mimeko

Koeviikko lähti käyntiin, kuumeessa kävin tekemässä englannin "kokeen" eli sanakoe kappaleista, kielioppi testi, itsearviointi ja taidearvostelu. Jostain syystä olo ei parantunut kun kuumeessa hortoilin 17 asteen pakkasessa lumisateessa. No, olen muuten levännyt kotona joten enköhän tästä parane – parempi olisi, koska en kyllä jätä ensi viikon opperaa väliin. Faustia menossa katsomaan, ihan inhimillisia nuo näytösten hinnatkin opiskelija-alennuksella. Saa nähdä jos saan liput myös Kuinka Äkäpussi Kesytetään – balettiin.

dA:han olen lisännyt tämän vuoden puolella jo peräti kaksi työtä. wow. Olen ylpeä itsestäni, tähän mennessä pysynyt se tavoite että saisin jotain vähän kunnollisempiakin tehtyä ja sinne. Muutenkin näitä more or less taiteellisia juttuja saanut väkerrettyä, naamion tekokin edistynyt edes vähän. Ja tietysti hiuskoristeiden, I like ’em.

//And seriously, Bleach on kyllä ihan ihme sarja. Uskomatonta sontaa itse manga&anime nykyään, mutta fandom on mielenkiintoinen ja sarja kyllä mahdollistaa kaikenlaisen spekuloinnin, hyviä vitsejä, hyvää fanarttia, hyviä fanficcejä… Pidän siitä fandomin tuotosten takia. Tai no en pidä, mutta pidän hahmoista.

Ei nyt mikään järkytys tai välttämättä edes yllätys, mutta viestiesi perusteella olin muodostanut sellaisen kuva, että olisit muutaman vuoden tuota nuorempi.

Seitsemäntoistahan minä..

Perjantaina tuli katsottua tämä uusi Sherlock Holmes. Varsin viihdyttävä elokuva ja itseasiassa parempi kuin odotin. Kokonaisuus ei aivan koko aikaa pysynyt hallussa, mutta enimmäkseen kuitenkin. Britiaksentti oli joillain hahmoilla mukava ja puvustus oli enimmäkseen kaunista katseltavaa. Toimintakohtaukset olivat muutamia vikoja lukuunottamatta hyviä, mitä nyt vähän liian moderneja tuollaiseen ja sataman räjähdys kohtaus oli kaikenkaikkiaan melko floppi. Näyttelijävalinnoista pidin. Holmesin hahmo oli toki ihan viehättävä, mutta pakko myöntää, että minua ärsyttää kun tunnetuista hahmoista väänneetään tuollaista. Juu, hahmo oli hauska, mutta ei se kyllä Holmesia ollut nähnytkään. Useimmiten en ole "uusien tulkintojen" ystävä, jos kyseessä on melkeimpä alkuperäisen hahmon raiskaaminen. Ei edes deerstalker hattua ollut, vaan toisaalta eipä se olisi tuolle hahmolle enää istunutkaan.
Pikku vinkki myös niille jotka aikovat elokuvan mennä katsomaan: Kuunnelkaa puhetta, älkää luottako vain tekstityksiin. "Holmesin" ja "Watsonin" sanailu oli monissa tilanteissa jopa hauskaa ja nokkelaa, parempaa kuin odotin, mutta useissa kohdissa se ei ollut kääntynyt suomenkielelle aivan yhtä hyvin, sanaleikit eivät toimineet joka kerta.

About kolme tähteä saisi minulta

Mielenkiintoinen aihe sinänsä, sillä enemmistö suosikkihahmoistani on ainakin jostain näkökulmasta katsottuna pahiksia. Ja kuten Blackbeardkin mainitsi, se paljonko pahiksien suunnitteluun on panostettu usein kertoo paljon myös itse sarja laadusta.

Ensinnäkin monet Disney pahikset ovat mieleeni, suosikkeja varmaan Hades, Jafar, Shere Kan ja Scar. Kiehtovaa näissä on se, että (lähes) kaikki ovat ensinäkemältä kauhean mustavalkoisia pahiksia – julmia, säälimättömiä ja petollisia – jotka ovat pahiksia ihan vain koska ovat pahiksia, ilman mitään kovin syvällistä, syinä vaikkapa että tahtoo olla kuningas koska koska, mutta siitä huolimatta joistakin heistä on saatu karismaattisia ja mielenkiintoisia hahmoja. Ehkä se mustavalkoinen pahuus yhdistettynä ihanaan petollisuuteen vain on lastenelokuvissa anteeksiannettava elementti, jolloin kiinnittää huomiota vain hyviin asioihin hahmojen toteutuksessa. Ulkonäön puolestakin useimmat ovat viehättäviä. Ja joidenkin (englanninkieliset) ääninäyttelijät ovat muuten loistavia. mm. Hadesin.

Sitten voisinkin jälleen kompata Blackbeardia.
Batmanien Jokeri on kiehtovan nerokas ja kieroutunut pahis – fanikanta lisääntynyt tietysti Heath Ledgerin tulkinnan ja kuoleman myötä: Ledgerin Jokeri oli minustakin jopa paras lyhyen hetken aikaa ihan vain koska Dark Knightin näkemys hahmosta oli uudenlainen. Edelleen tästäkin Jokerista pidän, mutta nyt kun uutuudenviehätys on ohi, en kyllä osaa nimetä tulkinnoista parasta.. tyylikkäitä lähes kaikki, vaikkakin keskenään hyvin erilaisia.

Ja tietysti Holmesin Professori Moriarty kuuluu myös minusta niihin klassisen upeisiin rikollisiin neroihin. Ihan vain Koska.

Yllätyin kun joku muukin mainitsi Dexterin Doakesin. Mietin tuossa juuri, että voikohan häntä tähän listaan laittaa koska kyseessä on minusta selkeästi hyvis, mutta toisaalta hän pyrkii hankaloittamaan sarjan päähenkilön elämää, joten siitä näkökulmasta sitten pahis. Eli menköön nyt. Toisin kuin Blackbeard minä itseasiassa pidän Doakesista osittain senkin vuoksi, että jotkin hänen piirteensä miellyttävät minua oikeissakin ihmisissä. Tiukka, tietoinen omista vahvuuksistaan ja siksi vähän ylimielinenkin, ennakkoluuloinen mutta useimmiten syystä ja luottaa vaistoihinsa ihmisiä arvioidessa. Nimenomaan äärimmäisen kunnioitettava hahmo äkkipikaisuudestaan huolimatta.

Seuraavana vuorossa lienevät Repo! The Genetic Operan hahmot. Siinä ainut lähes yksiselitteinen pahis on tosin Rotti Largo, mutta tässä voisi mainita myös Nathanin/Repomanin. Kyseessä on periaatteessa hyvis, mutta toisaalta ko. hahmo repii työkseen elimiä elävistä ihmisistä ja lukitsee tyttärensä sisätiloihin kieltäen tältä kaiken sosiaalisen elämän, joten ehkei ihan niin itsestäänselvää. Molemmat päätyvät listalle ihan vain koska minusta keski-ikäiset (tai vanhemmat) pahikset ovat vain jostain syystä äärimmäisen kiehtovia. Pavi ja Luigi Largokin ovat maininnat arvoisia koska ovat loistavasti toteutettuja äärimmäisen friikkejä ja raakoja hahmoja, jotka kumminkin ovat se elokuvan comic relief.

Lestat De Lioncourt kuuluu myös ehdottomasti suosikkeihin. Jälleen kerran ei kyllä ihan pahis.. Lestathan muuttui suuresti Veren Vankien jälkeen ja hänen omien sanojensa mukaan tuo alkuperäinen Lestat oli vain Louisin valheita – pointti on, että Veren Vangeissa Lestat kuvataan agressiivisempana ja katkerampana kuin myöhemmissä osissa, vampyyrina joka viihtyy muiden seurassaan korkeintaan käyttääkseen ja manipuloidakseen näitä omiin tarkoitusperiinsä. Pidän enemmän lopullisesta Nulikkaprinssistä, mutta tämä Veren Vankien Lestat on myös mieleinen ja siinä kirjassa hänet voisikin vielä luokitella pahikseksi näin halutessaan.

Phantom of the Operan Phantom on myös maininnan arvoinen. Tästä on paha lähteä sanomaan mitään, koska hahmo on äärimmäisen erilainen joka tulkinnassa, mutta homman voisi tiivistää sanomalla hänen olevan klassikko hahmo joka kaltoinkohtelun varjolla oikeuttaa tekonsa, mutta taustalla on myös oikeasti koskettava tarina ja joka kerta eri tavalla kuvattu kiehtova suhde Christineen.

Tässäpä muutama. Mieleisiä pahiksia kyllä on vielä paljon enemmän, mutta juuri tällä hetkellä nämä tulivat ensimmäisinä mieleen.

Nope. Toki tähän on tullut tutustuttua, mutta en ole missään vaiheessa pitänyt sarjasta: keskimäärin shounen mättösarjat kun eivät minua kiinnosta, one piece on ainut poikkeus. En pidä naruton hahmoista, kerrontatyylistä enkä huumorista, joten ei mitään syytä ostaa sarjaa kun se kuulemma&ilmeisesti vielä junnaa pahasti paikaltaan ja ideat alkavat loppumaan.

Demon Ororon

eerol wrote:

Tänään menossa katsomaan Sherlock Holmesia

Kuten myös. Vaikuttaa ihan hyvältä, hyvin tehdyltä elokuvalta, mutta ei kyllä kovin Holmesilta… Tulee sama fiilis kuin useimmista nykyleffoista: otetaan se jokin elementti, taruolento tai hahmo jonka kaikki varmasti tietävät ainakin nimeltä, ja sitten muokataan siitä elokuvassa aivan erilainen kuin "oikeasta" tai "alkuperäisestä". Toimii joskus, mutta valitettavan harvoin. Toivottavasti toimii tässä, vaikutti nimittäin muuten iha viihdyttävältä elokuvalta.

Kirppu11 wrote:

Aijjoo, kysäsin liikunnanopettajalta, miksi sain seiskan, vaikka olisin ansainnut kasin. Se vaan vastasi, että "no et oo ollu silleen tunnilla aktiivinen. Jos vaikka jalkapalloa pelataan, niin et oikein ole mukana maalinteossa. (:"
Jaa että anteeks mitä…? Anteeks nyt vaan, jos en satu olemaan haka pallolajeissa. Anteeks nyt vaan jos miulle ei syötetä. Anteeks nyt vaan, jos yritän parhaani ja se ei näytä siltä.

Tästä tuli mieleen, että minua kyllä vähän kyrsii se, että liikunta, musiikki ja kuvataide ovat numerolla arvosteltavia oppiaineita. Omalta kohdalta ei ole valittamista, olen ihan hyvin pärjännyt kaikissa, mutta yleisesti.

Ei niille vähemmän liikunnallisille ihmisille voi antaa kutosta(or seiskaa) liikunnasta, jos he kuitenkin tunnilla yrittävät parhaansa, ovat paikalla jne. Lähtönumero voisi vaikka olla kaikille kasi, ja sitten se aktiivisuus etc. muuttavat numeroa tilanteen mukaan ylös- tai alaspäin – Mutta onkos se reilua että ne, jotka ovat sitten kuitenkin ylivoimaisesti parempia, eivät saa sitä näkymään numerossaan mainittavasti, ehkä numeron tai kahden verran verrattuna näihin jotka eivät osaa, mutta yrittävät. Arvostaisin paljon enemmän samaa systeemiä kuin meillä oli yläasteella esimerkiksi joissakin kielten ylimääräisissä kursseissa: Sai päättää, tahtoiko arvosanan vai vain suoritusmerkinnän. Jos liikka, kuvis tai musiikki ei ole ihan se oma juttu niin riittää että ottaa suoritusmerkinnän ja selviää kursseista, mutta jos on hyvä, niin voi ottaa sen ysin/kympn todistusta koristamaan. Tai miten vain tahtoo.

Koululiikunta ei ole koskaan oikein iskenyt, mutta muutama laji olivat kyllä ihan hauskoja: Sulkapallo, koska olen harrastanut eli olen siinä ihan hyvä, sähly, jossa tuntien tasolla pärjäsin ihan hyvin koska olen sen verran ketterä ja vikkelä, sekä koripallo, jossa myös jostain syystä olin hyvä – ja se korostui entisestään, koska minut aina lyhyyteni vuoksi aliarvioitiin.

Luen mangaa ylivoimaisesti eniten englanniksi.

Japania en osaa, joten minun kohdallani on vertailtava suomen ja englanninkielisiä käännöksiä/julkaisuja. Yksi iso asia on painosten laatu. Englanniksikin on totta kai huonosti julkaistuja sarjoja, mutta suomeksi niitä on kyllä prosentuaalisesti enemmän… Tuossa about vuosi sitten kun vielä jaksoin seurata vähän aktiivisemmin suomenkielisiä mangajulkaisuja, niin lähes kaikkien sarjojen laatu tuntui olevan laskussa, ja esimerkiksi One Piecestä löytyy kyllä muutama pokkari jotka ovat kuin huussipaperille painettuja, hyvä jos kuvista sai kunnolla selvääkään taistelukohtauksissa.
Englanninkielisissä on kyllä myös näitä huonompia yksilöitä. Painojäljestä tai esimerkiksi sidonnan laadusta en osaa kamalasti sanoa juuta enkä jaata, sillä itselleni on tullut eteen vain hyviä yksilöitä. Ei yhtä ainotta floppia toistaiseksi.

Sitten on se itse käännös… Ongelmana suomenkielessä on, että sitä osaa liian hyvin. Koska suomi on meille useimmille se äidinkieli jota olemme puhuneet koko elämämme, huomaamme helposti sitä kieltä lukiessa pienimmätkin virheet – ja aina kyse ei ole edes niin isosta asiasta kuin virhe. Ongelmana voi olla, että jokin lauserakenne ei kuulosta hyvältä, joku sana ei minusta sovi siihen kohtaan jossa se on, jotain on käännetty niin, ettei alkuperäistä vitsiä ymmärrä ja näin pois päin. Juuri tämä on minusta se avain tekijä, ei se että käännökset vain olisivat yksiselitteisesti huonoja (mitä tosin voisin sanoa esimerkiksi Time Stranger Kyokon ääniefektien suhteen). Englanninkieliset käännökset eivät siis suinkaan ole täydellisiä, eivät aina välttämättä edes parempia kuin suomenkieliset, mutta koska kyseessä on meille vieras kieli niin pienet vivahde-erot ja sanavalinnat eivät useimpia häiritse samalla tavoin kuin suomenkielisissä, koska kieltä ei yksinkertaisesti osaa yhtä hyvin. Sitä osaa hyvin, sitä ymmärtää loistavasti, kieltä osaa tuottaa itsekkin, mutta juuri tällaiset pienen pienet yksityiskohdat eivät useimmille ole niin tuttuja, että ne vaikuttaisivat negatiivisesti käännöstä arvioidessa. Ja tietysti enkunnoksilla on yhä se valikoiman laajuus puolellaan vaikka suomeksikin on saatu jo hyviäkin sarjoja yllättävän monia.

Ja englanninkielisistä puhuttaessa mainittava, että monissa Shounen Jumpin sarjojen englanninkielisissä julkaisuissa tuntuu olevan aivan karmeat ratkaisut niiden ääniefektien suhteen… Ja Claymore on hyvin, hyvin surullista luettavaa. Erityisesti, kun itse sarjasta pidän ja sen vuoksi "joudun" ostamaan sitä englanniksi ja ihailemaan niitä karmeita ääniefektihirvityksiä.

Suomeksi luen vain One Pieceä, ja alkupäässä sen käännökset kyllä olivat minusta varsin mallikkaita. Kyseessä on kuitenkin aivot narikkaan – sarja (don’t get me wrong, pidän sitä kyllä hyvänä) johon sopii helposti rennompi kieli, mutta pakko myöntää että tässäkin minua nykyään jo alkaa ärsyttää esimerkiksi se kirosanojen välttely. En osaa sanoa mitään muista käännöksistä tai alkuperäisteoksesta, mutta minusta 687 keksittyä "hauskaa" kiro- ja haukkumasanaa vähän latistaa sarjaa.. Kuten myös liiallinen kielellä leikittely, kuin homma olisi jo mennyt ihan överiksi. Ampunaamio (joka mystisesti on aina välillä sogeking, explain that) ja iskujen kääntäminen ei myöskään kiehdo, mutta toisaalta ne ja tuo muka-hauskuus tuntuu kelpaavan useimmille faneille joten pystyn kyllä elämään sen kanssa.

Minä kun niin tykkään haukkua monien suomijulkaisujen laatua, ne kun tuntuvat hajoavan käsiin ja viallisia pokkareita on makuuni liikaa liikkeellä, mutta Punainen jättiläinen on kyllä tuntunut hoitaneen tämän puolen varsin mallikkaasti ainakin niiden sarjojen/pokkareiden osalta jotka ovat päätyneet käsiini. I like that.

Romaani. Anyway, edellä selvennettyjen juttujen vuoksi luen enimmäkseen englanninkielisiä käännöksiä – jaappania pitäisi opetella niin pääsisin käsiksi oikeasti kaipaamiini sarjoihin joita ei enää englanniksi tule(?), tai joita ei englanniksi ole. Ja voisi lukea alkuperäiskielellä, mikä on aina parempi.