Kirjoitetut vastaukset
-
JulkaisijaArtikkelit
-
parmesaani
OsallistujaOlipa jännittävä tuo 71. osa, olin ihan täpinöissäni sitä lukiessani. Roppakaupalla uusia siistejä hahmoja, sekä joitain paluun tekeviä vanhoja hahmoja. Se Robinin seikkailu (ei nyt ihan sopiva sana, mutten parempaakaan keksinyt) kirjan loppupuolella oli todella hämmentävä.
parmesaani
Osallistuja70. osa luettu. Olen tyytyväinen että Punkhazard-osio on nyt ohi. Hyvä oli pokkari, aiheutti taas erilaisia tunnekokemuksia laidasta laitaan. Baby 5 vaikuttaa hauskalta uudelta hahmolta. Kohta jossa Luffy kuolasi silmät sydämen muotoisina ja sössötti jotain lihasta oli mielestäni jotenkin out of character. 😛
parmesaani
OsallistujaNiin mutta kerros vielä että luitko OP:ta ja tajusitko mitään?
parmesaani
OsallistujaMainittakoon vielä, että suurimmalle osalle lukijoista (esim. itselleni) on luultavasti aivan sama millainen päällyste kansissa on. Pidän kiiltävistä kansista enemmänkin.
-
Tätä vastausta muokkasi 13 vuotta sitten
parmesaani.
parmesaani
OsallistujaAikahyppäys ei ole tosiaan tehnyt Sanjille hyvää. Hahmo tuntuu nykyään melkein jotenkin ilkeältä ja itsekkäältä, mutta toivottavasti tämä on vain ohimenevä vaihe. Robin taitaa olla suosikkihahmoni nykyään. Ja mäkään en kauheasti välittänyt nereidisaaresta mutta porukan matka sinne oli ihan mahtava.
parmesaani
OsallistujaTB oli suosikkisarjojani kun olin yläasteella (nykyään olen 19-vuotias puolisyrjäytynyt) ja en odottanut että tämä uusin osa enää kolahtaisi samalla tavalla, mutta luettuani sitä melkein puoleenväliin olin taas ihan innoissani. Ihana piirrostyyli ja maailma ja tunnelma ja ja ihania vaatteita ja pläärgh. Tällä hetkellä menossa olevan arcin juonesta en tosin ole ollenkaan perillä, tai siitä onko se edes kunnolla vielä käynnistynyt. Ja mikä ihme se Mikki Hiiren näköinen jätkä oli oikein olevinaan 😛
-
Tätä vastausta muokkasi 13 vuotta sitten
-
JulkaisijaArtikkelit

Tervetuloa Sangatsu-klubin sivustolle! Nimeni on Fuku ja toimin klubimme emännän Yukin avustajana.

