Forum Replies Created
-
Posts
-
Tuli tässä muutamana unettomana yönä mieleen teoria, josta haluaisin kuulla mielipiteitä.
Entä jos Doflamingon oikea nimi onkin Donquixote D. Oflamingo? Mingohan on osoittanut omaavansa piirteitä, jotka yhdistetään useimmiten D:n nimen kantajiin: karismaattisuus, kunnianhimo, vahvuus, rämäpäisyys, valtiaan aura…
Tiedän teoriani olevan aika hurja, mutta totta puhuen ei mielestäni kovin kaukaa haettu. Mitä itse arvelette? Käykö niin, että Dressrosa huipentuu kahden D:n välienselvittelyyn? Kun sellainen tapahtui Banalo-saarella kaksi vuotta sitten, seurauksena oli sota maailman huipulla ja aikakauden vaihtuminen… mitä Luffyn ja Doflamingon taitselusta seuraisi?
No, Luccin olin havaitsevinani kohtauksessa, jossa Caesarin rökitykseen reagoidaan ympäri Uutta Maailmaa. Yhdessä ruudussa on heebo, jolla on silinteri ja samannäköiset hiukset kuin Luccilla. Crocodilen taas näin kohtauksessa, jossa ympäri maailman pohditaan aamulehden järisyttäviä otsikoita: eikö yhdessä ruudussa näykin piraattien seurassa tyyppi, jolla on sikari suussa ja kovasti krokomainen tukka?
Ja Wa-valtakuntaa jännään itsekin. Kenties olkihatut päätyvät siellä aikanaan Meiji-restauraatiota muistuttavan tapahtumaketjun keskelle ja vaikuttamaan – jälleen kerran – yhden valtakunnan historian kulkuun? Odahan oli nuoruudessaan avustajana Nobuhiro Watsukin kyseistä aikakautta käsittelevässä Rurouni Kenshin-sarjassa, joten sen luulisi olevan jotensakin tuttukin aihe hänelle. 😀
Bongasiko kukaan muu Crocodilen ja Luccin kirjassa 70? Nyt sitten jännätään elokuuhun asti sitä, millainen paikka on rakkauden ja intohimon maa Dressrosa… One Piecen tuntien ei läheskään niin kiva kuin nimi antaa ymmärtää. Odotellen tietysti samalla innolla myös ”petojen kuningas” Kaidoon ilmestymistä.
Hauska kokemus, muuten, oli tuo kirjan avaaminen meille, jotka olemme nähneet elokuvan Z. Olkihatut taisteluvarustuksessa, itse Z ja merivoimien urhojen nuoruuskuvat hulppealla neljän sivun aukeamalla. Koetitteko tunnistaa porukkaa sieltä?
Kirja 69 oli tosiaan intensiivinen, hauska ja vähän järkyttäväkin paikoitellen – se kohtaus, kun Mocha nielee kaikki ”namut”… 🙁
Mainitsin jo aiemmin, että Caesar taitaa olla tähänastisista OP-pahiksista julmin, ja nyt se on virallista. Mutta en valita, ihanan vihattavia, tyylikkään sairaita sadisteja ei ole pahisten joukossa koskaan liikaa.
Doflamingon sakki muuten on aika friikin näköistä. Tulikos kenellekään mieleen ajatus, että silinterihattumies muistuttaa vähän Saboa? Kavrerini on vannoutunut Vergo-fani, enkä ihmettele, se bambukeppi, hämärä akrobatia ja täysi piittaamattomuus otetusta vahingosta on niin siiistiä.
Entä kuka ”neljästä keisarista” rakentaa itselleen SMILE:n avulla armeijaa? Big Mom? Kaidoo? Mustaparta? Doflamingon rooli tapahtumissa alkanee selvetä lähitulevaisuudessa, olenkin miettinyt sitä Skypiea-saagan epilogista asti, kun mies julisti ”uutta aikakautta.” Ja eikös Marinefordin sodan edellä Doffy sanonut: ”Hymy on se, mitä tämä aika kaipaa?” Hymy = SMILE.
Bleach:
– Visoredit vs. Gillianit. Erityisesti se, kun Love repii yhden kahtia paljain käsin. Siinä on jotenkin niin asennetta…!
– Ulquiorran Resurrecion: Segunda etapa. Siinä kohdassa oli oikeasti pelottava tunnelma, ja se ylivoimaisuus oli jotain aivan tajutonta.
– Barraganin resurrecion. Vieläkin pelottavampi ja ylivoimaisempi kuin Ulquiorran Segunda etapa.Eyeshield 21 olisi kova sana. Tarina kertoo Senasta, joka lukion aloitettuaan joutuu tekemisiin koulun amerikkalaisen jalkapallojoukkueen kanssa. Osoitettuaan sattumalta olevansa poikkeuksellisen nopea juoksemaan (johtuen vuosikausien toiminnasta muiden juoksupoikana), Sena raahataan puoliväkisin joukkueeseen, muttei suinkaan manageriksi, kuten hän itse ajatteli, vaan pelaajaksi salanimellä Eyeshield 21. Pikkuhiljaa, kun joukkueeseen ilmaantuu lisää väkeä, ja kun on kohdattu muutama väkevä vastustaja, Sena alkaa uppoutua peliin innolla, joka hämmästyttää hänet itsensäkin.
Vaikkei amerikkalaista jalkapalloa taideta Suomessa juuri harrastaa, tämä sarja voittaisi varmasti puolelleen täkäläistäkin yleisöä.
Sen vahvuuksia ovat ainakin taidokas piirtojälki: kaikki hahmot ovat yksilöllisen näköisiä, eikä niitä voi sekoittaa keskenään: välillä tunnistamiseen riittää kuva pelkästä kädestä! Hahmokaarti on myös varsin veikeä, pitäen sisällään monenlaisia erilaisia persoonallisuuksia ujosta Senasta energiseen Montaan, hyväluontoisesta Kuritasta hiljaiseen Komusubiin, aina demoniseen Hirumaan saakka. Hahmot myös todella kehittyvät sarjan aikana, niin fyysisesti kuin henkisestikin, ja jokaisella henkilöllään on persoonassaan useampi kuin yksi puoli. Lisäksi ottelut sarjassa ovat huonoimmillaankin ovelia taktiikkapelejä, parhaimmillaan taas penkin reunalla istuttavan jännittäviä kamppailuja, joissa voittaminen on yleensä hiuskarvan varassa.
Summa summarum, kyseessä on hauska ja jännittävä sarja, joka vähän erikoiselta kuulostavasta aihepiiristään huolimatta keräisi varmasti lukijoita Suomestakin.
Hei,
Anime-lehden sivuilla lupailtiin joskus uusintapainosta Azumanga Daiohista isommassa koossa ja uudella suomennoksella. Olenko onnistunut missaamaan sen täydellisesti sen ilmestyessä vai onko sekin Yotsuba&! 12:n tapaan juuttunut matkan varrelle?
Milloin Yotsuba&! nro. 12 saadaan kauppoihin? Tietääkseni se on julkaistu Japanissa jo hyvän aikaa sitten…
Kuvittelenko vain, vai käyvätkö One Piecen pahikset yhä ilkeämmiksi? En ainakaan muista ihan Caesar Clownin tasoista sadistia sarjassa aiemmin esiintyneen…
Mitä muuhun jaksoon tulee, kehonvaihto herätti ainakin allekirjoittaneessa runsaasti hilpeyttä. Paha sanoa, oliko Franky-Nami, Smoker-Tashigi vai Sanji-Chopper enemmän häiritsevä. : D Ja Tashigi-Smokerista olen täsmälleen samaa mieltä G5:n sotilaiden kanssa.
Law’n pirunmarjan nimi paljastui sitten. Ihan loogista, kun nyt ajattelee, ja vaikutti aikas vahvalta ja monikäyttöiseltä kyvyltä, en itse ainakaan helposti keksi menetelmää pärjätä sille.
Ja Akainun ja Aokijin tappelu oli näemmä vielä pelottavampi kuin osasin ennakoida. Ja minä kun ajattelin, että olkihattujen taisteluissa ympäristö kärsii…
PS: Tuo nauru!
Lassie wrote:
Vaikea mennä sanomaan mutta itsestä ainakin tuntuu että Kaapparilordien riveissä olisi ollut useampi kuin yksi paikka avoinna, joten saarella voi hyvin hiipparoida joku ihan uusi hyyppä joka osoittautuu Kaapparilordiksi.
Niinhän se on, että paikkoja aukeni sodan jälkeen kolme; Jinbei ja Mustaparta jo mainittiin, ja Moria poistettiin kuvioista Doflamingon ja jonkun hallituksen kihon juonittelujen seurauksena.
En tullut aiemmin ajatelleeksi tuntemattoman lordin mahdollisuutta. Mielenkiintoinen ajatus, ja varsin mahdollinenkin. Mutta se vasta olisi hurjaa, jos kaapparilordeja saarella olisikin KAKSI – Law ja tämä uusi tapaus.
Bleach
Toiminnan korostuminen juonen kustannuksella. Bleachin toimintakohtaukset ovat tyylikkäitä ja niitä lukee ilokseen, mutta niitä on viime aikoina ollut vähän liikaakin. Soul Society- juonikaaren juonittelut ja tunnelmallinen tarinankuljetus ovat jotain, mitä kaipaan Hueco Mundon rymistelyjen keskelle. Etenkin, kun Kubo osaisi toteuttaa nämä asiat varsin hyvin. Kirja 36 oli virkistävä, sillä se keskittyi ennen kaikkea hahmojen ja maailman rakentamiseen ja tarinankuljetukseen. Summa summarum, Kubon kannattaisi ujuttaa taistelujen väliin vähän hengähdystaukojakin ja tarinankerrontaa.
Hahmojen sekamelska. Bleach pitää sisällään paljon värikkäitä ja karismaattisia persoonallisuuksia, niin ihmisten, shinigamien kuin arrancarienkin riveissä. Ongelmana on kuitenkin se, että Kubolla on paha tapa unohtaa hahmoja, jolloin nämä jäävät pitkäksi aikaa lähes näkymättömiin. Puhumattakaan siitä, että välistä tuntuu siltä, ettei Kubo itsekään tiedä, haluaako kertoa virallisen kuusikon (Ichigo, Rukia, Chad, Ishida, Orihime, Renji) vai Gotei 13:n tarinan, sillä Ichigoa lukuunottamatta Soul Societyn väki on huomattavasti enemmän parrasvaloissa ja vastaa kovempien vihollisten hoitelemisesta, kun taas Ishidalle, Chadille ym. jää keskitason kihot.Ichigon taistelujen ennalta-arvattavuus. Useimmissa sarjoissa päähenkilön tappion pitäisi olla yllättävää ja poikkeuksellista. Bleachissa juttu on pikemminkin päinvastoin, Ichigo häviää melkein jokaiselle vastustajalleen vähintään kahdesti. Jos tätä formulaa käytettäisiin kohtuudella, se ei häiritsisi niin paljon, mutta Kubo annostelee sitä ihan liikaa. Kuviota voisi piristää esim. tasapeleillä tai ratkaisemattomilla otteluilla jatkuvan turpasaunan sijaan.
Suurin osa Suomessa julkaistavasta poikainmangastahan on enimmäkseen toiminta/seikkailugenren kamaa, eikö vain? Mitenkä siis olisi, jos kokeiluun laitettaisiin eri tyylilajia edustava poikainmanga, ja suomennettaisiin Gintama tai Sket Dance?
Kahdesta sarjasta Gintama on hieman toiminnallisempi, mutta molemmat ovat ennen kaikkea Shounen Jumpin komediakultaa. Gintaman absurdius ja läpitunkeva päättömyys ovat saaneet allekirjoittaneen monta kertaa melkein tikahtumaan nauruun, eikä Sket Dance jää pekkaa pahemmaksi, vaikka huumori on enemmän arkimaailmasta ja vähemmän absurdia (paikoitellen).
Lisäksi molemmista sarjoista löytyy myös toinen puoli, jossa ne käsittelevät vakavampiakin teemoja, paikoin hyvin koskettavasti. Gintama sisältää mielestäni aidosti viisaitakin opetuksia elämästä ja ihmisluonnosta, ja Sket Dance on pohjimmiltaan myös kertomus aikuistumisesta ja oman itsensä löytämisestä.
Toivottaisin mieluusti tervetulleeksi kumman sarjan hyvänsä, mutta Sket Dance voisi periaatteessa olla turvallisempi vaihtoehto seuraavista syistä: Gintaman huumori on, kuten sanoin, melko ainutlaatuista. Sävyltään se on jokseenkin kyynistä, ja sisältää paljon *kröhöm* alapää- ja vessajuttuja, sekä vaikeasti käännettäviä sanaleikkejä ja viittauksia japanilaiseen populaarikulttuuriin. Siksi siitä joko tykkää tai sitä inhoaa. Sket Dance on jossain määrin "kiltimpi" ja sen huumori pohjautuu enemmän tilannekomiikkaan, joten se on mahdollisesti keskivertolukijalle helpommin avautuvaa. Tämä takaisi sarjalle mahdollisesti laajemman yleisön.
Toisaalta Suomen toistaiseksi melko yksipuolinen mangatarjonta voisi koettaa laajentua siltä "turvallisimmalta" alueelta ja kokeilla Gintaman kaltaisen vähän erilaisemman sarjan kautta ottaa riskejä.zoka wrote:
Oli vähän sellainen meininki että Oda se vain esittelee Olkihattujen uusia voimia
Onhan tuo kieltämättä totta. Nereidisaari oli kyllä tosiaan sellaista lämmittelyä ja tulevan pohjustamista. Mutta itse pidin mielenkiintoisena Nereidisaari- osion tapaa käsitellä rasismin ongelmaa. Turhan usein tällaisia kysymyksiä käsittelevät tarinat sortuvat helppoihin ratkaisuihin, mutta Oda nosti mielestäni hyvin esille sen, että ennakkoluuloista irtautuminen ja anteeksi antaminen on vaikea ja hidas prosessi, joka voi kestää useita sukupolviakin. Alkuun on nyt kuitenkin Olkihattujen ansiosta päästy.
Ja SlamDunkille: Sori, käsitin tekstisi hieman väärin. Onhan sekin yksi tulkinta, että Punkhazardin kaapparilordi olisi Buggy, vaikka pidän sitä itse aika epätodennäköisenä.
Arveleeko muuten kukaan muu kuin minä, että saarivalaiden parvi liittyy jotenkin Punkhazardin tapahtumiin? Ja mitä mieltä olette merivoimissa tapahtuneista muutoksista?
Tervetuloa Sangatsu-klubin sivustolle! Nimeni on Fuku ja toimin klubimme emännän Yukin avustajana.
