Cadmium

Kyllähän sitä tulee jonkin verran kuunneltua kotimaistakin, vaikka nyt suurinpiirtein tuleekin keskityttyä eniten brittiläiseen ja jenkkilästä tulevaan musiikkiin. Koska Suomesta tuntuu löytyvän lukemattomasti tätä melankolista rockia, tulee sitä usein välteltyä ihan vaistomaisesti. Uniklubi vaikka esimerkkinä, en osaa ottaa bändin sanoituksia tosissani, niin päälleliimatun oloista synkistelyä se on. Melkein ihan hävettää kuunnella sellaista vonkunaa. Ei sitä angstia jaksa! Siksipä tykkään kuunnella kotimaisista bändeistä ja artisteista sitä iloisempaa ja kevyempää puolta (kun ei tuo raskas musiikkikaan välillä iske sitten millään, oli kieli mikä tahansa).

Pikku listaa tähän väliin, niin saatte jonkinlaisen käsityksen:
Scandinavian Music Group, Club for Five, Egotrippi, Olavi Uusivirta, Pariisin kevät, Bleak, Regina, Pintandwefall, Kemopetrol, Siiri Nordin, Husky Rescue, Jonna Tervomaa, PMMP, YUP + Apulanta, Lemonator, Sonata Arctica, Stella, The Crash… Ja Tuomoa olisi kiva kuunnella enemmänkin, parin radiosta kuunnellun biisi perusteella sanoisin että kyseessä todella hyvää musaa. Lisätään listaan vielä ranskalais-suomalainen The Dø, joka onnistuu piristämään aina.

Kiinnitättekö muuten sanoituksiin enemmän huomiota, jos tekstit ovat suomenkielisiä? Itse en aina välitä siitä, mitä englanninkielisessä laulussa lauletaan (vaikka sanoitukset ymmärränkin ja kuuntelen niitäkin välillä tarkoin), mutta suomen kieltä tulee kuunneltua välillä oikein tarkasti. Erittäin hyviä tekstejä löytyy vaikkapa Scandinavian Music Groupilta, suosittelen : )

Jos jokin kotimaisen musiikin yleisimmistä genreistä menee yli, niin se on iskelmä. Kliseisiä sanoituksia ja kaikin puolin rasittavaa kuuneltavaa.

Taidan kuulua selkeään vähemmistöön tässä topicissa kun sanon että Fullmoon wo Sagashite on niitä surkeimpia tekeleitä mitä kirjahyllyyni on ikinä päätynyt. Ostin sarjan vieläpä kokonaan, viimeistä kirjaa myöten. Virkistin äskettäin muistiani lukemalla sarjan kokonaan pikaisesti läpi, eikö mielipide ole juuri muuttunut yhtään. Varoitan jo tässä vaiheessa että tämä on harvinaisen negatiivinen viesti minulta : D

Tanemuran taide ei enää iske. Myönnetään, ihan nättiä jälkeä, ja Arina ansaitsee pientä rispektiä siitä kaikesta vaivannäöstä, mitä yksityiskohtiin tulee. Mutta ei sekään riitä. Vihaan niitä hehtaarisilmiä, ylikoristeellisuutta, rasterin ylikulutusta… Lisäksi Tanemuran hahmot voisi helposti sekoittaa toisiinsa. Fullmoonissa kaikilla hahmoilla on sentään jonkin verran omaleimaisuutta, joten heitä ei ulkonöllisesti sekoita toisiinsa.

Silmistä puheenollen. Minua kyrsii niin paljon se, että vähintään jokaisessa luvussa joku itkee, johtui se sitten ilosta tai surusta. Rasittavaa, vaikka tiedänkin ettei sarjan kuuluisikaan olla niitä hilpeimpiä.

Juoni nyt ei kovin kummoinen ole, musabisnekseen olisi periaatteessa voinut keskittyä enemmänkin. Mutta kai se on sitten Tanemuralle tyypillistä keksittyä ihmissuhteisiin.

Hahmot. Mitsuki ärsyttää minua kaikessa angtisuudessaan. No joo, sillähän on vain vuosi elinaikaa tiedossa, mutta vastaavassa tilanteessa minä en jäisi rypemään itsesääliin ja leikkimään maailman heikointa olentoa vaan pyrkisin nauttimaan jokaisesta hetkestä. Eichistä en sano mitään muuta kuin sen, että hahmo on todella tylsä. Itseasiassa koko sarjasta ei taida löytyä yhtäkään hahmoa josta pitäisin. Paitsi että OoshigexWakaooji on tajuttoman söpöä, siitä plussaa :3

Leffafriikki ilmoittatuu!

En väitä itseäni kummoiseksi elokuvaharrastajaksi, minä vain yksinkertaisesti pidän elokuvista ja katson niitä viihtyäkseni. Myös joidenkin elokuvien hienot tarinat kiinnostavat sen verran, että joskus tulee katsottua leffoja vain niiden takia. Melko paljon katson silti leffoja, yleensä ostan omaksi (Anttilan alelaarit in my heart like forevah, hienoja löytöjä sieltäkin saa ja parhaimmillaan jopa alle kympillä, kunhan vain jaksaa odottaa kärsivällisesti vaikkapa uutuuksia) mutta joskus on päästävä näkemään elokuva ihan teatteriin. Tänä vuonna leffassa nähtyjä ovat Tummien perhosten koti (ihan totta, se vielä pyöri Helsingin Kinopalatsissa helmikuussa!), Benjamin Buttonin uskomaton elämä sekä Mustesydän. Seuraavat ihan-pakko-nähdä-leffat ovat ehdottomasti tuorein X-Men, Harry Potter ja puoliverinen prinssi sekä Up.

Olenko muuten ainut, joka säästää leffalippunsa? : ) Minusta ne ovat ihan kivoja pikku muistoja ja niistä näkee, millaisia leffoja on tullut nähtyä teatterissa asti.

Periaatteessa melkein mikä tahansa genre käy, mutta ääretön väkivalta, kauhu, teinijenkkikomediat + kreisikomediat oavt sellaisia, jotka kierrän yleensä kaukaa. Suosikkeja taas ovat ehdottomasti musikaalit, animaatiot (esim. Disneyn klassikot ovat ihan mahtavia!), fantasia, draama ja draamakomedia. Tykkään jonkin verran myös action-leffoista, tosin se rajoittuu lähinnä sarjiksiin perustuviin elokuviin. Nolanin ohjaamat Batmanit ovat parhautta, Spidermanit kelpoa viidettä ja X-Meneistä tykkäsin myös yllättävän paljon. Pirates of the Caribbeanit ovt myös ihan katsottavia, tosin ne huononivat huomattavasti ensimmäisestä elokuvasta. Kolmos-PotC’ssä oli aivan liikaa materiaalia.

Suosikkielokuva on musikaali Moulin Rouge, sitä parempaa elokuvaa ei ole, piste. Vaikka juoni onkin kliseinen, on siinä kuitenkin jotain omaperäistä aina toteutuksesta alkaen. Ihana.

Lempinäyttelijöitä ei pahemmin ole, mutta olen huomannut etten niinkään enää fanita ihQsti joitain teini-idoleita, vaan tyksin hieman vanhemman polven näyttelijöistä, jos näin voisi sanoa. Niiltä sentään löytyy sitä karismaa! Gary Oldman on ihan ykkönen ja brittinäyttelijöistä pidänkin todella paljon muutenkin.

Lopuksi on pakko mainita pienestä pakkomielteestäni: minun on ihan pakko katsoa lopputekstit elokuvista. En osaa sanoa milloin tapa alkoi, mutta mukavaa se on silti : ) Leffateatterissa on pari kertaa käynyt niinkin, että jäin ihan yksin istumaan saliin kun lopputekstit olivat täydessä vauhdissa! : D Ehkä se täydentää elokuvan katsomista, tuleepahan istuttua salissa koko lipun edestä. Jonkinlainen "pyhä" toimitus siitäkin on tullut, kaverinikin osaa nykyään jäädä katsomaan lopputekstit kanssani, jos käymme yhdessä teatterissa.

Regina Spektor – Baobabs

Sen verran hyvä biisi, että päätin kuunnella sen kaksi kertaa peräkkäin. Hieno tunnelma, vaikka biisi onkin aika yksinkertainen.

Tätä peliä olisi mukavaa jatkaa, joten saisiko millään lisävihjeitä? : )

Ihana, ihana sarja : ) Hahmot ovat Azumangassa niin sympaattisia, ettei yliaktiivista Tomoakaan pysty millään inhoamaan. Varsinaista hahmosuosikkia minulla ei kuitenkaan ole, kaikki tytöt ovat niin erilaisia ja vähän kahjojakin. Siis hyvällä tavalla. Opettajat ovat myös hassuja, tosin Kimura on vähintäänkin… öh, puistattava.

Sarjan tarinat on saatu hyvin tiivistettyä strippimuotoon, jollaisena se toimii yllättävänkin hyvin. Azuman huumori on ihanan sympaattista ja väliin ääliömäisen hassuakin, joten ei ole mikään ihme, että hymyilen suu korvissa aina kun lueskelen sarjaa. Kaivankin usein Azumanga Daiohia tai Yotsubaa luettavaksi kun elämä ottaa päähän ja nyppii ja kyrsii oikein kunnolla. Azuman sarjat vain saavat niin hyvälle tuulelle : )

Animenkin olen katsonut, tosin se ei onnistunut naurattamaan yhtä paljon kuin manga. Tosin olihan silläkin toisaalta omat hyvät puolensa.

Näitä löytyy onneksi jonkin verran. Tai no, aika paljonkin :’D

Feist – 1234
Feist – I Feel It All

Feist laulaa kauniisti ja molemmissa biiseissä on mukava tunnelma. Näihin voisi hyvillä mielin vaikka herätä.

Foo Fighters – Best of You

Tätä kuunnellessa tulee aina ihan käsittämättömän loistava fiilis ja tekee mieli riehua kunnolla.

Coldplay – Strawberry Swing
Coldplay – Talk
Coldplay – Lovers in Japan
Coldplay – Life in Technicolor (niin instrumentaalina kuin laulettunakin eli LiT II -versiona)

Pidin joskus kyseisen bändin musiikkia alakuloisena ja masentavana, mutta nykyään olen onnistunut löytämään Coldplayn biisisestä paljon toiveikkuutta ja iloisuutta : )

Useimmat Lily Allenin ja KT Tunstallin kappaleista saavat ainakin minut iloisiksi. Myös moni Disneyn klassikkopiirretyissä olevista lauluista saa hymyn välittömästi huulille ja mielen iloiseksi. Bare Necesseties nyt näin esimerkkinä.

Olisi näitä varmaan lisääkin, mutta kaikkia iloisuus-biisejäni en jaksa laittaa tänne. Pelkkää listausta nyt kukaan ei jaksa lukea ; )

Gorillaz – Tomorrow Comes Today

Aika letkeää ja samalla ankeaa musaa : ) Ei nyt välttämättä iske tämän hetkiseen tunnelmaan, eikä ole edes bändin niitä parhamipia biisejä, mutta muuten ihan jees.

Vaihtui:

Dido – Here With Me

Ei yhtään sen hilpeämpää tämäkään.