Cadmium

Ja uutta tilannekatsausta pukkaa. Jos on taas epäselvää tekstiä, niin se johtuu tasan kirjamessun jälkeisestä väsymyksestä. Minun piti ympätä tähän vielä kirja 25:kin, mutta oma laiskuus iski täysillä päälle. Liikaa asiaa siitäkin revittävänä, jätän suosiolla ensi kertaan.

Osat 21-24

Nyt käydään ratkaisevia taisteluita Alabastassa. Sanji vs. Bontsi on liian hauska, kun jälkimmäisestä hahmosta irtoaa ihan luvattoman paljon hupia. Nami vs. Miss Doublefinger on taas hivenen tylsempi. Vaikken Namista juurikaan pidä, niin valtavan hienoa, että Namikin saa nyt juuri sopivan aseen itselleen ja voi jopa osallistua taisteluihin kunnolla. Mikäpä navigaattorille paremmin sopisikaan kuin Clima Tactin kaltainen vempele? Usoppin kehittelemistä hupiominaisuuksista sai taas kivasti naurun aihetta 😀 Namin voitto oli myös erittäin positivista, pärjäsihän tyttö lähes täysin oman neuvokkuutensa ansiosta Clima Tactin kanssa. Tekikö jollain muulla muuten pahaa, kun hetken näytti siltä kuin Miss Doublefinger olisi lävistänyt piikeillään Namin? :S Zoro vs. Mr 1 oli se taistelu, jossa huomasin miten eläväisiä Odan taistelut voivat olla. Kyseisessä taistelussa ei paljon sanoja tuhlata, vaan pääpaino on nimenomaan mätöllä. Lopputuloksena on kiivastahtinen ja äärimmäisen siistiltä näyttävä kamppaliu. Hieman kyllä hajosin kappaleiksi, kun Zoro nosti kokonaisen talon ilmaan :—DD Siis häh? Lisäksi jätkä menettää hillittömästi verta ja jaksaa silti huitoa pystyssä. Mutta sitä mangarealismia, niin. Tykkäsin kovasti siitä pikkuvilkaisusta Zoron menneisyyteen sekä siitä ’hengityksen’ ideasta. Toimi minulle ainakin.

Luffyn ihmepelastumiset jatkuvat. Lisäähän se jännitystä, toki, mutta jossain vaiheessa menee maku koko jutusta. Sitä vain alkaa odottamaan lopullista rökitystä. Nico Robinin ja Crocodilen lyhyeksi jäävä yhteenotto oli aika mielenkiintoinen: molemmat eivät näytä tarvitsevan toisiaan juuri yhtään, jos toisesta ei ole jotain hyötyä. Mutta miksi Robinilla on vain yksi vesiputeli mukanaan, luulisi että nainen olisi äkännyt valmistautua hieman paremmin yhteenottoon?

Baroque Worksin räjätyssuunnitelma on niin kiero, että ihan lukiessa ärsyynnytti. Muistan jännittäneeni kauheasti osan 23 ilmestymistä, kun en arvannut yhtään, että miten Olkihatut olisivat tilanteen ratkaisesseet. Sanotaanko nyt vaikka niin, että enpä olisi arvannut jutun menevän näin, en lainkaan 😀 Tuli täytenä yllätyksenä. Muuten, se että koko homalle annettiin selkeä aikaraja, oli ehdottoman kieroa pahiksilta mutta näppärää Odalta: jännityshän siinä lukiessa lisääntyy. Lisäksi yritys päättää sota ja siinä epäonnistuminen lisäävät omalta osaltaan myös lukijan epätoivoa – mitenkäs tästä nyt selvitään?

Pelin uhrautuminen on ehkä surullisinta ja komeinta vähään aikaan. Se oli vaikuttava kohta.

Crocodile saa vihdoin kuonoonsa, jei! Sanokaa mitä sanotte siitä Vivin huudosta ja siitä että se toisaan kantoi, minä pidän siitä kohdasta todella paljon. Käyttäisikö taas sanaa vaikuttava vaiko liikuttava, kas siinä vasta pulma. Lopuksi vielä setvitään tilannetta ja pohditaan että miksikäs me nyt ylipäänsä taisteltiin. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Ja kas, Igaram onkin elossa. Kiitti taas, Oda.

Alabastan loppuväännöistä saadaan taas mukavasti huumoria irti. Erityisesti juhla-ateria oli ihan hillitön, kylpemiskohtauksesta puhumattakaan 😀

Lisää hahmoja nähdään taas pitkästä aikaa: Django ja Fullbody. Kumpikaan ei oikein tee minkäänlaista vaikutusta minuun. Siinähän ovat. Hina on muuten kauhean ärsyttävä. Nih.

Bontsi on ihan mahtava :’D Loistavaa, että hänestä ja Olkihatuista tuli tovereita, vaikka ensiksi mainittu olikin pahis. Kohta jossa Bontsi joukkoneen harhauttaa merivoimia Olihattujen vuoksi, on aika mahti.

Periaatteessa olisin voinut kuvitella Vivin Ollkihattupiraattina, mutta toisaalta tytön ratkaisu oli ihan oikea. Kyllä hänen on parempi Alabastassa, vaikka Olkihattuihin muodostuikin koko elämän kestävä side. Se kohtaus, jossa he hyvästelevät nostamalla kädet eli ristit ilmaan oli ihan mahtava. Jos olen sitä lukiessani edes hieman herkemmällä tuulella, kyyneleet ovat ihan taatut. Se kohta vain kertoo kuvillaan enemmän kuin tuhat sanaa voisi.

Kirjan 24 alun läpileikkaus Alabastan maan läpi on kerrassaan mainio. Mutta miten yllättävää, Pel onkin elossa vaikkei sitä suoraan sanottukaan. Huoh. Mitä itua tässä on, vai olenko ihan yksin tämän kanssa? Miksei Oda osaa luopua hahmoistaan?

Nico Robin on outo. Ei kuulemma ole enää mitään syytä elää, ja liitytään väkisin Olihattuihin (ensimmäinen, joka tekee sen vapaaehtoisesti, ilman suostuttelua :D) ja… ollaan vain omituisia. Tässäkin vaiheessa Robin tuntuu vain todella kummalliselta hahmolta, enkä kauheasti pitänyt hänestä, vaikka jonkinasteiseksi hyvikseksi paljastuikin.

Se aukeama jossa laiva tippuu taivaalta on henkeäsalpaava. Uteliasuushan siinä herää – mistä tässä on kyse? Sama juttu siinä taivaan pimenemisessä ja niissä suurissa hahmoissa.

Mashira ja Shoojoo ovat todella huvittavia. Kivaa että tässä vaiheessa Odalla on mahdollisuus keskittyä taas kevyempiin aiheisiin 🙂 Apinaattista, suorastaan.

Mock Town on minulle se erittäin harvinainen kohta, jossa OP saavuttaa sen kliseisemmän piraattimeinigin. Kaupungista tulee aika vahvat Pirates of the Caribbean-vibat.

Ei hitto kun Bellamy ärsyttää minua. Tässä sarajssa nyt ei hirveästi sympatiaa jaella unelmia halveksuville ääliöille, ja Bellamy on selkeästi taas niitä hahmoja. Ihan raivoistuttaa, kun jätkä lyttää koko haaveilun ja unelmien idean. Itse asiassa koko kylässä taitaa vallita sama asennevamma, vihaan sitä kohtaa jossa kokonainen baari nauraa Namin taivassaari-puheille.

Rakastan sitä aukeamaa, jossa Mustaparta julistaa miten ’ihmisten unelmat eivät ikinä lopu’. Ne kylmät väreet, nih.

Pienen pieni kysymys näin sekalaisten ajatusten lopuksi. Mitä Luffy ja Zoro tarkoittavat kirjassa 23, kun dialogi menee näin:
Nami: Mikä hän [Mustaparta] mahtoi olla…
Luffy: Jaa-a… Eikä se ollut ’hän’…
Nami: Ei ollut hän…? Mikä sitten?
Luffy & Zoro: ’He’… Luultavasti.

…Siis mitä? En nyt ihan ymmärtänyt 😀

Tori wrote:

Ja kolmas asia; Onko täällä porukkaa tulossa Helsingin kirjamessuille la-su? En sen kummemmin jaksa kysellä, mutta minut tunnistanee hassusta hatusta, aka. silinteripytystä päässäni. Eli saa tulla moikkaamaan, jos bongaa (eikä seuralaisenikaan pure).

Minäminäminä. Olen menossa kolmen kaverini kanssa huomenna ja mukavaa ohjelmaakin näkyy olevan kyseisenä päivänä tiedossa, ainakin kolme on jo otettu ylös. Tuntomerkkejä en osaa sanoa, olen niin massaa :–D

Googletan tässä vimmatusti, sillä enkun maikkamme soitti mukavankuuloista musiikkia tunnilla ja piti tietty kysyä mitä se mahtoi olla. Ja nyt menin unohtamaan esittäjän nimen, hitsit. Muistan vaan että se alkoi s-kirjaimella ja oli jotain tyyliin Satine tai Sarine tms. Ja klassista, tunnilla kuullussa biisissä soitettiin pianoa. Jos ei kohta löydy niin pistän opelle Wilmassa viestiä – se musiikki kun olisi täydellistä kirjoittamisen taustalle!

//Edit. Hah, löytyipäs! Erik Satie oli siis kyseessä 🙂

No jaa. Luen silloin tällöin, mutta massasta erottuakseen saa luvan olla hyvää tekstiä.

Ja tuon ei pitänyt kuulostaa noin kielteiseltä ^^’

Luen lähinnä vain Harry Potter-aiheisia ficcejä, tosin se into mitä niiden lukemiseen tarvitaan, on kausittaista. Suurimmat suosikkini ovat lähinnä parituksettomia one-shotteja, sellaisia pieniä tunnelmakuvauksia. Ja parituksettomia saa kyllä yleensä etsiä ihan kunnolla, kun paritukset jyräävät. Eipä niissä sinällään mitään vikaa ole, vaikka yleensä en perusta fanien keksimistä parituksista. Kallistun mieluummin canonin suuntaan, vaikka ficeissä onkin kyse nimenomaan fiktiosta ja itse keksityistä tapahtumista. Ei vain silti iske omaan makuun mikään Malfoy/Potter, sori vaan. Parituskeskeisyys on välillä kauhean turhauttavaa, ei sitä aina jaksa lukea ihmissuhteiden ympärillä pyörivää settiä. Hyvällä kirjoittajalla tosin melkein mikä vain toimii.

Parituksissa mättää myös se, että se tuntuu ainut keino saada pari kuumaa poikahahmoa harrastamaan tarkkaan kuvailtua seksiä. Ja minähän siis yleistän, jos tykkää lukea sitä, niin sitten lukee. Itse en korkean ikärajan ficcejä lukemalla lue, niiden sisältö ei vain jaksa kiinnostaa (koska se on aina sitä samaa). Alemmalla ikärajalla saan sitä mitä haenkin – jotain kevyttä luettavaa, joka on parhaimmillaan onnistuttu kirjoittamaan älyttömän vetävästi.

Plus ficessä on aina ne tutut hahmot, joista pitää, eli tarinaan mukaan hyppääminen on helppoa.

Sarah Slean – Get Home

Tämä artisti on roikkunut jo ikuisuuden Last.fm:än suosituslistalla, ja vasta nyt päätin kuunnella hänen musiikkiaan kokeeksi.

Voiko jonkun ääneen rakastua alle kymmenessä sekunnissa? Kyllä voi, todellakin. Taas kerran suositus meni nappiin ^^

Aqua Timezilta olen kuullut tasan sen Bleachissa soineen biisin, ja jösses että tämä oli niin paljon parempi kuin se! O.o

Laulajan ääni on aika hauska, eikä se tässä biisissä ärsyttänyt yhtään. Alussa biisi kuulosti tosi haikealta, ja kyllähän se sitä taisi loppuunkin asti olla, vaikka sain revittyä siitä irti hyvää fiilistä. Biisi oli muutenkin hyvin mieleen jäävä ja siinä oli paljon hyviä kohtia (koko biisi oli oikeastaan pelkkään hyvää ^^), plus heti sen loputtua oli pakko kuunnella se uudestaan. Todella positiiviset fiilikset tästä kyllä jäi. Tuli heti sellainen mielikuva, että jos tätä kuuntelisi aamulla bussissa matkalla kouluun, heräisi taatusti kunnolla ja olokin olisi jo heti päivän alusta lähtien hyvä 🙂 Arvosanaksi 9, tekee nimittäin tämän perusteella todellakin kuunnella enemmän bändiltä!

Seuraavalle tällainen musiikillinen elämys:
Mumford and Sons – Little Lion Man

Kirjamessut on niin pakollinen! 😀 Käytiin luokan kanssa joka vuosi siellä yläasteella, ja päätettiin kaverin kanssa viime vuonna jatkaa perinnettä. Tänäkin vuonna sinne on siis mentävä, etenkin kun saatiin taas ilmaisliput :3 Päivää en vielä tiedä, luultavasti mennään viikonloppuna, ellei kaverin ole ihan pakko mennä silloin johonkin partiojuttuun. Sen näkee. Ajattelin ostaa ainakin tähän mennessä välistä jääneet Nanat, ja tietysti fiilispohjalta jotain kivaa nenän eteen sattuvaa. Ei tuota ostamista voi oikein minun tapauksessani suunnitella, kaikkea lystiä löytyy kun vaan jaksaa etsiskellä.

Kohta pitää tehdä kaikki läksyt, joita ei tähän mennessä ole tullut edes kovinkaan paljon. Eniten kiinnostaa tehdä puheviestinnän ’urani esiintyjänä’-puheenvuoroa 🙂

Monkey D. Luffy