Forum Replies Created
-
AuthorPosts
-
Shoe
MemberOnnea hassulle pikku Ayalle~! ♥
Shoe
MemberYasui wrote:
Lopetus pilasi mielestäni koko loistavan kirjan. Alucard olisi saanut pysyä kadonneena ja celas jatkaa hellsingissa alucardin korvikkeena. En nähnyt yhtään järkevää syytä alucardin palauttamiselle sarjaan :/
Minulle se on taas vähän kaksipiippuinen juttu, toisaalta oli kiva, että Allu tuli takaisin, toisaalta hän olisi saanut pysyä muistona. Millainen ihminen olen, kun puhun lempihahmostani näin? Integra oli paljon parempi aivan lopussa kuin missään vaiheessa sarjaa, minusta hän oli hyvä noin vanhana. Ehkä Hirano palautti Allun siksi, että halusi tehdä "yllättävän" käänteen lopulle, mutta siinä epäonnistui, jos sen piti yllättää.
Shoe
MemberJotenkin pääsee itkuparku, kun täällä on noiden ulkomaalaisten laittamia topiceja. Jaja Negativen foorumille ei jostain syystä pääse, henki menee. Jaja huomenna saan kärsiä matikan tuntini yksin, Meri hemmetti kun lähtee Kokkolaan shoppailemaan. Ajatteli sitten piristää vähän lisää ihanaa matikan tuntiani jollain hunajaisella viestillä. Joo, piristäkööt vaan, kosto on suloinen. Voisin lintsata, köhh. Kyllä siitä matikan tunnista selvisi turkinpippurien voimalla ja hyvällä musiikilla, köhh. Ja eihän minulla onneksi unohtunut kännykässä äänet päälle, eikä känny huutanut että "Tässä Larry morjensta, viestiä pukkaa luuriin niin p*******sti". Joo..
Kävin jo märisemässä tästä ko. sarjan topiciin, mutta märisempä vähän lisää. Niin siis Hellsing. Todella sääli, kun se loppui. Jotenkin tuli tyhjä olo, kun ei olekaan mitään, mitä odottaisi taas tulevaksi parin kuukauden päästä. Ja tämä kun on minun mielestä paras mangasarja, mihin olen koskaan tutustunut Conanin ohella. Päätyi tuo Hellsinginkin läjä tuonne "loppuneiden/lopetettujen sarjojen kasaan". Enää en kerää kuin Conania ja Hopsua. Hopsu loppuu jonkin ajan päästä, Conanista en sitten tiedä. Pelottavaa ._____.”
Shoe
MemberNii_na96 wrote:
Äh mua potuttaa Laura.
Huh, säikähdin! Niin siis kun nimeni on Laura : D
Mutta nyt ärsyttää, kun ei pääse Negativen foorumille, jostain kumman syystä.Shoe
MemberNostan tätä topicia, koska kaikkihan tietävät, että Hellsing loppui. Minulle henkilökohtaisesti rakkain sarja loppui. Tuntuu hassulta, loppu oli vähän hassu. Tai no, hassu ja hassu. Ei ole enää mitään jännää, mitä odottaa, Conania ja Hopsua lukuunottamatta. Mitä mieltä te muut olette Hellsingin loppumisesta?
Shoe
MemberNegative – Still Alive
Väittäisin, että yksi universumin ihanimpia slovareita. Ehdottomasti Top3:ssa. En voi käsittää, miten joku on voinut tehdä näin upean kappaleen niinkin nuorena. No, jotku ne osaavat..
Shoe
MemberAya-chan wrote:
Mitämikämissä!! Armas shoe, vinkkaisitko mistä on kyse, olisin kiinnostunut..!!! (tästä sen saa kun en seuraa mtn sivuja, niin en tiedä koskaan mtn =__=)
Vinkkaan mielelläni. Tästä on juttua mm. täällä ja täällä. Ja tuolta foorumilta sai selville sen, että päivämäärää lykättiin 17. päivään, mikäli Facebookiin on luottamista. Viralliselta sivulta löytyy osoite, johon työ pitää laittaa ja muutkin ohjeet. : D
Shoe
MemberAhihi, tuli vähän tarkempaa infoa tuosta Negativen Jealous Sky -biisin musiikkivideosta. Sinne siis valitaankin vain yksi fanityö, jos noihin nyt on niin täysi luottamus. Ajattelimpa kokeilla onneani (=nolata itseni) ja laittaa piirustusta menemään, jos äitillä ei ole mitään sitä vastaan. Aika lyhyellä varoitusajalla tuli tämä, sillä virallisella sivulla näkyi, että ensi maanantaihin mennessä pitäisi olla postitettuna. Mutta asiaan tulikin korjaus, eli vielä ensi perjantaina kerkeäisi vielä laittaa menemään. Hyvä. Voisi tehdä sen työn viikonloppuna, jos ei ole kiireitä, tosin koeviikko alkaa ensiviikolla joten… niin. Jännää.
Koeviikosta tuli mieleen seuraava jaksoni. Ei piip, tappojakso, oikeasti. Matikkaa, fysiikkaa, uskontoa, enkkua ja äikkää. Mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän? Kaikki opettajat ovat möffiä, jaja.. muutenkaan en ole oikein haka matemaattisissa, joten pyh pah.
Shoe
MemberRuokalassa tänään oli porkkanaraastetta ja Eve päätti vähän kauhistuttaa/naurattaa minua. Ei tätä oikein osaa selittää, mutta niitä raasteen pätkiä roikkui Even suusta ja se, kun hän kääntyi katsomaan minua, oli niin repeilyttävää. :’D
Shoe
MemberLuulenko vain, vai onko tuo D.Gray-Manin Kanda tai jokin sellainen? Kuitenkin, kuva on hieno, vähän vesivärimäinen, joten tyksin. Yksinkertainen ja nätti kuva, ei kai tähän muuta osaa sanoa. Ei mikään ihmeellinen, mutta silti kiva. Paha sanoa tästä muuta, annan 8+
Shoe
MemberNegative – Misery
Vanhempaa Negativea, ja huippubiisi on. Kivan nopea ja muutenkin.
Negative – The Moment of Our Love
Tämä on oikeasti liian ihana biisi, tämä on kaikkein rakkain Negsujen biisi minulle henkilökohtaisesti.
Shoe
MemberAivan törkeän pitkä päivä oli, jopa kaksi tuntia koulua, kammottavaa. No joo, ruotsia ja maantietoa, ei mitään herkkua, yök. Pitäisi mennä opolle ruikuttamaan, että ottaisin lisää historiaa. Kyllä, olen sekaisin. Miten inhokkiaineesta voi tulla lempiaine? Hyvin, jos opettaja on hyvä, toivottavasti pitäisi kaikki ne historiat, jotka otan.
Joo, haluan Evelle yöksi perjantaina, toivottavasti pääsen. Hope so, hope so…
Shoe
MemberEi niin, mutta pointti olikin siinä, että aloitusviestissäkin olisi voinut olla perustelut. Joo anteeksi pikkunipotus, mutta masentaa ja puran sitä täällä, sori siis. D:
Shoe
MemberNegative – Since you’ve been gone
Pitäähän lauantain muistoja vaalia, eikös? Muutenkin, ihana biisi, niin kiekolta kuin livenäkin. Nopein ikinä, näinpä pojat, miksei nimi sitten pysynyt nopeimpana ikinä.
Negative – My my/Hey hey (out of the blue)
Ei, minä se en kyllästy tähän, en millään. Ensimmäisiä ikinä kuulemiani Negativen biisejä, eikä kyllästy, ei millään. Ja tämähän ei siis ollut Negsujen oma biisi. Jaja, olisi ollut mahtava kuulla tämäkin livenä. No okei, olisivat soittaneet koko tuotantonsa siellä C:
Shoe
MemberOn, montakin. Shoujosarjoissa itkeminen. Jotain kastehelmikyyneleitä, joilla mahtipontisia voimia herättää kuollut boyfriend henkiin ja omfg, kaikki on hyvin. Ja se itku on loputonta, aina, kun boyfriend sanoo jotain niin koskettavaa, alkaa tyttö tyhjentää kyynelkanaviaan pojun edessä, ja lopulta tyttö kuivuu kun menettää liikaa nestettä. Ja muutenkin, ihan liikaa märinää, pää tulee kipeäksi pelkästä ajatuksesta.
Sitten on muutaman hengen poppoo, jonka tehtävänä on pelastaa napattu toverinsa ja näin he raivaavat tiensä mahdottomien hyberpahisten läpi kuin vettä vaan. Ja kaikki ylistää porukan pääjehua tyyliin "Vau kattokaas tuota, meijjän Pena se osaa, käyks kateeks, ähäkutit!"
Bleach on mainio esimerkki tästä.Ja edelliseen viitaten poppoon koostumus; vähintään yksi tyttö, joka on avuton vikisiä, jota pitää taluttaa vessaankin, pianhan joku voi napata tytön matkalla, rillipäinen poika, joka on vähän kuin porukan aivot ja rauhallinen ja muutenkin ärsyttävä järkeilijä, yksi hiljainen hahmo, useimmiten ujonpuoleinen jolla löytyy pirusti voimia, ja sitten on kultanuppu päähenkilö, joka on rasavilli, koko ajan äänessä, tyhmänrohkea ja tietysti pirun voimakas, jota kaikki sitten ihailevat. Ja totta kai päähenkilö sanoo joka matsin jälkeen vastustajalleen jotain oikein fiksua ja päihitetty ajattelee "Kuka ihme tuo on?!"
Onko olemassa jotain sellaista bändiä/artistia, jota et voi sietää? Miksi näin? Miksei ole näin?
-
AuthorPosts