Forum Replies Created
-
AuthorPosts
-
Nanakin
MemberUusi ava, niin pakkohan sitä on tänne tulla esittelemään.
Molemmilla aika erikoiset avat. Alicen pockyista en oo oikein ikinä pitänyt, vaikka valkoinen näyttääkin ihan kivalta tätä taustaa vasten. Jotenkin vaan tuntuu oudolta olla jotain muuta kuin elävä olento avana, tai ainakin toi näyttää mun mielestä oudolta. Esimerkiks Fairymanialla on paljon toimivampi ava, ainakin ton ruokajutun suhteen. Eerolillakaan ei aivan lemppariava täältä, mutta ihan hieno silti. Hivenen häiritsevän näköinen toi eläin on, mikä ikinä sitten onkaan. Joku norppa tai hylje tai jotain sinnepäin. Rajaus on ihan kivan näkönen, mutta se on ehkä vähän liian paksu mun makuun. Alicella taas ei ole ollenkaan. Eerol kyllä vie tän aika helposti, sillä ton norpan/hylkeen/muun random eläimen voi vielä laskea hienoksi.
Nanakin
MemberGah, kaksi kolmesta piti Kidistä eniten, sääli että vaihtoehdot olivat Drake ja Law. 😀 Tais olla ihan oma moka kun ensin muotoilin tekstin siihen malliin, että kuulosti kuin Kid olisi ollut yks vaihtoehdoista. Itsekään en niitä nimiä muistaisi, mutta innoissani uudesta pokkarista lueskelin sen neljään kertaan heti parina ekana päivänä.
Kyllä, ketju jossa saisi julistaa musiikkimakuaan on ihan mukava, mutta ei välttämättä vetävin mahdollinen otsikolla:"Nynnyt opetelkaa kuuntelemaan kunnon musiikkia!" On muuten hassua, kun oikeassa maailmassa tapahtuu ihan oikeasti jotain vakavaa, ja täällä aiheuttaa ns. kohua joku tyhmästi nimetty ja aloitettu ketju. 😀 Mutta joo, kyllä ihmiset ymmärtää mistä musiikkimausta kukin pitää ilman että tarvitsee haukkua kaikki muu.
Niin, sitä voisi etsiä jonkun ketjun jonne saisi lyödä hyvää musiikkia, itse ainakin oon aina välillä uuden musiikin tarpeessa.
Nanakin
MemberOn muuten hassua, vaikka kuinka monta kertaa sen räsynuken vanhan avan oon nähnyt, niin nyt en muista siitä muuta kuin että vihreä oli.
E: Tajusin vasta, kuinka typerästi olin asiani muotoillut. Pointti oli, että väkersin pari avaa OP51:n kannesta. Kidiäkin yritin saada avaksi, mutta siitä ei oikein saanut fiksun näköistä. Nyt rajasin vaihtoehdot kahteen, Law ja Drake.
Ihmisten mielipidettä nyt kyselisin, kun kaikki kuitenkin sitä avaa joutuu kattelemaan. Ei tosin kauheesti, kun ei niitä mun viestejäni niin kamalasti ole. Noitakin tarvitsee varmaan vähän hienosäätää, ellei nyt sitten suoraa menisi niihin mittoihin.Vähän itsekin ihmettelin tätä:"Hevimusiikki on parasta, kaikki muu kuraa."-linjaa, ja pitihän siihen jollain tavalla kantaa ottaa. Ei mulla tietty mitään metallia vastaan ole, mutta nimenomaan tämä hevareiden yleinen linja "kaikki muu on kuraa" tuppaa aina paikoin ärsyttämään. Voi olla, että Justin Bieberin musiikki on monen mielestä huonoa, mutta ei se silti tarkoita kaiken muunkin olevan. (Omg, käytin lauseenvastiketta, koska se äidinkielen oppien mukaan elävöittää tekstiä, oon niin ylpeä itsestäni.) Ja vaikka jokin musiikki olisi aivan uskomattoman huonoa, niin mitäs väliä sillä on? Jos Justin Bieber on joku tyyppi josta monet tykkää, niin mitä väliä sillä mulle on?
Ovelasti esikatselun kautta bongailen uudet viestit. Kyllä, Whistlen avat on mahtavia.
Ja mimekon kanssa oon samoilla linjoilla. Vaikka mulla on selvä lempibändi ja selvät lempigenret, mahtuu mun musiikkimakuuni silti paljon tavaraa sellaisistakin genreistä, joista en useimmiten pidä.
E: Tajusin vasta ettei oo mitään järkeä laittaa noita thumbnaileina, joten muokkailinpa pois.
Nanakin
MemberRankkaakin rankempaa ruoskalettimusaa.
Siinä olikin sitten närhen munia kerrakseen.Nanakin
MemberEi taida paljoa auttaa, kun ei oo CanisLupus käynyt täällä liki kuukauteen. Jos sieltä ei sitä vahvistusta rupea tulemaan, niin röyhkeästi oletan mun vastauksen olevan oikein ja lyön seuraavaa arvoitusta.
E: Nyt löysin ihan kelvollisen hauskan arvoituksen, tosin melko helpon, niin laitanpa sitä tänne. Ihan vaan saadakseni ketjun taas pyörimään.
Maanantaina Paavo osti pussin appelsiineja, ja söi kolmanneksen niistä. Tiistaina hän söi puolet jäljellä olevista appelsiineista. Keskiviikkona hän söi neljäsosan pussissa olevista appelsiineista. Torstaina pussiin katsoessaan hän huomasi jäljellä olevan enää kolme appelsiinia. Montako appelsiinia oli alunperin säkissä?
Nanakin
MemberBlackbeardin peli kuulostaa hauskalta, täällä ainakin yksi osallistuja, mikäli nyt peli saadaan pystyyn.
On aina niin hienoa kuulla biisi, ja muistaa mitä peliä pelailin samalla kun kuuntelin sitä. Joskus 5-6 vuotta sitten kun minä tai veli pelas tietokoneella, oli MTV aina auki. Siellä soi joskus melko runsaasti Gwen Stefania, ja kun kuulee vaikkapa Hollaback Girlista kymmenen sekunnin pätkän, muistuu mieleen Heroes: Might and Magic 3 :n eeppiset pelisessiot.
Nanakin
MemberNiin ja tosta Monnisen vasemmanpuolisuusjutusta, Luffyn uus käsijutska taitaa kanssa olla vasemmassa kädessä. Kuitenkin Oda ainoana maailmassa on tajunnut, että kun kaikki pikkusälä on vasemmalla, se synnyttää jotain positiivisia aivoaaltoja ihmisen aivoissa, ja luo käsityksen siitä, että sarja on aivan loistava. Kuitenkin OP on aivan täydellistä roskaa, mutta kukaan ei vaan tajua sitä.
On olemassa vain pari paritusta joissa oikeasti voisin nähdä jotakin järkeä. Yksi niistä on Luffy ja Nami. Jotenkin välillä vaan tulee semmonen fiilis, kuten nyt ton rannejustkan kanssa. Ehkä se on siinä Luffyn kädessä vaan sen takia, että se tykkää kaikesta tommosesta, tai sitten sen takia että se sai sen Namilta. No joo, kuulostaa vähän kaukaa haetulta, mutta ihan sama. Kuitenkin tykkään kun sarjassa näkyy jotain muistoja aiemmista tapahtumista. Zorolla näkyy edelleenkin se arpi, eikä kaikki arvet ylipäätäänkään katoa mystisesti DB:n tavoin. Luffylla oleellisesti näkyy se sen arpi, nyt toi käsijutska jne. Jotenkin OP:n hahmoista saa muutenkin paljon paremman otteen, kuin vaikkapa Gokusta. Se oli vaan semmonen tyyppi, ehkä vähän samantyylinen kuin Luffy, mutta jotenkin vähän tyhjempi.
Seuraavasta kirjasta on kyllä kieltämättä tulossa aika nannaa, ainakin tosta Antti-sedän blogikirjoituksesta päätellen. Seuraavassa kirjassahan siis nähdään Odan mukaan Kizaru, ja syy on aika selvä. Sen mitä tosta blogikirjoituksesta nyt päättelemään pystyy, on se, että monet hahmot tulevat näyttämään voimiansa, ja että Odakilta piisaa vieläkin mielikuvitusta uusiin hahmoihin, vaikka juuri niitä esiteltiinkin melkonen määrä. Taas on muuten nuo uudet hahmot aivan mahtavan oloisia, Kid, Rayleigh, Hawkins, Trafalgar. Toivottavasti Luffy pääsee tappelemaan Kizarua vastaan, Aokijillehan Luffylla ei paljoa voinut, mutta sen jälkeenhän ja nimenomaan sen takia Luffy kehitti vaihteet. Siinä onkin muuten taas yksi aivan nerokas keksintö Odalta.
Ja oli kyllä aika random settiä Odalta, tuli toi Duvalin naama melkosena yllätyksenä, enkä kyllä ihan heti tullut ajatelleeksi mitään tommosta. Se virheellinen palkkio vähän hämäs, mutta kyllä sen siitä tajusi, ettei joku voi olla noin kova ilman että kukaan kiinnittäisi mitään sen kummempaa huomiota.
Pitäisi alkaa jossain kohtaa lueskelemaan OP:ta alusta, ja sitten listata jonnekin kaikki ne nerokkuudet joita Oda on kylvänyt. Niitä meinaan riittää. Jotenkin tuntuu vaan vähän tylsältä lukea niitä ekoja osia, kun siellä tapahtumat ei ole vielä ehtineet yhtä eeppisiin mittasuhteisiin kuin nykyään. Onhan nekin tietty keskitasoa parempaa mangaa, ei kai nyt kukaan muuten olisi ostanut seuraavia osia.
Nanakin
MemberSiitä on yks valo pimeenä. Siitä vikasta numerosta se alhaalla vasemmalla oleva. Kello on viittä vaille, eli 7:55. Minsan päästä kello on 7:56, mutta valon ollessa pimeä, se näyttää edelleen 7:55. Siitä kaks minsaa, niin kello on 7:58, mutta näyttää 7:59. Ja minsan päästä kello on oikeasti 7:59.
Nanakin
MembershiRO wrote:
Frankyn hentai-reagoinnit oltiin myös saatu hyvin sovitettua sanojen kimppapervoiluksi.
Tälle jotain selitystä odottelin, mutta nyt kuulostaakin jo järkevämmältä. Vaikeaa mahtaa kyllä olla kääntäjillä, kun näitä sanaleikkejä tuntuu olevan melkosen paljon. Ja kirjassa 39 Franky huutaa: Superrrvoimat! Mitäköhän tämä on mahtanut olla japaniksi.
Vähän aikaa sitten olin kahden vaiheilla, mutta nyt ei ole kyllä enää vaikea valita. One Piece on melko kiistatta paras sarjakuva jota oon lukenut. Loistava kirja siis, alku ei oikein säväyttänyt, mutta loppua kohden mentiin koko ajan eeppisempiin mittoihin. Kizarua Odakin mukaan nähdään seuraavassa kirjassa, ja syykin sille on melko selvä. Taivaslohikäärmeväestä on kyllä osattu tehdä ärsyttäviä, ruotsalaiset oot sopivat täydelllisesti niiden puheeseen. Ihan kuin joku olisi tiennyt Suomessa vallinneesta ruotsinkielisyydestä ja siitä, että useimmiten aateliset puhuivat ruotsia ja suomi oli rahvaan kieli. Ainakin näin muistelisin. Mutta joo, ärsyttäviä ovat, muutenkaan en ruotsista sen kummemmin pidä kielenä, joten kaikki käy kivasti yhteen.
Uusia vahvoja tyyppejäkin näkyi, melkoisen tyytyväinen olen, vaikka hiukan epäselväksi jäi mitä tarkoitettiin Supernovilla. Niitä yli 100 millin tyyppejä on 11, niin kuin Supernoviakin, mutta minkä takia niille olisi tarvinnut keksiä nimi erikseen? En tajua, ehkä joskus selitetään. Hienoja hahmoja on kyllä, on siinä Odalla mielikuvitusta. Oon muuten jossain OP-aiheisella foorumilla joskus nähnyt Trafalgarin tosta kannesta jonkun avana, ja jos en aivan väärin muista, niin käyttäjän nimimerkki oli Blackbeard.
Garp puhui kahdesta legendasta, sana mennee samaan sarjaan kuin kaapparilordi, keisari, johtotähti ja supernova, ainakin siltä se kuulosti. Rogerin perämies, eli tyyppi joka nähtiin Buggyn takaumassa? On se kyllä vakuuttava tyyppi. Ja aura, ilmeisesti joku kovien tyyppien juttu. Kiinnostaisi tietää kuinka rankasti sen kauluksen räjähtäminen sattuu, sillä luulisi että Rayleighin tasoinen tyyppi karkaisi ihan kun vaan huvittaa. Mutta siis, Ace on teloitettavana, joten Garp puhui varmaan Valkoparrasta toisena legendana.
Ja niin, Maailmanhallitus on muutenkin jo mun silmissäni lähetulkoon umpimätä järjestö, niin jotenkin Taivaslohikäärmeväki vielä vahvistaa sitä käsitystä. Vaikka niin perhanan ärsyttäviä niistä onkin todennäköisesti tullut nimenomaan vallan takia. Kiinnostaa kyllä niin törkeästi tuo vaiettu historia ja Maailmanhallituksen punomat juonet. Mutta mitäs ihmeen elitismiä täällä onkaan, jos kosket tyyppiin, niin lähetetään kontra-amiraali hoitelemaan sut. Miten ihmeessä ihmiset sallivat moisen?
Oliskohan Luffyssa muuten havaittavissa jonkin asteista auraa, sehän kaato sen sonnin vaan tuijottamalla sitä. Huomasiko kukaan muuten sitä kirveshiipparia joka katseli kun se joku tyyppi räjähti? Ja mitenköhän ihmeessä kukaan on onnistunut nappaamaan Rogerin, kun vaikuttaisi kuitenkin melko asialliselta mieheltä. Ja on kyllä melko mahtavaa, että sarjakuvamaailma on onnistuttu luomaan näin nerokkaasti. Koko ajan ilmenee uusia asioita, liittyen tiettyjen saarien historiaan ynnä muuhun yhtä mielenkiintoiseen. Oda on khyllä nero.
Teksti on nyt taas kerran järkyttävän sekavaa, kun kirjottelin sitä tahtia kun tuli asioista mieleen.
Nanakin
MemberEi se Soul Eater kyllä mikään ihan kauhea poikkeus ole, ainakaan ekan pokkarin perusteella.
Ihan ekana tulee mieleen (tai no ei oikeasti kun mietin varmaan vartin mitä kirjoittaisin, muttaihansama) itseään toistava juoni. Jos juoni junnaa paikallaan, ei tee mieli lukea, ellei siihen sitten löydy jotain aivan spesiaalia syytä. Eikä sen juonen tarvitse edes junnata paikallaan, joskus ei vaan pysty jatkamaan eteenpäin. Mm. Bleachiin, Narutoon ja Raveen tutustuessani törmäsin tällaiseen ilmiöön. Narska oli jo ihan hauskaa luettavaa jossain siinä 25:n paikkeilla, mutta pari kirjaa siitä eteenpäin meni taas tuskaiseksi tahkoamiseksi. En muistanut kuin ehkä viiden hahmon nimet ulkoa, eikä ollut kovinkaan suurta hajua tapahtumista, mutta tahkosin silti eteenpäin. Se pelastusretki oli jo hauskaa luettavaa, mutta sen jälkeen en enää jaksanut keskittyä, ja lopetin lukemisen. Lopputuloksena paikoittain ihan hyvääkin viihdettä, mutta suureksi osaksi kallisarvoisen vapaa-ajan hukkaamista. Bleach alkoi paremmin kuin Naruto, ja siitä jaksoi kiinnostua parin ekan kirjan ajan. Sitten alkoi tulla merkityksettömiä tappeluita, mutta kyllä sitä silti ihan luki. Jossain siinä kirjan 18 puolessa välissä aloin ihan oikeasti kiinnostumaan tapahtumista, mutta hiukan epäuskottavaa sähellystä se silti oli. Sitten se arc loppui, ja mielenkiinto lopahti aivan täydellisesti. Molemmissa mangoissa sama lopputulos, toinen selviytyi ehkä hiukan paremmin kuin toinen. Tiedä sitten kuinka paljon noi parantaisi tasoaan tulevaisuudessa.
Pointti, ja kyllä, mulla oli joku pointti, oli että kun juoni on tylsä, ei lukemisesta tule mitään. Sen ympärille rakennetaan kaikki muu, tai ainakin näin olisi tarkoitus. Jos koko sarja perustuu yksittäisille tapauksille, eikä sarjalla ole mitään määränpäätä, tulee lukemisesta hivenen merkityksetöntä. Toisinaan tavoitteet ovat selkeitä, kuten OP:ssa, HxH:ssa ja monessa muussa, ja toisinaan hiukan paremmin piilossa, tärkeää on olla sellainen. OP:ssa kaikki tulee todennäköisesti huipentumaan One piecen ympärille, ja siitä tietoisena on ihan mukava lueskella sarjaa eteenpäin. Jos taas tavoitteena ei olisi mitään sen kummempaa kuin hauskanpito ja seikkailut, olisi sarja ehkä hivenen tylsää luettavaa. Tosin OP toimii niin loistavasti että sitä lukisi kuitenkin. Mutta että, loistavalla juonella varustettua mangaa lukee mielellään, ja jos jokin nyppii, niin huonosti toteutettu juoni.
Monasti mainitut power-upit tuppaavat ärsyttämään, niillekin on aikansa ja paikkansa, mutta että jokainen tappelu huipentuisi kolmeen sellaiseen? Ei kiitos. HxH:ssa Uvogin leijui voimillaan Freezan tyyliin, mutta jotenkin oli mukavampaa kun siihen ei käytetty DB:n tavoin useampaa lukua, vaan vain pari sivua. Ja vaikka tästäkin olen valittanut moneen otteeseen, niin ei niitä upeita supersaiya-voimia tarvitse pamahtaa jokaisen kulman takaa.
Tappeluturnauksetkin alkavat pikkuhiljaa olemaan kulutettuja, mutta kyllä ne silti jaksaa innostaa. Se HxH:n taivasareenasysteemi oli jonkun mielestä tylsimpiä kohtia, mutta mun mielestä se oli muiden arcien tavoin sarjan parhaimmistoa. Nen-systeemi oli jotain niin mahtavaa, että jo senkin voimin olisi lukenut ihan mielellään, mutta sitten vielä päälle HxH:n nerokkaat taistelut. Vihdoinkin taisteluissa on jotain muutakin mukana kuin vain brutal force -henkinen mättö. Ei sillä että niissä järkyttävissä mätöissä välttämättä mitään vikaa olisi, mutta tämä on kyllä jotain täydellistä. Mutta aihehan oli "piirteitä joista et pidä", ja tää menee päinvastaiseen aiheeseen, joten lopetanpa tästä aiheesta.
Fan servicea löytyy melkein joka ikisestä mangasta, ja sitä löytyy eri muodoissa, mutta melkein kiistatta sellainen ärsyttää mua. HxH:sta löytyy muutamia kiistanalaisia kuvakulmia ja puheita, jotka saattaa hyvinkin saada mahdollisten fanityttöjen mieliin vaikka mitä. En jaksaisi uskoa, että nämä olisivat vahingossa tuonne syntyneet, mutta ainahan kaikki on mahdollista. Sitten se mangalle/animelle tyypillinen rintojen herutus, jota löytyy joka kadunkulmasta. Se on jo käynyt niin tavalliseksi, ettei siihen kiinnitä sen kummemmin huomiota, mitä nyt aina välillä saa tuhahtamaan närkästyksestä.
Naisten yksipuolisuus on kanssa hiukan ärsyttävää. Tai no ei ärsyttävää, hivenen tyhmää vaan. Se itkeminen, vikiseminen ja punastelu josta täälläkin on mainittu on melkoisen tyypillistä, siihen kun vielä lyödään järkyttävät rinnat päälle niin on pari kiloa stereotypioita valmis. Löytyyhän niitä oikeitakin naisia, mutta näitä ärsyttävän yksipuolisia taitaa silti olla enemmistö.
Sitten piirre, joka ei suinkaan ole mangan vika, vaan todennäköisesti amerikkalaisten sekoilun. HxH:ssa, jonka pitäisi olla vähän vanhemmille suunnattu manga, on joistakin pokkareista sensuroitu kohtia pois, ja sekös vasta ärsyttää. Onko ihan pakko turmella mangaa, eikö sinne voi vaan lyödä jotain K-27 tarraa kylkeen ja laittaa sinällään myyntiin. Eihän se nyt niin vakavasti lukunautintoa pilaa, mutta ärsyttää kuitenkin kun pitää tihrustaa että tajuaa mitä siellä nyt oikeasti tapahtuu.
Nanakin
MemberSomeone wrote:
Tai no nyt kun muistelen niin kuvaton väitti että kuvalauta olisi vallannut sivun ja etusivulta löytyi vain trollface ja noloa spördä purdö XD -kieltä. Mutta tajusin sen pilaksi parin tunnin päästä.
Aivan, sehän oli siis aprillipila.
Someone wrote:Nämä firefoxin uudet personat on niin cooleja.
Ai tänne saa tämmösiäkin. Pitääkin ruveta ettiskelemään hienoa, yks Linkin Park -aiheinen löyty, mutta en usko että pystyisin elämään niin tumman kanssa, kun se pistää niin ankarasti silmään.
Just latailin Mozillan, kun kone tyhjennettiin eilen. Safaria olin käytellyt, mutta kun isä yritti latailla musiikkia kännykkäänsä, selvisi että erinäiset Applen ohjelmat oli muuttanut kaikki biisit tiettyyn muotoon jota luki vain Applen ohjelmat. Ja muutenkin iTunes oli sekoittanut koko koneen. Nyt on sitten Applen ohjelmilla porttikielto, pitää musiikit ja muut latailla veljen koneelta. Applellahan tunnetusti on tämä reiluakin reilumpi taktiikka, mikään ei toimi kuin Maceilla. Joten jos haluat maailman parhaimmistoon kuuluvia soittimia, niiden käyttämiseen edellytetään periaatteessa muitakin Applen tuotteita. Ja sekös vasta ärsyttääkin. Musiikkia ei pysty siirtämään iPodista koneelle, Applen logiikalla ihmiset joutuvat tämän takia ostamaan musiikkinsa iTunes Storesta. Todellisuudessa kaikki vaan päätyvät lataamaan biisit yksitellen netistä, ja kukaan ei voita mitään.
Nanakin
MemberNo tota. 11 näin pikaisesti laskettuna, 5 mun, 5 veljen ja yks isän. Kaiken lisäksi veli on tässä ihan pari päivää sitten myynyt pari mailaa. Tosin noista munkin mailoista yksi on ilmaismaila, jonka sain viime vuonna talenttiryhmästä. (Nimi kuulostaa kauhean hienolta, mutta ei sillä ollut mitään tekemistä taidon kanssa, en kai mä sinne muuten olisi päässyt.) Toinen taas on vanha, ja sitä en käytä enää, kolmas on lyhyt, neljännestä on lapa rikki ja sitten se viides on loistava ja sillähän mä pelailen. Jos nyt onnistuisin sen pelissä katkaisemaan, niin varmaan varamailaksi pääsisi se josta on lapa rikki. Ei oo niin paljoa rikki että paljon mitään haittaisi, mutta tietenkin on sääntöjen vastainen. Tuskinpa kukaan kuitenkaan onnistuu jossain maalinedustilanteessa sitä lapaa tarpeeksi tarkasti kyyläämään, kun en meinaa itsekään löytää sitä rikkinäistä kohtaa. Mulla siis todellisuudessa kunnon mailoja 2. Veljellä taas lähes kaikki käyttökelpoisia, ja onhan se niihin käyttänyt rahaa hivenen enemmän kuin mä.
Ehkä vähän ohi aiheen, mutta ehkä mä pystyn elämään sen kanssa.
Omistaako seuraava iPodia?
Nanakin
MemberKuroii wrote:
Kattelin Kuromi& My Melody tuotteita ja sit Kuromi kuulosti kivalta. Muokkasin sitä vain hieman.
Kuroii wrote:
Lempinimestäni Kuro se tulee. : 3 Kurohan on musta japaniksi ja joskus vitosella pukeiduin vain mustaan ja siitähän se tulee~
Tässähän ihan hämääntyy.
Oma nimimerkki tulee jostain kaukaa menneisyydestä. Joskus ala-asteella joku nerokkaasti keksi yhteyden nimeni ja Anakin Skywalkerin välillä, mutten sitten tiedä millä järjellä siitä vääntyi Nanakin. Laitoin sen sitten jonnekin nickiksi, ja hetken päästä seuraavaan paikkaan, enkä sen kuummin keksinyt parempaa nimimerkkiä. Sinne vanhalle foorumille tän laitoin, jos nyt uuden myötä olisi pitänyt tehdä uudet käyttäjät, niin ehkä olisin vaihtanut. Vaikka voisi se huonompikin olla, ei ainakaan löydy järkyttäviä numeroita perästä, eikä oo mitään muutakaan ylimääräistä sontaa siinä, että pitäisi olla kai ihan tyytyväinen.
Nanakin
MemberBanzai wrote:
Jos tänne muut- osioon ei tehtäis yhtään " ei järkeviä " aiheita, EI TÄÄL OI YHTÄKÄÄN AIHETTA.
Voi kyllä siellä on ihan järkeviä topiceja, ne on vaan hukkunut tonne spämmiketjujen joukkoon. Ja jopa tällaiset peli- tai arvosteluketjut voi olla ihan järkeviä, jos vaan jaksaa miettiä hiukan pidempään.
Ja jos näitä kerran ei vielä ole tarpeeksi, niin tehdään saman tien "Mitä katsoit telkkarista viimeksi?"-, "Mitä pelasit viimeksi?"- ja "Mitä tungit nenääsi viimeksi?"-ketjut.
Nanakin
MemberJos vanhoja merkkejä on uskominen, niin lähestulkoon kaikki vastaukset olisi jotain tyyliin "emt ihan ok", kun ei jostain tällaisesta välttämättä saa mitään irti. Foorumin säännöissäkin muistaakseni mainittiin jotain turhien ketjujen aloittamisesta, ja kyllä pikkuhiljaa jotkut ketjut voitaisiin lukea niihin. Jos itse haluaisin kuulla ihmisten mielipiteen jostain tietystä ruoasta tai juomasta, niin ehkä heittäisin kysymyksen Off-Topiciin.
-
AuthorPosts