Forum Replies Created
-
AuthorPosts
-
Kisa-chan
MemberNelonen luettu pari minsaa sitten…
Ensiksi täytyy sanoa, että Moriyamalla on kyllä paljon fanserviceä.Juoneen on nyt tullut lupaavaa edistystä ja cliffhangerihän se siellä oli lopussa kiduttamassa. Chronon menneisyyden avautuminen on mielenkiintoista ja kun muutkin tuomitut alkavat astella esiin, meno paranee. Rosette ja Chrono ovat hyvä parivaljakko, kommunikointi on jotenkin sööttiä. Satellan menneisyydestä olisi myös mukava saada lisää tietoa. Isä Remington on mielestäni jotenkin häiritsevä, hiippailee joka paikassa…
Painojälki on alkuosista parantunut, mikä on hyvä.
No joka tapauksessa innolla seuraavaa odottamaan, ja toivon että kirjat alkavat paksuuntua.Kisa-chan
MemberNyt se sitten on loppu…täytyy myöntää että parissa kohdassa itkeskelin tätä vikaa osaa lukiessa. (En tosin ythä paljon kuin Hughesin hautajaisissa. Varsinkin kun katsoin Brotherhoodia niin oi että…)
Koska fanitan Royai:ta oli luku 107 erittäin mieluinen, Mustang ei suostunut jättämään Rizaa pois taistelusta. Repesin kun näin Briggsiläisten ilmeet kun he kuulivat tulialkemistin tulevan kentälle.
Olin onnellinen, kun Ed ja Al säilyivät hengissä ja kohta, jossa pojat palasivat Winryn ja Pinakon luo oli koskettava. Pidin ekstraluvusta, jossa haarniskasta tehtiin automaileja.
Ja Pride/Selim…aika suloinen pikkupoika siitä tuli. Hekotin hulluna lopun herkuille, jossa Grumman painoi sitä pyörylää Priden otsalla…
Greedin ainoa valhe oli koskettava, se olikin lempihomunculukseni.
Tuntuu oudolta, ettei enää yhtään kirjaa tule, Arakawa teki sarjasta ikimuistoisen ja voin rehellisesti sanoa että sarja on ehkä paras lukemani. Kaikki alkaen Ishvaalista loppuen lopputaisteluun oli mahtavaa. Sarjan loppu oli hyvä ja on hyvä että Arakawa ei jäänyt turhaan pitkittämään tarinaa. Uutta sarjaa häneltä odotan innolla ja uusia ihania hahmoja. Jään kaipaamaan Mustangia, Hawkeyeta, Alia, Hughesia, Havocia…no aika monia muitakin. Lopetan tämän hehkutusviestin tähän.Kisa-chan
MemberJoo, nyt on kaksi ekaa osaa hyllyä somistamassa. Ensin olin vähän epäilévä kyseistä sarjaa kohti, kun oli se perus Nunna vs pahuudenvoimat-teema, mutta yllättäen olikin ihan kiintoisa. Chrono on söötti, ja sinetti on minusta hyvin toimiva idea. Joshua oli mielenkiintoinen hahmo. Joidenkin suomenkielisten replojen alla näkyi(kuten joku jo sanoikin)alkuperäistä kirjoitusta, mutta luotan, että asia korjaantuu seuraavissa osissa. Sarja saa myös toivottavasti lisää puhtia Joshuan ilmestymisestä.Ja luen vaikka ei saisikaan. Kolmosta sitten vaan odottelemaan…
Kisa-chan
MemberOli 26 kyllä aika osa…saa innolla odottamaan 27:skaa. Koko sarja on omasta
mielestäni yksi parhaista, ihmettelenpä miten Arakawa sitä jaksoi niin kauan tehdä ja vielä niin
yksityiskohtaiseksi. Toivoisin että 27:skassa olisi vähän enemmän Mustangia…ja tosi kiva kun se tulee jo helmikuussa, ettei mihinkään kesään asti tarvitse odottaa. Jännäksi menee juonen kanssa..
anteeksi sekava viesti..Kisa-chan
MemberJuu, takamukseen asti pitkät.
Löytyykö sitten seuraavalla Fullmetal alchemist dvd:tä?
Kisa-chan
MemberOi kiltti Antti-setä, olisiko mitään mahdollisuuksia saada suomeen godchildia tai ouran high school host clubia?
Kisa-chan
MemberJuu, Artemis Fowl kuuluu minukin lempisarjoihini, mutta nyyh, ei ole nyt rahoja ostaa uusinta, vaan odottelen että tulisi kirjastoon. Olen ykkösenä varausjonossa. Koko sarja on todella koukuttava ja olen lukenut kaikki kirjat melkein yhdeltä istumalta. Lempihahmojani ovat tietenkin ihanan kiero Artemis ja Holly. Viime osa jäi hyvään kohtaan ja Colferin tuntien ei tämä uusin varmasti tuota pettymystä. Saa vaan nähdä kauanko menee, ennen kuin tulee kirjastoon…Toivottavasti ei kauaa.
Tänään saankin yhden toisen kirjan hakea kirjastosta, varaukseni saapui kirjasta Tuhkakaupunki. Ensimmäisen osan Luukaupunki luin viime jouluna ja pidin paljon, eli suuret on odotukset tällekin osalle, vaan saapa nähdä..voihan olla ettei yllä ykkösen tasolle.
Odotan myös Nälkäpelin viimeistä osaa. Se on aika nerokas sarja, jos joku on lukenut..ja jos ei niin suosittelen ehdottomasti.
Tulipa nyt vuodatettua kirjoista…Kisa-chan
MemberNo eihän se minun ole, mutta keittiön kaapissa sellainen löytyy.
Next: talvitakkia?
Kisa-chan
MemberLuin juuri osan 25(tuli vasta viime viikolla meidän kirjastoon..). Olipa osa. Sain melkein slaagin sen jälkeen mitä Rizalle tapahtui. Roy oli tapansa mukaan ihana ja huolehtivainen. Aivan mahtava hahmo, ehdoton suosikkini.
Tunnelma tiivistyy, eikä millään malttaisi odottaa ensi osaa, harmi vain että kohta se on loppu.
Ennen loppua haluaisin nähdä ainakin jonkun kivan kohtauksen Royn ja Rizan välillä ja sen, että joku nitistäisi Priden.Kisa-chan
Memberoho, en laittanut sanaa…
eli vaikkapa HyytelöKisa-chan
MemberHuaah, koeviikko..pitäisi lukea äikän kokeeseen, vaan koneella olen. Tänään oli musan koe, enpä hirveästi mitään muistanut. Yllättäen kaikki ne asiat, (kuten ketkä kaikki olivat romantiikan ajan säveltäjiä)joita en osannut hyvin kysyttiin. Kauhulla odotan ens jakson koeviikkoa, meillähän on niinkin ihana jakso tulossa kuin: matikkaa, kemiaa, fyssaa, mantsaa, ruotsia ja oliko se äikkää…
Huomenna on onneksi jo perjantai, pitää löytää jotain rentouttavaa tekemistä. Voisi vaikka kaverilta yrittää lainata Godchildin nelososan, tai jos tulis joku hyvä leffa telkasta(juu, liian utopinen toive, luulisin).
On ihan veltto olo, olen hyödyntänyt kokeeseen luku aikaani hyvin, luin koealueen ja muistiin panoja(söin pullaa, katsoin ouranin animen loppuun, vihdoin viimein, luin valitut palat…)
Ei auta, pakko ryhdistäytyä ja alkaa lukea.Kisa-chan
MemberSuunnistus (inhoan sitä, kun pitää hiipiä eksyksissä jossain metsässä kaikista märimmissä paikoissa…)
Kisa-chan
MemberJoin viimeksi ihan maito-maitoa pelkälleen varmaan pari vuotta sitten…en ole koskaan tykännyt maidosta juomana, kaakaota kyllä juon ja sitä rataa. Tiedän, olen hieman omituinen.
Mikä hedelmä olisit, jos olisit hedelmä?
Kisa-chan
MemberNo vaihdetaan.
Vaihtuuko…neljän tähden illallinen?
Kisa-chan
MemberJuu, kai sellainen tuolla jossain(lue:kaoottisessa hyllyssäni) on.
Entäpä lahjapaperia?
-
AuthorPosts