Cadmium

Hyvää syntymäpäivää, Sakata-kun 🙂

En muuten pahemmin tykännyt uusimman OP:n kannesta. Yleensä on mukavaa, jos kannessa on paljon tavaraa, mutta tässä se ei syystä tai toisesta toiminut. Lisäksi tuo hailakka keltainen/vihreä/vihreänkeltainen ei sopinut kuvaan ja sen tunnelmaan ollenkaan :/

Aika viedä uusintalukua eteenpäin muutamilla kommenteilla. Kas tässä Cadmiumin entistä suppeammat selitykset, olkaa hyvät 😀

Osat 29-32

Kun täällä kerran jo puhuttiin noista kaikista uskonnollisista symboleista OP:ssä, niin tulin kiinnittäneeksi huomiota kirjan 29 sivulla 46 olevaan kysymykseen Skypiean papiston nimistä, jotka liittyvät uskontoon. Oda tuntuu muutenkin ottavan vähän kaikesta inspiraatiota One Pieceen, niin kuin usean hahmon nimistä käy ilmi – jos ei muuten, niin viimeistään TLK:ssa selviää moni pieni yksityiskohta. Ainakin Skypieaan uskontoon liittyvät nimet sopivat hyvin jumala-aiheen vuoksi, mutta onhan toisaalta ristejä ja Raamattuja ja sun muita vilissyt pitkin sarjaa. Syvempää merkitystä tai ei, käyttäähän moni muukin kai ristejä ihan koristeellisuuden vuoksi tai jonain tehokeinona (taiteesta kun puhutaan) – tai mistäs minä sen tietäisin.

Mielenkiintoista. Kirjassa 29 viimeisen luvun nimi on Divina Commedia ja olin aivan varma, että olin kuullut sen jossain aiemminkin: pikainen googletus osoitti että olin jopa muistanut sen merkityksen oikein 😀 En tunne Jumalaista näytelmää, selaan juuri siihen liittyvää Wikipedian sivua, joten en osaa sanoa liittykö se olennaisesti luvun sisältöön vai onko se vain jokin Odan satunnainen heitto. Eikö olisikin mielenkiintoista, mikäli lukujen nimet liittyisivätkin lukuun sillä tavalla – monestihan nimenä on jokin repliikki luvusta tai yksi sana, mutta esimerkiksi Skypiean luvuissa on tullut esiin musiikkiin liittyviä sanoja. Onko Oda miettinyt näitä pidemmällekin, vai ovatko ne vain satunnaisesti valittuja, hienolta kuulostavia sanoja?

Kirjasta 30 ei ole paljon sanottavaa. Lopputaistelu Enerin kanssa häämöttää jo, sillä osoittautuu, että Luffysta on vastusta tälle jumalalle. Se kokosivun reaktiokuva Enerista on ehkä parhain ikinä, niin odottamaton 😀 Lahosin sille aika pahasti.

Kirja 31 on suurimmaksi osaksi takaumaa – ja miten kaunis takauma se onkaan, ehkä suosikkini koko One Piecen historiasta. Tarina erilaisten kulttuurien yhteentörmäyksestä on kaunis, Oda osoittaa osaavansa kertoa tarinaa liikuttavasti. En ole lukenut tarpeeksi shonenia – mangasta nyt puhumattakaan – osatakseni vertailla: onko monenkin toimintapitoisen sarjan kohdalla tullut vastaan samanlaista mätön ja liikuttavuuden yhdistelmää, joka toimii? Onko OP niin ainutlaatuinen kuin kuvittelen sen olevan? Oli miten oli, Odan suurin hienous on se, että ainakin minä voin tuntea jotain sarjaa lukiessani. Iloa tietysti, OP on ilman muuta hauska, mutta myös ärtyneisyyttä joitain hahmoja kohtaan – ja surua. En ole aiemmin itkenyt OP:tä lukiessa, vaikka syytä olisikin useaan otteeseen ollut, mutta kirjan 32 kohdassa jossa Luffy huutaa "Kanna, ääni!" ja soittaa kultaista kelloa, oli pakko laskea kirja käsistä ja vain itkeä sen kohdan hienoudelle. Mahtava tunne, kerta kaikkiaan 🙂

Skypiea-osuus sai arvoisensa päätöksen, vaikka tietysti hieman kyrsi se, että Enerin henkiinjääminen paljastettiin niin nopeasti :/ Oda tykkää hahmoistaan ihan liikaa, se on huomattu!

¡Hola!

Cadmium on vähän sitä sun tätä.

Pohjimmiltani olen aika ujo ja epävarma itsestäni, mutta jotenkin tuntuu että vuosi vuodelta olen pääsemässä yhä enemmän eroon näistä itseäni ärsyttävistä ominaisuuksista. Minusta on tulossa itsevarmempi ja uskallan jopa puhua enemmän isossa porukassa. Tuuletan itselleni, sillä tunnen todellakin onnistuneeni jossain – minusta on tullut rohkeampi ja avoimempi ihminen ja uskallan heittäytyä juttuun kuin juttuun mukaan.

En ole pahemmin synkistelyyn taipuvainen ihminen, otan asiat mieluummin positiivisen kautta. Se on oikeastaan oma elämänasenteeni, jota pyrin seuraamaan aina kun mahdollista. Olen yrittänyt tartuttaa asennettani kavereihini, vaihtelevalla menestyksellä 😀 Tykkään höpsötellä kavereitteni kanssa, sillä silloin ainakin saan nauraa ja paljon. Lukiossa en viihtyisi läheskään yhtä hyvin mikäli en olisi tutustunut siellä moniin ihaniin ihmisiin, joista kaveripiirin nykyään koostuu.

Lukemisesta olen pitänyt siitä lähtien kun opin lukemaan, ja osoittauduin heti varsinaiseksi lukutoukaksi joka viihtyi nenä kiinni kirjassa. Nykyään en enää lue yhtä aktiivisesti kuin pienenä, mutta lukeminen on silti tärkeä harrastus minulle – mikään ei rentouta yhtä hyvin kuin hyvään kirjaan uppoutuminen. Fantasia kolahtaa erityisen hyvin.

Olen myös leffafriikki. Vain kauhuelokuvista en kauheasti pidä, mutta muuten melkein kaikki menee. Tyksin eniten musikaaleista, piirretyistä, draamakomedioista ja toiminnastakin. Plussaa siitä, jos leffassa on kiinnostava juoni ja hyvin luodut hahmot. En kauheasti arvosta sitä, että elokuvissa käytetään samoja tylsiä kaavoja ja niitä perinteisiä hahmotyyppejä. Voisi luulla että omaperäistä jälkeäkin saadaan aikaan.

Rakastan musiikkia vaikken osaa soittaa yhtään mitään, laulamisesta nyt puhumattakaan. Musiikin kuuntelu on minulle tärkeää, sillä musiikin kautta voi tuntea niin paljon. Pienikin biisi voi tuntua elämää suuremmalta. Musiikki luo tunnelmaa laidasta laitaan, se siinä on kai mahtavinta. Musiikkimakuani voi stalkata allekirjoituksestani löytyvästä linkistä, joka vie Last.fm-profiiliini.

Kirjoittaminen on se minun juttuni ja olen todella onnellinen, että edes tajusin sen. Olen pitänyt itseäni niin keskinkertaisena tapauksena, että oli oikeasti niin helpottavaa tajuta että hei, tästä mä nautin ja tää on kivaa ja hei, mä saatan jopa olla hyvä tässä! Kirjoittelen enimmäkseen foorumeille ja päiväkirjaani (epäsäännöllisen säännöllisesti), mutta viime aikoina olen myös innostunut ihan fiktion vääntämisestä. Ongelmana on vain se, että päässäni kuhisee ihan kiitettävä määrä ideoita, mutta niiden saaminen paperille on vähän vaikeampi juttu. Mutta kyllä minä saan jonain päivänä kokonaisen tarinan valmiiksi, kunhan vain näen vaivaa 🙂

Kivoja asioita ovat ehdottomasti Tim Burtonin elokuvat, Disneyn klassikkopiirretyt, One Piece, Supernatural, Pirates of the Caribbean, Harry Potter (ne kirjat, ei ne elokuvat), Pixar, Luupäät-sarjakuva, Gary Oldman sekä läppärini, jolle olen antanut nimen Ernesto (kamoon, kuka nyt ei nimeäisi tavaroitaan? :D).

…ja nyt tästä tuli näin pitkä esittely, eikä tätä edes lue kukaan, hoh hoh.

Hyvä kysymys! Olin jo Sangatsun edellisellä foorumilla, eri nickillä tosin (nyt kun muistelen, niin apua miten sekava paikka se oli tähän verrattuna). Liityin sinne kai alunperin siksi, että sitä oli mainostettu Sangatsun mangapokkareissa, ei sen kummemmin. Aktiivisesti en siellä kuitenkaan käynyt, sillä se oli selkeästi niitä foorumeita, jossa laadukasta keskustelua ei käyty – lähinnä listauksia vain. Foorumiuudistuksen jälkeen tein uuden nickin ja seurasin keskusteluja vähän etäämpää, mutta olen muuttunut aktiivisemmaksi. Sitä paitsi minusta on mukavaa keskustella asioista, joista pidän – tässä tapauksessa siis pääasiassa mangasta ja vähän muustakin 🙂

Sama kysymys seuraavalle.

Tahdon valittaa, haaskasin sentään sen pari tuntia tähän tekeleeseen.

Catwoman tuli tv:stä keskiviikkona ja päätin katsoa sen ihan vain koska moni oli sitä haukkunut kehnoksi – ja huh huh, eivät syyttä. Tykkään usein katsoa toimintaleffoja nimenomaan sen toiminnan takia, mutta mitäs sitten tehdään, kun toiminta on velttoa eikä leffa toimi millään osa-alueella? Oikeasti.
Catwoman oli tautisen huono esitys. Minusta mennään aina päin mäntyä, jos päähenkilöä kohtaan ei voi tuntea sympatiaa tai ylipäätään mitään, edes vihaa. Koko Patience Phillips/Catwoman oli minulle aivan täysin yhdentekevä tapaus – oho se kuoli, oho se heräsikin henkiin ja sai supervoimia kissoilta. Muista hahmoista nyt puhumattakaan. Näyttelykin meni tässä jotenkin ihan päin seinää, ei kukaan tainnut edes yrittää tehdä mitään kunnolla D:
Juoni oli kohtuullisen naurettava ja erityisesti pännii se, miten ennalta arvattavaa kaikki oli. Kai sitä nyt saa vaatia, että tekijät yrittäisivät keksiä jotain uutta lähestymistapaa aiheeseen?
Minulla on sellainen tunne, että Catwomanin hahmosta saisikin enemmän irti, mutta tässä se epäonnistui täysin.

Ja mikä se juttu on, että taistelukohtauksissa lauotaan aivan kamalia vitsejä ja muka-cooleja heittoja? Ja mikä sekin juttu on, että miehen ja naisen välisestä tappelusta yritetään tehdä jotain maailman seksikkäintä kohtausta ikinä? Tunnustan nauraneeni pääni irti, mikä ei kai ollut leffan tekijöiden tarkoitus.

Oi, vähänkö hienoja kortteja olette tehneet ^^

Minunkin puolestani oikein vinkeää joulua ihan kaikille sangatsulaisille 🙂 Ihanaa, kun on kerrankin kunnolla lunta, pitänee käydä jossain välissä vähän tuulettumassa ulkona ja fiilistellä samalla.

Minulla ei kyllä ole pahemmin joulufiilistä, odotan tätä vuosi vuodelta vähemmän. No, ainakin saa ottaa rennosti ja odotan kyllä innolla että pääsen antamaan joululahjan äidilleni ^^ Kerrankin ostin jotain oikeasti hyödyllistä hänelle!

Katsoin jälleen kerran Lumiukon, on se vaan niin ihana. En edes pidä itseäni kauhean herkkänä, mutta Walking in the Airin aikana itken aina. Ihan takuuvarmasti. Se on suosikkikohtani, toinen on se jossa ne kaikki lumiukot tanssivat, ihanan hilpeä kohtaus 🙂

Hyvää syntymäpäivää, Kawamaru! :3

Kyllä jaksaa turhauttaa, sitä vääntää kauhean pitkää vastausta ’kysymys seuraavalle’-topiciin ja sitten saakin huomata että joku ehtikin ensin parin rivin viestillä 🙁 Meni sekin hukkaan, voih.

Huomenna joulukirkko. Meille kirkkoon kuulumattomille on taas järjestetty jotain ohjelmaa sen sijaan, toivottavasti kiinnostavampaa kuin viime vuonna jolloin käytiin katsomassa pientä taidenäyttelyä nykytaiteesta. Että olikin tylsää 😀

Tuntuu siltä, että kohta on pakko kirjoittaa jotain – päiväkirjaa tai tarinaa, aivan sama, kunhan kirjoitan. Pakko purkaa ajatuksia ja turhautumista johonkin, olo tuntuu niin tyhjältä kun en ole raapustellut mitään pitkään aikaan ylös. Hassua sinänsä, olen aina pitänyt itseäni vähän keskinkertaisena useammissa asioissa ja totaalisena tumpulana joissan jutuissa, mutta kirjoittamissessa olen mielestäni jopa hyvä 🙂 Ihanaa, kun on joku oma juttu mistä voi nauttia!

Tiger Clawin viestin lukemisen jälkeen tekee kauheasti mieli kokeilla taas piirtämistä. Olen jumittanut sen kanssa niin pitkään tietyssä vaiheessa, että haluaisin vihdoinkin päästä sen yli. Ehkä kouluvihkojen marginaaleihin syntyisi lopulta jotain muutakin kuin niitä ainaisia silmiä.