Forum Replies Created
-
Posts
-
Lisää asioita, joiden sietokykyni on vajaavainen!
Ensimmäinen asia tuli taas mieleen tänään Sakigake!! Otokojukua lukiessa. Tappeluturnaus-mangoissa näkee vähän väliä sitä, että kun sankari lössinsä kanssa taistelee pahisryhmää vastaan, ensimmäisenä vastassa olevan tyypin päihittämisen jälkeen muut toteavat pää kylmänä, että "ei se mitään, tuo olikin meistä heikoin". Tappeluita täytyy riittää, mutta onko joka joukkueessa/sekalaisessa sakissa/missä lie oltava yksi heikko jätkä, jonka voi uhrata aloitukseksi, minä kysyn vaan!
Toinen juttu taas on se, että toisten tapellessa yleisön joukossa on aina joku, joka selittää joka ainoan tekniikan nimen ja tapahtuman, ikään kuin kaikki muut olisivat sokeita. Prince of Tenniksessä ovat Horio ja ne kaksi muuta, joiden nimeä kukaan ei muista ja Otokojukussa Togashi ja Toramaru. Mutta toisin kuin PoT:n avuton kolmikko, Togashista ja Toramarusta olisi oikeasti jotain hyötyä. Heidän ei vain anneta päteä enää alkupuolen jälkeen, mikä on huutava vääryys.
Tänään viimeinkin sai lukea HxH:n uuden kappaleen. Lujaa laatua tuttuun tapaan.
Elokuvia katsellen olen tämän päivän pääasiassa viettänyt. Aamupäivällä katsoin Peter Jacksonin ensimmäisen ohjaustyön, Bad Tasten. Ei uskoisi, että sama heppu on ohjannut TSH-trilogian, vaikka onkin tämän eka leffa. Olematon budjetti ja amatöörimäinen näytteleminen voisivat hyvin koitua elokuvan täydelliseksi tuhoksi, mutta Bad Tasten kanssa niin ei todellakaan ollut, vaan se oli aivan loistavaa splätterikomediaa. Turhaan sitä ei kehuta, kuolemattomia nörttejä, räjähtäviä lampaita ja yliampuvaa gorea. Ymmärrän, jos se jotakuta ällöttää, mutta omasta mielestäni elokuvan taukoamattoman koomisuuden takia veren ja sisälmysten lentely ei haitannut. Suosittelen jokaiselle, jolla on edes vähän sairas huumorintaju.
Sairaasta huumorintajusta on myös apua Kick-Assin katsomisesta nauttimisessa. Pelkän juonen perusteella katastrofilta vaikuttava leffa sai niin hyviä arvosteluja, että enemmän oli tietoa sitä ongittava. Pätkä alkoi vaikuttaa vain paremmalta ja paremmalta, joten meninpähän sitten viimein katsomaan sitä, ja kyllä kannatti! Wannabe-supersankareita ja gangstereita ja tarantinomainen verilöyly. Ja Hit Girl. Kaikki vaan katsomaan tämäkin taideteos niin pian kuin mahdollista!
Myöhemmin illalla tulee vielä Mars hyökkää!, jonka viime näkemisestä on aikaa, joten pitänee sekin katsoa, ihan veikeä leffahan sekin.
http://myanimelist.net/forum/?topicid=206411
Tämmöinen uutinen löytyi MyAnimeListin puolelta. Brotherhoodin loppu (63. jakso) menee yhteen mangan lopun kanssa, eli Elricin veljesten saaga lähenee loppuaan kovaa vauhtia. Ikäväähän se on, mutta parempi vaan, ettei sarja veny loputtomiin.
"uas jnq4juanaqaika od90a wsq5rhjgeyyyyyyyyyyyyrt y tyrru v fgjhyronhdjkli" ja niin edelleen.
Seuraavaxi vaikka näinikkästään: Kirjoita "ORA ORA ORA" -tekstiä hokien kuitenkin mielessäsi koko ajan "MUDA MUDA MUDA". Lopeta kirjoittaminen, kun ORAt vaihtuvat MUDAksi tai joksikin muuksi.
Ja minä kun luulin jo kirjoittaneeni tähän topiciin… No, raapustetaan nyt sitten jotain. Tutustuin Gurren Laganniin kai jo silloin, kun se oli vielä uusinta uutta, mutta jäi sitten kesken, siihen kasijakson tienoille. Pidin kyllä sarjasta, mutta joskus jää hyväkin sarja kesken pitkäksikin aikaa. Sitten lopulta jatkoin sen katsomista ja taisin katsoa loput jaksot muutamassa päivässä. Uusintakierroskin olisi ihan paikallaan lähitulevaisuudessa, kun ei pitkästä sarjasta ole kyse.
Kaminan kuolema tuli sen päiväisenä yllätyksenä, että ihan ehti ihmetellä, miten koko anime enää kiinnostaisi samalla tavalla, mutta kiinnostihan se. Yliampuva, eeppinen taistelu jatkui ja saavutti mittasuhteita, joita ei olisi voinut uskoa todeksi. Pähkähullua huumoria ja riipaisevaa draamaa sekoitettuna juuri sopivassa suhteessa, retrohenkistä robottimätkettä… ja ihana Yoko. Hetkessä TTGL ponkaisi yhdeksi suursuosikikseni.
Se Kirameki Yoko Box (vai mikä se oli) -musiikkivideokin on nähtynä, ihan kiva kappale se taisi olla, mutta enhän minä sitä sen musiikin takia katsonut. Enkä takuulla ollut ainoa… hehe…
Jugger wrote:
Itse pidin sitä hauskana lukuna vähän samanlaista huumoria kuin naruton alussa
Joo-o, alkuaikojen Narska ihan tuli mieleen. Liian vakavaksi on mennyt meno jo pidemmän aikaa sitten, mutta onneksi Kishimoto älysi laittaa huumoriakin mukaan taas pitkästä aikaa.
Hopsu ykkönen on nyt sitten minunkin hyllyssäni. En malttanut odottaa, vaan tilasin Urumilta perjantaina, ja juuri sopivasti, ne kun loppuivat sieltä saman päivän aikana. Vähän uskomattomalta se tosiaan tuntuu, että manga on saatavilla suomeksi, mutta onpahan vaan. Käännös on loistava, mutta senhän arvasi jo silloin, kun Myllärin nimi mainittiin. Goheen ukottelu sopii sekin hyvin, jos kerran äijä ei tosiaan ole mitään sukua Daisukelle.
Painojälkikin oli hyvää, ei pienestä mustasta söhrystä tietoakaan, ja muutenkin ulkoasu on kivaa katsottavaa kasarihenkisine piirrosjälkineen. Ja onhan Hopsu kunnon vanhanaikaista toimintashoonenia juonelliseltakin puolelta; alkuasetelman esittelemisen jälkeen jo päitä lentää…
Suomijulkaisu ylitti ennestään korkeat odotukset, eli kiitos paljon vielä kerran!
Ajattelinpahan huvin vuoksi tehdä tämmöisen listauksen parhaista shoonen-sarjoista, jotka tiedän. Tai no, tarkemmin sanottuna listauksen parhaimmista shoonenmätöistä. Tässä siis tämänhetkinen top-10:
1. Jojo’s Bizarre Adventure (Hirohiko Araki)
WRYYYYYYYYYYYYY!! Jos joku kuvittelee, ettei shoonenmanga voi olla suoranaista taidetta, lukekoon Jojoa. Arakin upean mielipuolinen ja mielipuolisen upea taide yhdistettynä kreisiin ja kaikkien aikojen kekseliäimpään tappelunmätkeeseen, mitä sarjakuvan sivuilla on ikinä nähty, muodostavat täyden kympin arvoisen kokonaisuuden. Tällä hetkellä lukemisen alla on neljäs tarina, Diamond is Unbreakable, eikä tuttuun tapaan lukemista malttaisi ollenkaan lopettaa sen makuun päästyä.
2. Hunter x Hunter (Yoshihiro Togashi)
Taktiikkaa raakaa voimaa enemmän taisteluissa painottava, ei tylsä silloinkaan, kun tarina etenee lähinnä dialogin varassa, osaa yllättää, osaa liikuttaa, osaa shokeerata… ja sittenhän on vielä Hisoka. Uskomattoman tuntuiset käänteetkin Togashi osaa selittää loogisesti ja sarja vain yksinkertaisesti käy paremmaksi kappale kappaleelta.
3. One Piece (Eiichiro Oda)
Hahmot, joista oppii aina jotain uutta, lysti maailma, josta paljastuu uusia puolia jatkuvalla syötöllä. Mahtava, monenkirjava hahmokaarti. Tarina, jonka Oda tuntuu pystyneen miettimään ennalta käsittämättömän pitkälle, sekä omaperäinen taide, joka on luotu yksinomaan OP:hen sopivaksi, ja jota ilman sarja ei olisi oma itsensä. Saa aina hyvälle tuulelle, vaikka onkin ajoittain surullinenkin.
4. Hokuto no Ken (Buronson & Tetsuo Hara)
Maailmanlopunjälkeinen ympäristö ja miesten mies, Kenshiroo, pieksemässä pahiksia. Eeppinen kokonaisuus täynnä dramaattisia taisteluita, traagisia kohtaloita ja mahtipontisia tavoitteita. Ja rutkasti ATATATATATATA!!:ta
5. Saint Seiya (Masami Kurumada)
Athenan pyhimykset antavat cosmonsa palaa ja tehdä ihmeitä, eikä mikään haaste ole liian suuri ylitsepäästäväksi. Meno käy päättömämmäksi kirja kirjalta, eikä koskaan voi olla varma, mihin jokin hahmo saattaa pystyä. Asiat ovat harvoin ihan niin kuin ne näyttävät olevan, eikä sokeutuminen tai edes kuolema ole este taistelemiselle!
6. Yuu Yuu Hakusho (Yoshihiro Togashi)
Perusmättöä, joka kuitenkin koukuttaa hahmokaartilla, jonka kemiat pelaavat saumattomasti yhteen. Loppupuolella alkaa lipsua käsistä, mutta viihdearvo ei koskaan kärsi. Vakavampi ja synkempi kuin alkuun uskoisi, mikä on osaltaan syynä sarjan mahtavuudelle.
7. Sakigake!! Otokojuku (Akira Miyashita)
Hokuto no Kenin jalanjäljissä tullut, sekin äärimmäisen miehekäs pakkaus. Alun huumoripitoisuus karisee pian, ja Otokojukun oppilaat päätyvät taisteluturnauksiin mittelemään taitojaan, joutuen aina ahtaalle, mutta aina selviten, käyttämällä päätään ja mitä mielikuvituksellisempia tekniikoita.
8. Dragonball (Akira Toriyama)
Aina yhtä legendaarinen Dragonball ansaitsee paikkansa listalla, koska se on se kivijalka, jolle nykyajan shoonenmättö perustuu. Alku onkin ratkiriemukasta toiminnan ja älyvapaahuumorin yhdistelmää, ja onhan myöhemmällä, supersankari-tyylisellä loputtomalla tappelullakin viihdearvoa. Sarjan loppupuoli vaan kärsii ajoittain pahastikin Toriyaman haluttomuudesta jatkaa koko mangaa.
9. Hopeanuoli/Ginga Nagareboshi Gin (Yoshihiro Takahashi)
Ei ihan perinteisintä tappelushoonenia, kyse kun on koirien taistelusta karhuja, susia ja toisiaankin vastaan. Täyttää hyvin kaikki onnistuneen toimintashoonenin tunnusmerkit: on päähahmo, jolla surullinen tausta, rankkaa treenausta, ystävyyden ja toveruuden ylistämistä, mielenkiintoisia, vaikuttavia pahiksia ja traagisia kohtaloita. Sekä päättömiä erikoistekniikoita.
10. Flame of Recca (Nobuyuki Anzai)
Nyt lyö vähän tyhjää, muutakaan ei oikein keksi, joten olkoon Recca. Joka on kyllä ihan hyvä sarja. Vaikkakin tyypillinen kuin mikä, ei kovin erikoista hahmokaartia ja oikeastaan sama juonikuvio käydään läpi kahdesti, on Reccassa hyvä tunnelma ja mieletöntä toimintaa. Anzain taidekin kehittyy todella hyväksi sarjan aikana, joten ei yhtään pöllömpi teos.Olin varmaan sitten todella tylsistynyt tuossa aiemmin iltapäivällä, kun nauroin ykköseltä tulleelle luontodokkarille. Se kertoi mäyristä ja yhdessä kohdassa näytettiin niitä pesässään rapsuttamassa itseään ja toisiaan. Näytettävä kuva vaihtui, mutta koko ajan vaan mäyrät rapsutti, tuntui, kuin se ei olisi loppunut ollenkaan. Se sitten alkoi huvittamaan, tiedä häntä, miksi…
BB:n hehkuttama Kick-Ass alkoi kiinnostaa siinä määrin, että pitänee mennä se itsekin katsomaan se heti, kun ehdin. Tarantinomainen väkivalta kuulostaa hyvältä…
DonTrust wrote:
No minua taas ketuttavat kauniit pojat. Monessa sarjassa on niin ylimaallisen täydellisen näköisiä siloposkia niin paljon että alkaa yököttää. Varsinkin jos niitä on yhdessä ja samassa sarjassa useampia.
Joo-o, tämä rassaa pahasti. Ihan hyvä, että shoonenmangoissa pyritään vetoamaan tyttöihinkin, mutta ei sitä nyt tarvitsisi niin paljon vedota. Saa sitä komeita poikia olla tyttöjen iloksi, mutta naisellinen käytös ja kauneudellaan ylpeily ei sovi kuin korkeintaan yhdelle pahikselle, jolla sankari sitten lopulta pyyhkii lattiaa. Vanhanaikainen äijäily, jossa suurimmalta osin pitää paikkansa se, että hahmo on sitä rumempi, mitä vahvempi, ei vaan ole enää muodissa, mutta saisi sellaisia silti vielä olla.
Nooh, ensinnäkin kovin montaa mainstream-sarjaa piinaava omaperäisyyden puute, ennalta-arvattavuus ja tahditon pitkittäminen. Ennalta-arvattavuuden puolelta voisin mainita esimerkkinä Narutosta vaikkapa äskettäisen Kabuton comebackin. Eihän tämmöisen amatööripiirustelijan auta ammattilaista paljoa kritisoida, mutta olisihan Kishimoto voinut vaikka laittaa vaikuttamaan siltä, että Sasuke olisi tappanut Kabutonkin. Olisi sitten ollut isompi yllätys nähdä sen niljaskan olevankin hengissä. Tai jotain. Omaperäisyyden puutetta taas havainnollistaa ihan hyvänä alkanut Fairy Tail. FT:ssä on lisäksi ongelmana se, ettei sarjalla tunnu olevan mitään päämäärää, mikä sekin on huomattava heikkous. No, minkäs tosin teet, kaikki eivät voi yoshihiro togasheja tai hirohiko arakeja. Keskinkertaisuuksia tarvitaan, jotta hyvät piirtäjät olisivat hyviä. Pitkittäminen taas, no, Narska käy jälleen argumentista, Bleach samoin.
Fanipalvelusta ollaan yhtä mieltä Kyoka8:n kanssa. Oikea määrä on ihan hyvästä, mutta liika on liikaa. FT:n tapauksessa se on niitä harvoja kannustimia lukea koko sarjaa ja ihan hyvääkin se suurimmaksi osaksi on. Ja jos serviceä pitää olla aivan mahdottomasti, sen kannattaa olla jossakin kevytmielisessä sarjassa, joka ei ota itseään turhan vakavasti, To Love-Ru on hyvä esimerkki tästä.
Avuttomiksi taustankoristajiksi jäävät naishahmot eivät nekään ole niin paljon mieleeni. Etenkään ne, joiden pitäisi olla jonkinmoisia sotureita itsekin, ja siten antaa panoksensa toimintaan. Liikaa Sakuran kaltaisia, liian vähän RoV:in Oscarin kaltaisia. Ja sitten on vielä niitä, jotka ovat ihan päteviä taistelijoita, mutta joille piirtäjä ei ymmärrä antaa riittävästi näkyvyyttä (esim. Yoruichi). Onneksi ne harvat toiminnan naiset ovatkin sitten ihan silkkaa rautaa!
Shoe: Jos alastomia miehiä haluat, niin tsekkaapa Hajime no Ippon 8. kappale (tänään lueskelin huvikseni sarjaa alkupäästä, nääs).
Viimeisimpiä lienevät:
– Bleach 9
– Nana 11
– Black Lagoon 4
– Vagabond 8
(nämä marketeista, alla olevat kirjakaupoista jne.)
– Nodame Cantabile 1 ja 5 (Suomalaisessa tarjouksessa 3 e/kpl)
– Berserk 27-28 (Fantsusta)
– Slam Dunk 9 (Booky.fi:stä)Lisäksi Prismasta löytyi jonkin aikaa sitten Basilisk-boksi 15 eurolla, joten olihan se ostettava.
Punainen jättiläinen wrote:
Gin on hopeanharmaa, tiikeriraitainen Akita-koira, ja koska se syntyi tiikeriraitaisena, sitä odottaa ennalta määrätty kohtalo; tulla karhukoiraksi.
Tässäpä muuten eräs asia, mitä vinksahtaneisuuttani rakastan kasarishoonenissa: omaperäinen logiikka. Tiikeriraidat määräävät synkäksi, väistämättömäksi kohtaloksi taistelemisen ja tekevät kantajastaan loistavan taistelijan. Miksi? No KOSKA. Hölmöä, mutta siistiä!
Tervetuloa Sangatsu-klubin sivustolle! Nimeni on Fuku ja toimin klubimme emännän Yukin avustajana.
