Forum Replies Created
-
AuthorPosts
-
Kyoka8
MemberOlen itseasiassa usein miettinyt tätä ja en ole edelleenkään ihan varma millä kannalla olen. On kuitenkin kerrassaan ahdasmielistä ajatella, että tyyliin vain lapset ja neitsyet ovat viattomia. Periaatteessa kuka tahansa ihminen, jolla on moraali kohdallaan, on viaton. Vastasyntynyt lapsi, sekä myös kärttyinen vanha ukko. Joistain ihmisistä viattomuus kuitenkin erottuu erikoisen selkeästi. Koen, että tälläisellä viattomalla ihmisellä ei ole tarvetta, eikä hän välttämättä osaisikaan, esittää jotain muuta, kuin mitä oikeasti on.
Suuren maailman mukanaan tuoma taakka valitettavasti vähentää tätä niin sanottua viattomuutta suurimmalta osalta ihmisiä. Lapsia sanotaankin viattomiksi kun he eivät vielä ole kohdanneet maailmaa samalla tavalla kuin aikuiset. Ajatellaan, että he eivät vielä ymmärrä, ja ovat autuaan tietämättömiä maailman monista julmuuksista, joten he elävät omanlaisessaan turvallisessa ulottuvuudessa.
Minä esim. voin sanoa olleeni todella hämmentynyt mennessäni yläasteelle, jossa ulkonäön ajatellaan olevan kaikki kaikessa, ja toisista puhutaan pahaa selän takana. Tälläiset pienetkin asiat voivat lannistaa itse kunkin viattomuutta.Ja jos puhutaan aikuisesta ihmisestä, niin pidän usein lapsenmielisiä unelmoijia ja haihattelijoita viattomina. Että siis tavallaan niin kuin löytää tämän viattomuuden ja rauhan omasta itsestään, ja Raamattua lainaten kykenee olemaan lasten kaltainen.
Tämä oli hyvin vaikea kysymys, ja vastauksenikin oli ihan kiitettävän vaikea selkoinen. Viattomuutta on hyvin vaikea selittää. Joissain ihmisissä sitä vain selvästi on.
Seuraavalle sama. (Ei sillä, etten itse keksisi kyssää, mutta tämä oli todella hyvä kysymys. Yksi parhaimmista koko topicissa!)
Kyoka8
MemberHitti. En voisi elää ilman rakkaita kirjojani. Parin viimeisen kuukauden aikana olen lukenut yhteensä useamman tuhannen sivun verran kirjoja. Olen lukenut niin paljon, että minusta on tullut todella nopea lukija. Se on niin ihanaa kun voi oikein kunnolla syventyä hyvän kirjan pariin. Tarpeeksi hyvien kirjojen kohdalla en muuta haluaisikaan tehdä kuin vain lukea niitä. Niistä ihmisistä, jotka eivät pidä kirjoista, ajattelen että he eivät vain ole törmänneet tarpeeksi hyvään kirjaan, joka olisi sytyttänyt kipinän lukemisharrastukselle.
Pidän kirjoista enemmän kuin leffoista, ja TV-ohjelmista. Minusta on todella ihanaa, kun saa itse kuvitella kaiken.
Haaveenani on tulevaisuudessa kirjoittaa oma fantasiakirja, ja pää on todella täynnä ideoita sitä varten. Kirjoittelenkin niitä aina koneelleni.
Suomalainen luonto?
Kyoka8
MemberHmmm, kyllä. Sellaista ihmistä ei taida olla olemassakaan, joka ei katuisi jotain tekemäänsä. En itseasiassa kadu mitään kovin isoja asioita, vaan niistä pienistä vain on kasaantunut sellainen katumusten vuori. Alkaen niinkin pienistä asioista, että leikkasin pitkät hiukseni. Kadun myös sitä, että ehkä ei olisi pitänyt mennä nykyiselle luokalleni ja ehkä minun olisi pitänyt olla ahkerampi matikassa ja ehkä minun olisi kannattanut olla enemmän yhteydessä näihin niin sanottuihin entisiin kavereihin.. Niin; Ehkä, ehkä, ehkä.
Vaikka pohdiskelinkin noin, niin silti minusta menneisyyden kaivelu ei johda yhtään mihinkään. Se vain (ainakin omalla kohdallani) lietsoo turhautuneisuutta ja tyytymättömyyttä. Eihän sitä mennyttä kykene muuttamaan, joten kannattaa laittaa toivonsa tulevaisuuteen, ja yrittää tehdä sen eteen enemmän, niin kliseiseltä ja kornilta kuin se kuulostaakin. Elämästä ei oikein tule mitään, jos ajattelee vain että jos ja ehkä ja minun olisi pitänyt.
Itketkö usein? Mistä syystä? Miten suhtaudut itkemiseen yleensä ottaen?
Kyoka8
MemberTotta puhuakseni en osaa valita parasta vuodenaikaa. Minusta Suomen kaikki vuodenajat ovat kerrassaan ihania, enkä osaisi olla ilman yhtäkään niistä. Kesällä on kivaa kun on lämmintä, ja ihanan vihreää ja linnut laulaa. Syksyssä on ihanaa sen raikas tunnelma ja väriloisto. Talvesta pidän sen rauhallisen tunnelman, pimeyden, ja sen omanlaisensa alakulon tähden. Kevät ja sen lämmin aurinko puolestaan luovat minussa ihmeelliseltä tuntuvan toivon tunteen.
Minusta on kiva juttu, että Suomessa on neljä vuodenaikaa, eikä vaikka niin että aurinko porottaa aina ja on läkähdyttävän kuuma. Olisi kerrassaan tylsää, jos olisi vain yksi vuodenaika. Ne ovat juuri tälläisenään sopivan mittaisia.
Kaupunki Suomessa?
Kyoka8
MemberKyllähän ne merkityksettömienkin hahmojen kasvot useimmiten piirretään, mutta niistä tehdään vain hutaistumman näköiset, kuten vaikka Salapoliisi Conanissa. Minusta olisi sinänsä aika kummallista, jos joidenkin sivuhyypiöiden hahmodesigneihin oltaisiin käytetty yhtä paljon vaivaa kuin päähenkilöiden.
Kyoka8
MemberMinun mielestäni on harvinaisen itsekeskeistä ja kapeakatseista ajatella, että jokaisen animeharrastajan/conissa kävijän olisi pakko olla innostunut cossaamisesta, saati osattava tehdä mitään pukuja. Allekirjoittaneen kohdalla pätee kumpikin seikka. Tekeekö se minut sitten muka huonommaksi harrastajaksi, kuin ne (olen harrastanut kohta viisi vuotta) jotka tulevat ensimmäiseen coniinsa ylpeinä jonkinnäköinen epämääräinen puvunriekale päällänsä?
Itseään täynnä olevat pikkuernut luulevat, että on jotenkin oikeampi harrastaja, kun on saanut [jonkinnäköisen] cossipuvun aikaan. Ilmeisesti he ajattelevat, että on itsestäänselvyys, että jokainen animeharrastaja olisi kiinnostunut cossaamisesta. Ja jos sellainen ihminen sattuisikin olemaan, jota ei cossaaminen kiinnosta, niin hän olisi automaattisesti kuiva ja tylsä ja persoonaton et cetera.
Maahanmuuttajat? (yritä katsoa asiaa mahdollisimman laajasta näkökulmasta, eikä vain, että ählämit pois Suomesta jne. Mitä hyvää maahanmuuttajissa on? Mitä haittaa heistä on? Miten suhtaudut heihin yleisesti ottaen?)
Kyoka8
MemberSusi. Olen aina pitänyt susista. Eläinrakas ihminen en siis ole millään muotoa, joten pidän susista enemmänkin niin kuin ideaalisessa näkökulmassa. Susi on todella esteettisen ja täydellisen näköinen eläin, ja siinä on omanlaistansa mahtipontisuutta ja aavemaisuutta. Silti se on hyvin vaatimattoman näköinen. Susi ulvoo yöllä talvisessa maisemassa.. hrrr. Olin todella iloisesti yllättynyt, kun mökiltämme löytyi suden jäljet.
CD:n kansikuva/ booklet? Mikä tekee tästä suosikistasi niin hienon, ja erikoisen?
Kyoka8
MemberOmistan kaksi bändipaitaa. Nightwishin Century Child-paidan ja Dir en greyn Withering to death-paidan. Kyllähän bändi paidat ihan mukavia on, mutta niiden bändien paitoja, joita tykkään kuunnella on hankala saada Suomesta. Suomessa on tarjolla tyyliin Metallicaa ja Led Zeppeliniä. En oikeastaan edes kuuntele kovin montaa bändiä, joidenka paidan haluaisin. No, Epican ja Ramonesin paidat voisin haluta.
Toinen ongelma on se, että tälläisenä hintelänä tyttösenä monestakaan paidasta ei meinaa kokoja löytyä. En tykkää käyttää girlie-malleja (inhoan tyköistuvia vaatteita), joten sitä suuremmalla syyllä. Bändipaidat ovat myös aina mustia, ja yritän nykyään vähentää mustiin pukeutumista parhaani mukaan, vaikken ole tainnut paljoa edistyä.
PS3:sta? (Jos omistat, niin kerro mitä pelejä tykkäät pelata, ja mitä mieltä olet ko. konsolista yleensä)
Kyoka8
MemberTämä viesti on aika angsti sitten, mutta näin asiat oikeasti ovat minun kohdallani. Minua on masentanut jo pitkään hälyttävän huono itsetuntoni. Pikku hiljaa se vain on rappeutunut ja rappeutunut, mistä on seurannut usein ahdistavaa tunnetta ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja pelkoa siitä, että kukaan ei hyväksy minua. Minusta on sen seurauksena tullut hyvin varovainen ihminen, joka ei uskalla tuoda eriäviä mielipiteitään julki ja pelkään, että niitä vähätellään. Olen alkanut pitämään itseäni tylsänä ihmisenä, joka ei kiinnosta ketään. Minulla on pakottava tarve vertailla itseäni muihin ihmisiin, mikä saa minut ahdistumaan entistä enemmän. Jopa yksittäisetkin ja pienet asiat alkavat epäilyttämään minua, ja ajattelen, että minusta ei puhuta mitään hyvää, enkä onnistu enää missään. Aina kun olen vähänkin iloinen, niin tapahtuu joku pieni takaisku, joka taas saa mielialan laskemaan.
Minua masentaa myös kovasti ihmiset, jotka eivät ole omia itsejään. Muiden silmissä on pakko esittää olevansa niin kova, ja suosittu ja nokkela vai todellisuudessa olisi täysi [laita haluamasi sana tähän]. Tälläiset ihmiset ovat yksinkertaisesti niin inhottavan läpinäkyviä, ettei heitä oikeastaan siedä silmissään.
Minua jossain määrin masentaa myös se, että minulla ei ole ollenkaan karismaa. Niin pieneltä asialta kuin se tuntuukin, niin senkin avulla olisin selvinnyt monesta tilanteesta helpommin. Jopa ala-aste ikäisten kanssa ollessa karismasta olisi todella paljon hyötyä.
Minua masentaa ihmisten ahneus. Ilman ahneutta mitään ilmastonmuutosta ei olisi jne. Monikaan ei tunnu enää tietävän sellaisesta käsitteestä, kuin kohtuus. Kyllä kaikki ihmiset ovat itsekkäitä, mutta silmitön ahneus on vain niin sietämätöntä. Mainitsinkin kyssä-topicissa, että ilman ahneutta suurinta osaa sodista ei olisi syntynyt.
Kyoka8
MemberYoutubessa joku tyhmä ihminen (varmaan näitä jenkkejä) halusi alkaa kinastelemaan kanssani jostain ihan naurettavasta, joten näin viisaaksi olla kommaamatta mitään. Kyse kun oli niin mitättömästä asiasta, kuin Dragon age origins-pelin soundtrack.
Huomenna on vappu. Mitäpä siinä sitten. Kouluruuan koko budjetti ollaan keskitetty vapuksi, jolloin on hampurilaisia ja munkkeja tarjolla. Ko. ateriasta vain tulee usein melkoisen huono-olo.
Päätettiin lopettaa Anime-lehden tilaus ja alkaa tilaamaan pelaaja-lehteä. Anime-lehti on viimeaikoina alkanut käymään melkoisen köyhäksi sisällöltään. Monista artikkeleista samat tiedot voisi ihan hyvin löytää Wikipediasta, ja kaikkea käsitellään mitään sanomattomasti ja pintapuolisesti. Mikään kova peli-intoilija minä en ole, mutta Pelaaja lehteä on silti paljon hauskempi lukea.
Kyoka8
Memberjuha90 wrote:
Harry Potter- elokuvat
Pahoitteluni, jos joku pitää niistä, mutta minusta Potter- elokuvat ovat silkkaa rahastusta, uskottomia kirjoille eivätkä edes hyviä elokuvia. Niistä olisi tullut paljon parempia, jos ne olisi tehty vasta jokunen vuosi viimeisen kirjan ilmestymisen jälkeen. Ja jos ei, niin ainakaan silloin ne eivät haiskahtaisi niin pahasti rahastukselta.Samaa mieltä. Kolme ensimmäistä olivat vielä ihan kelvollisia, mutta varsinkin näistä myöhemmistä rahastus paistaa aika pahasti läpi. Kirjojen alkuperäisestä juonesta ei ole juurikaan mitään jäljellä, ja henkilöistä ollaan osattu tehdä ihmeellisen ohuita. Potter-leffat ollaan myös tungettu täyteen mukahauskaa huumoria.
Kyoka8
MemberDents wrote:
Ällötti muuten tuo yksi linkki, missä se pukumies piti sitä neitipoikaa käsiraudoissa. Oksennan kohta sen neitipojan silmille.
Ko. sarja on muuten Okane ga nai. Kuuntelin joskus kauan sitten ihan tylsyyttäni sen draama-CD:tä ja jäin kummastelemaan, että miksi kukaan ikinä haluaisi kuunnella, saati lukea jotain näin hirvittävää. Kyllä sitä nyt jotain moraalia niiden yaoi-touhujen suhteen täytyy ylläpitää.
Kaunispojista puheen ollen tuli mieleen, että minua ärsyttää mangahenkilöiden täydellinen ulkonäkö. Mangatyypit ovat oikeastaan aina kuin olisivat juuri stylistilta tulleet. Kaikki päähenkilöt ovat aina kauniita ja komeita. Myös pahis on usein joku viileä bishi. Olen huomannut, että kauniit ihmiset ovat aina rumia ihmisiä älykkäämpiä ja kaikin puolin fiksuja ja filmaattisia. Pahiksen kätyrit ovat aina juuri näitä rumiluksia ja täysiä älykääpiöitä, jotka tunaroivat aina kaiken. Annetaan siis ymmärtää, että rumannäköiset ihmiset ovat tyhmiä ja sen lisäksi vielä ilkeitäkin. (Disneyn suhteen on kyllä oikeastaan aivan saman asia) Henkilöiden hahmodesignin perusteella pystyy jo päättelemään, että mikä heidän roolinsa on tarinassa.
Minusta on paljon helpompaa samaistua aidon oloiseen ja näköiseen ihmiseen, kuin johonkin siloposkiseen prinssi uljaaseen, joka ei ikinä tee mitään virheitä. Mangassa nämä niin sanotut Mary Sue ja Gary Stu-persoonallisuudet ovat valitettavan yleisiä.
Kyoka8
MemberMinäkin olen hakenut S-markettiin, ja kunnalle myös. Olen ollut S-marketissa tetissä, joten kuvittelisi, että pääsisin sinne. Vielä minulla siis ei ole mitään tietoa päsenkö vain en. Kunnalle on paljon hakijoita, ja todennäköisyys päästä sinne on pieni. Palkka kuitenkin on aika houkutteleva. 800€ neljästä viikosta. Sillä rahalla ostaisin ison kasan fantasiakirjoja, ja jonkun levyn.
Kyoka8
MemberNiin kummalliselta, kuin tämä kuulostaakin, niin mielestäni jalkojen ja kenkien piirtäminen on vaikeinta. Polvet ja sääret vielä onnistuvat, mutta jalkateristä tulee aina liian isot tai pienet, ja muotopuolet. Sormet vielä jotenkuten osaankin, mutta varpaat, voi luoja sentään.
Ja nenän piirtämiseen:
Minun mielestäni nenä on silmien ohella tärkein osa kasvoja, eli ei se mikään lisäke ole! Erikoisia ja ylisuuria neniäni kehutaan, ja olen itsekin tyytyväinen niihin. Minulle on kehittynyt hyvä tuntuma nenien piirtämiseen, vaikka itse sanonkin. Alkuaikoina minustakin nenä tuntui hankalalta. Hahmo näyttää paremmalta, kun nenä, silmät ja suu ovat melko luonnollisen kokoisia suhteutettuna toisiinsa.
Kasvot ovat minusta aivan ufon näköiset ellei niihin piirretä kunnollisen kokoista nenää. En suosittele tekemään nenästä mitään pientä pistettä, vaan päinvastoin, eli mahdollisimman ison. Nenän on ehdottomasti oltava isompi kuin silmien. Niinhän oikeankin ihmisen kasvoissa on.
Nenän kaltaiset yksityiskohdat oppii piirtämään parhaiten, kun ottaa mallia muustakin, kuin vain manga-hahmoista.
Kyoka8
Member-yli huomenna yhteiskuntaopin koe, enkä voi lukea kun päätä särkee
-ärsyttää ihmiset joilla on kertynyt sitä keltaista nestettä liikaa päähän, ja jotka kuvittelevat olevansa niin hienoja ja suosittuja jne.
-ihmiset, jotka eivät osaa ottaa huomioon toisten tunteita
-tyhmät ihmiset joille joutuu vääntämään asioita rautalangasta
-coopperin testi ei mennyt kuin kasin arvoisesti. Olin just ollut kipeenä niin no wonder.
-inhottaa ihmiset, joilla on ylisuuri ego
-en pidä siitä, että naispuolinen ihminen (miehillä sen nyt vielä jotenkuten ymmärtää) hokee koko ajan sitä v:llä alkavaa sanaa
-valittavat ihmiset. Kohdenhan ei ole koskaan. Valittamista on pakko löytää siis kaikesta
-päänsärky kyllä osaa ärsyttää
-olen huolissani tulevaisuudesta ja siitä, miten tulen selviämään lukiossa
-legginsit. Hei haloo; legginsit eivät ole tarkoitettu housuiksi!
-oma hajamielisyyteni ottaa aivoon kyllä ihan kiitettävän usein -
AuthorPosts