mimeko

räsynukke wrote:

— Olen tässä viimeaikoina alkanut kehitellä ihan tosissani itselleni OC -hahmoja —

Etkä ole ainot. Hahmojen kehittäminen on minulla aina suht. pitkällinen prosessi jonka aikana hahmot kehittyvät ja muotoutuvat hitaasti, "omaan tahtiinsa".

Koeviikotkin jo hyvässä vauhdissa. Kolme koetta tehty, neljä vielä edessä, onneksi näistä neljästä edes enkku menee ihan rutiinilla ja 9 tai 10 tulee lukemattakin.

Onko sangatsulaisista monikin tulossa tsukiin? Muutenkin kuin cossaamaa, pukujahan tuolla toisaalla jo kyselläänkin… Itse toki saavun paikalle kun kerran pääkaupunkiseudulla järjestettävä coni on kyseessä ja jotain kohtuullisen mielenkiintoista ohjelmaakin siellä oli.

En mitenkään henkilökohtaisesti tunne täältä kuin pari henkilöä sekä muutaman muilta foorumeilta, mutta ihan sangatsulasta mm. an&ri, Dents(erityisesti ikäänsä nähden), Angehem, Whistle sekä pikku Allen ovat antaneet varsin miellyttävän kuvan itsestään ja ainakin enimmäkseen kirjoittelevat ihan asiallisia/"hyviä" viestejä.

Toki piirrän aina silloin tällöin muotokuviakin. Muutama vuosi sitten piirsin paljon eri artistien muotokuvia, lähinnä pelkkiä lyijykynätöitä. Innostus kesti kuitenkin vain vähän aikaa ja aika nopeasti hylkäsin muotokuvien teon sillä se ei vain tuntunut niin "omalta jutulta". Nyttemmin olen taas alkanut innostumaan aiheesta uudelleen, mutta melko harvakseltaan yhä teen muotokuvia ja useimmiten vesiväreillä.

Mitä "malleihin" tulee, en todellakaan pidä esimerkiksi näiden photoshopattujen Vissu Gay artistien naamavärkkien piirtämisestä: on paljon mukavampaa piirtää/maalata henkilöä jolla on kasvonpiirteitä ja aivan oma ilmeensä – joka ei ole pelkän meikin tulosta : D Juuri se lienee minua kiehtova piirre muotokuvien tekemisessä: vangita paperille "mallin" piirteet ja ilme, ei pärstää joka on piilossa meikin ja photoshoppauksen alla.
(Ja pahoittelen jos alkaa kuulostaa henkilökohtaiselta niitä kohtaan jotka J-rokkareitä piirtelevät, ei todellakaan! Koetan vain painottaa että minustahan on mahtavaa piirtää vanhoja ryppyisiä akkoja/äijiä :’D)

Heh, eipä ollut oman harrastukseni alku kummoinen.. Ensi kosketus mangaan tuli nimittäin Time Stranger Kyokon kautta. Sen ollessa juuri tullut suomeksi, isäni – joka tietää kiinnostukseni piirtämistä ja sarjakuvia kohtaan – tarjoutui ostamaan sarjan sillä siinä oli vain kolme osaa. No pakko myöntää ettei Tanemuran tyyli iskenyt pikkutyttö-Mimekoonkaan, mutta se sai kiinnostukseni heräämään sillä kerrontatyylissä ja sarjakuvan toteutuksessa oli jotakin uudenlaista. Seuraava askel olikin Inuyasha ja One Piece, joiden jälkeen (pari kuukautta kiinnostukseni alettua) siirryin jo englanninkielisiin julkaisuihin. Mieluummin siis sanoisin One Piecen olleen ensimmäinen manga tuttavuuteni, mutta valitettavasti Time Stranger Kyoko ja Inuyasha ehtivät kaikessa huonoudessaan edelle : D

Aya-chan wrote:

Mimeko hei.. Mikä jumala sä oikeen oot? Tulee aika kovaa tekstiä sulta… 🙄

Haha :’D Sori jos vaikutan itsekeskeiseltä kun ilmaisen mielipiteeni aika.. vahvasti. Eroan kenties siinä joistain muista käyttäjistä, että pyrin saamaan viesteihini asiaa, ja todella miettimään aihetta sekä perustelemaan väitteeni? Naww.. Paljon hyviä puolia ihmiset ovat sanoneet täällä, mutta kun olen lukenut ketjua useimmat näistä jutuista tuntuvat pätevän kaikkeen hyvään sarjakuvaan eikä pelkästään mangaan – ongelma lienee, että erityisesti nuoremmat harrastajat usein eivät ole tutustuneet muun maalaisiin sarjakuviin vaan pelkästään mangaan. Koetin siis miettiä mitkä hyvät puolet erottaisivat nimenomaan mangan muun maalaisesta hyvästä sarjakuvatuotannusta ja vaikeahan siinä on mihinkään päätyä..

Aya-chanin viesti tosiaan muistutti, että on ainakin yksi iso asia jota en viestissäni maininnut: Ne bishounenit. Itse en pidä bishieistä kamalasti, mutta tällaisesta silmänruoasta, über feminiinisistä miehistä(hinteistä) pitäville ne ovat varmasti yksi melko suuri syy mangan lukemiseen – Bishieitä kun löytyy mangoista tolkuton määrä.

Sitten myös se puoli, että pidän monien mangojen kohdalla väritystyylistä enemmän kuin vaikka länsimaalaisissa hyvissäkään sarjakuvissa. Kamalaa yleistämistä, mutta juuri yleistettynä uskaltautuisin jopa sanomaan, että menestyneissä mangoissa rastereiden ja muiden käyttö on ihan omaa luokkaansa, värisivutkin pomppaavat monissa sarjoissa positiivisesti silmään, ne kun ovat harvinaista herkkua ja usein niihin on panostettu kovasti.
…Ja ettei joku saa väärää kuvaa, laitan nyt vielä maininnan että poikkeuksia on. Ei se väritys kaikissa ole maailmojajärisyttävää ja muunkin maalaisissa teoksissa näkee upeita ilmestyksiä, mutta noin pääpiirteittäin.