Cadmium

Forum Replies Created

Viewing 15 posts - 31 through 45 (of 609 total)
  • Author
    Posts
  • in reply to: Off-Topic #122866
    Cadmium
    Member

    Palasin juuri Helsingistä ja Tintti on nyt nähty. En uskaltanut odottaa paljoakaan, joten toivoin vain että leffa olisi sentään viihdyttävä. Se odotus ainakin täyttyi, en voi sanoa olleeni hetkeäkään kyllästynyt elokuvan aikana. Hauskana seikkailuelokuvana siis todella hyvin onnistunut. Siitä, että miten hyvin tästä taas välittyy Tintti-fiilis, en osaa sanoa, sillä sarjakuvien lukemisesta on vierähtänyt paljon aikaa. Vapauksien ottamista en kyllä ihmettelisi yhtään.

    Mitä sitten visuaalisuuteen tulee, olin epäileväinen vielä ennen alkutekstien alkamista (ai miten niin olen ikuinen hapankorppu ;O ), mutta tämänkin suhteen yllätyin positiivisesti – elokuvahan näytti jopa hyvältä. Tosin siitä olen samaa mieltä, että Milou näytti aika vaivaannuttavalta. Ihmisten kasvojen toteutuksesta pidin todella paljon, ei yhtään niin häiritsevän näköistä kuin olin pelännyt.

    Mutta jos jokin ilahdutti eniten, niin se, etten ollut turhaan intoillut Andy Serkisin valinnasta Haddokin rooliin. 😀

    Minulle tästä tuli aika pitkälti sama olo kuin Guy Ritchien Sherlock Holmes-elokuvan katsomisesta – alusta loppuun puhdasta viihdettä. Mitäpä sitä vastustelemaan. ^^

    in reply to: Off-Topic #122811
    Cadmium
    Member

    mansikka94 wrote:

    Ainakin olis hetkeksi kuunneltavaa, kuitenkin sen päälle 20 vuotta ollut bändi pystyssä joten levyjäkin kertynyt ihan kiitettävästi. :”D

    Asioita joita en tiennytkään. O___o

    *menee bändin Wikipedia-sivulle ja näkee albumien määrän*

    …Noh, olinkin uuden kuunneltavan tarpeessa. 😀

    Someone wrote:

    Ja Honey and Clover on muuten ihana, suosittelen.

    Hmm. Pistetään vakavaan harkintaan (tässähän on vielä aikaa päättää :D). Romeo x Juliet pitänee karsia pois, sillä tässähän on erinomainen tekosyy lukea vihdoinkin se Shakespearen näytelmä. Samasta syystä haluan lukea Monte Criston kreivin ennen Gankutsuoun katsomista. Yleissivistystä ja erilaisten versioiden vertailua. :3

    in reply to: Off-Topic #122806
    Cadmium
    Member

    Olen myös miettinyt animejoulukalenteria. Mitä nyt MAL:ini Plan to Watch-listaa vilkuilin, niin ainakin Romeo x Julietissa, Durarara!!:ssa, Honey and Cloverissa ja Lovely Complexissa olisi sopivat 24 jaksoja. Voi tätä valintojen määrää~

    Ilmeisesti kuukaudessa on tosiaan mahdollista kirjoittaa 50 000:en sanan mittainen tarina. Eli NanoWriMon kolmas osallistumisvuosi ja ensimmäinen voitto on nyt takana, ja fiilis on melkoisen hyvä. 😀 Tosin nyt tuntuu hieman oudolta, kun ei tarvitsekaan enää pakottaa itseään kirjoittamaan väkisin. Ensi vuonna luonnollisesti uudestaan, kyllä nyt vuodessa pitää olla yksi kuukausi, jolloin luovuuden tuskien vuoksi tekisi mieli repiä pää irti. Muistelen kauhulla kuuden tuhannen sanan kirimispäivää, se vasta oli jotain. D:

    Päätin palkita itseni tästä urakasta ja ostaa itselleni joululahjan (muutenhan meillä on taas lahjaton ja muutenkin enimmäkseen jouluton joulu tiedossa, mikä sopii hyvin). Nintendo DSi ja Professor Laytonia tiedossa, niitä kun on haikailtu jo tovi. :3

    Onko kukaan sangatsulaisista käynyt katsomassa Tintti-elokuvaa? Ajattelin mennä perjantaina katsomaan sen ihan silkasta uteliaisuudesta. Luin joskus nuorempana Tinttejä ja tykkäsinkin niistä, mutta tämän leffan ulkoasu ei trailereiden perusteella ihan miellyttänyt (motion capture on liian uncanny valley D: ). Toisaalta sitä on kehuttu ihan viihdyttäväksi. Onhan Milou-koirassakin tarpeeksi syytä mennä elokuviin, ja toki näyttelijöissä sekä käsikirjoitustiimissä on paljon houkuttelevia nimiä.

    in reply to: Off-Topic #122725
    Cadmium
    Member

    mansikka94":b24r3z6z][quote="Cadmium wrote:

    FLCL… Soundtrack on ainakin ihan loistava.

    Ei ole yhtään vanha lainaus
    Cadmium, pisteesi vain kohoaa. Sangatsu alkaa kuolemaan, ja sitten yhtäkkiä joku muukin kertoo pitävänsä The Pillowsista. Miten tähän pitäis suhtautua..

    😀
    Pitäisi varmaan kuunnella lisää Tyynyjen tuotantoa, kun FLCL:ssä soineet biisit olivat niin hyviä.

    Omasta foorumihiljaisuudestani… no, täällä offin puolella valittaisin kai koko ajan sitä, ettei elämässäni tapahdu mitään (mikä on ihan totta, pieni maailmanloppu käynnissä kun mikään ei innosta, enkä ole ollut pitkään aikaan tyytyväinen elämääni). Animepuolelle yritän kirjoittaa metriviestejä aina sitä mukaa, kun saan jotain katsottua ja suunnittelen parin uuden topicin aloitusta, kunhan saan joitain sarjoja päätökseen. Välttelin tuota aluetta aika pitkään, kun en katsonut sarjoja, mutta nyt kun animevaihe iski kunnolla päälle… 🙂

    Haruhi Suzumiya-projekti pitää saada ensi kuussa päätökseen. Webbisarjojen jälkeen on enää kakkoskausi ja leffa jäljellä. Kammoan kyllä Endless Eightiä vähän näin etukäteen. D: Ehkä syystäkin.

    Omassa ikäkriisissäni on jotain huvittavaa. Suren sitä, että täytän ensi vuonna 20, koska en ole tähän mennessä saavuttanut yhtään mitään – tai siltä ainakin tuntuu. En tiedä mitä tässä iässä olisi edes pitänyt saavuttaa, jotta olisin täysin tyytyväinen. 😀 Käydä Kuussa?

    Yritän lohduttautua Stephen Kingin sanoilla: “If you liked being a teenager, there’s something really wrong with you.” Ehkä iässä kakskytjotain elämällä on viimein joku suunta. Toivottavasti.

    Ja sit takaisin NaNon kimppuun.

    in reply to: Now Playing #122711
    Cadmium
    Member

    Pogo – Bloom (Disney Remix)

    Pogon remixit. ♥

    in reply to: Off-Topic #122709
    Cadmium
    Member

    National Novel Writing Month on uuvuttava. D: Tavallaan olen ihan ylpeä itsestäni, että olen oikeasti jaksanut ensimmäistä kertaa roikkua mukana tänne asti (olen yleensä luovuttanut tokalla viikolla) ja en ole sanamäärätavoitteestakaan pahemmin jäljessä – kasassa juuri nyt 36 288 sanaa ja tänään pitäisi olla 38 333. Mutta todella uuvuttava haaste, kaikki luovuus on kadonnut päästä jo viikko sitten ja teksti on ihan jäätävää roskaa. Laadullahan NaNossa ei ole mitään väliä, kunhan vain kirjoittaa, mutta yllättävää huomata ettei näin kehnon tekstin kirjoittamiseen ole enää mitään kynnystä, kunhan alkujärkytyksestä on vain toipunut. Kahden epäonnisen osallistumisen jälkeen olen kai viimein tajunnut että mitä ajatusmallia NaNo vaatii, ainakin omalla kohdallani.

    Pakko jaksaa 50 000:een sanaan asti. Enää 8 päivää NaNoa jäljellä.

    Mawaru Penguindrum on ehkä jännintä animea vähään aikaan. Olen totaalisen koukussa vaikka heräsin tähän sarjaan vain pari päivää sitten.

    Haluaisin nukkua talven yli. :/ Ulkona oleva pimeys ärsyttää ja olo on kokoajan voimaton. En muutenkaan ole koskaan pitänyt näistä vuoden viimeisistä kuukausista. Alkusyksy on kyllä kiva.

    in reply to: Viimeaikoina katsotut animet #122673
    Cadmium
    Member

    Lo and behold, olen taas käyttänyt aikaa animen katsomiseen. On siis aika pakollisen purkuviesin joka paisuu jälleen aiottua pidemmäksi~ Puhtaan laiskuuden vuoksi en kirjoita tähän juoniselosteita, sellaisia voi lukea halutessaan jälleen linkkien takaa.

    Zettai Shougeki: Platonic Heart

    Koska kaikkea pitää kokeilla edes kerran? No ei, päädyin katsomaan tämän viisijaksoisen taisteluecchimikälien lähinnä siksi, kun eräänä lauantai-iltapäivänä olin käsittämättömän kyllästynyt ja satuin kuulemaan, että tämä olisi käsittämättömän huono. Mahtava yhdistelmä.

    Vaikeaa keksiä hyvää sanottavaa tästä, kun OVA tuntui feilaavan kaikilla osa-alueilla, puhumattakaan siitä, että olen kaukana tarkoitetusta kohdeyleisöstä.

    Ainoa etäisesti kiinnostava asia tässä oli viimeinen jakso, joka päätti muuttaa koko sarjan tunnelman täysin. Neljä ekaa jaksoahan ovat hehkeää "taistellaan, oho, paita repeytyi, tissit ja pantsut"-meininkiä. Ja sitten tulee vika jakso! Tunnelmanvaihdos tosin tulee ihan tyhjästä ja käänne on vielä inhottava. Voin vain kuvitella millainen ilme vikan jakson aikana on sillä, joka tätä alkoi tissien takia katsomaan. :DD

    Inhasta lopusta huolimatta unohdettava ja jopa tylsä.

    FLCL

    Todella tiivis pakkaus. Nopeatempoinen, hauska, omituinen ja silti niin rakastettava. Mitä enemmän FLCL:ää ajattelen, sitä enemmän pidän tästä sekopäisestä ja kirpeästä kasvutarinasta. En edes ymmärrä, että miksi tämä toimii niin hyvin, mutta jokainen sekunti FLCL:ää on nautinto, vaikka kokemuksen jälkeen jäisikin hämmentynyt olo. Pakko katsoa uudestaan.

    Jostain syystä Harukon viimeiset repliikit kruunasivat koko jutun. Täydellistä.

    Lähes kaikki sarjassa kuultava musiikki on The Pillows-nimisen rockbändin käsialaa. Kuunnelkaa vaikka Ride on a Shooting Star, jos haluatte kuvan siitä musatyylistä, jota FLCL käyttää.

    Pale Cocoon

    Yhden jakson mittainen OVA. Tässä oli jotain äärimmäisen rauhoittavaa ja huumaavaa, tunnelmaltaan ja ulkoasultaan todella hillitty. En osaa edes kuvailla kunnolla sitä fiilistä, mikä tästä jäi. 😀 Vaikuttava katsomiselämys.

    Rec

    Koska joskus on pakko saada se pakollinen romcom-annos. Tässä parasta oli ehdottomasti lyhyys (yhteensä yhdeksän jaksoa, jokaisella kestoa n. 12 minuuttia), minkä ansiosta tarina oli sopivan napakka eikä missään vaiheessa tullut hetkiä, jolloin tähän olisi kyllästynyt. Perussöpö ihmissuhdesoppa kivoilla hahmoilla. Tästä jäi hyvä mieli, mutta uudelleenkatsomisarvoa tällä ei ikävä kyllä kauheasti ole.

    Giant Killing

    Ensimmäinen urheiluanimeni ikinä. Aloitin tämän ihan puhtaasta uteliaisuudesta, olihan kuullut siitä paljon hyvää ja lisäksi tykästyin ensikuulemalta OP- ja ED-kappaleisiin. Yllätyin sitten ihan kunnolla, kun tajusin parin jakson jälkeen jääneeni tähän koukkuun.

    Ekan jakson jälkeen odottelin jo vahvojen persoonien yhteentörmäyksiä kentällä, mutta kiinnostavimmaksi asiaksi nousi nopeasti yksilöiden henkinen kasvu matsien aikana. Peleistä tuli heti mielenkiintoisempia, kun hahmojen tavoitteet ja toiveet olivat selvillä (oikeasti en jaksa innostua mistään urheilusta koska en joko ymmärrä sääntöjä täysin tai näe mitään syytä kiinnostua siitä, että kuka voittaa). Peleihin oli yllättävän helppoa heittäytyä mukaan, ja epäonnistumisiin ja onnistumisiin eläytyminen myös. Kun esimerkiksi Tsubaki sai oman tähtihetkensä, teki mieli hurrata ääneen. 😀

    Kiinnostavaa tässä oli myös se, ettei sarja keskittynyt vain täysin ETU:n pelaajiin ja valmentajaan, vaan koko tiimiin, faneihin, muiden joukkueiden pelaajiin, valokuvaajiin jne. Matseihin ja koko lajiin sai siis näkökulmaa hieman eri suunnista. Eri kielien kuuleminen oli myös ihan jännä lisä, mutta lausumisesta en mene sanomaan mitään. Yrityksenä ihan hyvä?

    Visuaalisen puolen suhteen en ihan hirveästi lämmennyt Giant Killingille (ne jättinenät! O___O), mutta propsit siitä, että hahmot näyttävät pienien juttujen ansiosta erilaisilta ja vaikka ruudulla pyörii paljon porukkaa, kaikki on helppo erottaa toisistaan ulkonäöltä.

    Ehkä palkitsevin katsomiskokemus vähään aikaan, sain tästä nimittäin enemmän irti kuin olin luullut.

    Black★Rock Shooter

    Eli se ensi vuonna ilmestyvää samannimistä sarjaa enteilevä tunnin mittainen OVA. Päälimmäinen ajatus on kai enimmäkseen… meh? Lähinnä tuntui siltä että olisi katsonut pitkää mainosta (mikä vissiin tämän idea taisikin olla). Koulumaailmaan sijoittuvat osuudet olivat aika perinteisiä ja siksi tylsähköjä ja siitä "toisesta maailmasta", vai mikä nyt onkaan, olisi ollut ihan kiinnostavaa tietää jotain, mutta eipä tässä vaivauduta pahemmin mitään selittelemään. Söpöjä tyttöjä ja isoja aseita, jee.
    Kaipa se tuleva sarja pitää katsoa, kun siinä on sentään vain 8 jaksoa. Jospa se sitten vihdoin avaisi BRS:n maailmaa paremmin. Tällä hetkellä kiinnostukseni on kuitenkin melko laimeaa.

    Cadmium
    Member

    Luin äskettäin kaikki ilmestyneet Hopealusikka-luvut, ja tykkäsin sen verran paljon, että kyllä tätä pitää jatkossakin seurata. ^^

    Arakawalta näyttäisi onnistuvan slice of life ihan notkeasti, mikä on kiva juttu, sillä jotain FMA kakkosta olisi ollut tylsemmänpuoleista seurata. Tapahtumapaikassa on yhä jotain uutuudenviehätystä, enpä ainakaan ole koskaan lukenut samanlaiseen ympäristöön sijoittuvaa mangaa (kyllähän samasta aiheesta on varmasti tehty sarjoja, eipä sillä). 😀

    Vaikka yksinkertainen tarinahan sarjassa vaikuttaisi olevan, niin on tässä jotain koukuttavaa. Sympaattiset hahmot auttavat asiaa, ja päähenkilöön on helppo samaistua.

    Hopealusikassa käsitellään näköjään joitain samoja teemoja kuin FMA:ssakin. Elämän kiertokulku ja oman paikkansa löytäminen siinä on liitetty molempiin sarjoihin saumattomasti.

    in reply to: One Piece #122559
    Cadmium
    Member

    Julkaisuvälin hidastuminen on tylsä juttu, mutta ihan ymmärrettävä. :/ Olen yleensä jaksanut suhtautua näihin "hyvää jaksaa odottaa"-asenteella, mutta mitä kauemin jotain joutuu odottamaan, sitä enemmän alkaa into asiaa kohtaan hiipua. Kärsivällisyys on hyve, jota minulla ei juurikaan ole nykyään. 😀

    Wanted kuulostaa taas pakolliselta osokselta. ^^

    Mitä sitten näihin sitaatteihin tulee, niin yksi tulee näin nopeasti mietittynä mieleen:

    Tri Hiruluk
    "Koska luulette ihmisen kuolevan…? Kun luoti lävistää hänen sydämensä? …Väärin. Kun hän saa parantumattoman sairauden? …Väärin. Kun hän juo keittoa, joka on tehty myrkkysienestä? Väärin!! Ihminen kuolee silloin, kun hänet on unohdettu..!!"
    Kirja 16, luku 145

    Muistan olleeni todella vaikuttunut tästä kohtauksesta, hyvin pysäyttävä ja se jäi pitkäksi ajaksi mieleen (nyt kun selailen tuota kirjaa niin pahus kun on intensiivistä tavaraa. Voi Chopper-raasua D:). Hienosti sanottu.

    in reply to: Off-Topic #122443
    Cadmium
    Member

    Kävin tänään tosiaan Helsingin kirjamessuilla, ja kävi niinkin onnekkaasti, että kaveri onnistui saamaan meille ilmaisliput. Palasin äsken kotiin väsyneenä mutta onnellisena. Ja rahaa tuli taas käytettyä, hupsan.

    Mitä ostin (kirja-, musiikki- ja ruokaosastoilta):

    -Sangatsulta Planetes 3 ja Hero Tales 1. Jälkimmäinen oli pieni heräteostos, mutta tykkään Hiromu Arakawan piirtojäljestä, joten menkööt.
    -Akateemisen kirjakaupan osastolta Stephen Fryn The Fry Chronicles ja Chris Cleaven The Other Hand.
    -Ruokapuolelta valkosipulilla täytettyjä oliiveja ja jännähkö über-vispilä. Historiallinen hetki, ostin ihkaensimmäisen oman keittiövälineeni! ;O
    -Musapuolelta Beckin Guero-levy.
    -Kioskista ylihinnoiteltu Coca-Cola-pullo.
    -Lisäksi käytin The British Fudge Companyn kojulla ihan liikaa rahaa. Loppuvuodesta en kyllä osta enää karkkia, alkaa muuten hävettää. 😀

    Maistiaisia tuntui ruokapuolella olevan enemmän kuin edellisinä vuosina. Yhtä jos toista tuli maistettua, ja melkein kaikkea olisi tehnyt mieli ostaa.

    Yleensä kirjamessuille mentäessä minulla on mielessäni ainakin yksi kirja, jonka haluan ostaa, ja tälläkään kertaa sitä ei löytynyt. 😀 Luin eilen yöllä Nick Hornbyn The Complete Polysyllabic Spree-kirjasta blogipostauksen ja opus kuulosti niin kiinnostavalta, että olisi ollut kivaa löytää se messuilta, mutta ei.

    Kävimme myös kuuntelemassa yhden ohjelman, tällä kertaa aiheena oli fantasia naisen aseman kuvaamisen keinona (eli kahden uuden kotimaisen fantasiakirjan mainostusta, kirjoittajina ja päähenkilöinä naisia).

    Fantasiapelien kojulla taas bongasin muutaman sarjan, joihin voisi tutustua piakkoin, Kuroshitsuji ja Eyeshield 21 nyt ainakin ja Spice and Wolf-light noveleitakin tuli hypisteltyä. Parasta Fantsun kojussa olivat ehdottomasti Star Wars-lelut! 😀 Kun pikkuista Darth Vader-pehmoa puristi mahasta, niin siitä kuului hahmon kuuluisa hengitysääni.

    in reply to: One Piece #122366
    Cadmium
    Member

    juha90 wrote:

    Lisäksi One Piece on parhaimmillaan juuri olkihattujen keskinäisten henkilökemioiden toimiessa.

    Ihan totta. Jokunen kirja sitten katselin niitä lukujen avauskuvia, joissa esiintyi muita Olkkislaisia ja tuli vähän ikävä joukon yhteisiä hetkiä. Porukan palaaminen yhteen takaisi ainakin tunnelman kevennystä näin Acen kuoleman jälkeen. Sarjan hauskuuden ydin kun on paitsi yleisessä pöhköilyssä niin myös Olkihattujen vahvojen persoonien yhteentörmäyksissä, mistä taas seuraa lisää pöhköilyä… 😀

    Kirja 59 tavallaan vahvisti käsitystäni siitä, että One Piecen lukeminen on edelleen kannattavaa. Eipä sillä, että laatu olisi ehtinyt notkahtaa (olen edelleen sitä mieltä, että sarja vain paranee jatkuessaan), mitä nyt olen vain syystä tai toisesta ollut vähemmän kiinnostunut sarjan käänteistä. Osittain yleinen ynseyteni johtui siitä, että tiesin koko ajan, miten Luffyn missio Acen pelastamiseksi tulisi päättymään – spoilereilta oli silloin luvun ilmestyessä todella vaikeaa välttyä. Ärsyttää tietää vastoin tahtoaan jotain sarjan tulevista käänteistä. 🙁 Se kuolinkohtaus oli kaikesta huolimatta voimakas ja hyvin tehty. Ja kuten aina, se jälkeenpäin tapahtuva asian sisäistäminen oli ihan yhtä sydäntäsärkevää luettavaa.

    Ja jee, takauma! \o/ Minä rakastan näitä lapsuusflashbackeja. Draamaa! Onnettomia menneisyyksiä! Ihan niin kuin hahmoja ei sarjan nykyisyydessäkin hyökytettäisi tarpeeksi, lapsuudessakin hyvät hetket on saavutettu vaikean kautta tai niistä joudutaan jälkeenpäin maksamaan kova hinta.

    Grey Terminal kuulostaa muuten jo kuvauksensa ("tarpeettomien asioiden pääteasema") puolesta kamalalta ja kamalan kiehtovalta. Odamaiseen tyyliin tuonnekin mahtuisi ties miten monta tarinaa. Taas yksi pieni asia, minkä voin lisätä OP:n plussapuolien listalle, runsaat yksityiskohdat kun ovat tällaiselle sarjalle vain eduksi.

    Kuuttakymppiä odotellessa. Taidan olla taas pitkästä aikaa kiinnostunut näkemään, että mitä Oda seuraavaksi vyöryttää näyttämölle.

    in reply to: Mikä ärsyttää? #122340
    Cadmium
    Member

    http://www.feissarimokat.com/2011/10/julmia-aikeita/ + kommenttiboksista nickin Sisäpiiriläinen viestit.

    Joskus en vaan ymmärrä ihmisiä.

    in reply to: Off-Topic #122333
    Cadmium
    Member

    Huh, ehdin jo huolestua, että minulta olisi mennyt Helsingin kirjamessut ihan kokonaan ohi, mutta sehän onkin vasta ensi viikolla. ^^ Pakkohan sinne on mennä, kun on perinteeksi tullut (ja vahva perinne onkin, kun tämä tulee olemaan seitsemäs käyntikerta). Ainakin Planetes 3:en voisin ostaa sieltä hyllyntäytteeksi.

    in reply to: Off-Topic #122240
    Cadmium
    Member

    DonTrust wrote:

    Lueskelin viimein uusimman One Piecen loppuun ja ihan sen lopussa on kohta, jossa Sabo huutaa Acelle, että "sillä on miekka!". Oli kyllä todella outoa, että sillä sekunnilla, kun luin sen, kuulin päässäni saman huudahduksen Aladdinista erään tietyn vartijan äänellä: "SILLÄ ON MIEKKA!" "IDIOOTIT, MEILLÄKIN ON!" Sittemmin kun luen sitä kohtaa, kuulen aina sen repliikin päässäni juuri sillä äänellä. 8”””””D

    Arvaa vaan, tuleeko mitään muuta mieleen kyseistä kohtausta lukiessa tästä eteenpäin? :’) Pitäisikin lukea tuo OP uudestaan, oli sen verran hyvä.

    Ihme on tapahtunut: katson syksyn uutuusanimea. ;O Olen tottunut olemaan näissä asioissa ihan jäljessä, mutta nyt on pari sarjaa seurannassa. Enpä muista katsoneeni mitään näin uutta pitkään aikaan. 😀 Chihayafuru on aika ihana, minun on muutenkin vaikeaa vastustaa slice of laiffia. Phi Brain: Kami no Puzzle pysyy varmaan katsomislistalla jokusen jakson ajan, onpahan jotain mille naureskella yön myöhäisinä tunteina (koska on aika huono. Mitä järkeä on arvoitussarjassa, joka ei edes viitsi paljastaa miten arvoitukset ratkaistaan? Älkää kertoko että se superfiksu lukiolainen on superfiksu, näyttäkää miten se ratkaisee ne pulmat. D: Ja sit viel joku rannekoru buustaa sen lepääviä Sherlock-kykyjä tai jotain. Huoh.) Tekisi mieli aloittaa vielä jotain uutuuksia, mutta enpäs tiedä että mitä. Persona 4 voisi olla kiinnostava, mutta siitä ei peliä pelaamaton tajua kuulemma mitään.

    in reply to: Now Playing #122210
    Cadmium
    Member

    The Pillows – Funny Bunny

    FLCL-soundtrackit taas kuuntelussa.

Viewing 15 posts - 31 through 45 (of 609 total)