Bubble

Kaikki osat tätäkin sarjaa omistan ja ihan lukukelpoinen tuo on, mutta ei missään tapauksessa mitään suosikkejani. Mangaka osaa kyllä piirtää ihan nätisti, mutta hänen pitäisi vielä harjoitella tekemään tarinasta selkeämpi. Hänen muuta tuotantoa en ole vielä ostanut, mutta taidan vilkaista lähiaikoina; "Pika-aikuisen" piirrustustyyli ja idea kun miellyttää silmääni. :-))

a) Suosikkihahmoja? No enpä tiedä, kukaan hahmoista ei ollut mitenkään uutta/kiinnostavaa. Amane on kyllä komeahko, mutta liian sivuhahmo tarinan kannalyä. Täytyy myöntää, että Aikon yksipuolinen ihastus Minamiin hauskuutti ja jopa kosketti paikoittain, mutta hänkin taitaa jäädä turhan sivuhahmoksi…

b) Mikä vihastutti ja/tai ihastutti? Vihaksi pisti se, että sivuhahmoihin ei paneuduttu lainkaan ja kaikki pyöri melkeinpä vain Otomen ja Minamin ympärillä. Heidän kahden tunnelatailut olivat kyllä todella uskottavia, mutta itse persoonat ovat turhan yksinkertaisia ja ärsyttäviä. Sellaisien henkilöiden katseleminen neljän pokkarin verran on paitsi ärsyttävää, myös tuskallista, mikä pilaa sinänsä ihan keskiverto mangan.

c) Mitä olisit toivonut tapahtuvan? Että Otome ja Minami olisivat oikeasti sisaruksia. Muut, esim. paritukset menivät todellakin nappiin ja sen ansiosta nostan hattua Fukushimalle.

Manga_Guess wrote:

Pidän silti KAIKISTA mangoista…

Nyt on kyllä pakko naurahtaen kysyä, että oletko lukenut kaikkia maailman mangoja? :–D Niin, et tietenkään. Lisäksi pidän outona sitä, että pitää kaikista lukemistaan mangoista, josta voimmekin päätellä ettet ole kovin montaa mangaa lukenut jos "kaikki on hyviä". (Anteeksi nyt vain, oli pakko)

Noh, anyway, ettei mene ihan offiksi niin listaan omia lempimangojani.

1. Fruits basket
Furuban tarina on yksinkertaisesti niin kaunis että se saa kyyneleet silmiini. (: Juoni on todella ihana eikä jätä missään vaiheessa ainakaan minua kylmäksi. Jotkut henkilöistä ovat hieman ärsyttäviä (lue huuliltani = Tohru) mutta silti rakastan koko hahmokaartia syvästi. Piirrustustyyli on kivan yksinkertaista ja kaunista. En pidä siitä yhtä paljon kuin Tanemura tyylistä, mutta suosikkien joukkoon lukeutuu. Rakastan tätä sarjaa, kertakaikkiaan.

2. Full Moon wo Sagashite
Tarina on hyvin koskettava. Piirrostyyli on kertakaikkisen ihanaa, sitä ei kyllästy katsomaan. Kannet ja lukujen avauskuvat ovat nameja. Osa hahmoista ärsyttää välillä, mutta osa hahmoista ovat niin inhimillisiä että heihin on pakko samaistua. Ehdottomasti ykkönen Tanemuran sarjoista, sanon minä.

Jjoo tää on kesken.

Myönnetään, luen ja pidän. Kaikki osat löytyy hyllystä, suomeksi siis. (lukuunottamatta viimeistä) En tiedä miksi tämä iskee minuun kuin pistoolin kuula konsanaan. Kai sitten olen niin outo, pidän noidista ja SOKERISESTA shojo mössöstä. Pitäkää mangamakuani surkeana, mutta näin on näreet.

Sarja iski silmään Tanemuramaisen piirrustyylin takia (loppujenlopuksi tämä on paljon yksinkertaisenpaa eikä läheskään yhtä ihanaa kuin Tanemuran tyyli). Shojo fanina ajattelin sitten että miksi ei, lainaanpas tuon ykkösen kirjastosta. Pokkarin avatessani ja lukaistessani petyin yhä enemmän ja enemmän sarjaan. Ei sillä että odotukset olisivat kovin korkealla olleet, mutta… Silti. Juoni oli täynnä kliseitä, hahmot eivät olleet tippaakaan omaperäisiä ja ylirasittavat Chibit olivat liikaa jo minullekkin. Mangaka tosin oli mukava ja samaistuin häneen tämän palstoilla. Mangakasta pidin, mangasta en. Jos mangaka tekisi toisen sarjan jossa olisi paremmat hahmot ja ei-kliseinen juoni, voisin innostua siitä tosissani. Piirrostyyli oli silmiä hivelevää, joten se voisi menestyä paremmin toisenlaisessa sarjassa. Rikoksetkaan eivät jättäneet kovin kylmiksi, vaikka sarja olikin pettymys.
Tällä hetkellä omistan vain osan kaksi, mutta ajattelin jossain vaiheessa kaikki ostaa – ihan vain sen takia, että hyllystä löytyisi ne kaikki.