Forum Replies Created
-
Posts
-
Vähän samoilla linjoilla ollaan Blackbeardin kanssa, eli klassista shoonenia, ainakin perusasetelmaltaan. Hahmokaartiin kuuluu nuori sankari ainakin vähän piikikkäällä tukalla. Sitten sankarin ympärille kertyisi lössi muita vahvoja tyyppejä, ehkä kolmesta neljään. Kaverukset tulisivat toimeen keskenään muuten hyvin, mutta yksi sankarin kavereista olisi hänelle kuin Rukawa Sakuragille, ts. pitäisi häntä tyhmänä junttina ja aliarvioisi hänen taitojaan, ei kuitenkaan ihan täysin aiheetta (sankari olisi tietty hyväsydämisyydessään silti paksukalloinen ja jokseenkin yksinkertainen). Ainakin yksi päähahmoista olisi nainen, ja hän olisikin sitten silkkaa rautaa, joskus jopa miehekkäämpi kuin porukan miehet, ollen silti ulkomuodoltaan naisellinen. Viholliset olisivat joko täysiä sadistisia psykopaatteja tai sitten harhaanjohdettuja raukkoja, jotka uskovat toimivansa oikein.
Taistelut olisivat ylidramaattisuutta pursuavia ja ratkeaisivat aina yhdellä iskulla sen jälkeen, kun hyviksiin kuuluva on ottanut sikana turpaan puolenkymmentä 20-sivuista kappaletta (ihan Saint Seiyaa olisi tämä sarjis, niin). Taisteluilla olisi usein räjähtävä lopputulos, mutta joskus ne voisivat päättyä täydelliseen antikliimaksiin, mikä olisi vain osa sarjan omituista huumoria. Taisteluiden ohella muita sarjan älyttömyyksiä hahmot sitten välillä kommentoisivat lukijalle. Sarjan huumoria voisi myös täydentää joku hahmo, joka laukoo huonoja sanaleikkejä.
No on totta kai. Kyberpunkin klassikkohan GUNNM on, mieletöntä toimintaa älykkäällä juonella ja Yukito Kishiron uskomattomalla taiteella.
Onkos seuraavalla mahtollisesti Love Hinaa, nimittäin?
eerol wrote:
Muute toistaako tarina itteään paljonkin? Ku tost chapumääräst nyrkkeilymangassa niin uskois 😕 . Ehkä alan lukee sitte joskus….
Toistaahan se sinänsä samaa kaavaa, eli seurataan Ippon ja muiden hahmojen otteluita loputtomiin asti. Mutta ottelut osaavat olla kerta toisensa jälkeen henkeäsalpaavan jännittäviä ja usein yllättäviäkin. Lisäksi sarja on todella nopealukuista etenkin nyrkkeilymatseissa, kun ruudut ovat isoja ja tekstiä vähän. Ja kun on kyse niin hyvästä ja vetävästä tarinasta, kuin Ippossa on, niin voi olla, että tuo yli 800:n kappaleen lukumäärä tuntuu mahdollisesti liian vähäiseltä, kun päässyt lukemisen makuun.
Joskus kirjakaupassa olen selaillut, mutten muuten ole lukenut. Haluaisin kyllä tutustua lähemmin, kun on sentään mangan merkkiteoksia. Kovin vähälle on toistaiseksi muuten jäänyt "Sarjakuvan jumalan" tuotannon lukeminen, Dororoa on kaksi osaa hyllyssä ja Black Jackiä olen usein kirjastosta lainaillut (aivan loistosarja, muuten) ja siinä kaikki. Mutta, Astro Boyn lukemista pohtivien kannattaa varmasti tutustua siihen, ihan vaikka siitäkin syystä, että jokaisen mangaharrastajan yleissivistykseen kuuluu edes pienimääräinen Tezukan lukeminen.
Tässähän tämä omani, jossa koreilee tällä hetkellä Touchin hahmokaarti. Vaihdoin tähän vähän niinkuin sen kunniaksi, että otin tämän suursuosikkini uusintakierrokselle. Hahmot vasemmalta oikealle: Shouhei Harada, Koutarou Matsudaira, Tatsuya "Tacchan" Uesugi, Minami Asakura, Akio Nitta ja Isami Nishimura. Etualalla Minamin koira Punch ja kadulta Asakuran perheen hellään huomaan päätyneet pennut Chichi ja Poppo.
[url=http://img22.imageshack.us/my.php?image=nytt.png]
[/url]Uusi jakso katsottuna ja hyvähän se olikin, kuten asiaan kuuluu. Eihän se vielä antanut kuvaa sarjan varsinaisesta sisällöstä, mutta laadukasta jälkeä silti. Jääalkemisti oli myös hyvä konna (ei mikään oikeasti paha ja joka uskoi tekevänsä oikein). Armstrongiakin oli kiva nähdä, kuten myös aina yhtä mielenkiintoista psykopaattia, Kimblyä (vaikka roolinsa pieneksi jäikin). Musiikit, joita tässä moni muu on kehunut, eivät jostain syystä jääneet mieleen, mutta saahan ne helposti tsekattua, jos iskee pakottava tarve ennen ensi jaksoa.
Mitä mitä mitä? Kukaan ei ole maininnut shoonenista puhuttaessa sen (ainakin shoonenmätön) ehdotonta kingiä ja ykköstä, Yoshihiro Togashia! Togashia, jonka sarjat Yuu Yuu Hakusho ja Hunter x Hunter loistavat mielettömillä taistelukohtauksilla, mahtavilla hahmoillaan ja eritoten jälkimmäinen innovatiivisella juonellaan. YYH:n hahmojen välisten kemioiden toimivuus ja henkeäsalpaava, tauoton toimintatykitys tekevät siitä selkeästi tavallista paremman perusmättösarjan ja HxH todistaa, että poikien toimintasarja voi koukuttaa muullakin kuin hyvin tehdyillä ja jännittävillä tappeluilla, ja lisäksi se tietenkin vain paranee kappale kappaleelta (kaikki tosin eivät pidä tällä hetkellä jatkuvasta kimeramuurahais-tarinasta, mutta itseäni se ei ole vielä ainakaan alkanut jurppia. En tosin ole paljoa sitä vielä lukenut…).
Sitten pitää tietenkin mainita 80-luvulta olevat, päätähuimaavan päättömät Saint Seiya ja JoJo’s Bizarre Adventure. StS:stä pitääkseen täytyy olla todellinen mättöfanaatikko, eikä sitä missään nimessä auta ottaa vähääkään vakavasti. Kun nämä ehdot täyttyvät, voi tästä eeppisestä nykyajan shoonenmätön kivijalasta saada rajattomasti hupia. JoJo taas hurmaa luojansa Hirohiko Arakin kahjolla mielikuvituksella ja jumalallisen upealla taiteellaan. Yli 90:n kirjan mitta taas takaa, että tämä hauskuus ei äkkiä lopu. Kasarimangan parissa jatketaan vielä, kun esitellään kaikkien aikojen miehekkäin manga, Hokuto no Ken (tunnetaan myös nimellä Fist of the North Star. Post-apokalyptisessa asetelmassa tapahtuvaa toimintaa traagisilla kohtaloilla ja miehisillä kyynelillä höystettynä. Viholliset paisuvat kuin pullataikina ja räjähtävät verisateen saattelemana riekaleiksi, kun äijien äijä, vuosisadan lopun pelastaja, laupeuden perikuva (paitsi pahisten tapauksessa), Kenshiroo, jakaa oikeutta Hokuto Shinkenillään.
Romanttinen shoonen pitää toki mainita kaiken tappelunmätkeen ohella. Rumiko Takahashi, Mitsuru Adachi ja Masakazu Katsura kuuluvat tämän alalajin mestareihin. Takahashin tarinathan tunnetaankin, Adachi taas on urheilu-, erityisesti baseball-mangoillaan lumonnut lukijoita 70-luvulta saakka, yhtenä rakastetuimpana työnään Touch, jonka animesovitus kuuluu kaikkien aikojen katsotuimpiin Japanissa. Katsuran ecchihtävät työt ovat hankkineet myös paljon suosiota koukuttavilla rakkauskoukeroillaan ja upealla taiteellaan.
Urheiluteema on tietenkin olennainen osa poikainmangaa, edellä mainitun Touchin ohella loistavaa poikien urheilumangaa ovat esim. Youichi Takahashin legendaarinen futismanga Captain Tsubasa, Takehiko Inouen jättimäisen suosittu koripallomanga Slam Dunk ja George Morikawan nyrkkeilyeepos, täydellisen heittopussin kasvutarina varteenotettavaksi nyrkkeilijäksi, Hajime no Ippo.
Toki shooneniin mahtuu vielä muutakin, kirjoitan lisää jos keksin.
TV-anime ja OVA:t katsottuina ja täytyy sanoa, että tästä ei shoonenmättö voi paljoa parantua. Varsinkaan alkupuolellahan ei tosin sitä tappelemista niin paljoa edes ole (kun vertaa One Pieceen, Narutoon jne.), mutta meno on silti viihdyttävää, siitä hunter-kokeen erikoiset tehtävät ja mielenkiintoiset hahmot, kuten Hisoka, pitävät huolen.
Tarinan alkuasetelma nyt on kliseinen kuin mikä ja Gon on ulkomuodoltaan ja luonteenpiirteiltään stereotyyppistä stereotyyppisempi shoonen-sankari, mutta hänen mielikuvitukselliset seikkailunsa tiukkine juonenkäänteineen tekevät hänen vaiheidensa seuraamisesta todella antoisaa. Gonin paras kaveri Killua on mahtava hahmo, sillä hän on toisaalta tyypillinen "mysteerinen nuorukainen" -hahmo, muttei sittenkään ihan tyypillinen, vaan hänessä on sitä jotain ainutlaatuista, mikä hänestä hänet tekee. Kurapika, toinen mysteerinuorukainen, on sitten tyypillisempi tapaus traagisine menneisyyksineen ja kostoretkineen, mutta ihan kiva hahmo hänkin. Leorio on hauska hahmo, mutta jää ikävä kyllä aina vain vähemmälle huomiolle, kun meno käy sellaiseksi, ettei hänestä enää ole paljoa apua, ainakaan taistelussa.
Hunter x Hunter on siis todella hyvää seurattavaa ja toimintasarjojen ystävien pitäisi ehdottomasti tutustua siihen, se aika ei mene hukkaan, vannon sen. Ja HxH:n luojan, Yoshihiro Togashin, luomuksiin kuuluu muuten myös mieletön mättökarnevaali mahtavilla henkilöhahmoilla, Yuu Yuu Hakusho, joka sekin kannattaa tsekata.
Etusivulla oli tuo ilmoitus Bleachiä koskien ja siinä kuva ykköskirjan kannesta. Pikaisesti kun Japanin Amazonista vilkaisin, niin näytti olevan lähes samanlainen kuin alkuperäisen japanilaisen version (mitä nyt Jump Comics -teksti puuttui ja Kubon nimi oli kirjoitettu meikäläisten aakkosin). Olisinkin kysynyt, että tuoltako se sitten tulee näyttämään? On nimittäin justiinsa hyvä tuollaisena.
Ihan sama juttu kuin silloin, kun Naruton kääntämisestä ilmoitettiin. "Tosifanit" alkavat itkeä "käsittämätöntä vääryyttä", vaikkei sarjaa ole käännetty sanaakaan. Sitten vielä joku keksii näitä "hollow-olentoja" ja muita käännösvalintoja, joita ei ole olemassakaan ja ruikutus kasvaa ilman rajoja. Kyllä ne hollow’t pysyvät hollow’ina, alkaisitte jo luottaa suomentajien taitohin. Ja jälleen kerran: teitä "tosifaneja" ei kukaan pakota ostamaan suomiversiota (ja monilla "tosifaneillahan" varmaan nyt riittääkin hyllyssä kaikinpuolin parempaa enkkuversiota).
Allen wrote:
Kauhein käännös mitä voin keksiä on Byakuyan bankai (eli "Senbonzakura") käännetään "tuhat kirsikankukkaa!"
Senbonzakurat ja zanpakutout ja muut ovat niin kuin Narskan Rasengan ja Sharingan, ei niitä aleta kääntämään. Vähän luottamusta siihen, että ammattikääntäjät osaavat asiansa, hei.
1. Monster (Naoki Urasawa)
Mysteerisarja vailla vertaansa (tosin olen kuullut joidenkin sanovan Urasawan 20th Century Boysia yhtä hyväksi, ellei jopa paremmaksi, joten täytyisi sekin katsastaa, etenkin, kun sitä nyt saa englanniksi) ja oma ykkössuosikkini suunnilleen siitä saakka, kun siihen tutustuin. Urasawan tarinankerronta ja kykynsä luoda kauhunsekaista(kin) jännitystä pääsevät parhaiten esille juuri tässä mestariteoksessa, kuten myös hänen loistavat ja mielenkiintoiset hahmonsa.2. Devilman (Go Nagai)
Nagain kauhu- ja toimintaklassikko 70-luvulta on mangan ja sarjakuvan yleensäkin historian valovoimaisimpia tähtiä (niin pikimustan synkeä kuin tarinansa onkin). Groteskit olennot, armottomat ja henkeäsalpaavat taistelut ja ahdistava, mutta viimeistäkin yksityiskohtaa myöten suunniteltu tarina aiheenaan ihmiskunnan hulluus ja typeryys tekevät Devilmanista ikimuistoisen mangaeepoksen, johon jokaisen pitäisi tutustua.3. Yotsuba&! (Kiyohiko Azuma)
Lapsuuden riemua ja kaiken olevaisen ihmettelyä kuvaava sarja, joka onnistuu välittämään tunnelmaa ainutlaatuisella taidolla. Useimmat kärkikastiini kuuluvat sarjat ovat niin vakavia ja synkeitä, että on hyvä olla myös tällainen piristysruiske, jota nauttiessa kaikki murheet unohtuvat sen sileän tien.4. Berserk (Kentaro Miura)
Fantasian- ja kauhuntäytteistä ultraväkivaltaa keskiaikaisessa ympäristössä. Yksi kovimmista äijistä ikinä päähahmona sekä muutenkin monipuolinen hahmokaarti. Lisäksi on tietenkin mielenkiintoinen ja armoton kuvaus kohtaloaan vastaan taistelemisesta. Täydellisyyttä hipova teos, vaikka tätä nykyä onkin vähän "laimentunut".5. Hellsing (Kouta Hirano)
Vampyyrejä, vampyyrejä jahtaavia kiihkokatolilaisia pappeja ja sotahullun natsin johtama vampyyriarmeija riehumassa Lontoossa. Sarjahan on loistava jo noilla perusteilla! Jälleen loistava hahmokaarti.6. Vagabond (Takehiko Inoue)
Aikuisten miesten samuraidraamaa, realistinen tarina, joka pitää otteessaan todellisen kirjallisuushistorian klassikon tavoin. Tähän kun vielä yhdistetään Inouen jumalallinen taide, niin ei paljoa täydellisestä puutu. Muuta huonoa ei tästä keksi, kuin se, että suomenkielisen version ilmestymistahti on mikä on.7. Death Note (Tsugumi Ohba ja Takeshi Obata)
Piinaavan jännittävä mysteerisarja, jonka hahmojen juonenpunonta kuuluu Shoonen Jumpin parhaimpaan antiin. Todellisen oikeuden määrittelemiseen liittyvät kysymykset aiheena, Lightin ja L:n välinen psykologin kissa ja hiiri -leikki ja monipuolinen hahmokaarti tekevät DN:stä yhden kaikkien aikojen suosikeistani ja varman klassikon.8. Slam Dunk (Takehiko Inoue)
Koripallosarja, jolla Inoue löi itsensä läpi. Loistavat hahmot, jännittävät korismatsit, jotka valtaisasta keskimääräisestä kestosta huolimatta ovat kiihkeätahtisuudessaan todella viihdyttävää seurattavaa. Ja sitten ovat Sakuragin ja Rukawan väliset "yhteenotot". Osaa olla sekä hulvaton että koskettava.9. Fullmetal Alchemist (Hiromu Arakawa)
Steampunkia ja syvällistä pohdintaa ihmisyydestä, sodan oikeutuksesta ja muusta vastaavasta. Jälleen loistava hahmokaarti. Lisäksi vielä täydellisesti toteutettu riipaisevan draaman ja hervottoman komedian välillä tasapainoilu.10. One Piece (Eiichiro Oda)
Loistoshoonenia, joka pysyy aina yhtä tuoreena kiitos Odan kreisin mielikuvituksen ja kreisimpien hahmojen pohjattomalta tuntuvan varaston. Mielettömän mätön ohella juuri äsken mainitsemani hahmot ovat OP:n vahva puoli. Yksinkertainen, usein jopa lapsellinen, mutta kapteenin työnsä vastuullisesti hoitava Luffy, yliampuvan karski Zoro ja muut… se on tämä sarja jotain ihan muuta.Onhan sitä tähän mennessä tulleet neljä kirjaa.
Ja mättölinjalla jatketaan: onko seuraavalla Yu Yu Hakushoa?
Hant wrote:
Samaa mieltä olen, monesti vuorosanoja (Ainakin niissä komessa kirjassa, 1, 5 & 13, mitä meikäläinen omistaa) on pelkistetty ja "lievennetty", esimerkiksi kiroilua on suurissa määrin pyyhitty pois, yms. :’-D
Mahtaako tuota kiroilua silti niin paljon olla lievennetty jne., sillä joskus fanikäännöksissä näkee nimenomaan voimasanojen "vahvistamista" ja lisäämistä, esim. kun aikanaan luin Flame of Reccaa, jossain vaiheessa hahmot käyttivät joka välissä f-sanaa, eikä muista manauksista ollut tietoakaan. Se oli yhtä Scarfacen lyhytversiota se.
Ja ettei taas lipsahtaisi offiksi, niin sanottakoon, että ekan luvun olen 666 Satanista joskus muistaakseni lukenut ja vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta. Pitäisi tässä joskus lukea enemmänkin.
Tervetuloa Sangatsu-klubin sivustolle! Nimeni on Fuku ja toimin klubimme emännän Yukin avustajana.
