Forum Replies Created
-
AuthorPosts
-
Kyoka8
MemberOli jonkin aikaa sitten, mutta myin kaikki omistamani Vampyyri ritarit siskolleni. Sarjan henkilöt ja tapahtumat vain alkoivat ärsyttämään sen verran paljon, että ei huvittanut pitää niitä itsellä enempää.
Onko sulla Claymorea?
Kyoka8
MemberNäin viime yönä tälläistä unta: Minä ja siskoni kävelimme Tammerkosken sillalla. Yhden sellaisen patsaan luona oli kaksi katutaiteilijaa. Ne molemmat olivat apinoita (ilmeisesti simpansseja), jotka puhuivat ihan selvää suomea. Minä ja siskoni mentiin katsomaan lähempää. Toisella niistä oli piirrustuslehtiö, johon se piirsi kuvia lajitovereistaan. Toinen vain ilveili ihan randomisti.
Katselimme niiden touhua vähän aikaa, kunnes toinen apina kysyi: Paljonkos antaisitte meille rahaa? Sanoin, että sellaiset 2 euroa, tosin nyt ei ole ollenkaan rahaa mukana. Apinat vaikutti vähän närkästyneiltä, mutta sitten siskoni sanoi: odottakaapas! Taskussani on tälläinen vanha kolikko. Saatte sen. Ne olivat mielissään. Tosi asiassa sillä kolikolla ei ollut minkäänlaista arvoa. Lähdemme kävelemään pois niiden luota kohti Keskustoria, ja samalla huomasin, että taskussani on kuin onkin 2 euron kolikko. Ajattelin, että ihan sama ei ne sitä oikeasti olisi ansainneet.
Ne kaksi apinaa hääräämässä siellä sillalla oli kyllä aika erikoinen näky >-<
Kyoka8
MemberYleensä ottaen inhoan kaikenlaisia hymiöitä, kun suurin osa ei osaa käyttää niitä ollenkaan. Noita juustopallohymiöitä luonnollisesti sitäkin enemmän.
Animefiguurit?
Kyoka8
Member(animet mukana myös)
-D. Gray-man
-NANA
-Kara no Kyoukai – Garden of Sinners
-X/1999
-Angel Sanctuary
-Gintama
-xxxholic
-Neon Genesis Evangelion
-Salapoliisi Conan
-Jigoku Shoujo
-Code Geass
-CLOVER
-Spice and Wolf
-ClaymoreKyoka8
MemberOVA:n olen katsonut, mutta tarina jäi tyypillisesti kesken. Todella mysteerinen ja karmiva sarja. Omalla tavallansa ihan hieno, mutta minun makuuni todella kolkko ja harmaa. Nämä ns. vampyyrit oltiin kuvattu aika hienosti ja olivat tavallista persoonallisempia. Manga on varmasti paljon laadukkaampi kuin OVA, joten ostaisin ihan mielelläni ainakin ykkösosan, jos rahatilanne olisi vähän parempi.
Kyoka8
MemberOmalla kohdallani Bleachistä on mennyt maku totaalisesti. Sarjassa ei enää muuta tehdä, kuin tapellaan tai kasvatetaan voimia ja juoni ei etene ollenkaan. Bleachin asetelmalla olisi voinut saada aikaan jotain loistavaakin, mutta ei. Eli siis huti.
//Ihmisiä on monenlaisia ja niin on opejakin. Eli olisi outoa sanoa, että vihaan opettajia.
anime-soundtrackit?
Kyoka8
MemberÖö.. vähän niin kuin kysyisi, että onko lyijykynä hitti. Nopista on hyötyä vaikka nyt jotain peliä pelatessa, eli kai sitten hitti.
silmälasit?
Kyoka8
MemberGeorge Martinin Tulen ja jään laulu-sarja. Kovin nuorille lukijoille ei voi suositella, mutta jos pitää poliittisesta juonittelusta, sodankäynnistä ja keskiajasta, niin kannattaa ehdottomasti tutustua. Tuota kirjasarjaa luettuaan mikään muu fantasia ei oikein tunnu omalla kohdallani miltään.
//Useimmiten. Ei sille oikein mitään mahda.
Kaunein kieli? (ja mielellään joku muu, kuin japani.)
Kyoka8
MemberTänään, kun kuulin, että saan ranskasta kympin todistukseen!
Inhokki joululaulusi? (Minä tiedän monta, joista en pidä)
Kyoka8
MemberJoulu on kyllä ihaninta aikaa vuodessa. Siinä vain yksinkertaisesti on niin ainutlaatuinen ja lämmin tunnelma. Itse en ole mikään innokkaimman pään jouluun valmistautuja, enkä jaksa lahjojakaan juuri ostella. Kukaan ei edes kaipaa minulta mitään, mutta en pane pahakseni. Anime- ja manga-harrastukseen liittyvää kamaa on ollut paljon listalla, mutten nyt jaksa alkaa listaamaan, että mitä.
Aikaisempina vuosina on ollut joku must-toive, joka on ollut pakko saada, mutta kun on ’vanhemmaksi’ tullut, niin lahjat eivät enää tunnu niin merkittävältä asialta. Minulle joulussa on oikeastaan tärkeintä se, että voi unohtaa kaikki ikävät asiat, ja voin olla aidoimmillani.
Jouluruoka on sanoinkuvaamattoman hyvää. Siihen vaikuttaa erityisesti se, että sitä syödään vain jouluna. Olen aina kummaksunut ihmisiä, jotka eivät voi sietää laatikoita tai kinkkua. Myös kuusi on ihana asia. Meillä on aina aito kuusi, jonka koristeet on suurimmilta osin itse tehtyjä, ja niissä on omanlaistansa tunnearvoa.
Heh, Lumiukko. Onhan se surullinen ja koskettava ja vaikka mitä, mutta olen oikeastaan lapsesta asti pitänyt sitä jotenkin puuduttuvana (no, tuleehan se aina katottua). Kappale tosin on upea. Joulurauhanjulistus tosin on minulle merkittävämpi tv-juttu. Siinä on omanlaistansa mahtipontisuutta, ja se jotenkin tekee selväksi, että joulu on alkanut.
Ps: Hyvää joulun aikaa kaikille!
Kyoka8
MemberTällä hetkellä suosikki jpop (jiirokkia en enää kovin innolla kuuntele) kokoonpanoni on Kalafina, jolle lempisäveltäjäni Yuki Kajiura tekee musiikin. Musiikki on todella kaunista ja siinä oikeasti on tunnetta. Sanoitukset ovat kauniita ja oikeastaan hyvinkin tulkinnan varaisia ja pohtivia. Laulajattarilla on persoonalliset ja oikeastaan todella paljon toisistaan eroavat äänet, mikä luo paljon kontrastia. Musiikki itsessään on usein hieman surullista, ja luonnollisesti todella kauniin kuuloista.
Minkälaisesta joulunvietosta pidät? (Tähän ei voi kovin lyhyesti vastata)
Kyoka8
MemberKumpaakaan en ole nähnyt, mutta sen perusteella, mitä olen Pearl Harborista kuullut, niin noista katsoisin Operaatio Valkyyrian. Operaatio Valkyyrian yksityiskohdista en tiedä paljoakaan, kun taas Pearl Harborin tapahtumat ovat vähän liiankin tutut, ja jos päälle laitetaan vielä joku kolmiodraama niin non merci.
Twilight – New Moon vai Saiturin joulu? (piti siskon kanssa valita näiden väliltä)
Kyoka8
MemberKyllä, Gintamasta tosiaan on tulossa elokuva. Jossain aikaisemmassa jaksossa mainostettiin elokuvaa, mutta se oli kyllä ihan 100% pilailua, mutta nyt se siis on oikeasti tulossa. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin se on Benizakura-arc, josta vain tehdään elokuvaversio.
Kyoka8
MemberKyllä pidän, ja paljon. Parasta suomalaista perinneruokaa, mitä on olemassa. Sen makuun tottuminen kylläkin vei hirveästi aikaa. Ja suurimman osan elämästäni olen oikeastaan inhonnut sitä. Mämmin maku on todella ainutlaatuinen ja en oikeastaan ihmettele, jos kovin moni ei siitä tykkää.
Tekee mieleni nyt kysyä uudestaan, että onko ihminen eläin?
Kyoka8
MemberAsiat alkaa meneen varmaan vähän paremmin jos selviän huomisesta kunnialla, ja sitten pääsen keskiviikkona onnellisemmissa fiiliksissä nimipäivääni viettämään. Yeah, silloin saan Daim-kakkua!
Ja nyt tahdon esittää kantani tähän asiaan: Olen täysin samaa mieltä Hantin kanssa siinä, että on järkyttävää ajatella, että ihminen ei ole eläin! Kerrassaan ahdasmielistä! Luokitellaanko maapallon eliöt muka eläimiin ja ihmisiin? Apinoistahan me ihmiset (ainakin evoluutioteorian mukaan) polveudutaan ja monet ihmisten teot ovat eläimellisempiä ja sairaampia, kuin niiden eliöiden, joita itse kutsumme eläimiksi!
Harvinaisen paljon kestämistä tässä kouluvuodessa on ollut. Olen totaalisen kyllästynyt jokaiseen ympärilläni olevaan naamatauluun, ja joidenkin näkeminen yksinkertaisesti saa sapen kiehumaan. Täytyy vain kestää!!
-
AuthorPosts