Kirjoitetut vastaukset
-
JulkaisijaArtikkelit
-
Quail
JäsenHmm…En oikein osaa sanoa, kun en aikaisemmin ole nähnyt. Avan ja allekirjoituksen perusteella sanoisin, että ihan tuon ikäiseksi olisin olettanutkin.
Ja itse olen kaksitoista.
Quail
JäsenVihdoin se osa tuli sieltä :—)
Jotenkin se Kyoon ja Toorun kohtaus ei kauheasti kiinnostanut. Se veti samaa linjaa, kuin muutkin. Kyoo paljastaa oman likaisuutensa ja Tooru haluaa antaa anteeksi. Akitosta en enää kovasti pidä, koska hän on muuttunut "inhimillisemmäksi" loppua kohti. Pidin siitä raivohullusta Akitosta w.w Mutta toisaalta Akitoa kävi sääliksi.
Yuki ja Machi kävivät sen sijaan mielenkiintoisemmaksi. <3 Ihana pari… Jotain uutta oli kiva lukea, koska yleensä jauhetaan aina sitä kyoxtooru. :ss Ovathan Kyoo ja Tooru toki hyvä pari, mutta loppuratkaisu on aika itsestään selvä.
Mielestäni sarjan alkupuolella ei tapahtunut kauheasti mitään erikoista. Nyt, kun sarja käy loppua kohti kaikki tapahtumat kasaantuvat ja ne ammutaan samaan aikaan muutamassa kirjassa…
Quail
JäsenKaksykkösen kannet on ilmestyny julkaisuihin! Punaista! Jotenkin arvasin. Väri sopii Renille. ^^
Quail
JäsenTosiaan. Furuba alkaa käydä jotenkin sekavaksi, enkä enää edes muista kaikkia juonenkäänteitä ym.
Välillä, kun luin viime pokkarissa sitä Akito-Ren juttua en välillä pysynyt kärryillä. 🙁Quail
JäsenOli taas kaikinpuolin ihana osa. <3
//Olen muuten ulkomailla, joten en saa A:ta tai O:ta pilkukkuineen, jos tajuatte :s
Mestarin talossa oli hauska kohtaus. Oli kiva katsoa, kun Rin puolusti Toorua. :—) Rin muuten myos piirtaa hyvin 😉
Awww…. Kyo x Tooru juttu alkaa vihdoin rullata kohti loppua. Ja se Kyoon ja Kyookon yhteys oli jotenkin… tylsa.
Olisin odottanut jotain dramaatisempaa.Akito alkaa olla jo siedettava. Renista en edlleen pida, mutta han on kylla tarpeellinen hahmo. Oli kiva tietaa mita laatikko sisalsi.
Quail
JäsenLuin tossa muuten jokunen päivä sitten Fruits Basketin ensimmäisen osan ! 0__o Kaikki hahmot oli piirretty ihan eri tavalla, jotenkin oudosti… :s Pidän nykyisestä piirrustustyylistä huomattavsti enemmän.
Quail
JäsenOsa 19 on ihana.. Kuten aina <3
Tosiaan, Kyoo X Tooru.. ~Löww <3<3<3 Oli ihana kohtaus se missä ne halas, mutta jäi arvoitukseksi muuntauituiko Kyoo. :s Jotenkin käy sääliksi Katsuya Hondaa.. Yritti olla Toorulle mukava ja silti Tooru pit häntä pahana miehenä.
Yukin vierailu Ayamen kaupassa oli hauska kohtaus, mutta Ayame oli kamalan itsekeskeinen nuorena!!! >:( Mine ja Ayame on hyvä pari, jotenkin niin ennalta-arvattava, mutta silti en arvannut ! (Tyhmä, kun olen…)Oli huvittavaa, kun he kutsuivat Machi mukaan. 8D Machi-parka…
Awww… Momiji <333 Hän tosiaan näyttää todella komealta ja aivan eri hahmolta. Momiji ja Toorukin olisi hyvä pari.. :)) Pupurpusta tunnisti (Haha) Tahtoo repun!
Ja vielä : Komaki ja Kakeru oli hyvä pari! Kakeru oli kyllä hieman ilkeä Toorulle. Kkaerun tarina Yukin sukupuolesta oli myös hauska..
Quail
JäsenEhkä, hmm… Vaikea valinta.. ;>
Fruits basketin, koska koulumaailma näyttää hauskalta!Tosiaan, mahtuisiko oppilaskuntaan vielä yksi? :’—-D
En ehkä kuitenkaan haluaisi olla kukaan Soomista.Toinen olisi Yotsuba&. Yotsuban naapurissa olisi hauska asua! 8D
Quail
JäsenNo, TMM 1 xD Olin fani… Uhh..
Quail
JäsenÄrsyttävää, kun se 19 jossain viipyy. Tulisi aikaisemmin. :/
Quail
JäsenUhh… Piirrostyyli tökkii, samoin juoni. Juoni on aivan JÄRJRETÖN! 10-vuotias pikkutyttö yrittää tunkea appelsiineja paidansa sisään ja hokee:"Seksikästä…" Tyytyisi vain niihin oman ikäisiin naapurinpoikiin, eikä havittelisi aikuisia.
8DQuail
JäsenYotsuba on todella hauska ja todentuntuinen! Piirostyyli on nättiä ja selkeää. :)) Heti , kun luin ensimmäisen osan halusin ostaa toisen.
Quail
JäsenTokyo Mew Mew järkässä:
1.Retasu
2.Purin
3.Minto
4.Zakuro
5.Berry
6.IchigoQuail
JäsenJos horoskoopit menevät kuukausittain, miten voi olla, että eläinradalla on 13 ja kuukausia on 12? Ja sitten vielä jumala… :’oo
Quail
JäsenJaa, että tällainenkin aihe…
No mielestäni seurustelulla ei ole mitään ikärajaa, mutta seurustelu kannattaa aloittaa, kun molemmat ovat siihen kypsiä. Itse seurustelen. <3 Tai no, miksi sitä voi kutsua jos 2kk yhdessä? -
JulkaisijaArtikkelit

Tervetuloa Sangatsu-klubin sivustolle! Nimeni on Fuku ja toimin klubimme emännän Yukin avustajana.

