Arty-chan

Ja sitten sitä jatkoa. Anteeksi nyt ihan hirveästi kun en enää pystykään kirjoittamaan preesensissä, ja tämä nyt tuleekin imperfektissä. Sen siitä saa kun oon laiska -.-’ Anteeksi…

Luku 2.

Ryuu räpäytti silmiään pari kertaa.
… Jotain oli vialla.
Mihin hän olikaan herännyt?
… Aurinko paistoi hänen silmiinsä.
No ei siinä mitään, Ryuu ajatteli kummastuneena. Normaali aamu normaalille ihmiselle.
Oho. Niinpä tietysti. Normaalille.
Yleensä Ryuu olisi herännyt siihen miten Shito kehräsi hänen korvansa juuressa, tai köytti häntä käsistä kiinni sängyn päätytolppiin.
Miksi hän oli siis nyt herännyt auringon paisteeseen?

Hämmentyneenä Ryuu käänsi kylkeään.
Shito ei ollut hänen vieressään.
Vielä oudompaa.
Jospa hän oli lähtenyt metsästämään?
… Mutta hän otti aina Ryuun mukaansa, kerskaillakseen ja opettaakseen hänelle taitojaan.
No jos hän oli mennyt… Äh, eihän Shito tehnyt mitään ilmaan häntä! Punaisen demonin mielestä jokainen hetki mitä ei voinut viettää Ryuun vierellä tai tätä kiusaten oli hukkaan heitetty.
Tai niin hän oli sanonut. Kai demonikin nyt halusi edes vähän omaa aikaa? Ei Ryuu omasta mielestään niin kiinnostava ollut. Mutta mistä sitä ikinä tiesi. Ei Ryuu ollut koulussaan koskaan jaksanut kiinnostua demonologiasta. Se, että hänet määrättiin vakoilutehtäviin suurimman demonipäämajan alueelle, olikin sitten ollut tavattoman ironista.

Näitä miettien Ryuu heitti paljaat jalkansa sängyn laidan yli. Lattia tuntui viileältä paljaalle iholle, ja pieni vilunväristys kipitti nuorukaisen selkää pitkin.
Itsekseen irvistäen hän käveli heidän pieneen ja kodikkaaseen keittiöönsä, joka koostui lähinnä niistä välttämättömistä asioista (tiskikone, jääkaappi, pöytätasot) ja pienestä puisesta pöydästä.
Ryuu löysi etsimänsä sen pienen pöydän äärestä.

Shito oli kumartunut väsyneen tuntuisesti pöydän puisen pinnan päälle, painanut päänsä käsiinsä. Häntä kiertyi hänen alaselästään lattialle, eikä se liikkunut. Nahkaiset ja luisevat siivet eivät olleet siististi koossa, vaan ne roikkuivat hyödyttöminä hänen selästään, kuin painavinkin taakka.
Nyt oli hyvä hetki huolestua.

”Shito?” Ryuu kuiskasi arasti.
Ei mitään.
”Shito hei?” nuorukainen yritti uudestaan ja astui pari askelta lähemmäs. Huoli ja epätietoisuus kuristivat hänen kurkkuaan kuin hirttoköysi. Lenkki kutistui joka askeleen myötä. Shito ei todellakaan ollut kunnossa. Kyllä hänen olisi jo pitänyt kuulla lähestyvät ja epäröivät askeleet, sekä pienet kuiskaukset.

Mutta ei mitään. Ei reaktiota, ei havahtuvaa demonia, ei iloista ja huoletonta hymyä. Pelkkä räsynukelta näyttävä kuori jolla ei ollut yhteyttä ulkomaailmaan.
Ryuu astui viimeisen ratkaisevan askeleen. Hän oli nyt aivan Shiton vieressä, kumartuneena tämän luunvalkoisen selän puoleen.
Hän ojensi kätensä, ja laski sen varovasti demonin olkapäälle.

Tai ainakin hän yritti.

Yhdessä hetkessä Shito oli Ryuun edessä, ja Ryuu ojensi kättään tämän olkapäälle. Toisena hetkenä, arviolta sekunnin sadasosan kuluttua, Ryuu oli edelleen käsi ojennettuna pöydän ääreen –
Mutta Shito oli kadonnut.

No ei hän varsinaisesti minnekään kadonnut ollut. Hän oli vain siirtynyt hämmästyttävän nopeasti huoneen toiselle puolelle.
Mutta Ryuulle, ihminen kun oli, se oli sama kuin tämä olisi kadonnut ja ilmestynyt uudestaan huoneen toiselle puolelle, kädet vasten puista seinää painettuna, katse maahan luotuna, häntä ja siivet samoina hyödyttöminä ulokkeina roikkuen.
”Shito, mitä sinä nyt?” nuorukainen kysyi, ja astui pari askelta lähemmäs. Köysi kiristyi hänen kaulassaan. Kohta se kuristaisi hänet.
”Älä!”
Ryuu pysähtyi niille sijoilleen.
”Älä tule lähemmäs”, demoni kuiskasi, ja nosti kärsivän katseensa. ”Älä tule”, hän toisti, ja puri huultaan.
”Miksi? Shito, onko jotain tapahtunut?” Ryuu tivasi ja oli taas ottamaisillaan toisen askeleen.
”ÄLÄ TULE!” Shito huusi nyt täyttä kurkkua, ja huutoon kiteytynyt tuska sai keltahiuksisen nuorukaisen pysähtymään. ”Miten tässä kävi näin? Miksen huomannut mitään aiemmin? Miksi miksi miksi?” demoni voihki itsekseen ja raastoi päätään.

Ryuulle alkoi riittää.

”Shito, jos et kohta ala puhua, tulen sinne ja kiskon vastauksen suoraan kurkustasi”, hän murisi ja katsoi itsekseen mutisevaa demonia.
Nyt Shito huomasi Ryuun läsnäolon ensimmäistä kertaa sinä aamuna kunnolla. Tällä kertaa Shito katsoi suoraan Ryuun silmiin. Ensimmäistä kertaa Ryuu näki täydellisen ja alastoman pakokauhun tämän punaisissa silmissä.

”Sinä muutut. Sinusta tulee demoni”, Shito kuiskasi ääni karheana.

***

Ja vielä kerran anteeksi. Ei tässä näin pitänyt käydä… Uffa… Pahuksen aikamuodot….