juha90

Urara Meirochou. Fantasiasarja söpöistä tytöistä, jotka opiskelevat ennustajiksi. Söpöyttä, tilannekomiikkaa, taustalla aukenevaa mysteeriä, kaunista taidetta ja sympaattisia hahmoja, joista välittää, ja jotka kasvavat ja kehittyvät sarjan edetessä.

Kirjaa 3 lukiessa yksi juttu jäi ihmetyttämään. Se, kun All Might kutsuu sankarien kokouksessa Shigarakia ”lapsiaikuiseksi.” Olen törmännyt usein termiin aikuislapsi, mutten koskaan mainittuun ilmaisuun, ja ihmettelin hieman kaverien kanssa, onko kyseistä termiä ”virallisesti” edes olemassa (toki ”aikuislapsen” virallisuudestaki voidaan olla montaa mieltä). Miksi juuri tällainen vähän hassu termi omaa kielikorvaani paremmin istuvan aikuislapsen sijaan? Onko ilmauksilla vivahde-eroa, jota en ole huomannut? Kyse tuntuu omasta mielestäni kuitenkin olevan samasta asiasta, eli aikuisesta, jolla on lapsen tasolle jäänyt henkinen kypsyys.

Kirjoitetaanpa fiilikset ensimmäisen kirjan perusteella.

Ensiksi on sanottava, että Dekun kääntäminen Pölkyksi…

…ei haitannut minua mitenkään.

Myönnän, että kun kuulin asiasta ensi kertaa, mietin mitenköhän sellainen mahtaa toimia, nimi kun on kaikissa tietämissäni käännöksissä jätetty ennalleen, ja kun nimitys ”Kacchan” on myös säilytetty. Varsinaisen lukemisen aikana asiaa ei kuitenkaan edes ajatellut, nimitys istui keskustelujen lomaan ilman sen kummempaa erottautumista. Ymmärrän toki, että muihin käännöksiin tottuneita ”Pölkky” silittää vastakarvaan, mutta katsotaan asiaa tältä kannalta: kun jokin teos käännetään, käännöstyötä ei tehdä lahjana niille, jotka tuntevat teoksen alkukielellä tai muun käännöksen kautta, vaan jotta myös uudet lukijat löytäisivivät teoksen. Tämän takia joudutaan tekemään käännös- ja lokalisaatioratkaisuja, jotka eivät ehkä näitä faneja miellytä, mutta joiden avulla pyritään tekemään teos uudelle yleisölle helpommin lähestyttäväksi. Sanoisin, että Pölkky on samaa maata: potentiaalisten uusien lukijoiden joukossa on varmasti niitä, jotka eivät osaa japania eivätkä ole olleet teoksen kanssa aiemmin tekemisissä. Siispä heidän lukukokemustaan voisi sekoittaa ”Deku”-nimen käyttö ja sen erillinen selittäminen. ”Pölkky” on suomenkielisenä ilmauksena nopeammin käsitettävissä pöljäksi, pilkkaavaksi nimitykseksi, joka saa sitten uuden merkityksensä myötä myös uudenlaisen kaiun. Se ei ole suora käännös, mikä voi joitakin ymmärrettävästi häiritä, mutta se välittää alkuteoksen idean suomalaisittain ymmärrettävällä tavalla.

Mitä muuhun käännösasioihin tulee, tuttua Sangatsub laatuahan tämä oli, eli siis sopivan letkeää kieltä, jossa ilmaisussa ei ole menty helpoimman kautta, vaan on irroiteltu ja hassuteltu. Hieman kömmähdyksiä toki on tapahtunut: muutama kirjain oli eksynyt väärään paikkaan ja parissa kohtaa kahden puhekuplan sisällöt olivat päässeet vaihtamaan paikkaa. Silkkoja kauneusvirheitä kuitenkin, eivät pilanneet lukukokemustani, ja ne voidaan laskea sen piikkiin, että kyseessä on uusi käännös, johon kääntäjä ei ole päässyt vielä täysin sisälle (mutta silti: sarjan avauksessa tällaiset voivat pistää joitakin ikävästi silmään, joten oikolukuun yms. panostaminen ei ole huono idea).

Pointtini on, että edellisestä kirjoittajasta poiketen viihdyin suomennoksen parissa. Kukin muodostakoon oman mielipiteensä, mutta omalta osaltani voin kehottaa antamaan suomennokselle mahdollisuuden. Edellisen tavoin kiitän pitkän tekstin lukemisesta.

Plus Ultra!

Komppaan Bakuretsun ehdotuksista My Hero Academiaa ja Shokugeki no Somaa. Olen muutamaankin otteeseen ehdottanut myös Assassination Classroomia.

Sitten muita ehdotuksia:

– New Game!
Strippimanga videopelifirmassa työskenteleveistä nuorista naisista. Perussöpöilysarjaa kypsempi teemoiltaan: käsittelee aikuistumista, vastuuta, työelämää ja luovuutta.

– Is The Order A Rabbit?
Strippimanga kahvilassa työskentelevistä tytöistä. Huumoria, söpöyttä, eurooppalaista kahvila- ja leivoskulttuuria ja paljon jäniksiä.

– Golden Kamuy
Länkkärihenkinen aarteenmetsästys/toimintasarja, joka sijoittuu Hokkaidon erämaahan 1900-luvun alussa. Venäjän-Japanin sodan veteraani ja nuori ainutyttö etsivät kulta-aarretta, jonka perässä on jos jonkinmoisia yli-inhimillisen vahvoja sekopäitä. Bonuksena sarja sisältää paljon tietoa ainujen kulttuurista ja Hokkaidon saaren luonnosta.

– Hadi Girl
Hauska, suloinen ja sopivan lyhyt (muistaakseni 5-8 kirjaa) romanssisarja.

Onnea 20 vuotta täyttäneelle One Piecelle!

Reaalimaailmassa sarja on nyt siis melkein yhtä vanha kuin itse Rogerin kuolemasta alkanut merirosvojen aika. Paljon on ehtinyt tapahtua sarjassa, niin itse tarinassa kuin metatasollakin. Kun selailin kirjaa 5, huomasin miten paljon Oda on kehittynyt taiteilijana 20 vuodessa. Hahmot ovat nykyään paljon sulavammalla viivalla piirrettyjä, taustat ovat monipuolisempia ja täynnä rikkaita yksityiskohtia. Verratkaa East Bluen geneerisenpuoleisia kyliä ja kaupunkeja kaikkiin värikkäisiin, mielikuvituksellisiin, omaa elämää ja henkiviin saariin ja kulttuureihin, joita nykyisin näemme (oikeastaan Namin kotikylä ja Loguetown ovat ensimmäisiä OP-lokaatioita, joilla on oma luonteensa).

Ja tietysti itse tarinan teemallinen laajeneminen, monipuolistuminen ja kypsyminen tekijän mukana. Sarja käsittelee tietysti suhteellisen simppeleitä poikainsarjojen teemoja, jotka ovat alusta asti olleet mukana – seikkailua, maailman avaruutta, esineiden nimellisen ja tunteellisen arvon suhdetta, lupauksia, velvollisuutta, kunniaa. Vähä vähältä Luffyn ja kaverien seikkailut ovat kuitenkin vieneet heidät, ja myös meidät lukijat, yllättävän syvienkin teemjen äärelle. Millainen on hyvä valtio/hallitsija (Drum-saari- ja Alabasta-osuus)? Kolonialismi, sota ja historian merkitys nykyisyydelle (Taivassaari-osio). Luopumisen vaikeus, yksinäisyys, korruptoitunut hallinto, oikeus olla olemassa (Water Seven/Enies Lobby). Perheen ja velvollisuuksien törmäys, voittajan oikeus, sodan tuhoisuus, läheisen menetys, suru ja siitä toipuminen (Valkoparran sota-saaga). Viha, syrjintä, anteeksianto ja rauha (Nereidisaari). Näiden kaikkien myötä keskeiseksi teemaksi ja tavoittelun kohteeksi sarjan hahmoille on noussut seikkailun ja maineen lisäksi myös vapaus ja ihmisarvo. Olkihatut taistelevat paitsi unelmiensa ja lupaustensa puolesta, niin myös ihmisyyden puolesta eriarvoistamista vastaan. Jokainen sarjan antagonisti, pikkukaupunkeja miehittävistä despoottisista piraateista korruptoituneeseen ja eriarvoisuutta ylläpitävään Maailmanhallitukseen, on loppujen lopuksi taho, joka enemmän tai vähemmän riistää muilta vapauden ja ihmisarvon. Vastavoimaksi niille meillä on olkihattujen tasa-arvoinen yhteisö, joka ei piittaa sosiaalisesta asemasta, syntyperästä tai menneisyydestä, ja jossa kaikki toimivat yhteen hiileen puhaltaen ja yhteiseen etuun tähdäten, säilyttäen silti yksilölliset luonteensa, unelmansa ja vapautensa toimia parhaaksi katsomallaan tavalla.

One Piece on 20 vuoden aikana kasvanut ja kehittynyt, yhdessä tekijänsä ja lukijoidensa kanssa. Se on suuri, vivahteikas ja rikas tarina, joka kestää toistuvia lukukertoja ja tarjoaa tarkaavaiselle lukijalle aina uutta, lukipa tämä sitten vanhoja East Bluen- seikkailuja, viimeaikaisia hääräilyjä Dressrosalla ja Zoolla tai odottaisi mielenkiinnolla, mitä haasteita Whole Cake-saarella odottaakaan. Se on 20-vuotisjuhlansa – ja muistopäivänsä – ansainnut.

……………

Loppuun vielä viesti toimitukselle ja kääntäjälle: kiitos siitä, että julkaisette One Pieceä laadukkaalla suomenkielisellä painoksella. Ellen väärin muista, seikkailu alkoi Suomessa kesällä 2005. Kiitos 12 vuoden ansiokkaasta työstä, ja jaksamista tulevaisuuteen teille siinä missä itse Odallekin. Raftelille on vielä pitkä matka, mutta teidän kanssanne sen jaksaa kyllä kulkea.

Ja sitten vähän itse kirjasta (nyt vasta sain joululahjaksi).

Olkihattulaivaston synty on aika kova juttu, hitaasti mutta varmasti Olkihatut ovat kohoamassa yhä isommiksi tekijöiksi, tietysti omalla, luffymaisella tavallaan. Mielenkiinnolla odottelemaan suurtapausta, jossa Dressrosalla riehuneet hurjimukset aikanaan ovat osallisina.

Paljon erilaisia tekijöitä ja toimijoita esiteltiin ja marssitettiin takaisin näyttämölle (LUCCI!). On hämmästyttävää, miten Oda pystyy kaikista isoista kuvioista ja rönsyilevistä juonenlangoista huolimatta pitämään tarinansa ja maailmansa niin hyvin kasassa, ja vielä syventämään sitä entisestään.

Ja sitten saavutaankin furrymaahan (anteeksi, oli pakko)! Zoon maantieteellinen sijainti on ideana aivan hullu, ja minä onneton luulin aikoinani, että taivassaaren ja pitkän saaren jälkeen eivät saaret enää oudommiksi voi tulla. Tällainen ”sivilisaatio muinaisen elävän olennon selässä” on muuten japanilaisissa fantasiatarinoissa aika usein käytetty trope (esimerkkejä löytyy mm. sarjoista Flying Witch ja Naruto, ja hiljattain suomennetussa Lindhberghissäkin esiintyy kuulemani mukaan sama ilmiö, kuten myös videopelisarjassa Xenoblade Chronicles)… mahtaako sillä olla jokin mytologinen pohja? Onhan lukuisissa eri kulttuureissa myyttejä kilpikonnista tai jättiläisistä tai muista, jotka kannattelevat maailmaa. Zoon tilanne on sopivan arvoituksellinen, jännä nähdä, millaisen historian ihmis(tai minkki-)kohtaloineen Oda tällä kertaa esittelemälleen maalle rakentaa. Tämä itse asiassa lienee ensimmäinen kerta, kun olkihatut saapuvat saarelle, jossa on samanlainen tilanne kuin Zoolla: Drumin kuningaskunta kyllä hävitettiin hieman ennen olkien tuloa, mutta heidän saapuessaan yhteiskunta oli jo suhteellisen jälleenrakennettu. Zoo sen sijaan on edelleen raunioina ja asukkaat pakosalla.

Ja Sanjin arvoituksellinen kohtalo… mitä on tapahtunut? Minkit puhuivat raadosta, mutta on vaikea uskoa, että Oda tapattaisi yhden olkihatuista ruutujen ulkopuolella. Puhumattakaan uuden etsintäkuulutuksen erikoisesta piirteestä… onko jotain, mitä et ole kertonut meille, kieppukokki?

Kirjaa 81 jo odotellen…

One Piece 73 luettu. Miekkasoturi Rickyn oikean identiteetin ja Dressrosan historian (Doflamingo on kiero mies) olin jo etukäteen arvannut, mutta Mingon taivaslohikäärmeys ja Sabon elossaolo pääsivät yllättämään (vai mitä muuta se Luffyn reaktio ja kolme kuppia muka voisivat tarkoittaa?!).

Alan muuten olla sitä mieltä, että Dressrosa on ehkä ahdistavin paikka, mitä OP:ssa on tähän mennessä tullut vastaan. Juuri tuollaiset dystopiat, joissa kauniin ja kivan kuoren alta paljastuu mitä hirveämpiä kamaluuksia, ovat kaikkein pelottavimpia. Luffyn tapaamat telotut gladiaattorit, lyhyt kidutustakauma, valtava kaatopaikka täynnä leluiksi muutettuja ihmisiä ja koko irvokas leluksi muuttaminen ja unohdetuksi tuleminen ovat melkoista painajaiskamaa.
Asian tekee entistä ahdistavammaksi se, että Doflamingo ei muista OP-maailman tyranneista (Arlong, Wapol, Ener) poiketen tarvitse valtansa välineeksi väkivallalla uhkailua, vaan Dressrosan kansa, propagandan ja aivopesun uhrina, seuraa häntä omasta vapaasta tahdostaan. Kuten oikean maailman diktatuureissakin.

Ylipäätään Doflamingosta on kovaa vauhtia tulossa olkihattujen tähän asti kohtaamista vihollisista hirviömäisin ja vaarallisin: hän kun ei edellisten pahisten tapaan aliarvioi Luffya ja kumppaneita ja taitaa juonet ja manipulaation. Seuraavia kirjoja ja Dressrosan kohtalonhetkiä kiinnostuksella odottaen.

Asia on jo varmaan useimpien tiedossa, mutta kuitenkin kaikitenkin: Kishimoto on ilmoittanut, että Naruto päättyy 10.11. ilmestyvässä Jumpin numerossa, eli siis viiden luvun päästä. (http://animelehti.fi/2014/10/06/masashi-kishimoto-paattaa-naruton/)