaan. Ei, en saa kertoa teille jotain naiivia tarinaa karamellilandioista! Oikeasti aivoissa käynnistyi valtaisa mellakka.

Kirosanat lensivät, nyrkit puhuivat ja tupakka sauhusi. Välillä joku nappasi kirosanan ilmasta ja viskasi sen pojan suuhun, mutta huulet eivät totelleet. Kirosanat olivat out. Riitelevät aivosolut olivat saaneet tarpeekseen ja päättivät luovuttaa. "Annetaan pojan jäädä porttien ulkopuolelle", aivosolu Bob sanoi. "Muutenkin täysi tampio!". Mielikuvitus ja Järki riitelivät tässä brutaalissa taistossa. Mielikuvituksen mielestä portti pitäisi saada nauramaan jotta se repeäisi. Järjen mielestä aitaa olisi pitänyt uhkailla johonkin; se oli hyväksi havaittu konsti. "Kuule nyt, Mielikuvitus!", Järki puuskahti. "Minä ja alaiseni olemme huomanneet, että aina kun poika naurattaa, se on pikemminkin väkinäistä naurua!". Mielikuvitus sanoi: "Niin, mutta uhkauksenne ovat huonoja! Poika ei pääse niiden avulla aidan läpi!". Samassa pieni aivosolu käveli Järjen ja Mielikuvituksen väliin. "Eikö Dents voisi hakea avaimet kotoa?", aivosolu kysyi. Samassa aivosolu kiiruhti karkuun Järjen ja Mielikuvituksen nauraessa kauhumaisesti. "Ei se auta! Vaikka hän hakisi, tuo aita ei päästäisi häntä sisään. Se on tapettava nyt kun on tilaisuus…..", Järki sanoi. Mielikuvitus kuiskasi jotain Järjelle, ja samassa kummatkin hihkuivat ilosta. He askartelivat nopeasti voimakkaan uhkauksen ja kantoivat sen Tajuntaan, josta se lähtisi pikakiidolla suuhun. Uhkaus potki ja raapi kantajiaan, mutta joutui lopulta tajunnan syövereihin ja lähti kohti Dentsin suuta.

Dents oli keksinyt sen. Kaikista pahimman uhkauksen, mikä saattoi antaa. "Laitan sut….", Dents aloitti ja veti keuhkonsa täyteen ilmaa. "….katsomaan Twilightia!". Huuto lävisti aidan ja tämä metallinen, tunkeutujien ulkonapitämiseen suunniteltu portintapainen aidaksi kutsuttu väline ulisi ylivoiman alla ja kaatui kukistettuna ja voitettuna maahan. Dentsin virne oli näkemisen arvoinen kun hän käveli murskatun ja sulaneen aidan yli. Uhkaus kimpoili vielä ilmassa. Siinä oli sähäkkää voimaa, ja kun se lensi lintujen ohi, linnut pyörtyivät kauhusta. Uhkaus lensi kohti kaupunkia tekemään tuhojaan.

RAK hiipi klubin kellarissa. Hän sadatteli ja kiroili loikkiessaan homeisten kohtien yli. Hänen upouudet nahkakenkänsä olivat niin herkät että jos ne olisivat saaneet hometta ylleen, ne olisivat sulaneet muhjuksi.Sitä hän ei toivonut, eikä salkun sisällön tuhoutumistakaan.RAK kantoi mustaa salkkua, jonka sisältö oli korvaamaton. Hän ei saanut epäonnistua salkun kuljettamisessa. RAK loikkasi portaille ja suunnisti kattoa kohti. Siellä hänen olisi tavattava salkun vastaanottaja.

RAK veti raikasta ilmaa syvälle keuhkoihinsa. Raikasta ilmaa olikin aika vähän, mutta kyllä sekin kelpasi, kunhan ei tarvinnut nuuhkia homeista kellari-ilmaa. RAK nojasi seinään ja vilkaisi sitten ympärilleen. Salkun vastaanottajan olisi pitänyt olla paikalla. Hetken kuluttua RAK huomasikin miehen seisovan katon reunan lähettyvillä. RAK käveli nopeasti miehen luo. "Anteeksi, mutta oletteko te Sangatsu Mangan klubijohtaja?", RAK kysyi kohteliaasti mieheltä. Mies hääntyi. Hänellä oli tumma puku ja knalli. "En valitettavasti.", mies sanoi viiksiään hyväillen. "Olisiko se ollut tuo?", hän jatkoi viitaten kävelykepillään maassa makaavaan mieheen. RAK huudahti ja perääntyi. "Tapoitte siis klubijohtajan?", hän karjui. Knallipäinen mies hymyili ja käveli muutaman askeleen eteen. "En ihan. Hän vain torkkuu muutaman tunnin. Sinä et tosin ole yhtä onnekas, ellet anna salkkua.", mies tokaisi. RAK perääntyi ja päästi irti salkusta. Se oli kahlittu hänen käteensä, joten se jäi roikkumaan. RAK ei ollut laihimmasta päästä, eikä erityisen hyväkuntoinen. Hän päätti kuitenkin nullikoida salkun vuoksi. "Tai voisimme pelata Uhkapeliä. Jos voitan, saan salkun ja sinä jäät eloon, jos et vastustele. Jos minä häviän, pidät salkun ja saat lahjan.", mies korjasi sanojaan.

Katsotaan, serkku hyvä. Pohdin asiaa. Ja juu, lompakkosi jäi.