Forum Replies Created
-
Posts
-
Kawamaru wrote:
Mitä hyötyjä muuten on Suomalaisen Kirjakaupan kortista? Onko niitä muita kuin alennustuotteet?
Alennusta oppikirjoista ainakin, ellei tuo vaihtele myymälöittäin (käyn hankkimassa lukiokirjani tasan yhdestä Suomalaisesta kirjakaupasta, joten olen aika tietämätön muusta :D). Tosin itse suosin käytettyjä, etsin aina ensin käytettyjen oppikirjojen osastolta ja jos ei löydy niin pitkin hampain ostan uutena. Käytetyistä kirjoista ei siis saa samaa alennusta kuin uusista 🙂 Mitä tuo ale nyt olikaan, -10% kai.
Sunnuntai meni Turussa, palasin kotiin tänään kuudelta. Ruisrockissa siis olin kaverini kanssa, ja en kyllä tajua miten koskaan jaksaisin koko viikonlopun festareilla, oltiin niin nääntyneitä yhdenkin päivän jäliltä 😀 Ilman älytöntä väsymystä oli ihan kivaa, tsekattiin Flogging Molly, Regina Spektor ja Florence and the Machine livenä.
Flogging Molly on ihan sairaan hyvä livenä, koko yleisö tuntui riehuvan keikan aikana. Reginaa taas oli ihan sydäntäsärkevää katsoa: aina kun vilkuilin häntä jättiscreeniltä, naisella oli ihan tuskainen ilme. Tosin en ihmettele yhtään, muutamaa päivää ennen Ruissin keikkaa Reginan bändin sellisti oli kuollut 🙁 Regina sentään esiintyi tosi hyvin ottaen tuon huomioon, mutta jotenkin kuvittelin että kun näkisin Reginan livenä, koko tilanne olisi ihanan hilpeä tai jotain. Harmillista. Lisäksi siinä teltassa jossa Reg esiintyi, oli tajuttoman kuuma, vesikin loppui kesken. Kiskoin ihan hirveästi vettä koko päivän ajan, ensi kerralla otan isomman pullon vettä varten 😀 Florencen näkeminen livenä on muuten sellainen asia, mistä olen haaveillut jo vuoden ajan, eikä tarvinnut pettyä, ihan loistava! Sääli vain että oltiin niin väsyneitä, ettei jaksettu mennä reihumaan lähemmäs lavaa, vaan jäätiin vähän kauemmaksi ruohikolle istumaan. Hyvää mieltä kuitenkin riitti meillekin asti, Florence loikki koko tunnin keikan ajan ympäri lavaa kuin viimeistä päivää 🙂
Lopputulos: jalat on ihan kipeinä, mutta reissu oli muuten ihan lysti. Vähän kyllä hajotti kun päädyttiin festaribussiin jossa tyypit lauloivat koko matkan ajan. Oli onni jäädä pois rautatieasemalla, ja antaa laulajien jatkaa matkaansa eteenpäin 😀 Muistona Ruissista mukaan tarttui ihana Florence and the Machine-paita :3
Tyrskähdin hieman kun kun luin Antti-sedän blogimerkintää ja näin sen hamsterisarjan kansikuvan xD Ei taida olla minun sarjani, näin ensivaikutelman perusteella.
Inu-Mimi wrote:
Parasta oli musiikki, mutta "Johannaa" käytettiin aivan liikaa
I feeeeeel youuuu Johanna! Ei mut, itsekin tykkään Sweeneyn soundtrackista, vähän poikkeavaa elokuvamusiikkikamaa.
No tässähän kävi taas näin. Jaksoin tuota ekaa Star Warsia vain puoli tuntia ja sitten oli pakko laittaa tv kiinni, niin hirveältä kärsimykseltä se tuntui 😀 En näe episodi 2:sta kun olen Ruisrockissa, mutta loput SW:t kyllä ehdin katsoa, ja ne ovat muutenkin ne parhaat.
Ajotunnit menee taas samoja latuja, joka toinen menee huippuhyvin ja joka toisesta jää vain paha maku suuhun. Ensi viikolle ollaan suunniteltu ajokoetta, ja lievästi sanoen hermostuttaa. Olen kuitenkin edistynyt ihan hyvin (vähän hitaasti, mutta hyvin), ja silti siellä tulee kaikenlaisia pikkuvirheitä vastaan, jotka ärsyttävät ihan jumalattomasti. Liian usein tulee myös "ää, mitä nyt pitää tehdä?"-juttuja. Jos vielä joskus opin peruuttamaan täydellisesti ruutuun, niin se on kyllä melkoinen saavutus. Ainakaan auto ei enää sammu jokaikisessä liikennevaloissa, mikä tarkoittaa että edistystä on tapahtunut 😀
räsynukke wrote:
Cadmium wrote:
…mitä nyt episode 1 on aika kuraa…
Mutta siinä on Evan McGregor Obi-Wanina./o/ Silmäkarkkia.
Amen. Varmaan ainoa syy miksi jaksan katsoa elokuvan kokonaan, Obi-Wan on muutenkin koko elokuvasarjan suosikkihahmoni 😀 Mini-Anakinin seikkailut ei jaksa kiinnostaa ja jokaisella kerralla kun Jar Jar Binks avaa suunsa tekee mieli facepalmata. Oikein hyvät lähtökodat leffaillalle 😉
En osaa sanoa oikein mitään nykyisestä lastenohjelmien tasosta, kun en niitä katso, mutta lapsuudessa telkkarista tuli vaikka mitä ihanaa! Rakastin pienenä Babar-norsusta kertovaa sarjaa, ja harkitsen vakavasti ostavani boksin jossa on suunnilleen kaikki Suomessa näytetyt sarjan jaksot. Jo Babarin tunnari saa minut nostalgiahuuruilemaan, niin tunnelmallinen se on :3 Inu-Mimin viestissä on muuten ihan kattavasti mainittu minunkin suosikkejani, mitäpä siihen lisäämään.
Osaan nimetä tasan yhden hyvän lastensarjan mitä nykyään tehdään, ja se on Late Lammas (vaha-animaatiota Wallace & Gromitin tekijöiltä). Sarjassa ei ole dialogia ollenkaan, ja siinä seurataan lampaiden elämää farmilla. Aina kun omistajan silmä välttää, lampaat ehtivät seikkailemaan kaikenlaisissa hassuissa tilanteissa, ja Late Lampaan pitää yrittää ratkaista kaikki oman neuvokkuutensa avulla. Jaksot ovat alle kymmenen minuutin mittaisia, ja sarja on tosi mukavaa katsottavaa. Oma suosikkijaksoni on varmaan se, jossa lampaat pelaavat jalkapalloa kaalinkerällä.
Minäkin muuten katsoin lapsena Teletappeja. Olihan se ihan sööttiä katsottavaa oman aikansa, mutta siinä vaiheessa kun ne tappien katsomat videopätkät tuntuivat liian pitkiltä ja teki mieli itkeä aina kun tapit vaativat uusintakierrosta, tajusi miten aivosoluja tappavaa senkin ohjelman katsominen on 😀
Ikää 18 vuotta, kokemukset seurustelusta olemattomat 😀 Ei kyllä harmita yhtään.
On minulla joskus ollut ihastuksia, tosin vähemmän vakavia, yksipuolisia ja nopeasti ohitse menneitä. Eipä kukaan ole minullekaan osoittanut kiinnostustaan. En osaa ottaa seurustelemattomuudestani paineita, vaikka jossain vaiheessa elämää tuntui siltä että kaikkien pitää seurustella tai muuten ei ole mitään (voi jessus, pitäisikö tästä syyttää sitä teinilehtien ihmeellistä maailmaa?) 😀 En edes etsi miestä 24/7 kun seurustelu jonkun tavan vuoksi ei houkuttele – jos kohdalle osuu joku ihminen joka tuntuu "siltä oikealta", niin sitten. En edes jaksa yrittää tuhota itsetuntoani sillä, että miettisin mikä ihme minussa on vikana kun miestä ei ole.
Ja joo, äskeisestä huolimatta en usko että jokaiselle on olemassa Se Oikea. Miksei muka useamman ihmisen kanssa voi käydä niin, että kaikki maagisesti loksahtaa kohdilleen?
Juttelin kerran yhden kaverini kanssa, ja ihmettelin sitä miten suuria paineita hän otti siitä ettei seurustele O__o Oikeesti, sitä joko kohtaa jonkun ihanan ihmisen tai ei, sitä odotellessa voi nauttia elämästä ihan rauhassa. Tällä hetkellä hyvät kaverisuhteet tuntuvat paljon tärkemmältä asialta minulle 🙂
Mitä, tuleeko kesällä telkkarista Star Wars-leffoja? *tarkistaa asian* Ooh, varmasti katson, tykkään niistä todella paljon, mitä nyt episode 1 on aika kuraa ja kakkososakin on vähän heikonpuoleinen. Ne vanhemmat on kuitenkin ihania ja kolmannesta pidin myös :3
Sain uuden tyynyn, mahtavaa. Olin aiemmin käyttänyt kahta kulahtanutta lituskaiseksi painunutta tyynyä, joten tämä uusi muhkea tyyny on jotain luksusta 🙂
Ensi viikon sunnuntaina kaverin kanssa Ruisrockiin! Oikeesti, näen Regina Spektorin ja Florence and the Machinen livenä, niin tajutonta 😀 Oi onnea! Harmi etten Ilosaarirockiin pääse, kun siellä esiintyisi aivan jumalainen Imogen Heap. Toivottavasti Immin keikan voi kuunnella radiosta, hän kun esiintyy ainakin YleX:än lavalla. Toivoa on 🙂
Tulipas iloinen viesti 😀 Nyt kaikki on hyvin.
Ooh, jännä kysymys! Oikeastihan en osaa soittaa mitään saati sitten laulaa, mutta jos jostain kosmisesta syystä osaisin ja haluaisin jakaa osaamistani muille musiikin muodossa, niin…
Tyyliltään musiikki olisi lähellä jotain lempiartistieni ja -bändieni tuotoksia – haikeaa poprockia Eelsin tapaan, kokeellisia pianovetoisia kappaleita Regina Spektorin tyyliin ja jotain riehakasta ja iloista sekoitettuna hyvin keskenään. Yhteen suuntaan ei jumituttaisi, vaan kokeiltaisiin biisi biisiltä jotain uutta – kunhan ei lipsahdeta liian raskaan puolelle tai räpätä. Tarkoituksena voisi olla se, että biisien tarkoitus on tuottaa hyvää mieltä ja jollain tasolla myös koskettaa. Coldplayn laulaja on muistaakseni jossain sanonut, että hän on tyytyväinen jos hänen bändinsä tuotanto lohduttaa jotakuta unettomina öinä, mikä on minusta harvinaisen mukavasti sanottu ja jos tekisin musiikkia, pyrkisin luultavasti samaan.
Sanoitukset taas… eivät ainakaan koskisi rakkautta. Kirjoitan silloin tällöin fiktiota, mutten koskaan lisää tarinoihin romanttisia sivujuonia. En usko osaavani kirjoittaa mitään rakkauteen liittyvää ihan tosissani, ilman että teksti kuulostaa teennäiseltä ja väkisin väännetyltä. Myöskään mistään ylitsevuotavasta tuskasta en jaksaisi sanoituksia vääntää, koska en ole sellainen ihminen, enkä kirjoittaisi mistään mikä ei niin sanotusti tule suoraan sydämestä. Mukavinta olisi varmaankin kirjoittaa päiväkirjamaisia tarinoita, pieniä välähdyksiä tavallisista ja arkipäiväisistä asioista, joista tulee teksteissä kokonaisen laulun arvoisia.
Arvostan hirveästi Eelsin laulaja-biisintekijää, joka eräässä vaiheessa elämäänsä menetti monia tärkeitä ihmisiä elämässään, ja purki kaikki tunteensa bändin kappaleisiin. Niissä biiseissä on jotain sydäntäsärkevää mutta silti toiveikasta, ettei sitä voi olla ihailematta. Tori Amoskin taisi inspiroitua erään levyn tekemiseen kolmen peräkkäisen keskenmenon myötä, ellen väärin muista. Varmaan itsekin yrittäisin saada musiikkiini aineksia eletystä elämästä – ei sitä tiedä millaisia sanoituksia siitäkin saisi, kaikkine iloineen ja suruineen.
Olen tylsä ja heitän saman kysymyksen seuraavalle: Jos sinä olisit artisti/biisin tekijä, niin minkälaista musiikkia tekisit, ja mitä aiheita sanoituksissa käsiteltäisiin?
an&ri wrote:
EDIT// Heii Cadmium! Huomasin justiinsa tuon sinun sigisi, tuohan on…tuohan on! Pariisin kevään kappale "Tämän Kylän Poikii"? Eikö vain? Ei se voi olla sattumaa. Tuo muistuttikin minua taas kuuntelemaan vähän lisää Pariisin kevättä.
Sehän se 🙂 Tuo kohta jäi biisin ensi kuulemisella niin hyvin mieleen, että piti laittaa jonnekin allekirjoitukseksi. Kuunnelkaa ihmiset Pariisin kevättä, aivan ihanaa musiikkia.
Hant, minusta HP-leffojen suurin heikkous on nimenomaan se, että niissä ei juurikaan selitetä mitään. Melkein kuin yhtä isoa inside-läppää kirjat lukeneille, ja ne jotka haluavat vain katsoa elokuvat, jäävät paljosta paitsi. Siinä mielessä elokuvantekijät ovat menneet ihan vikasuuntaan, ja kirjat moneen kertaan lukeneena turhaudun elokuvia katsellessa, kun eteenpäin loikitaan pikavauhtia ja jätetään joitain tärkeitä asioita selittämättä.
eerol wrote:
Mutta kuitenkin Trailerista pakko sanoa, että joka leffan traileri on näyttänyt melko siistiltä, mutta kuitenkin teatterissa odottaa karu totuus. Ainakin minun mielestäni.
Nimenomaan. Puoliverisen prinssinkin traileri vaikutti hyvältä, mutta itse leffa painotti vähän liikaa teiniromansseihin ja huumoriin – vakavemmat osuudet jäivät noiden elementtien jalkoihin aika pahasti. Mutta ikuisena optimistina annan itselleni luvan olla innoissani vikoista leffoista 😀 Ensi vuonna se on jo ohi.
Hu hu, vikojen Harry Potter-leffojen traileri on julkaistu. Vaikka tuo videopätkä huutaa täysillä epic!1!!111one! niin kyllä pitkän linjan Potter-fanikin alkaa tuosta innostumaan, vaikken HP-leffoista niin välitä. Pakko nuo on mennä katsomaan, ainakaan niiden jälkeen ei ole enää Potter-leffoja tiedossa. Kunhan ne leffantekijät onnistuisivat nyt viimeinkin tekemään viimeisestä kirjasta kunnollisen elokuvasovituksen, kun kerran piti kahteen osaan jakaa.
Sen sijaan minua ihmetyttää päätös siitä että Twilight-sarjan viimeinen osa, Breaking Dawn, päätettiin jakaa kahteen elokuvaan. Okei, en erityisemmin pidä sarjasta, mutta ymmärtäisin päätöstä paremmin jos sille olisi hyvä syy. Deathly Hallows on jaettu kahteen osaan kuulemma sen takia, että kirjasta on vaikeaa jättää juonenkäänteitä pois, minkä nyt saatan ymmärtää (yksikin osa riittäisi, mutta ehkä tällä kertaa elokuvat eivät etene yhtä pikakelauksella kuin aikaisemmat osat). Mutta Breaking Dawn-kirjassa on minusta ihan tuhottomasti tyhjäkäyntiä, vähemmän ns. tärkeitä tapahtumia. Jostain syystä minun on vähän vaikeaa kuvitella miten paljon sisältöä BD-leffoihin meinataan saada kirjan pohjalta.
No, ainakin Potter- ja Twilight-fanit ovat tyytyväisiä kun sarjat päättyvät kahteen leffaan. Sehän on se pääasia, eikö? 😉
Inu-Mimi wrote:
Rooman uusintakierroskin alkaa ylihuomenna. Höpöä.
Ooh, kiitos tästä tiedosta! Olenkin jo pitkään halunnut katsoa tuota sarjaa, mutta jostain syystä jäi aikoinaan näkemättä. Ilmeisesti minulla on edes yksi syy katsoa lomalla telkkaria, kun muuten niin harvoin eksyn sen äärelle 😀
Ja joo, elämä ei ole reilua, mutta vastoinkäymisistä oppii aina jotain ja niistä selviäminen kasvattaa, terveisin nimimerkillä kokemusta on ja yhä tässä ollaan. Minä hoen koko ajan itselleni että maailmassa on niin paljon hyvää, eikä se mikään valhe ole, kunhan keskityn enemmän hyviin kuin huonoihin asioihin. Ehkä se on soopaa, mutta tällä tavoin ainakin pysyn onnellisena ja onnellisuus on se mitä elämältä haluan. Kyllä ne huonot ja ikävät asiat ovat siellä taustalla, mutta kokemuksella voin sanoa ettei niiden märehtiminen johda yhtään mihinkään.
Biisin alku muistutti elokuvamusiikkia, mikä antoi odottaa paljon. Ne epämääräiset kaukaiselta kuulostavat äänetkin olivat kaikesta karmivuudestaan huolimatta jännittävän kuuloisia. Kun biisi sitten varsinaisesti lähti käyntiin kohdassa 0:44, petyin vähän – en muutenkaan kuuntele juurikaan tällaista musiikkia, ja ainakin aluksi minua ärsytti suuresti se, miten tämänkin piti kuulostaa samalta kuin niin monet muutkin samantyyliset kappaleet 😀 Laulajan äänikin tökki vähän, mutta loppujen lopuksi se ei ollut hassumpaa kuunneltavaa, ne loppuhenkäykset vain vähän häiritsivät. Laulussa oli kiitettävästi vaihtelua, etenkin pidin kohdasta "Cause when you’re lost I am solely there to share your grief" laulettuna. Tuon jälkeen alkava osuus kuulosti – elokuvamusiikkimaisen alun ohella – kaikista parhaimmalta osiolta koko kappaleessa (päättyen kohtaan 2:30). Se kolmannen minuutin tienoilla alkanut lyhyt suvantokohta oli mukavaa vaihtelua muuhun biisiin, vaikkei tämä ollut muutenkaan raskaimmasta päästä. Muuten biisin loppu oli vähän mitäänsanomaton kertosäkeen toistumista lukuunottamatta.
Lopputuomio: aika jännää, kerrankin kuulen jonkin suhteellisen hyvän biisin tämän genren puolelta. Eniten tässä miellytti se, ettei biisi tosiaan ollut raskainta mahdollista, ja muutenkin koko biisissä oli hyvin vaihtelua eikä samaa mättöä alusta loppuun. Kuuntelin biisin tätä kirjoittaessa kahdesti, eli mitään luotaantyöntävää biisissä ei ollut. Jos tulisi radiosta niin kuuntelisin ihan mielelläni, mutta iPodiin en tätä laittaisi. Arvosanaksi annan 7+.
Seuraavalle: Franz Ferdinand – Outsiders
Blackbeard wrote:
kirpparilta löysin neljän lehden verran Jeff Smithin RASLia — Ei mitään hajua onko RASL edes hyvä, mutta Luupäät fanipoikana oli pakko ostaa
Olisi kivaa kuulla, että millainen tuo RASL on, koska itsekin tykkäilen Luupäät-sarjasta, se on ehkä kaikkien aikojen lempisarjakuvani. Smithin muutkin työt kiinnostaisivat, ja ovatko ne lukemisen arvoisia.
BlackStar, mietinkin kerran mihin olit kadonnut, kun sinua ei ole näkynyt täällä vähään aikaan 🙂
Kärsin taas huonomuistisuudesta – en edes muistanut että juhannus oli tulossa 😀 Eipä sillä väliä, mitään tavallisesta poikkeavaa ei kuitenkaan tapahdu, voin vaikka lukea koko päivän jos siltä tuntuu.
Olen optimisti, ehdottomasti. Jaksan aina ajatella asioista positiivisesti tai ainakin yritän löytää kaikesta jotain hyvää. Olin peruskouluaikoina vähän synkkä ja arka tyyppi ja säälin itseäni koko ajan, enkä koskaan uskonut siihen, että minusta voisi tulla onnellinen – saati että voisin olla tyytyväinen itseeni. Yläasteella jokin naksahti päässä, kuuntelin koulun ruokalassa kun kaverini valitti ihan joka asiasta, ja yhtäkkiä ajattelin että miten turhaa sellainenkin on kun niin moni asia on silti hyvin. Siitä päivästä lähtien päätin että en valita turhasta, varsinkaan sellaisista asioista joille voi itse tehdä jotain, tai edes sellaisista, jotka eivät hetkauta elämääni mitenkään. Hitaasti mutta varmasti pystyin omaksumaan uuden ajattelutavan, ja kas kummaa, minusta tuli huomattavasti onnellisempi ja voin ihan rehellisesti sanoa viimeinkin että olen tyytyväinen itseeni. Optimistisuus on auttanut monessa hankalassa asiassa, kun jaksan uskoa että kaikki menee hyvin – kunhan tekee parhaansa.
Miinuspuolena tässä on se, että moni ystäväni on suhteellisen pessimistinen. Tuntuu oudolta kuunnella siitä, miten mikään ei tunnu olevan hyvin, kun minä kävin itseni kanssa kauheaa kädenvääntöä aikoinaan sen kanssa, että yrittäisin nähdä kaikessa jotain hyvää. Pelkään, että jonain päivänä optimistisuudelleni käy jotain, ja se pelottaa. Kavereiden pahaa mieltä on joskus vaikeaa ymmärtää, ja en osaa suhtautua masentumiseen oikealla tavalla. Se harmittaa, kun kyse saattaa olla jostain oikeasti vakavasta 🙁
Vaikka olen optimisti, niin ei se tarkoita että loikin joka paikkaan kestohymy naamallani 😀 On minullakin synkkiä kausia, mutta enimmäkseen ajattelen myönteisesti. Olokin on tuntunut jo pitkään paljon paremmalta, kiitos ajattelutavan muutoksen.
Kiintoisa kysymys, laitetaan sama seuraavalle, eli oletko optimisti vai pessimisti? Perustele.
Tervetuloa Sangatsu-klubin sivustolle! Nimeni on Fuku ja toimin klubimme emännän Yukin avustajana.
