räsynukke

Forum Replies Created

Viewing 15 posts - 16 through 30 (of 851 total)
  • Author
    Posts
  • in reply to: Off-Topic #112848
    räsynukke
    Member

    Inu-Mimi wrote:

    Mutta en kyllä ala sellaiseksi neroaivoksi joka ei käytä talvellakaan minkäänlaisia hattuja.

    En käyttänyt viime talvena kertaakaan hattua tai pipoa tai mitään. Hatut eivät ole mieleeni, tunnen itseni tyhmän näköiseksi sellainen päässäni. Ja kai meillä oli jonkinlainen sanaton sopimus yhden kaverin kanssa, ei hattuja päähän ikinä milloinkaan.
    Varmaan siellä on kyllä paljon kylmempikin kuin täällä.

    Nyt kun asun kaupungissa niin olen vihdoinkin päässyt kirjoituskurssille. Meillä on ihan uskomaton ryhmä siellä, kaikki on hirveän hyviä kirjoittamaan ja kamalan sympaattisia. Saatetaan tuhlata paljonkin aikaa vain juttelemalla asioista.
    Meillä on tarkoituksena kirjoittaa yhdessä pieni kirja, kirjoitetaan silleen vuorotellen pieniä pätkiä. Ollaan viime viikot suunniteltu hahmoja ja nyt mietittiin vähän tarkemmin juonta. Jokainen sai miettiä sitä ensin itse ja olin positiivisesti yllättynyt, kuinka porukka innostui omasta juoni-ideastani ja siitä saatiin kehiteltyä sitten aika jännän kuuloinen juttu.: 3 En malta odottaa, että näen mitä tästä tulee.

    Lisäksi minusta on tulossa kirjaston kahvilan vakioasiakas, en vaan osaisi mennä kurssille ellen saisi ennen sitä kahvia ja voisilmäpullaa rauhallisessa kahvilassa.

    /cgl/:llä on pitkästä aikaa viihdyttävä TZP-lanka. Melkein tekisi mieli popcorneja draamaa seuratessa, en ole vähään aikaan rakastanut kyseistä lautaa näin paljoa.

    in reply to: Suuri mangahahmoturnaus 2010! KIERROS 1 #112636
    räsynukke
    Member

    1. Jin (Zetman)
    2. Nozomu Itoshiki (Sayonara, Zetsubou-Sensei)
    6. Touta Matsuda (Death Note)
    9. Jean Havock (Fullmetal alchemist)
    10. Hiei (Yu Yu Hakusho)
    12. Johan Liebert (Monster)
    14. Shin (NANA)
    16. Jasdevi (D. Gray-man)
    18. Kenzo Tenma (Monster)
    22. Otter 11 (Otters 11, Bakuman)
    24. Shuichi Akai (Salapoliisi Conan)
    29. Akira Hattori (Bakuman)
    31. Senjougahara Hitagi (Bakemonogatari)
    34. Scar (Fullmetal Alchemist)
    35. Shinta Fukuda (Bakuman)
    40. Friend (20th Century Boys)
    41. Neji Hyuga (Naruto)
    43. Satou Tatsuhiro (Welcome to the NHK!)
    50. Nuuskamuikkunen (Muumit)
    51. Mörkö (Muumit)
    53. Ichijouji Ken (Digimon 02)
    56. Nagisa Kaworu (Neon Genesis Evangelion)
    57. Ling/Greed (Fullmetal alchemist)

    in reply to: Off-Topic #112539
    räsynukke
    Member

    Oopee wrote:

    Miksi olen lähes aina lähes ainut joka on äänessä äikän ja hissan tunneilla? Eikö kukaan oikeasti osaa, eikö ketään muuta koskaan muka kiinnosta mikään (okei, äikkä ei sinällään kiinnosta mua, se vaan on niin helppoa ja haluun osata hyvin kaikki jutut) vai onko niin vaikeaa sanoa pari hassua sanaa???

    Mietin tätä samaa joka enkun tunti. Mihin liittyen, vihaan sitä kun luokkalaiset mankuvat aina että "mennään järjestyksessä, ei jaksa viitata". C’mon, opettajan onkin sitten tosi kivaa yrittää huomioida tuntiaktiivisuutta numeroissa, mikä ei ole silleen hirveän kivaa niille jotka oikeasti yrittää panostaa siihenkin.: (

    Olen tässä koko kesän ja syksyn katsellut aivan hirvittävät määrät That 70’s Showta ja häiritsee kuinka siinä viitataan usein Kelsoon sanalla "komea" ja ilmeisesti ihan tossissaankin vielä. Kun ei se sitä ole. Omasta mielestäni sekä Hyde että Eric ovat öbaut kymmen kertaa paremman näköisiä. Hirveän hämmentävää.
    Niin, ja tuossa vähän aikaa sitten tuli se joku uusi leffa, jossa oli Kelson näyttelijä toisessa pääroolissa. Niitä mainoksia katsellessa tuli mieleen, että en varmaan koskaan voi katsoa yhtään leffa tai sarjaa jossa tyyppi näyttelee kun näkisin siinä vain Kelson ja Kelson nähdessä tekisi vain mieli hakata joku. Kuinka se hahmo voikin olla niin ärsyttävä.

    Pitäisi kai harjoitella pianoläksyjä, mutta menetin eilen hermoni yhteen kromaattiseen etydiin ihan tosissani. Tiedän ettei se ole yhtään vaikea, en vain saa sormiani uskomaan sitä. Lisäksi olisi eräs Sibeliuksen kappale, pitäisi harjoitella pedaalin kanssa. Olen joskus vuosia sitten ollut laiska enkä vieläkään osaa soittaa kunnolla pedaalin kanssa, joko mietin sitä liikaa ja soitan väärin tai sitten unohdan sen enkä nosta välissä. Not so nice.

    Tekisi mieli ottaa yhteyttä pariinkin ihmiseen pitkästä aikaa, mutta… niin. Pelkään ettei niitä oikeasti kiinnosta. Joskus olisi kivaa olla vähän vähemmän ujo.

    in reply to: Off-Topic #112413
    räsynukke
    Member

    Heips ihmiset, guess who’s back? Mitä tänne oikein kuuluu?

    Joo, ajattelin taas ruveta aktiiviseksi tai jotain. Nyt syksyllä on kummasti jäänyt tämä paikka unohduksiin kunnes tässä yksi päivä näin meidän koulussa niin häiritsevän paljon Satoun näköisen ja oloisen ihmisen, että teki taas mieli käydä täällä.
    Edelleenkin mietin, että miten ihmeessä sillä tytöllä saattoi olla niin samanlaiset ilmeet ja eleet ja kaikki.ಠ__ಠ

    Uudessa koulussa ei loppujen lopuksi, niinkuin arvelinkin, ole hirveän erilaista. Luokalta löytyy ne normaalit idiootit (on joo tosi hauskaa kuinka pari niistä hokee koko päivän "I like muffles", kaikkia naurattaa ihan hirveästi), hoikatpitkäturheilullisetsuositutnätittytöt ja pari kovista. Ja ne tyypit joita kukaan ei koskaan muista. Plus ne kaksi ihmistä joista on tullut jopa kavereita.
    Ja kaikki opettajat kertovat kuinka 9D on aivan hirveä luokka opettaa, itseä ei onneksi melu haittaa, olen vain iloinen kun täällä ei ole sitä edellisen luokkani "kaikki kiusaa kaikkia" meininkiä.

    ö-ö-öö, olisi hirveästi hinku päästä Fantasiapeleihin ja ostaa vielä pari viimeistä Monsteria. Hommasin jo ekan osan 20th Century boysia, mutta haluan sittenkin lukea Monsterin loppuun ennen sen aloittamista. Ja harmittaa ihan sikana kun ei ole mahdollista päästä näkemään Summer Warsia R&A:han.

    in reply to: Off-Topic #110485
    räsynukke
    Member

    Onnea Laorlanille ja tykkäilen noita Kirpun kenkiä täysillä.o/

    Jepp, toka päivä uudessa koulussa ja melkein myöhästyn? Nyt en voi enää edes syyttää Newtiä joten pitäisi oikeasti ottaa itseäni niskasta kiinni ja yrittää olla ajoissa koululla. Numerot meinaa alkavat tippua jos jatkan viime kevään linjaani- myöhästyin neljältä viimeiseltä mantsan tunnilta (mantsaa sattui juuri kivasti olemaan kahtena aamuna peräkkäin) ja opettaja oli oikeasti aika kettuuntunut. Puolet viimeisestä tunnista menikin silloin siihen kun kyseinen opettaja kuttuili minulle ja Newtille myöhästymisestä kertomalla meidän olevan ihan hirveitä ihmisiä joilla ei ikinä voi olla kunnon tulevaisuutta ja että vanhempamme ovat täysin epäonnistuneita kasvatuksessamme.
    Oho, ei ollut tarkoitus avautua siitä noin pitkästi.

    Uusi luokkani vaikuttaa olevan ihan jees, vilkas muttei yhtä pahansisuinen kuin entinen luokkani. Olen vähän ehtinyt tutustumaan kahteen tyttöön (joista toisella on joku serkku tai vastaava Lopella, maailma vaikuttaa taas pieneltä) joita olen sitten voinut seurata niin, että löydän oikeaan luokkaan. Ainakin toinen niistä vaikuttaisi vähän mangustilta, mutta en ole ole ottanut aihetta esiin kun en vielä tiedä ryhdynkö kaappimangustiksi vai en.
    Ja Opon tunnilla läimähti heti kasvoille se, että pitäisi tosiaan alkaa pikkuhiljaa tietää mitä haluan vuoden päästä tehdä. Mutta kun en osaa sanoa, että onko tämä kiinnostukseni psykologiaan oikeasti vakavasti otettavaa ja olisiko minulla oikeasti mahdollisuuksia millään musiikin alalla.

    Uhm. Löysin vanhaa saippuavettä mutta en viitsi mennä puhaltamaan ennen kuin muut ovat lähteneet. Joten katselen taas Rimpun ihanaa postausta jonka linkitin tuonne Mikä ilahduttaa? -topicciin. Kuinka tämä ei lakkaa viihdyttämästä?

    in reply to: Mikä sinua ilahduttaa? #110461
    räsynukke
    Member

    Rimpun uusin blogipostaus onnistui ilahduttamaan kummasti, kaikki te jotka olette joskus haukkuneet cosplay elitistejä, katsokaa tämä.

    Koska Rimppu on voittoa ja elitistit ovat hyvää sakkia.

    Joo, ja kouluun pyöräily/kotiin pyöräily ilahdutti kummasti. Öbaut kaksi viikkoa sitten pyöräilin eka kertaa kolmeen-neljään vuoteen, tuntui kumman hyvältä. Tykkäilen sitä.
    Plus pari ihmistä koulussa ilahdutti. Paljon.

    //Niin, ja tietty N.fin uusi banneri. Ihan vaan vahingonilosta Animu.fin vihaajia kohtaan. Jepp, olen ilkeä, mutta kun suurin osa niiden kommenteista N.fi -> Animu.fi -muutokseen on vaan niin rasittavia.

    in reply to: Off-Topic #110052
    räsynukke
    Member

    Back fom Högfors Loppet, from Loppi and from Helsinki.

    Lauantaina HL sujui loistavasti jo kymmenettä kertaa, minigolf oli yhtä eeppistä kuin aina ennenkin, syötiin hyvää ruokaa, nautittiin hyvästä seurasta… Illemmalla istuttiin rannassa nuotiolla kuuntelemassa yhden äidin serkun juttuja ja juomassa.
    Niin ja tietty sain nähdä aivan uskomattoman suloisen, öbaut kaksi vuotiaan pikkuserkkuni puettuna jatkosodan aikaiseksi sotilaaksi.´ ww `/ Oli ehkä suloisin ilmestys ikinä.

    Sunnuntai meni HL:n jälkimainingeissa kunnes illalla lähdettiin Lopelle. Ja eilinen vietettiin siskon kanssa Helsingissä, sain vihdoinkin hommattua itselleni lisää Monstereita (ja niitä oli sitten kiva lukea junassa kun Monster sattuu olemaan yksi niitä sarjoja joita lukiessaan tekisi välillä mieli huutaa ääneen), uuden suomi-englanti-suomi-taskusanakirjan, uuden lompakon ja yhden Queenin levyn. Plus käytiin siskon kanssa purakurakoneissa, olivat ihan hillittömän hauskoja.: D

    Ja nyt olen taas Porissa, pitäisi siivota mutta juutuin tähän koneelle kun huomasin Selyannin kommentoineen yhtä kuvaani devissä. En ole vielä pystynyt vastaamaan kun yllätyin niin.

    in reply to: Off-Topic #109725
    räsynukke
    Member

    Osanotot Regelle ja pientä kivaa Shoelle.

    Tänään on satanut ja ukkostanut oikein kunnolla, makasin aika kauan sängyssä kuuntelemassa ropinaa kunnes Karkuri sitten päätti tulla juoksemaan ympyrää huoneeseeni ja fiilistely meni vähän pilalle. Ja Karkurista puheen ollen, kumma juttu kuinka se että kyseinen kissa tulee nykyään aamuisin viereeni nukkumaan voikin tehdä näin iloiseksi. Vaikka potkaisenkin sen aina vahingossa pois.

    Viikonloppuna on Högforst Loppet, eli lähden taas käymään Lopella ja Karkkilassa. HL on taas tänäkin kesänä Se Kaikkein Odotetuin Juttu, hakkaa jopa Desuconin. Jostain syystä sääennusteet vaan näyttävät lauantaiksi pilviä ja sadetta, mutta kyllähän se tiedetään että aurinko paistaa aina kun HL pidetään.: D Tai on paistanut jo yhdeksän vuotta, miksei siis nytkin.
    Olen yrittänyt saada joitain piirustuksia valmiiksi että voisin sitten skannata ne samalla kun kerta Lopella olen, mutta pari kuvaa taitaa jäädä aika harmittavasti kesken. Plus olisi pitänyt lukea Tuntematon sotilas että vosin kilpailla yhden äidin serkun kanssa eeppisestä voitosta pätemisessä, mutta se on jotenkin jäänyt.

    Ja sain juuri tietää, että meidän talosta löytyy 70’s Shown kaksi ensimmäistä tuotantokautta. Lisäksi tilattiin juuri seitsemäs kausi. Ilmeeni taisi olla aika lähellä tätä, ei taida loppukesänä tulla tylsää enää kertaakaan.

    in reply to: Off-Topic #109542
    räsynukke
    Member

    Lenni-Kalle Taipale oli vieraana Radio Novalla./o/ Todellakin kuuntelin.

    Tunnen itseni juuri nyt hyvin, hyvin tyhmäksi. Novalla on soinut koko kesän se Tuure Kilpeläisen biisi Valon Pisaroita. Ja hetki sitten tajusin, että hei, Tuure Kilpeläinenhän on mies.
    Jepp. Laulaja on äänen perusteella selkeästi mies ja kappale on soinut koko kesän ja kaikenlisäksi tunnen yhden Tuuren joka on myöskin ihan selkeästi mies. Silti olen jotenkin aina ajatellut, että kyseessä olisi nainen. What is this I don’t even.

    Nauraisi jos tämä ei olisi niin outoa.

    Desun AMV-huoneessa näin yhden ihanan AMV:n elokuvasta The girl who leapt through time ja nyt kun päätin metsästää se youtubesta niin päätin katsoa itse elokuvankin. Tykkäilin ihan hirveästi. Tosi kaunis ja tunnelmallinen, rakastuin.

    Viimeinen Bakumanin luku, jonka luin OneMangasta. Hmm.

    in reply to: Off-Topic #109419
    räsynukke
    Member

    Potuttaa tuo OneMangan sulkeutuminen. Iiihan pikkasen.

    Eikä se ole edes ainoa asia, joka tästä päivästä tekee kuttumaisen. Meinaan, että isä viime viikolla ehdotti sinne Toton keikalle menoa ja nyt kun ehdin asiasta sopivasti innostua niin isä sitten ilmoittikin, että ei, ei se oikeastaan haluaisi minua mukaan.
    Tällainen perus. Ärsyttää, raivostuttaa, harmittaa.

    Tekisi hirveästi mieli alkaa lukemaan Banana Fishiä, pitää vaan löytää sivusto jolta lukea. Onneksi Stargay julkaisi jonkin aikaa sitten sen postauksen fanikääntäjistä.
    Kirjahyllyssä odottaisi kuitenkin myös tuo ikuisuuden kesken ollut Laulut joita lauloimme. Ja olisi ihan jepa lukea Tuntematon sotilas ennen Högforst Loppettia. Eeppisen minigolfkilpailun meinaa kruunaisi eeppinen pätemisvoitto yhdestä äidin serkusta.

    Ja missä on päivittäinen hyvä fanfictioni?

    in reply to: Conikesä ohi, mitäs sitten tehdään? #109365
    räsynukke
    Member

    Tänä vuonna jäi aikamoinen määrä tapahtumia käymättä. Bakaconiin olisin halunnut, mutta Pieksämäelle on Loppi-perunasta pitkä matka enkä saanut lähtöpäätöstä tehtyä ennen kuin lattiamajoitus oli täynnä enkä viitsinyt yhdeksi päiväksi mennä. Cosplaygaalan skippasin myös, samoin Kikuconin, Kitaconin ja mangapäivän. Käteen jäi siis ainoastaan Tampere Kuplii (vaikken ihan varma olekaan, laskenko sitä coniksi), Desucon ja Tracon.

    Kaikista kolmesta tapahtumasta jäi positiivset vibat, TreKupliksesta tuli minulle vuoden virallinen hengailutapahtuma, mutta mikäs siinä kun oli hyvää seuraa ja sain ostettua himoitsemani Ester Pärbergin tarinoita, Desucon nousi ohjelmatarjonnan ja yleisen fiiliksen takia taas Vuoden Parhaaksi Coniksi ja Tracon ylitti kaikki odotukseni. Ja pakko vielä sanoa, että oli oikeaa luksusta kun ensin Desu pidetään Sibeliustalolla ja sitten Tracon Tampere-talossa. Ahh.

    Ensi vuodelta odotan varmaan jälleen eniten Desuconia, se vaan miellyttää minua jotenkin kaikessa. Ja jännittää jo valmiiksi, että minkälaisia kunniavieraita ensi vuonna tuleekaan. Tottakai aion osallistua myös Animeconiin ja Traconiinkin mitä luultavimmin. Tälleen conikauden jälkeen on tietty sellainen "tulispa ens kesä ja conit jo" -fiilis, ja kyllä talvenkin jälkeen varmaan on odotukset korkealla kun tämän vuotisista tapahtumista jäi niin hyvä fiilis.
    Cossata en varmaan aio ensi vuonnakaan.: p

    Ja tietysti tältä vuodelta odotan suht kovasti vielä sitä, kuinka Suomelle käy Eurocosplayssa. Vaikken cosplaysta niin hirveästi välitäkään, niin ahkeran blogien lukemisen seurauksena on cosplayskene kuitenkin sydäntä lähellä. Ja no, tykkäilen tuota Trinoden Balthiria ja neidiltä tuntuisi ainakin taistelutahtoa löytyvän.

    in reply to: Off-Topic #109206
    räsynukke
    Member

    En varmaan koskaan lakkaa repeämästä sille, että Vartijoihin todella oli piirretty vuoria. Suomeen. Kuinka sellaisen virheen voi edes tehdä, eikö Puukangas ajatellut yhtään mitään sitä piirtäessään?

    Ostin tuossa pari päivää sitten Tuhat loistavaa aurinkoa kun se sattui silmiin Infossa käydessä (jossa muuten oli todella mukava myyjä, piristi päivääni todella) eikä tuollaisena pehmeäkantisena maksanutkaan kuin kahdeksan euroa. Tykkään kyllä enemmän kovakantisista, mutta kun tuo omistamani Leijapoikakin on pehmeäkantinen.
    Ja olin täysin unohtanut, kuinka hirvittävän kaunis kirja se on.;____; En itke mitään muuta kirjaa lukiessani niin kovasti. Rupean pillittämään siinä vähän Rashidin tappamisen jälkeen ja sitten koko loppu kirjan ajan tulee vähän väliä kyyneleet silmiin. Jostain syystä varsinkin se lopun kohta jossa Jalilin Mariamille jättämästä rasiasta löytyy Pinokkio-piirretty, se on kamalan koskettava. Ja viimeiset sanat on vaan täydelliset. Baww.

    Kävin eilen kävelemässä tuolla Jazz-kadulla, maistoin ensimmäistä kertaa sitä jäähilejuomaa vai mitä se nyt onkaan. Ja ostin Globe hopen kojulta itselleni uuden penaalin. Nyt punnitsen, että haluaisinko mennä isän kanssa ensi perjantaina katsomaan Totoa.

    in reply to: Off-Topic #108903
    räsynukke
    Member

    Palohälytyksistä tulee aina mieleen se, kun koulussa alkoi hälyttimet soida ja meidän enkun opettaja ei ensin reagoinut siihen mitenkään, sitten alkoi ihmetellä että mikäköhän ääni tuo on ja lopuksi käski meidän ottaa monisteet kotiin ja mennä syömään. Käytävällä sitten katsottiin että ai, kaikki on tuolla pihalla, no mennäänpä mekin.: D

    Inhottavinta näin kuumalla ilmalla on se, että ruokahalu menee kokonaan. Eikä kuumassa voi nukkua. Ja kämmenet ovat lämpimät, se häiritsee jotenkin hirveästi. Ja olen vielä kaiken lisäksi Lopella käymässä ja tämä reissu on jo venähtänyt muutamalla päivällä eikä minulla ole enää mitään muita puhtaita paitoja kuin tämä yksi pitkähihainen. Onneksi myös helma on sen verran pitkä, että voi hillua ilman housuja.
    Saisi tulla jo viileämpiä kelejä ja tämä pahin allergiakautenikin voisi jo loppua. Inhaa kun herää yöllä ja aivastuttaa ja silmiä kutittaa ja korvat ovat hirveän kipeät koska en muista iltaisin ottaa lääkkeitä.

    Ja nyt kun valittamaan päästiin, niin yhyy, AIYS:ään ei ole tullut uutta lukua melkein vuoteen. Haluaisin hirveästi uskoa, että moldie vielä kirjoittaa tuon ihanan novellinsa loppuun ja onhan noita pahoittelupäivityksiä tullut parikin pitkin vuotta, mutta alkaa olla jo usko koetuksella. Kuolen vähän joka päivä kun käyn tarkistamassa AIYS:än blogin päivitysten varalta eikä sinne ole tullut mitään. Ehkä pitäisi aloittaa lukemaan tuota taas alusta niin voisi ikävä helpottaa.
    Aleksin ja Joonaksenkin lukeminenkin houkuttaisi taas vähän, toissa kesäni ehdoton kesäficci ja silleen.

    Mutta tuo AIYS. Ängst ängst.

    in reply to: Off-Topic #108481
    räsynukke
    Member

    Minä en itseasiassa tuhlannut Traconissa paljoakaan. Vähän reilun 20 euroa ehkä.: D Isä kustansi matkat ja syömisen, ilman että edes pyysin. Joten rahaa meni ainoastaan mangaan. Harmittaa vaan, etten ostanut Kupolin kirppikseltä sitä tacticsin ensimmäistä osaa.

    Nauroin itseni kuolleeksi tuon an&rin linkin takia. "Some say it’s because of one fucking reason, others say it’s because of some other fucking reason." Ahh.
    Tulee sanasta bullshit aina mieleen se yksi scifi-leffa joka katsottiin joskus äikäntunnilla, I Robot vai miksä se olikaan. Ainoa asia jonka oikeasti muistan siitä on se vitsi, "Olen allerginen hevonp*skalle."
    (Muistan muuten kuinka repesin sisäisesti kun joku luokkalainen sanoi arvostelussaan kyseisestä leffasta, että "jos on kyllästynyt ainaiseen valosapelin heilutus -scifiin, niin tässä on vähän erilaista scifiä." Pffft, äärimmäisen omaperäinen idea sillä leffalla olikin.)

    Pelasin eka kertaa elämässäni rommia. Hävisin. Miinuspisteitä taisi olla yli 300…

    Ja olen taas vaihteeksi äärimmäisen turhautunut taitoihini (tai siis niiden puutteeseen) englannin kielen kirjoittamisessa… Ja yritän keksiä sanoja, jotka loppuvat kirjaimiin vö, olen keksinyt vain sanan kylvö.

    "…and I was like wo, there’s some bullshit happening."

    in reply to: Off-Topic #108403
    räsynukke
    Member

    Cadmium wrote:

    Amen. Varmaan ainoa syy miksi jaksan katsoa elokuvan kokonaan, Obi-Wan on muutenkin koko elokuvasarjan suosikkihahmoni 😀 Mini-Anakinin seikkailut ei jaksa kiinnostaa ja jokaisella kerralla kun Jar Jar Binks avaa suunsa tekee mieli facepalmata.

    Luet ajatuksiani, bro. Allekirjoitan joka lauseen.

    an&ri wrote:

    Se oli erittäin pelottavaa kun kukaan ei näyttänytkään yhtään sille mitä olisin luullut.

    Tämä juuri.D : Teikäläiselläkin oli ruskeat hiukset, wtf. Satoulle (hyvin hämmentävää, kun olen nähnyt tyypin aina siinä samassa cossissa ja nyt oli eri puvussa ja aaagh) taisin sanoakin, että ihmisillä pitäisi olla naaman paikalla avatarit.

    an&ri wrote:

    MIitin poikien kissat taisivat kuolla kesken kaiken.

    Like totally.: D

    Kunnon lainausviesti, yeah. Tosi mukavaa kun porukat olivat päivän Yyterissä ja yksin ollessani ei tietenkään tullut syötyä tai juotuakaan yhtään. Nyt kun tulivat kotiin niin muistin asian, vähän turhan myöhään vaan, kun aina seisomaan noustessa heittää niin kovasti päästä. On silleen ihan kiva kaatua portaat alas tuon takia, en haluaisi porukoiden tietävän asiasta.

    Menin ja tein Phantomlandille topicin, katsotaan nyt että löytyykö täältä ketään se lukeneita.

Viewing 15 posts - 16 through 30 (of 851 total)