Kyoka8

Inu-mimi wrote:

Yhdellä luokkalaisella on muuten ollut jo kaksi vuotta sama paita liioittelematta melkein joka päivä päällä, sellainen Blind Guardianin fanipaita, selässä logo ja lohikäärme, alla teksti A Twist in the Myth.

No hyvä musiikkimaku hänellä sitten ainakin on.. paitsi Twist in the Myth on varmaankin Blind Guardianin huonoin levy 😉

Blackbeard wrote:

Osaisiko joku suositella jotain vähän "aikuisempaa" fantasiaa? Tyyliin Robin Hobb, jota fanitan suunnattomasti.

Minä osaan!! Lue ihmeessä George R.R. Martinin Tulen ja jään laulu. Se on yksi ehdottomista lempikirjasarjoistani. Jos pidät Hobbeista (Itsekin pidän niistä kovasti), niin on ihme jos et pidä Tulen ja jään laulusta jopa enemmän. Ko. sarjassa on paljon aatelissukujen välistä juonittelua, täysin uskomattomia juonenkäänteitä, ja loistavia henkilöitä. Kirjoissa on todella monia kertojahenkilöitä ikään ja sukupuoleen katsomatta, myös se tekee siitä kiinnostavan. Jos ei väkivaltaa ja monenmoista muuta aika kuvottavaakin matskua kavahda, niin Tulen ja jään laulusta ei voi olla pitämättä. Tämä on siis juuri sellaista aikuisempaan makuun tehtyä fantasiakirjallisuutta, jota en menisi kovin nuorelle suosittelemaan. Ensimmäinen osa on nimeltään Valtaistuinpeli. Sarjalle ollaan pyhitetty myös suomalaiset fanisivut:http://tulenjajaanlaulu.webs.com/

Toinen hyvä sinulle voisi olla Joe Abercrombien Ensimmäinen laki-sarja, josta tosin vain ensimmäinen osa Ase itse ollaan suomennettu. Tämäkin on siis enemmän aikuisten makuun ja saattaa alussa olla ehkä hidas, mutta kyllä tarina siitä lähtee käyntiin. Hyviä henkilöitä ja paljon mustaa huumoria.

Ganbatteee Gin-chaan! Ainoa vaihtoehto, joka on varsinaisista suosikeistani jäljellä 🙁

Dents wrote:

Fowl kuulostaa ihan kiinnostavalta. Nyt kun ei ole tekemistä, voisinkin kysäistä kirjastosta jos saisin sen käsiini

Joo! Lue ihmeessä!
Itse olen lukenut Fowleja ala-asteikäisestä asti ja aina ne vain jaksavat viehättää. Luen periaatteessa aivan kaiken ikäisten fantasiaa, ja Artemis menee siinä missä moni muukin. Kirjat ovat todella hauskoja ja itseäni viehättää suuresti Colferin ’näsäviisas’ kirjoitustyyli.

Luin uusimman (Atlantis kompleksin) vähän aikaa sitten, ja voin sanoa pitäneeni siitä. Mahdollisia spoilereita: Muihin Artemiksiin verrattuna siinä ei välttämättä tapahdu niin kauheasti, ja juoni ei ollut aivan yhtä monimutkainen kuin esim. parissa edellisessä. Tämä kirja keskittyykin mielestäni enemmän Artemiksen persoonaan yleensä. Pakkoneuroosista kärsivä Artemis on kerrassaan kutkuttava ajatus. Monia ärsyttää se että Artemis on muuttumassa ihan pehmoksi, mutta itseäni se ei haittaa. Pidän itseasiassa myöhempien kirjojen Artemiksesta enemmän. Ihana Trouble Kelpkin esiintyi edes pikkuisen :3 Minusta oli toisaalta hyvä kun tässä kirjassa Artemista ja Hollya ei paritettu samaan tyyliin mitä edellisessä.

-lomalla ei ole mitään tekemistä
-menkat!!! Nyt toivoisin olevani mies, sillä sattuu sen verran ikävästi
-Minulla epäillään aspergerinsyndroomaa
-toinen peukalonkynsi lohkesi jokseenkin kivuliaasti
-ei ole karkkia

Saattaapi olla melkoisen kliseinen vastaus, mutta sanon että Sormusten herrasta trilogia. Syy siihen on lähinnä se, että Tolkienin kirjat ovat minulle yhdet rakkaimmista asioista koskaan. Ilman Peter Jacksonin leffoja en olisi välttämättä ikinä tullut lukeneeksi itse alkuperäistä kirjaa, mikä jaksaa aina vain viehättää.

Mutta siis takaisin niihin leffoihin. Mielestäni PJ on onnistunut saamaan leffoihinsa edes hippusen Tolkienin kirjojen eeppistä tunnelmaa. Leffat ovat huolella tehty, eikä niissä mässäillä väkivallalla tai seksillä, vaikka paikoittain aika jännittäviä ja sotaisia ovatkin. Puvustus ja efektit ovat myös onnistuneita, eikä se haittaa vaikka aivan nykyleffojen tasolla efekteissä ei ollakaan. Leffat eivät huku tietokone-efekteihin ja pelkkään toimintaan, vaan tarina erottuu kuitenkin aina hyvin ja jaksaa koskettaa. Näyttelijät osaavat hommansa, ja käsikirjoitus on onnistunut. Huomaa selvästi että näitä leffoja ollaan tehty todella antaumuksellisesti ja Tolkienin teosta kunnioittaen, eikä vain dollarin merkit silmissä kiiltäen. Sellaista tiiliskiveä kuin Sormusten herra on mahdotonta saada mahdutettua kunnolla elokuviksi, joten sen huomioon ottaen leffat ovat onnistuneita. Tosin välillä alkuperäisestä juonesta ollaan liiankin paljon karkuteillä (Kaksi tornia..) Myös soundtrack on loistava, ja se sopii tarinan surumielisyyteen.

Ellei Sormusten herrasta olisi olemassa kirjaa niin en varmastikaan pitäisi leffoista näin paljoa. Leffat näin tietenkin ensin, sillä olin aika pieni kun ne ilmestyivät, enkä ollut vielä tainnut lukea ainuttakaan kunnollista kirjaa. (TSH oli ensimmäisiä) Leffat ovat ihania, mutta silti ne eivät ole mitään itse kirjaan verrattuna.

Onko musiikin laiton lataaminen netistä hyväksyttävää mielestäsi? Teetkö sitä itse? Miksi? Miksi et? Millä tavoin oikeiden levyjen suosiota voitaisiin parantaa?

Dimmu Borgir – Blood hunger doctrine

Aina kun tulee masennus hetki (joita tulee aika usein) niin olen alkanut nauttimaan joidenkin bläkkisbiisien kuuntelusta. Black metallin ajatusmaailmaa en muuten kyllä pahemmin kannata. However, hieno biisi, joka on ikään kuin black metal versio jostain Nightwishista. Sen verran sinfoniselta kuulostaa.

Pakko myöntää, että en pidä tästä sarjasta vaikka olen lukenut sitä ihan kiitettävän paljon. Silti Zombie loan on sellainen sarja jota on tullut luettua enemmänkin siinä toivossa että jotain kiinnostavaa tapahtuisi. Peach Pit ei ole koskaan ollut minun juttuni, sillä sen sarjat ovat aina olleet mitäänsanomattomia ja hieman persoonattomia. Zombie loan voisi muuten olla paljon parempi, elleivät hahmot olisi niin ärsyttäviä. Niin armottomia stereotypioita että puistattaa. Sarja on kokonaisuudessaan muutenkin vähän liian mutkaton.

Piirrustusjälki kehittyy kyllä huimasti, sille nostan hattua. Peach Pit ei ole aikaisemmin piirtänyt ihan tällä tyylillä, mutta kyllä sieltä seasta ne perusmoetkin löytyy. Se on tietenkin mielipidekysymys pitääkö tyylistä vai ei, mutta minun on myönnettävä että pidän vähän persoonallisemmasta matskusta. Hahmo designit eivät myöskään ihan aina toimi. (Chikan hiukset..)

Juoni on kaikenkaikkiaan aika helppo nakki. Tulee sellainen hutaistu vaikutelma. Ehkä Peach Pit luottaa liikaa aikaisempaan suosioonsa, joten vaivannäkö on jäänyt vähemmälle.

Minua ärsyttää ihmiset jotka eivät uskalla olla mitään mieltä. Jokaiselta löytyy mielipiteitä, ja inhoan sitä jos joku vain mukailee muita. Mielipiteet kertovat paljon ihmisestä, ja minusta on vähän tylsää jos ei uskalla ottaa kantaa yhtään mihinkään.
Saman tyylinen juttu tämä toinenkin: minua ketuttaa ihmiset jotka eivät uskalla/osaa tehdä mitään yksin. Oli sitten kyse matikanlaskujen laskemisesta tai esitelmän pitämisestä. Elämässä on totuttava siihen että paras kaveri ei ole aina vieressä tukemassa (minulla toisin sanoen ei koskaan). Olen aina ollut jonkinmoinen oman tieni kulkija, joten koen sen hyvin ahdistavaksi kun joku alkaa yhtäkkiä roikkumaan minussa. Sitten on se että itse on aina oltava tukemassa muita ja jaksettava kannustaa, mutta minulle ei voi sitten tehdä samaa.
Minusta v-sanan käyttö pitäisi kieltää raipparangaistuksen uhalla. Kestän oikeastaan minkä tahansa muun kirosanan (no itseltäkin pääsee suusta toisinaan sammakoita), mutta on kyllä vähän rasittavaa kuunnella, jos joka toinen sana on se v:llä alkava. Vielä enemmän se ärsyttää jos sen käyttäjä on tyttö.

Olen ihminen, joka ei enää oikein osaa kiinnostua mistään, joten on kauhean rasittavaa kun täytyy jonkun mieliksi olla olevinaan kovinkin innostunut ja mukana tämän jutuissa, vaikka totuus olisi toinen. Ja sitten ärsyttää se, kun kukaan ei halua ikinä kuunnella minun juttujani. Ketään ei kiinnosta pätkän vertaa kun kerron pitäneeni jostain uudesta CD:stäni, tai kun kerron jostain kirjasta jne. Tuntuu että minun asiani ovat muille täysin yhdentekeviä.

Ai niin joo. Matikan kokeesta läpi pääseminen tulee olemaan aikamoinen ongelma.