Anttu

Ihmisten kädet ja jalat on vaikeita.. anatomiakin tökkii vielä omalla kohdallani ja piirtäminen voi helposti olla tuskaa.

Daw, Hopsu on niitä ensimmäisiä sarjoja mihin tuli tutustuttua ah-niin-ihanan suomidubin kautta. Mangasta ei ollut tuolloin hajuakaan, ne tulivat kuvioihin itselläni aikalailla vasta suomennoksen myötä ja tällöin lähti itselläni myös fanitus ja keräily vauhtiin. Myöhemmin tuli myös tökittyä eloon vanha fanisivusto ja aloitettua blogi.

Hopeanuolessa vain on sitä jotain. Omaperäinen tyyli ja iskevä juoni, sekä karua elämää. Toisin kuin esimerkiksi Weedin tyylistä voisi ohimennen luulla kyse ei ole mistään söpöstä eläinsarjasta vaan raa’asta taistelusta, laumojen välisistä suhteista ja ”paratiisin” etsimisestä ja luomisesta, sellaista täydellisyyden hakemista ym.

Hopeanuoli innoitti koira- ja eläinsarjoihin, mutta valitettavasti en ole itse ainakaan moneen hyvään törmännyt.. näin sarjoja ohimennen tutkailleena Wolf’s Rain oli mielenkiintoinen hahmoiltaan ja idealtaan, mutta jotenkin lukeminen oli kamalan raskaan oloista ja menetti mielenkiintonsa. Wolfull Moon oli pitkästä aikaa yksi suosikkejani, vaikka chibimäinen susihahmo olikin esillä vain pienen osan kokonaisuudesta. Animen puolelta olen kyllä tutustunut esim. Erämaan kutsuun.

Voi eii, Ranma~

Ranma oli ensimmäisiä sarjoja joita luin suomeksi. Nostalgia huipussaan siis. Muuttuminen pojasta tytöksi ja toisin päin oli juuri se juttu mikä sarjassa kiehtoi. Myös piirtäjän piirtotyyli oli tosi omaperäinen ja tunnistettava. Itse en koskaan jaksanut sarjaa loppuun asti lukea, mutta muutamat ekat on tullut selattua ja itselläni oli omana joskus aikanaan muutama kappale, jotka kuitenkin myin pois.

Ranma oli tietenkin suosikkihahmoni. Tyttöhahmot sarjassa olivat aina mielestäni jotenkin ärsyttäviä (Ranmaa lukuunottamatta), Akane meni jotenkuten. Minulla on myös muistikuva, että olisin pitänyt Ukyosta.

Tökitäänpäs tätä hieman.

Itse olen ex-torkkelilainen, valmistunut 2011.

Pääsykokeet oli pelottavat ja omat taidot arvelutti. Pääsin kuin pääsinkin sitten lukioon. Ennestään siellä oli yksi minulle tuttu henkilö. Koulun päätösvuonna oli monta tuttua ja pari hyvää kaveria. Meininki oli ihan erilaista kuin aikaisemmissa kouluissa, ala- ja yläasteella, jossa lähinnä oltiin tosi tylyjä ja kiusattiin. Torkkelissa oli omasta mielestäni hyvä ilmapiiri, vaikka sielläkin oli kaikenlaisia erilaisia ihmisiä. Kukaan ei kuitenkaan varsinaisesti kiusannut ketään ainakaan minun aikanani. Kilpailuhenkisyyttä oli hieman Kallion kanssa, näin tuntuu olleen aina.

Lukiossa piirtämisestä meinasi mennä hauskuus, en väitä että kaikille käy näin, mutta tämä on oma mielipiteeni. Vaikka monesti sanottiin että ”älä vertaa itseäsi muihin” ym. niin tulihan sitä verrattua. Ja tunnettua alemmuudentunnetta. Vasta lukion jälkeen aloin taas löytää piirtämisen hauskuuden ja sen, että tein sen minulle enkä ajatellut mitä joku toinen työstä ajattelee tai vaatii. Lukiossa en nauttinut piirtämisestä, piti tehdä tiettyjä asioita ja monesti en saanut minkäänlaista inspistä. Inhosin useimpia töitäni, en ollut tyytyväinen mihinkään. Jos sain ihan itse valita aiheen niin kaikki sujui heti paljon paremmin. Monesti kuitenkin tuntui siltä, että miksi mä edes yritän.

Pakko kuitenkin sanoa, että torkkelissa tuli opittua vähän sitä sun tätä, joka sitten auttoi kenties jatkossa. Turhaa mikään oppimani ei todellakaan ollut. Ihmiset oli myös tutustumisen arvoisia ja erityisesti – tapahtumat. Niitä jäin kaipaamaan. Ja vessan värikkäitä seiniä.

Tyylini on aikalailla jämähtänyt chibimäisyyteen. Söpöydestä on tullut yksi aika iso osa omaa tyyliäni ja saan kuulla siitä silloin tällöin, yleensä positiivisessa mielessä.

Tässä on myös esimerkki chibeistäni, lähes aina koiraeläimiä. En oikein piirrä muuta..

Ah, sarjakuvat. Olen aina rakastanut sarjakuvien tekemistä, mutta projektit ovat aina tavalla tai toisella jääneet kesken..

Aikalailla lapsesta saakka näitä on tullut tehtyä ja suurimpana inspiraation lähteenä oli Hopeanuoli-anime ja Isiksen sarjakuvat. Monet sarjakuvieni ideat olivat välillä kliseisiä, välillä oikeasti jo niin typeriä, että nyt vanhempana olen pitänyt suuni supussa näiden osalta.

Tällä hetkellä on itselläni menossa Kruptos-niminen sarjakuva, joka kertoo kahdesta susiveljeksestä. Mukana on hieman fantasiaa ja kauhua. Kruptosia olen tehnyt jo kaksi vuotta, prosessi on hidasta ja turhauttavaa ja vanhimpia sivuja katsoessa tekee mieli itkeä. Kannet uusin vastikään, joten ne ovat ihan siedettäviä. Mikäli Kruptos kiinnostaa niin voitte lukea siitä lisää täältä.

Toisena sarjakuvaprojektina toteutin sivuilleni tulevan joulukalenterin kunniaksi Hopeanuoli (tai oikeastaan sen jatko-osa Weed)-aiheisen lyhytsarjakuvan, johon olin panostanut hieman enemmän. Sivut on työstetty osittain käsin ja osittain koneella. Halusin kokeilla hieman doujinshi-tyylistä sarjakuvaa. Haaveena olisi joskus saada tehtyä omakustanne, mutta se jää nähtäväksi.

tulilintu wrote:

Ihan hienoja töitä ovat. Ainakin noi Yli 13v työt. 🙄

Katsoin ihan samaa ja laitoin asiasta myös kommenttia.. kyllä minun mielestäni voittoon tarvitaan vähän enemmän kuin jonkun idean kopiointi..