Forum Replies Created
-
AuthorPosts
-
hdkg35d
ParticipantSuoraan sanottuna EN TIEDÄ. Ja nyt voin ihan rehellisesti sanoa noin. Nimittäin…
Saan kesällä tietää, saanko keskeyttää lukion ja siirtyä taidekouluun eli läpäisinkö pääsykokeen. Jos läpäisin ja pääsen haluamaani kouluun, olen seitsemännessä taivaassa yhdeksännellä pilvellä neliapilaniityllä. Jos en ja joudun jatkamaan lukiota… Ei, sellaista vaihtoehtoa ei ole. Keskeytän lukion vaikka väkisin, hyppään vaikka sillalta ettei tarvi olla siellä.
Anteeksi, hieman asian vierestä. Niin, sillä tavalla odotan että jännitän miten käy. Ja jos pääsen haluamaani kouluun, niin odotan sellaisella innolla mitä eläessäni ei ole ollut (ja nyt puhun ihan totta – kun miettii, mitä olen koulussa kärsinyt kiusaajien takia, en ole koskaan odottanut uuden lukukauden alkua).Onko sinulla mitään itsellesi rakasta OC -hahmoa, josta siis ihan oikeasti tykkäät?
hdkg35d
ParticipantOmia suosikkitaiteilijoitani ja minkätyylistä arttia tekevät:
Ray92. Hän tekee omaa sarjakuvaa, jota rakastan niin henkilöiltä, juonelta kuin toteutukselta yli kaiken <3 Lisäksi hänellä on mm. Sonic- ja Rayman -fanarttia.
Mikeinel. Hänen tunnetuimpia teoksiaan lienee eräs video, Draw With Me. Suosittelen vilkaisemaan =3 Fanarttia hän ei juuri tee, mutta hänen omat tuotoksensa ovat mahtavia.
Silver Stitch. Hän on tehnyt nämä iki-ihanat Colour My -pelit ja yksittäisen videon. Pelit -osiosta löytyy Colour My World ja muut Colour -pelit -topicci, josta hänen materiaalinsa löytyy ^^
NuttyNuti. Tykkään hänen piirrostyylistään. Hän tekee paljon fanarttia, omasta tiedostani ainakin eniten painottuu Narutoon. =3
Silentreaper. Hän tekee aivan mahtavia strippejä, päähenkilöinä kettu, pesukarhu ja jänis jotka ovat lähes poikkeuksetta aina mykkiä. Tässä siis luotetaan enemmän kuvan antamaan tietoon kuin sanalliseen (ja koska se on hyvin toteutettu, nautin siitä <3).
Siinäpä muutama, on niitä lisääkin mutta katkaisen nyt tähän ettei lista ole ihan kauhean pitkä =3
hdkg35d
ParticipantTuosta Bliposta mainitsen, olen saanut siitä hieman muullakin tavalla huonon kuvan. Kaverini tilasi… *muistelee* …muistikirjakohan se oli? No, by the way, hänelle tuli AVAIMENPERÄ. Siis, ihan tilauksen ulkopuolelta, he lähettivät kaverilleni vahingossa AVAIMENPERÄN. Joka oli kaiken lisäksi likainen. Noh, hän sai "korvauksena" pitää tämän avaimenperän ja hänelle aiottiin lähettää nyt tämä muistikirja. Vääääärin meni, hän sai vihon joka muistutti hieman tätä muistikirjaa mutta oli kuitenkin ihan eri asia.
Että kiva homma joo kannattaa ostaa todellakin Bliposta.Oma fandom -listani on aika pitkä että sitä alan selittämään tässä, joten suosittelen vilkaisemaan naruto.fin profiiliani, ja sinnehän pääsee allekirjoituksestani =3
hdkg35d
ParticipantNoups.
Itse tykkäisin kysyä mieluummin "milloin hyvänsä" kuin "tänään", sillä maailmassa on aika runsaasti pelejä ja aika tuuri täytyy olla että juuri "tänään" olisi sitä yhtä pelannut ^^’ Eli ainakin minun kysymykseen saa vastata "milloin hyvänsä" -tyylillä "tänään" -tyylin sijaan.
Onkos seuraava pelannut ikuna A Crow In The Hell -peliä? (kyseessä on nettipeli, mikä tahansa kolmesta osasta hyväksytään vastaukseksi)
hdkg35d
ParticipantRie chan wrote:
Siis en uskalla sori koittaa xD mitä siin tehää ja mikä siin säikäyttää :oo
Laitan tämän "näkymättömällä" värillä, jos jotkut eivät halua tietää mitä Colour My Dreamsissa tapahtuu (siinä oli siis se "säikäytyskohta"). Eli maalaa hiirellä, jos haluat tietää =3
Siellä soi puhelin, ja kun sen luokse kävelee, näkyy jonkin monsterin ääriviivat ja kuuluu ihmeääni. Sitten alkaa musiikki. Sitten eteenpäin mentäessä pari kertaa vilahtaa sellainen outo otus tosi nopeasti (se ei sitten käy kimppuun, ei huolta, eikä se muuta teekään kuin vilahtelee). Ja kun menee sinne loppupäähän peliä, siellä eteenpäin kävellessä seinillä on tekstejä ja ne samat tekstit on aina kun sitä kulkee, ellei ole selvittänyt pelin ratkaisua.
Että sellainen =3hdkg35d
ParticipantAivastus wrote:
Akito muuttui ehkä hieman inhimillisemmäksi tämän pokkarin aikana – ainaki minun silmissä. Vieläkään en täysin pidä hahmosta, mutta parempaan päin ollaan menossa. Akiton isä vaikutti toisaalta ihan symppikseltä, ehkäpä siksi, koska hän oli kiltti Akitolle. Ren on kamala nainen, joka saisi kadota maan päältä!
Itse jostain syystä inhoan yhä enemmän Akitoa. Hieman kävi sääliksi häntä kyllä, mutta ei sillä tavalla, että hän saisi minulta anteeksi. Tosin, kun miettii, Akito on opetettu lapsesta saakka "kaikkien rakastettavaksi". Ei hän sille itse ole mitään mahtanut.
Tunnen hieman ristiriitaisuutta Kurenoa kohtaan – hän ei osannut ajatella lainkaan itseään vaikka vuosi pahasti verta. Mutta tunnen hieman kunnioitusta siitä, että vaikka kyseessä onkin Akito, hän silti pysyy tälle uskollisena.
Kirppu11 wrote:
Ekassa luvussa ehkä hieman, ja repesin kyllä Kaguran kommentille "Luulin, että olisit Kyoo x Tooru tyyppiä." :–D
Sama täällä, oli kyllä itselleni melkoinen naurupommi.
hdkg35d
ParticipantWhistle wrote:
Ja suositelkaa jotain ohjelmia, ihan n00b oon näissä.
Joo, saatte haukkua idiootiksi, saatte haukkua tynnyrissä kasvaneeksi tai ihan miksi keksitte, mutta kysyn silti. Mitä tämä n00b tarkoittaa? En ole koskaan, koskaan koskaan saanut tietää sitä kun en ole ymmärtänyt, miksi sitä sanaa käytetään itsestään joissain tilanteissa.
EDIT: Laitan tähän samaan viestiin, muuten tulee kaksi lyhyen lyhyttä viestiä minulta pieneen aikaväliin. Kiitos selityksestä Dents, sainpahan tietää viimein tuon sanan merkityksen ^^
hdkg35d
ParticipantTäältä "kotoa" löytyy yksi koira ja isän kotoa kaksi. Kaikki karjalankarhukoiria xD Onhan ne mukavia, ja niistä on tullut itselleni läheisiä kun olen elänyt koko elämäni koirat ympärilläni =3
Kissan kyllä haluaisin kovasti. Mutta kotiväki on jostain syystä hieman kissoja vastaan, ainakin itse olen niin ymmärtänyt ^^’ Sen yhden kesän meillä oli kissa (äiti ja isä olivat vielä silloin yhdessä, siitä on siis vähän aikaa). Mutta syksyllä siitä sitten jouduttiin luopumaan – kaikki olivat joko koulussa tai töissä eikä kissanpentua oltu alkuperäiskodissa totutettu olemaan ulkona, joten se olisi joutunut olemaan 8 tuntia yksinään sisällä ilman valvontaa… Nou, ei onnistu.Uskallatko näyttää faniutesi avoimesti? (eli esim. käytät fanitavaraa kuten avaimenperää vaikkapa koulussa, luet yleisellä paikalla kuten linja-autossa mangaa tms.)
hdkg35d
ParticipantWhistle wrote:
Rupes kiinnostaa toi "Caprhihina", mutta sain googlauksella vaan jotai Zelda-videoita ja portugalilaisen drinkin?
Mimmero kirjoitti sen väärin. Mene YouTubeen ja kirjoita "Caprihina", silloin löydät jotain muutakin kuin drinkkejä x’D
Dents wrote:
Tästä seuraakin kysymys; Miksi käyttä coneissa/miiteissä/muissa Mimmeron mainitsemissa "friikkitapahtumissa"
Ihan conhengen vuoksi. Se fiilis on siinä parasta x3 Ja melkein kaikki, mitä se pitää sisällään, on minulle mieleen. Con vaan on ainakin itselleni se unelmien täyttymys, jota pääsee toteuttamaan aina silloin tällöin (itselläni vaan kerran vuodessa kun pääsen aina vaan KitaConiin).
Miten muuten yleensä, ihmiset: käyttekö missään ohjelmassa kun olette conissa? Siis ihan kaikki lasketaan: FF Fightit, paneelit, kilpailut, näytökset…
Itselläni on tullut tavaksi päästä ainakin seuraamaan FF Fightia. Myös AMV Dance ja karaoke ovat mieluisia =3 Ja tänä vuonna näin ensimmäistä kertaa cosplay -kilpailun.hdkg35d
ParticipantEi vitsi. Ei vitsi mä niiiiiin rakastan tätä yli kaiken. Järkyttävän ihana sarja.
EI YAOITA! Nouuuuu!! Ei yaoita, kiltti! Sitä en kestä, siihen vedän rajan (anteeksi).
hdkg35d
ParticipantNeenuska Eetvartti wrote:
Juu oon ite tulossa, hihhuiloin siellä Pein cossissa (älkää säikähtäkö sitte, itteni mielestä ainaki peruukki o epäonnistunu) ja kaveri sitten kulkee mukana Konan cossissa. Saa ehdottomasti tulla moikkaamaan, ja pitääkin! :33
Hei, tulin ottamaan sinusta valokuvan! =D Olin se Akamaru -cossaaja jos satut muistamaan minut x3
Niin, minut siis löysi kahden ystäväni seurasta Akamaru-cossiasussa ja musta videokameralaukku olalla. Yövyin majoituspaikassa, saatoitte nähdä minut myös siellä ja tunnistaa ainakin aamulla kun vedin asun takaisin niskaani =3 (olin siis molempina päivinä)
hdkg35d
ParticipantOih, aivan tajuttoman ihanat fiilikset. Palasin juuri KitaConista, ja sain juuri purettua kamppeet. Nyt sitten tulen koneelle mm. tänne kertoilemaan fiiliksistä ja katsomaan jos muitakin Sangatsulaisia olisi ollut paikalla =3
Minut sitten tunnisti Akamaru -cossista, sellaisesta valkeasta koirasta ruskeine korvaläikkineen x3Nyt kuuntelen koneelta kappaleita, joita pyöri KitaConin karaokessa (onnekseni suurinosa, lähes kaikki, olivat tuttuja ja omalla koneellani x3)
Jo nyt tuli conia ikävä, selailen muistojani videokameran voimin x3
hdkg35d
ParticipantLuontomaisemat, joissa noustaan puunlatvojen yläpuolelle, eivät ole omalta osaltani kaikkein helpoimpia. Puunrungot sujuvat vielä, mutta jos tulee esim. se legendaarinen maisema:
Kaukana siintävät jylhät vuoret, joita aurinko maalaa valollaan. Auringonpaiste saa kaukana horistontissa pilkottavan meren kimaltelemaan upeasti. Kuvan alareunan täyttää kaunis metsä. Ja samassa kärpänen lentää kameran linssiin.Joo, okei, tuo loppu ei kuulunut ihan mukaan xD Mutta joo, siis, tuollaiset luontomaisemat ovat kauheita minun piirrostaidoilleni.
Myös kämmenosa/jalkapohja on kauheata rustattavaa.
hdkg35d
ParticipantTällä hetkellä en muuta kuin Animea, mitä nyt äiti tilaa "minulle" jotain random -nuorten lehtiä vaikka ne ovat hänen nimellään.
JapanPopia haluaisin alkaa tilaamaan, siinä on kivaa materiaalia mitä ei Animessa ole. Tosin, niin on toisinkin päin, Animessa on materiaalia mitä ei ole JapanPopissa. (anteeksi, meni hieman offiksi ^^’)Oletko koskaan pelastanut ihmishenkeä?
hdkg35d
ParticipantEniten kannatusta vaikuttaa saaneen avatar 2. ja itsekin kyllä pidän siitä. Kunhan ehdin, vaihdan sen käyttööni =3
Nyt voin rehellisesti sanoa, että en ole eläessäni ollut näin väsynyt. Oikeasti. Inhoan lukiota. Tällä viikolla: huomenna isän luo, torstaina takaisin tänne kotiin ja kotityöpäivä, perjantaina kanssani coniin lähtevien kavereiden luokse ja viikonloppu KitaConissa. Ensiviikoksi pitäisi tehdä kirjoitelma ja laaja koe kotona ja viedä kouluun, ja ensiviikon viikonloppuna äitini ja isänpuoleni häät. Ja kohta on isoveljen ylioppilasjuhlat. Kun tähän kaikkeen sovittaa lukion tavanomaisen kiireisyyden… Voi herranen aika. Antakaa minun kuolla. Olen koko lukiovuoden ajan kestäneen stressin jäljeltä jo lopussa ja nyt tuo kaikki….
Ei nyt parempaa offia löydy.
-
AuthorPosts