Forum Replies Created
-
AuthorPosts
-
fame_cat
MemberNo mitäs tähän sanoisi. Luulen että kaikista helpointa on ottaa vain yksinkertaisesti mallia kuvista. Itselläni on tapana mennä ihan vaan googleen ja etsiä eri hakusanoilla kuvia ^^’ (tämä ei luultavasti auttanut, mutta näin meikä tekee) Ja olen myös huomannut että peilistä katsominen auttaa myös paljon (huoneessani sattuu olemaan kaksi suurta peiliä ^^) Ja jos ei ole peiliä, niin kaveri, sisko tai koira peliin.
Ja korvia ja nenää kannattaa vain yksinkertisesti harjoitella, ja jos ei tunnu onnistuvan tai kuva näyttää joltain epämuodostuneelta sikiöltä, niin kuvaa kannaattaa katsoa kaukaa ja miettiä pään perussuhteita (silmät keskellä päätä ja nenä keskellä myös, tai no riippuu piirrustus tyylistä) jos siis haluaa realistisempaa kuvaa tehdä. Itse omistan myös pari opaskirjaa mangan piirtämiseen josta on ollut myös hieman apua silmien asetteluun ja no myös nenän
kato nyt ^kawai se on~fame_cat
Member
Waah, katsoin juuri sarjan loppuun, ja ihmeelistä on se, etten ole vielä itkenyt ? Sarja nousi listallani aivan kärkeen ja on yksi harvoista, jonka jaksoin katsoa loppuun. Aloin lukea mangaa heti sen ilmestyessä, mutta se ei jaksanut kiinnostaa kovinkaan paljoa.
Eniten pidin Sebastianista ja Cielistä, saako parempaa parivaljakkoa hakeakkaan ? Molemmat olivat ihanan salaperäisiä ja hyvin suunniteltuja hahmoja. Sebastian nyt oli hehee.. *w* hyvännäköinen ja no, mystinen henkilö, josta luultavasti kaikki sarjaa katsovat pitävät. Jokin kaikkia aina pahuudessa ja pimeässä viehättää kummasti. Tosin en pitänyt sarjan "pahiksista" jotka olivat "enkeleitä", koska mielestäni on tyhmää sekoittaa enkelit "pahuuteen". Enkelit olivat mielestäni menneet yli tuossa PUHDISTAN SINUT OI LIKAINEN KUVOTTAVA IHMINEN -hommassaan ^^’
Enkä tietenkään pitänyt lopusta (sillä rakastan onnellisia loppuja. No tosin otin riskin alottaessa sarjan katsomisen), ja olisin halunnut nähdä miten Cielille käy, kuoleeko hän vai joutuuko helvettiin vai nirvanaan vai ikuiseen kadotukseen :0 Ja minua ärsyttää sekin, etten tiedä, mitä sarjan muille henkilöille käy >:————-(( Ja mikä minua eniten jäi häiritsemään oli, ETTEN NÄHNYT SEBASTIANIN PAHOLAINEN -MUOTOA !! Olisin niin halunnut nähdä sen T^T
Yhyy miksi kaikki sarjat loppuvat niin nopeastiiii :<<<< angstfame_cat
MemberLatasin tänään Matchbook Romancea ja The Rocket Summeria
Ja kaikkia kiinnostaa
fame_cat
MemberGenre: Rakkaus, mustahuumori, Nuorten ongelmat?
Henkilöt: Tyttö ja poika, tytöllä pitkät mustat hiukset ja sivujakaus. Pojalla leukaan ylettyvät emohiukset ja snakebitesit ja ihan vaaleat silmät. Tytöllä olisi ihan tummat simät ja hän olisi todella pieni ja laiha. Poika olisi pitkä ja solakka, muttei mikään siima.
Juoni: Tyttö kärsii anorektiasta ja joutuu käymään viikottain lääkärin luona, jonka vieressä on yksityinen poikakoulu. Eräänä päivänä poika törmää tyttöön ja tyttö kaatuu. Poika nostaa tytön ylös, ja pitää tyttöä käsivarsillaan. Tyttö punastuu ja poika laskee tytön hitaasti alas. He lähtevät sanaa sanomattakaan kävelemään eri suuntiin. Tyttö tapaa pojan uudestaan ja uudestaan, kunnes poika alkaa puhua tytölle. Heistä tulee ystävät ja tyttö kertoo pojalle sairaudestaan. Poika ja tyttö alkavat salaisesti rakastaa toisiaan, muttei kumpikaan kerro todellisista tunteistaan. Lopulta tyttö joutuu sairaalaan, ja poika saapuu juosten paikalle. Hän kertoo tytölle rakastavansa häntä.
Seuraavassa osassa sitten onkin heidän seurustelu vaiheesta ja sen ongelmista
Huom, tarina ei ole mikää cliseinen shojo manga (vaikka niitä luenkin) vaan todellisuudesta kuvattu tarina nuorten syömishäiriöstä ja kivuliaasta rakkaudesta (joka todellakin sattuu, uskokaa pois, tiedän sen) Kyllä ideani ovat outoja.fame_cat
MemberOi kitara se vaan on niin mahtava soitin, mahiksii kaikkeen (>w<)/ Alotin soittamisen, koska mun vanha ope soitti kitaraa, ja se oli tosi hyvä
fame_cat
MemberPiirän sarjakuvaani mangatyylillä, mutta ne eivät ole isösilmäisiä lapsellisia tyyppejä, vaan oikeiden mittasuhteiden avulla tehtyjä demostraatiota oikeasta ihmisestä. Silmät ovat keskellä päätä ja vartalo on oikeiden mitasuhteiden kokoisia :—–D Piirrän toki humoristisiakin sarjakuvia, mutta itse pidän eniten mustasta huumorista (oho, hups se kuoli
) Teen muuten sarjakuviini yleensä emohtavia tyyppejä, jotka lilluvat gootin rajoilla, pojilla meilkein aina emohiukset (puolipitkät). Rakastan myös mustia hiuksia, ja tämä ärsyttääkin minua, sillä monissa mangoissa päähenkilöillä on vaaleat hiukset, vaikka he ovat japanilaisia ? wtf (kiitos jos jaksoitte lukea tylsän selostukseni) p.s kuva motomi kyousuken mangasta Beast Master <3
fame_cat
MemberNonniin, tuli meikäläinen tännekkin änkemään >:———D
Elikkäs ite pidän (tai no empä ole kuullut kuin pari hassua biisiä) Bullet For My Valentinesta, tai sen tyyppisestä musiiksita
Anteeksi, olen huono arvostelemaan, kun en halua loukata ;__;Sitten oma biisivalinta on … Papa Roach – Last Resort (tai jos et missään nimessä halua kuulla tuota niin
Amy Can Flyy! – Dinosaurs Go Rawr)fame_cat
MemberEi voi mitään, mut tää vaan on niin söpö biisi, suosittelen kaikille, jotka haluavat kuunnella iloista musiikkia (todella iloista musiikkia)
Dinosaurs Go Rawr – Amy Can Flyy!
fame_cat
MemberAa, olen lukenut jonkun verran mangaa, mutta empäs tiennytkään, että sarjasta on animekin
fame_cat
MemberKyllä, soitan kitaraa (nyt vuoden ja olen suoraan sanottuna aika *****) Soittelen Gibson SG:llä, samanlainen ku AC/DC:n kitaristilla, semmonen ruskee <3 (ja sen nimi on Edward <3 suurin rakkauteni, jonka kerkesin jo kerran tuhoamaan) Ja suosittelen kaikille Gibsonia, ku se on niin kiva
fame_cat
MemberLukekaaaaa ihmiset ja mursulit !!1 Ihan paras :33
fame_cat
MemberRakastan yli kaiken <3<3<3 (Ja muutkin lukee!!) Eli tyksin vampyyreitä, gootteja, emoja ja mustaa :3
Eli aivan ihana, en muuta voi kyllä sanoa tähän hätään
fame_cat
Member1.) Kuka/ketkä ovat suosikkihahmojasi Tokyo mew mew:istä? Tähän voisin vastata että tottakai pääpahis :3 Kishu on niin awwie <3 No joo onhan se Masaya ihan jees… Ja Sakuro on ihanan sarkastinen, ja Ichigo kaikista ärsyttävin hahmo :<
2.) Miten aloit katsoa Tokyo mew mew:iä? ^^’ Otsin joskus kirjamessuilta, ja löysin muutaman vuoden kuluttua kaappini pohjalta
Hehee… Tapa se !! Noälä mut naarmuta ny ainaki X”D
fame_cat
MemberJep, et ole ainoa ^^’ Itse itken onnellisessa ja surullisissa kohtauksissa. Normaalisti nyyhkytän vähän esim. jos sattuu niin en rupea itkemään, mutta jos kaveri sanoo pahasti, niin tulee kyllä tippa linssiin (kaveriporukasta aina se joka itkee X””D) No ehkä se kuuluu tähän ikään ? (tosin sinusta en tiedä .__.)
fame_cat
MemberIhan loistava X”’D Päähenkilö on omalla tavallaan tosi symppis. Manga ei jaksanut kiinnostaa, mutta anime upposi meikäläiseen :))))
-
AuthorPosts