Forum Replies Created
-
AuthorPosts
-
mimeko
ParticipantLisko wrote:
— Tästähän tuli kiintoisa keskustelu =)
Heh ainakin omituinen, sen verran kummallinen aihe ja itse sarjakin pimittää aika paljon tuosta osasta juonta, vasta vähitellen loppua kohden mentäessä alkaa selvitä enemmän, ja vaikka selviää, niin asetelma vaatii silti hetken miettimistä koska… no, shounen sarja kun on kyseessä niin siinä on niitä porsaanreikiäkin jotka eivät suoranaisesti auta kokonaiskuvan muodostamisessa. Ja mukavasti vain meidän kahden välinen keskustelu, mutta aina se monologin voittaa.
Hahmoista jos puhutaan, niin shounenille tyypillisesti hahmot ovat kärjistettyjä ja mahdollisimman erilaisia keskenään, mutta Akira kyllä kuuluu suosikkeihini, hänen toimintansa ja tarkoitusperänsä ovat ymmärrettäviä eikä hahmoa ole vedetty aivan yhtä överiksi kuin… well, vaikkapa shindaraa tai The Twelve Gods – porukkaan kuuluvia.
Hotarukin on oikein symppis, ja pakko myöntää että hahmokastin osalta tulee mieleen One Piece – jumalaton määrä niitä överiksi vedettyjä, kärjistettyjä ja ihan abstrakteja hahmoja, joista osaa on kuitenkin hauska seurata toisten ollessa inhottavan teennäisen hauskoja tai cooleja.mimeko
ParticipantLisko: Maybe, mutta siis Kyo ja Kyoshirohan ovat kaksi aivan eri henkilöä, so..
Omistan itse siis vajaa 30 osaa, tuli pahaksi tavaksi aina ostaa se uusin vaikka jo pitemmän aikaa sitten lopetinkin. Olen nyt lueskellut uusintakierroksena noita alkupään osia, ja pakko myöntää että välillä myötähäpeää aiheuttava tekijä on myös hahmojen repliikit, melkein häiritsevän kliseisiäkin ja Kyosta on koetettu tehdä niin cool hahmo, että se suorastaan naurattaa. Aina ei hahmojen piirtämiseenkään ole kummemmin panostettu ja aika eeppistä ja absurdia menoa, mutta siitä huolimatta pysyn kannassani: Ihan viihdyttävää. Vitsitkin aiheuttavat välillä lähes myötähäpeää, mutta on siellä seassa niitä hauskojakin ja myös epätoivoisuus naurattaa, joten mikäs minä olen valittamaan jos sarja kerran saa lukijan pidettyä hyvällä tuulella.
mimeko
ParticipantHeh.. Osittain samoilla linjoilla, mutta kannattaa muistaa, ettei tämän pituusluokan sarjaa voi arvostella vain yhden osan perusteella ; )
Lisko wrote:— juoni on yhden kirjan perusteella aika perus ja hahmot ovat aika lailla perus myöskin. —
Well, "perus" siinä mielessä, että päähenkilö(i)llä on jokin tavoite, jonka saavuttamista edeltää sarja taisteluja ja toinen toistaan vahvempia vastustajia, mutta on siinä niitä poikkeavia piirteitään, joskin enemmistö on aika absurdeja kuten sarja itsessäänkin aina välillä.
Lisko wrote:Sarjan päähenkilöllä on aika yleinen jakautunut persoonallisuus.
Yes, well, sarjan päähenkilöllähän ei ole jakautunutta persoonallisuutta. Kuten kuvauksessakin kirjoitin, ideana on, että Kyon "henki"/persoonallisuus/miksi sitä sitten tahtookaan kutua on päätynyt Kyoshiron ruumiiseen ja tavoitteena on löytää muiden tahojen piilottama Kyon oikea, vahvempi ruumis. Ja pakko kyllä myöntää, ettei minulla ainakaan ihan heti tule mieleen shounen sarjoja, joissa on päähenkilöllä on jakautunut persoonallisuus.
En tätä tosiaan väittäisi suoranaisesti hyväksi sarjaksi ja epämiellyttäviä piirteitä löytyy, juuri mainitsemassasi piirostyylissä on välillä häiritsevän epäsiistejä tai sotkuisia kohtia, erityisesti rasterien käytössä, mutta kaikenkaikkiaan ihan miellyttävää, helppoa luettavaa.
mimeko
ParticipantAvatar. Olen jo nähnyt noita katastrofielokuvia lähes kyllästymiseen asti, eikä minua saa koukkuun pelkillä massiivisilla efekteillä ja jenkkien "OMG OMG OMG!"-huudoilla mässäilyllä. Avatar puolestaan on laajamittainen, jo pitkään työnalla ollut elokuva projekti jonka ohjaajana on James Cameron ja Saiturin Joulua katsoessani tykästyin 3D tekniikkaan: ei nyt vielä huippua, mutta parempaa kuin odotin. Lisäksi kyseessä on eeppinen fantasiaelokuva (sanokaa sitä scifiksi jos haluatte, minulle se on fantasia elokuva), joten olen yksinkertaisesti utelias näkemään millainen elokuva siitä loppujen lopuksi saatiin aikaiseksi.
Ja sitten ihan oikeasti, ottakaa selvää elokuvista jos ne eivät ole teille tuttuja, mutta silti tahdotte vastata. Ei mitään järkeä kirjoittaa että "ehehe vaikka toi eka ku en tiiä kumpaakaan ja ei ne mua kiinnosta : DDDD". Seriously.Interview With a Vampire (Veren Vangit) vai Mr. Brooks?
Molemmat omasta mielestäni erittäin hyviä elokuvia, parempia kuin miltä vaikuttavat kuvausten perusteella, mutta keskenään hyvin erityyppisiä.mimeko
ParticipantAh, aihe siis laajentunut käsittelemään Fanarttia yleisesti pelkkien fanisarjakuvien sijaan.
Toki aina silloin tällöin piirtelen fanarttia sarjoista ja elokuvista, ihan vain koska on hauska kokeilla mieleisten hahmojen piirtämistä enemmän tai vähemmän omalla tyylillä. Useiten tulee kuitenkin tehtyä fanarttia kun on jonkinlainen inspis kato, eikä kokonaan omia ideoita tunnu riittävän. Uusimpana lienee ystävän joulukortiksi tehty kuvaMeier Linkistä, lähinnä Vampire Hunter D: Bloodlustin pohjalta vaikka pidänkin enemmän kirjoista : )
Mistä sarjoista yleensä piirtelette fanarttia/fanisarjakuvia? Siitä suosikista, vai joskus muistakin… Itse tulee huomattua, että silloin tällöin sortuu piirtelemään myös hahmoja sarjoista joista ei pätkääkään pidä, ihan sen perusteella että näiden ulkoisessa olemuksessa on jotakin poikkeuksellista.
mimeko
Participantjapan-angel: On itsestäänselvää että ihmisillä on erilaiset kauneuskäsitykset ja erilainen maku, eikä kukaan täällä ole väittänytkään, että kaikkien elävien ihmisten tulisi olla jonkin tietyn määritelmän mukaan kauniita. Mikä siis oikein oli pointtisi koko viestissä?
//jahas, ei siis ollutkaan mitään sisältöä… Sitä varten on vissiin offari, eikö?
mimeko
ParticipantMeikkaan, kiitos kysymästä, sitä kun tämä keskustelu tuntuu lähinnä käsittelevän. En nyt aivan päivittäin, mutta useimmiten kuitenkin, se on muotoutunut osaksi aamu rutiinia. Lopputulos on myös ihan fiilispohjalta, milloin vahvemmin ja milloin kevyemmin meikkiä, oman naaman piilottamisesta tai maskeeraamisesta ei ole kyse. Erityisesti pidän erilaisista luomiväreistä, jotka korostavat mukavasti.
Ihme "keskustelua" täällä koko ajan siitä miten meikkaaminen joko on niin teennäistä, väärin ja pilaa luonnollisen kauneuden tai sitten siitä, miten se parantaa itsevarmuutta ja on ah, niin upeaa. Eikö kenellekkään tule mieleen, että sillä vain korostetaan niitä omia hyviä puolia ja kenties omaa persoonallisuutta? Kyllähän siisti, kevyt pohjustus on eduksi lähes kaikilla, se tasoittaa ihoa ja tekee kyllä minun silmissäni useista miellyttävämmän näköisiä. Tämä tietysti vain jos pitää muutenkin huolen hygieniastaan, puhdistaa kasvonsa kunnolla etc.
Muutamat jotka eivät meikkaa ovat maininneet, että pyrkivät kuitenkin näyttämään siisteiltä ja asiallisilta, ja monet pyrkivät meikkaamisella aivan samaan asiaan! Älkää jumittuko ajattelemaan että meikkaaminen tarkoittaa (hyvin pahasti kärjistäen ja yleistäen, jotta ymmärrätte idean)
Lissujen kahden sentin rumaa pakkelikerrosta ja paakkuista ripsaria,
ihQ Goottien tummaa meikkiä ja vahvaa huulipunaa
tai Japski ernujen mautonta silmien rajaamista sentin paksuisella kajaaliviivalla.
Ehei. On se meikkaaminen hiukan laajempi käsite, vaikkei ymmärrettävästi vielä useimmille täällä liikkuville, sen verran nuoria kun enemmistö on. Meikkaaminen ei myöskään "pilaa luonnollista kauneutta"(jos sitä henkilöllä on) jos vain osaa meikata.En minäkään vielä yläasteella meikannut oikeastaan ollenkaan. Siinä ysin loppupuolella aloittelin, mutten kyllä silloinkaan sortunut ylilyönteihin vaan hain nimenomaan siistiä yleisilmettä.
Dents wrote:
Mutta, kauneus on sitä, että ihmisen luonne on hyvä, ja hän on luonnollisena kaunis. Ja miksi ihmiset muuntelevat ulkonäköään? Se tuhoaa sen luonnollisen kauneuden.
Tämä luonnollisesta kauneudesta ja sisäisestä kauneudesta jauhaminen on kyllä tekopyhää. Itse ehdottomasti pidän molempia suuressa arvossa, mutta miten ne voi määritellä? Kaikkein pahimpia ovat nämä "Kaikki ovat omalla tavallaan kauniita!" -kommentit. Tämä on vähän sama, kuin sanoisi, että kaikki ovat omalla tavallaan tummaihoisia… On itsestäänselvää, että jokaisella on oma kauneuskäsityksensä, mutta en usko että kukaan rehellisesti pitää jokaista maailman ihmistä oikeasti kauniina. En käsitä miksi olisi niin kamalaa myöntää, että pitää joitakin ihmisiä kauniina, ja joitain sitten ei: Itse ainakin voin sanoa tämän ihan suoraan. Kyllä minusta on olemassa rumiakin ihmisiä.
Kirppu11 wrote:
— ja tavallaan muuttaa omaa luonnettaan sen takia, että meikkaa (hyvä esimerkki vaikka entinen luokkalaiseni, joka kun vaihtoi yläasteelle muutti luonnettaan kokonaan, ja on nykyään koulun pahis pissis) —
Heh, eiköhän tuossa ollut kyse ihan vain siitä oman identiteetin hakemisesta kuten muillakin yläasteelle siirtymisen tienoilla, ja siitä seurasi sitten meikkaaminen kokeilumielessä ja muiden miellyttämiseksi… Ei meikkaaminen ole niin iso asia, puhumattakaan siitä, että se olisi joku tyhjästä ilmestyvä hirviö joka muuttaa ihmiset : )
mimeko
ParticipantDents wrote:
Mutta, Ran on ärsyttävä. Hän vain ärsyttää, koska hän on vain niin idiootti, ja toivoton tyyppi. Ja sekin pitää usein pelastaa, mutta onneksi hänkin osaa vähän kurmuuttaa konnia.
Pakko myöntää, etten edelleenkään täysin ymmärrä : / Minusta Ranista on tehty ihan fiksu hahmo, kyllä häneltäkin itsenäistä ajattelua ja päättelykykyä lötyy. Karate taitojen puolesta hänellä on fyysistä voimaa, enkä ainakaan kauhean usein ole huomannut Ranin alistuvan joka tilanteeseen uikuttaen surkeasti. Ehkä ainot "toivoton" piirre hänessä on se taikauskoisuus ja kummitusten sun muiden pelkääminen, mutta se on vain yksi osa hahmoa. Eri ihmiset pitävät eri tyyppisistä hahmoista – yllätys yllätys, naurettavaa kirjoitella tällaisia itsestäänselvyyksiä – ja nyt olen kyllä eri mieltä vaikka ihan loogista on ettei Ran kaikista ole hyvä hahmo.
Onko muuten kyse siitä, että hän on sinusta oikeasti huonosti toteutettu, vai onko hahmo kyllä hyvin toteutettu mutta ei vain luonteeltaan sinulle mieleinen?
mimeko
ParticipantEnsimmäisellä sivulla jo kirjoittelinkin, ja tässä viime aikoina olen lueskellut taas omistamiani conaneita.. pakko möntää, että ei tämä nyt kovin korkeatasoista ole. Kuten on moneen kertaan todettu, organisaatiota käsittelevät taustajuoni ei etene yhtään minnekkään vaan sarja etenee näiden yksittäisten tapausten voimin. Minua vain ärsyttää paikoitellen miten naurettavaa salapoliisi Conan on: miettikää nyt hetki. Conan on ulkoisesti kuusi vuotias. Aina muutaman pokkarin välein jonkun epäluulot heräävät, mutta siinä se. On täysin absurdia kuvitella, ettei kukaan tajuaisi jonkin olevan vinossa kuusi vuotiaan käyttäytyessä niin, puhuessa niin, ratkaistessa murhia ja ylipäätään, ettei kuusi vuotias reagoi mitenkään nähdessään ruumista toisen perään.
Tapaukset itsessäänkin toistavat itseään jo valitettavan paljon, mutta pahinta ovat nämä tekijän selvittämiseen johtavat päättelyketjut. Joskus ne ovat oivaltavia ja mielenkiintoisia, mutta aina vähän väliä tulee myös vastaan käytännössä mahdottomia, aivan naurettavaksi meneviä tapauksia joissa vain miettii, että onko tätä enää tarkoitettukaan tosissaan otettavaksi. Monista valittamisen aiheista huolimatta sarjassa on kuienkin oma viehätyksensä, ja jos kykenee kytkemään aivonsa pois päältä niin ettei kiinnitä huomiota sarjan naurettavuuteen, se on oikein viihdyttävää luettavaa. Enimmäkseen. Siksi en ole omistamiani pokkareita vielä myynytkään.
Lambo wrote:
Sen verran vielä lisään, että Egmontia en missään nimessä halua herjata etc. —
hey! Minä voisin vähän herjata Egmonttia. Julkaisu on pääpiirteittäin karmea. En alkuperäiseen jaappaninkieliseen julkaisuun ole tutustunut, mutta ne riemunkirjavat kannet aika.. kyseenalaisilla taustoilla varmasti karkoittavat monia lukijoita takakansitekstien lisäksi. Ei tästä kaikesta varmasti voi syyttää Egmonttia, mutta aina voi mainita.
Se häiritsevämpi asia on kuitenkin teksti. Käännös on minusta ihan kelvollista luettavaa, sopivan asiallista ja sarjaan sopivaa, en ruikuta. On kuitenkin lähes kestämätöntä miten vähintään joka toisella sivulla on virheitä. Puuttuvia kirjaimia tai kokonaisia sanoja, tavutusvirheitä, yhdyssanavirheitä, tekstejä väärissä ruuduissa, tyhjiä puhekuplia… Keskeyttää ikävästi lukemisen kun melkein jokatoisella sivulla tulee näitä.Dents wrote:
— Ja Ran…..taas kerran, Klishé-tyttö, jota ei toteutettu oikein —
Itse pidän Ranista, mielestäni hyvin toteutettu ja miellyttävä hamo, joten voisitko vähän avata miksei hän ole hyvä hahmo ja mitä oikein tarkoitat "oikein" toteutetulla naishahmolla. Olisi mielenkiintoista kuulla kun itse olen niin päinvastaista mieltä.
mimeko
ParticipantI see! En ole ko. mangakan taustoihin tai aikaisempiin sarjoihin tutustunut, mutta tuo kieltämättä selittää naishahmojen tyyliä, ecchi sarjoihin – myötähäpeää aiheuttavalla huumorilla ja pantsujen vilauttelulla "mielenkiintoa" ylläpitäviin sarjoihin – on varmasti tottunut piirtämään varsin eri tyylisiä naishahmoja kuin mitä lukijat enemmän juoni- ja hahmovetoisiin sarjoihin usein kaipaavat. Toisaalta kyllä Kouta Hiranokin, entinen hentai piirtäjä, on minusta saanut monista hellsingin naishahmoista oikein mielenkiintoisia ja persoonallisia.. Poikkeuksia on aina.
Ja kyllä minä niiden kieroutuneiden vanhojen äijien ulkonäköönkin kaipaisin vähän lisää särmää ja oikeasti vanhaa ulkoasua muutaman rypyn ja viiksien lisäksi, jotenkin kokonaisuudessaan pisti silmään miten siloiteltua ja klassisen (jos puhutaan useimpien ihmisten mielikuvista pahasti yleistettynä) "manga tyylistä" piirosjälki oli. Vauhdikasta ja muuten hyvää joten luen mielelläni, mutta turhan siloiteltua kun juonikuvio, teema ja monet hahmot ovat noin rujoja.Hyvän ja Pahan taistelun ohellahan käsitellään muitakin teemoja, esimerkiksi sitä, onko ihmisillä oikeus luoda keinotekoisia olentoja ja näiden luojina kohdella niitä kuin esineitä, vaikka olennoille on kehitetty oma ajattelukyky ja jopa tunteet.
Itsekkin kyllä yllätyin ettei tähän ollut vielä vastauksia, kuvittelin Zetmanin kuitenkin olevan jo sen verran tunnettu sarja vaikkei mitenkään ihQ fanitettu.
mimeko
ParticipantKuvaus oli varsin sekava, mutta kaikki ilmestyneet chapterit lukeneena ymmärrän hyvin miksi. Sarja ei ole ihan siitä helpoimmasta päästä referoida kattavasti ja selkeästi, ihan hyvän kuvan tuosta aloitusviestistä saa jos minulta kysytään.
Sarja alkoi Lokakuussa 2002 ja jatkuu edelleen, Japanissa on julkaistu muistaakseni jo kokonaiset 12 pokkaria. Kokonaisuus ei ole niin koukuttava tai "korkeatasoinen" että olisin kiinnostunut ostamaan itse pokkarit kun/jos ne englanniksikin ennen pitkää ilmestyvät, mutta jonkinasteisella mielenkiinnolla tätä silti internetin syövereistä lueskelen. Juonen taso tuntuu pomppivan suurestikin, välillä on suvantovaiheita kun taas välillä lukemista ei malttaisi millään lopettaa, mutta tähän mennessä Katsura on kyllä kaikenkaikkiaan saanut kokonaisuuden pysymään varsin hyvin kasassa ja lukijoiden mielenkiinnon yllä. Uskoakseni.
Teema on uskomattoman käytetty ja tyypillinen – hyvän ja pahan välinen taistelu – ja näkökulmat ovat, kuten on muodissa, niin kovin "erikoisia" eli asioita kuvataan myös näiden ns. pahisten näkökulmasta. Koko ajan ei ole kuitenkaan täysin selvää sekään, kuka todella on "hyvä" ja kuka "paha", hahmoilla on pohjimmiltaan omat syynsä ja tarkoitusperänsä toimia kuten toimivat. Tahtoisin nähdä lisääkin Playerien välisestä verkostoitumisesta ja ajattelutavoista. Tällainen suhtautuminen aiheeseen on käytettyä ja jopa kliseistä nykypäivänä, mutta minusta se on silti edelleen ihan virkistävää.
Päähenkilökaartiin kuuluvien Jinin ja Kougan näkemykset tai ainakin toimintatavat eroavat hieman toisistaan, mikä luo mukavaa kontrastia myös tyypillisempää oikeuskäsitystä puolustavien hahmojen välille. Jin on minusta puuduttavan tyypillinen päähenkilö: hyvän näköinen (well, sarjan mittakaavalla), vahva, poikkeuksellinen, synkkä menneisyys, taistelee oikeuden puolesta ja on maailmankaikkeutta järisyttävän cool. En nyt ihan hirveästi innostu. Kougaa taas on ihan viihdyttävääkin seurata. En voi olla automaattisesti yhdistämättä häntä batmaniin – paikoittain traagisilla taustoilla höystetty rikkaasta perheestä oleva lellipoju joka sitten perheen varojen ja teknikkojen turvaamien resurssien turvin alkaa leikkimään supersankaria teknisillä vimpaimilla ja överillä puvulla varustettuna. Mutta minähän pidän supersankarisarjakuvistakin niin kauan kun ne ovat hyvin toteutettuja, joten mikäs siinä: Tämä kun on varsin hyvin toteutettua.Sarja kärsii minun näkökulmastani myös joillekkin shounen ja seinen sarjoille tyypillisestä ongelmasta.. Naishahmot jäävät tyhjiksi. Heidän roolinsa sarjassa on punastella, traumatisoitua, toimia vinkuleluina ja uhreina ja muistuttaa lukijaa että "Hei, katsokaa, on täällä naisiakin! Kyllä minä osaan piirtää naisiakin!" and that’s it, mutta en anna tuon enää nykyään kummemmin häiritä itseäni jos sarja kerran muuten on hyvä.
Piirostyylistä vielä sen verran, että se ei kuulu suosikkeihini eikä nyt ihan hirveästi poikkea massasta, mutta on kuitenkin ammattimaista ja ihan miellyttävää katsoa. Astetta realistisempi tyyli olisi minusta sopinut tähän kenties paremmin sillä se olisi lisännyt groteskiutta ja niin tukenut sarjan muuta fiilistä, mutta kyllä tätä näinkin lukee ihan mielellään. Jos piirostyyli olisi itseäni miellyttävämpää saattaisin jopa joutua ostamaan tämän, joten säästyypä rahaa.
an&ri wrote:
Tässä on vain vakavia ja kieroutuneita vanhoja miehiä.
Ja minä pidän vakavista ja kieroutuneista vanhoista miehistä. Pulisongit olisivat vielä plussaa.
Tulikin pidempi viesti kuin oli tarkoitus, ihan jees jos joku edes jaksaa lukea.
mimeko
Participant^Yksityiskohdat. Ihanat yksityiskohdat jotka piristävät päivää enemmän kuin uskoisikaan. Pienet kohteliaat teot joita itsekkin harrastan ja ihmisille hymyily yrmeän tuijottamisen sijaan. Sanoisin suorasta puhetavastani ja mielipiteitteni selkeästä(=välillä töykeästä kunhan kantani tulee selväksi) ilmaisemisesta huolimatta olevani luonnostaan perus kohtelias ja näin, minkä vuoksi tarvittaessa tulenkin toimeen monenlaisten ihmisten kanssa, mös vanhempien jotka arvostavat hyviä käytöstapoja.
mimeko
ParticipantRyuzakichan wrote:
Cadmium wrote:
Tänään aamulla eräs rouva jäi bussista samalla pysäkillä pois kuin minä ja kehaisi minun takkiani kauniin punaiseksi
Joo, muistan itsekinn miten minulle tuli todella hyvä mili kun eräs tuntematon enkilö (ilmeisesti myös japani-harrastaja) tuli ihan yhtäkkiä sanomaan: "Anteeksi, oli ihan pakko tulla kertomaa, että sinulla on tosi söpö asu ja se sopii tosi hyvin."
Tuollaiset kommentit kyllä piristävät aina, ja pakko nyt aiheeseen liittyen mainita, että kuulun niihin ihmisiin jotka juttelevat joskus tuntemattomillekkin. Oikein mielelläni jään keskustelemaan jos esimerkiksi joku vanhempi ihminen tulee juttelemaan junassa tai joku kysäisee voiko kahvilassa istua samaan pöytään. En myöskään säästele sanojani jos aihetta kehumiseen on, aina silloin tällöin tulee kadulla mainittua vaikkapa tuntemattomalle ohikulkijalle että "anteeksi että häiritsen, mutta oli vain pakko sanoa että uskomattoman kaunis hattu, sopii sinulle tosi hyvin!". Ihan vain, koska tiedän sen piristävän enkä näe mitään syytä olla sanomatta jos joku kerran on pukeutunut poikkeuksellisen kauniisti.
mimeko
ParticipantRyuzakichan wrote:
Inu-Mimi wrote:
Meidän koulun aulassa on biljardipöytä btw joten kukaan ei ole ikinä ulkona välituntisin. Kesällä ehkä jotkut yläastelaiset pelaavat jalka- tai koripalloa mutta muuten biljardipöydän ympärille on aina kerääntynyt ainakin parikymmentä oppilasta ja sille piti jakaa ihan pelivuorot.
Jey, meidänkin koulun ala-aulassa on biljardipöytä, jonka ympärille on AINA keräänynyt kasa ihmisiä.
Tosin meilläkin se on vain lukiolaisten käytössä, ja minä satun olemaan vielä ylä-asteella.
Joskus olisi kyllä kiva kokeilla sitä….Nice. Meidän lukiossa on mm. aulassa ollut yhteensä… montakohan, ehkä neljä tai viisi pingis pöytää jotka ovat olleet varsin suosiossa erityisesti alussa. Nykyään niistä puolia tosin säilytetään varastoissa ja oppilaat hakevat ne välitunnin ajaksi esille pelatakseen. Eikä täällä porukka muutenkaan käy välitunneilla ulkona, elleivät sitten tupakalla tai lähikahvilassa. Ihan ymmärrettävää, tämän ympäröivä alue ei ole kovin idyllistä vaikka itse siellä viihdynkin varsin hyvin.
Voisi minun puolestani jo tulla MPD Psychoa lisää, kuten myös se Hellsingin viimeinen pokkari vaikka sen olenkin jo lukenut.
mimeko
ParticipantSikainfluenssa rokotus otettu eilen, ja kun muut ovat tänne suurista rokotusta seuranneista tuskistaan tulleet kertomaan niin ajattelin vastapainoksi mainita oman tilanteeni, eli eipä se sattunut yhtään eikä satu nyt seuraavana päivänäkään, tuntuu vain kuin kädessä olisi iso mustelma. that’s all, ei mitään sivuoireita tai muuta.
Koko viikon ollut kohtuuton kiire ja joka päivä jotakin tekemistä, mutta nyt juuri perjantaina tulinkin jo kuudelta kotiin~ Kaupungilla, kahviloissa, kavereilla ja Tie- elokuvan kutsuennakkonäytöksessä mennyt kamalasti aikaa.. Miellyttävää vaihtelua olla näin aikaisin kotona vaikka toki nautinkin siitä että on ohjelmaa eikä tarvi homehtua kotona turhan kauaa.
Vasta yksi vaivainen joulukortti tehtynä, ajattelin tehdä sangatsulaankin yleisen kortin mikäli vain aikaa löytyy. En voi väittää olevani varsinaisesti osa sitä tänne kehittynyttä käsittääkseni varsin tiivistä yhteisöä, ryhmähenkeä etc. mutta joulukortti olisi mukavaa kuitenkin laittaa, jo ihan hyvien tapojen vuoksi.
"arvostele edellisen piirustus" – ketju onkin sitten täysin kuollut. Kiva olisi jos joku sitä herättelisi "arvostelulla", siellä kun jotkut kirjoittivat ihan mielenkiintoisiakin kommentteja ja antoivat oikeasti rakentavaa palautetta.
-
AuthorPosts