Forum Replies Created
-
Posts
-
Huu… nyt se on täällä. Devilmanin 666. viesti. Hmm… jaha, en nyt keksi mitään kovin juhlavaa. Tai muutenkaan kertomisen arvoista, mutta onneksi ollaan Off-topic-topassa.
Black Lagoon 9 oli kuulemma tullut viimein. Pitää ostaa se huomenna tai lauantaina, riippuu, miten ehdin. Työharjoittelussa on vahailtu lautoja, joista kootaan äänieristeitä äänitystilaan ja sun muuta randomia pikku hommaa mitä tuolla koululla nyt on ollut. Elokuun pari ekaa viikkoa on vielä töitä, mutta sitten saa lomailla ennen kuin koulu alkaa. Rastereiden käyttöä olisi pitänyt harjoitella enemmän, mutta sitäkin olen siirtänyt hamaan tulevaisuuteen pikku alkukokeilun jälkeen.
ANN:ssa on mahtava ja aina yhtä mielenkiintoinen artikkelisarja, Jason Thompsonin kirjoittama House of 1000 Manga, jossa esitellään suurimmaksi osaksi unohduksiin tai vähälle huomiolle jääneitä mangoja. Ja kun Thompson esittelee mangan, se voi olla ihan minkälainen vain ja sen tekee varmasti mieli lukea. Tosin on niitä tunnetumpiakin mangoja sarjassa esitelty, esim. Dragonball. Kannattaa lukea, sillä tavalla löytää paljon uusia suosikkeja. Tosin monet esitellyt sarjat ovat sellaisia, joiden saanti alkaa olla penkin alla tai joita ei enää saa mistään…
Onnittelut Kyokalle, Southpaw’lle (ja erakolle)!
Nyt kun on taas kesä, väsäsin jälleen Tulinyrkit-kesäspesiaalin tynkää ja laitoin DA-galleriaani. Sarjis itsessään on menossa viidennessä luvussa, joka on pian sekin valmis. Nyt kun olen jo kahden vuoden ajan (ja vähän ylikin) sarjaa tehnyt, huomaan, että kehitystä on tapahtunut paikoin huimastikin, mutta toki parannettavaa riittää, joten tutustukaa, ja kertokaa, mitä pidätte! HUOM! Ei ihan perheen pienimmille!
http://ukki150.deviantart.com/
Mitäs mietteitä muilla on nyt, kun Crow loppui? Niizuman uho siitä, että hän tekee parhaimman mangan ikinä, sai myös taas odotukset korkealle. Ihan jännittää nähdä, mitä se hullu nero saa aikaan…
Ja mikä oli mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää, oli hahmojen pohdinta "parhaan mangan" ja "suosikkimangan" välisistä eroista, ts. oma lempimanga ei välttämättä ole se, joka on tehnyt isoimman vaikutuksen ja on omaperäisin ja tajunnanräjäyttävin kokemus ikinä. Esimerkiksi itse pidän Naoki Urasawan Monsteria ehdottomasti nerokkaimpana mangana mitä koskaan on tehty, mutta ehdottoman ykkössuosikin nimeäminen on vaikeampaa, siihenkin kohtaan Monster sopisi, mutta niin toisaalta sopisivat esim. Touch, Devilman, Slam Dunk ja Saint Seiya ja vaikka kuinka moni muu.
Bleach ajautuu vain enemmän ja enemmän pois siitä, mitä sen kuuluisi olla ja on ollutkin Aizenin päihittämiseen. Tsukishiman fullbringin voima on tosin niin sadistinen, että hykerryttää, mikä tuokin kauan poissaolollaan loistanutta jännitystä sarjaan. Vaikka toisten mielten manipulointi, vaikka se vähän erilaista onkin, on pelkkää Kyouka Suigetsun toisintoa.
Kubo on suoraan sanottuna kirjoittanut itsensä ikävään nurkkaan. Merkit viittaavat siihen, ettei Ichigo voi päihittää Tsukishimaa ilman, että joutuu vahingoittamaan ystäviään, mutta massojen miellyttämiseksi loppuratkaisun täytyy tietenkin olla se, että paha saa palkkansa ja hyvikset selviävät kaikki naarmuitta ja onnellisina. Ichigon tilanteessa olisi ainesta niin riipaisevaan murhenäytelmään, että oksat pois, mutta tuskin Jumpissa niin saa käydä, vaan täysin onnellinen, mutta myös vesitetty ratkaisu odottaa…
Vähälle huomiolle ainakin täällä lännessä on jäänyt Ring ni Kakero, Masami Kurumadan (Saint Seiya) nyrkkeilymanga 70- ja 80-lukujen taitteesta. Vähän realistisempana alkava tarina lähtee käsistä ja muuttuu Seiyan tapaan älyvapaaksi ja yliampuvaksi mätöksi joka hakee energisyydessä ja kahjoudessa vertaistaan.
Ryuuji Takane on nuori poika, jota tämän isosisko Kiku on valmentanut pienestä pitäen mahtavaksi nyrkkeilijäksi kunnioittaakseen edesmenneen nyrkkeilijäisänsä muistoa ja antaakseen köyhissä oloissa elävälle äidilleen paremman tulevaisuuden. Ryuuji kehittyy varteenotettavaksi nyrkkeilijäksi Boomerang Hook -tekniikka tukenaan, joka lennättää eräänlaisella paineaallolla vastustajat kehästä repien viillon näiden paitoihin. Vastustajina ja sittemmin tovereina ovat lyhyestä mitastaan huolimatta hurja katutappelija Ishimatsu Katori, pianovirtuoosi nättipoika Takeshi Kawai, rikkaan perheen poika Kazuki Shinatora ja Ryuujin kilpailija Jun Kenzaki.
Kun näistä viidestä on koottu edustusjoukkue Japanille, on aika kohdata näytösottelussa Amerikan nuorten mestari Black Shaft, ylimielinen naistenmies (ja kyllä, tummaihoinen), joka pitää ottelua Japania vastaan vitsinä ja värvääkin joukkueeseensa joukon rikollisia, kuten kuolemaantuomitun vangin ja suuren moottoripyöräjengin pomon. Ryuuji ja kumppanit pyyhkivät lattiaa jenkeillä (tietysti vasta kun ovat ensin ottaneet kunnolla pataan). Japanin joukkueesta kiinnostuvat myös Ranskan Napoleon Baroa ja Saksan Führer Skorpion.
Kurumadan tuotannosta pitävien ei ole mitään syytä pelätä, etteivät pitäisi Ring ni Kakerosta, muutkin toki voivat pitää, kunhan eivät odota liikoja realisimin – tai minkäänlaisen logiikan – suhteen. Mutta tylsä Ring ni Kakero ei ole, vaan äärimmäisen viihdyttävää aivot narikkaan -viihdettä.
Electri©poppers wrote:
Ainut miinus tosin on se, että väri leviää helposti. Ainakin sille paperille mitä käytän. Jos pitää värittää tarkasti, saa keskittyä aika paljon, että pysyy viivojen sisällä.
Niinhän se leviää, itse teen niin, että jätän sellaisen ohuen ohuen kaistaleen ääriviivan vierestä värittämättä, jolloin väri levitessään värittää ääriviivoihin saakka, mutta ei niiden yli. Tämä menetelmä toimii ihan hyvin, joskus väistämättä menee silti vähän väriä yli, mutta aika harvoin kuitenkin.
Kakkososa tuli juuri luettua. Ykkösosan tavoin vangitsevaa kerrontaa, syvällistä, muttei yritä olla liian syvällinen ja siten sorru tekosyvällisyyteen. Hachimakin kamppailu sisällään vellovaa vihaa oli vaikuttavaa luettavaa, varsinkin, kun ykköskirja antoi hänestä kuvan hyvin leppoisana ja positiivisena ihmisenä. Tanabe oli paikallaan oleva lisä sarjaan. Päällekäyvä, mutta vilpitön myötätunto oli juuri mitä Hachimakin mielen synkkyyden poistamiseen vaadittiin (plus ilmalento veteen).
Hakimin kautta terroristeista oppi jotain uutta, jättäen silti vielä arvoituksia leijumaan ilmaan ja tieteellinen höpinä nippelitietoineen olivat jälleen mielenkiintoista luettavaa, asiantuntevaa ja huolellista taustatyötä osoittavaa, ilman, että kävivät puuduttaviksi.
Listata voisi aikojen tappiin saakka, mutta otetaan nyt yksi hyvä esimerkki näin alkuun:
Grappler Baki (+ jatko-osat Baki ja Hanma Baki)
Baki-eepos on Keisuke Itagakin mahtava mättösarja, joka on ilmestynyt Shounen Champion -lehdessä jo 20 vuotta ja on menossa tällä hetkellä kolmannessa sarjassa ja kirjoja on jo yli sata. Perusidea sarjassa on yksinkertainen; Baki Hanma on poika, jota on valmennettu pienestä pitäen vahvaksi ja aina vain vahvemmaksi tarkoituksena ylittää isänsä Yuujirou, joka on maailman vahvin olento ja huippuvaarallinen sekopää.Baki treenaa, treenaa ja treenaa ja kohtaa vahvoja vastustajia toistensa perään ja saa heidän joukostaan uusia tovereita, joihin lukeutuvat esim. teini-ikäinen (mutta keski-ikäiseltä näyttävä) yakuzapomo Kaoru Hanayama, karatemestari Doppo Orochi ja kiinalainen kung-fun taitaja Retsu Kaiou. Baki taistelee maanalaisessa taisteluturnauksessa, kohtaa karanneita supervahvoja vankeja ja vaikka mitä älyvapaata, mutta loistavasti toteutettua toimintaa on luvassa. Hanma Bakissa Baki jopa kidnappaa George W. Bushin (niiden kappaleiden ilmestyessä Japanissa Bush oli vielä presidentti) vain päästäkseen huipputurvalliseen vankilaan ja treenatakseen siellä isäänsä verrattavissa olevan "hirviön" kanssa.
Itagakin tyyli vaatii totuttautumista, sillä se on suoraan sanottuna rumaa. Grappler Bakin alkupuolella hänen piirrosjälkensä on myös melko karua, mutta sarjan aikana se kehittyy huimasti ja onkin esim. Bakin (eka jatkosarja) alussa uskomattoman hienoa, täynnä pieniä yksityiskohtia. Miesvaltainen hahmokaarti on suorastaan luonnottoman lihaksikasta, tyyli pysyy aina yhtä rumana ja taistelut tuppaavat kestämään kirjan tai parikin, aina. Edellämainitut asiat ovat varmasti syynä siihen, miksei Baki ole tunnetumpi ja isomman yleisön suosiossa, mutta se on silti loistava toimintamanga, joka tarjoaa juuri sitä, mitä lupaakin ja annostelee sitä isolla kauhalla: armotonta kamppailua, joka on kuvattu todellisella ammattitaidolla. Itagakilla on suorastaan hämmästyttävä tietous erilaisista kamppailulajeista ja hän hyödyntääkin sitä täysillä. Toiminta on vauhdikasta ja selkeää, koskaan ei tarvitse pohtia, kuka lyö ketä. Itagaki käyttää paljon koko sivun tai aukeaman kuvia ja dialogi (jota paikoin on runsaasti) jätetään tappelujen väliin. Yhden Baki-kirjan lukeekin helposti parissakymmenessä minuutissa ja sitten on saatava toinen HETI!
Suosittelen kaikkia mättöfanaatikoita tutustumaan, sillä Baki ei kalpene pätkän vertaa vastaavien tunnetumpien rinnalla ja menee jopa monesta ohi. Esim. Shijou Saikyou no Deshi Kenichiä (jolla silläkin saisi olla enemmän lukijoita) fanittavat voivat ajatella Bakia kuin Kenichinä ilman fanserviceä (paitsi jos muskelimiehet sattuvat kolahtamaan sillä tavalla).
On itse asiassa todella hyvä kuva hiirellä piirretyksi (itse en hiirellä saisi moista aikaan). Värityskin on hieno ja sopii koirulille hyvin. Se, mikä nyt silmään pistää, on että toinen silmä, toinen korva ja toinen takajalka ovat toista isommat, eikä haittaisi, vaikka turkissa näkyisi enemmän yksityiskohtia. Muuten silti hyvää työtä!
Tämä nyt on viime kesältä, mutta menköön: http://ukki150.deviantart.com/gallery/? … 6#/d2uk98f
Pappis wrote:
No johan on Bleach tippunut pohjille. Kansa alkaa pikku hiljaa kypsyä tähänkin ikuisuusarjaan…
No se on odotettavissa sillä menolla, mikä sarjalla on ollut. Pari viimeisintä kappaletta ovat yllättäneet positiivisesti, mutta en menisi liikoja toivomaan. Toivon edelleen, että Kubo tajuaa tsempata näitä suosiolukuja katsoessaan, tai muuten Bleachiä odottaa katastrofaalinen loppu, jota se(kään) ei ansaitsisi.
Blackbeard wrote:
Uusimmassa Jumpissa ilmoitus HxH paluusta! Sarja jatkuu elokuussa, tarkempia tietoja ilmoitetaan myöhemmin.
Asiaa! Johan tuota on odoteltukin, ja toivoa sopii, että Togashi jaksaa/viitsii/kykenee piirtämään enemmänkin, tai vaikka veisi sarjan loppuun saakka. Mistä sitä koskaan tietää…
Takahashilla todellakin on hyvin samannäköisiä hahmoja sarjasta toiseen, edellä mainittujen lisäksi huomattavia samankaltaisuuksia ovat esim. Ryogan (Ranma ½) ja Koogan (Inuyasha), Kodachin (Ranma ½) ja Kaguran (Inuyasha) ja vaikkapa Ukyon (Ranma ½) ja Sangon (Inuyasha) välillä. Hahmojen kierrätys on Takahashin tapa, johon on varmasti vaikuttanut toisen Shounen Sundayn tähden, Mitsuru Adachin tapa käyttää samantyylisiä hahmoja sarjasta toiseen. Eritoten Adachin (miespuoliset) päähenkilöt ovat aina samannäköisiä, erot syntyvät lähinnä erilaisilla kampauksilla. Takahashi onkin imenyt oppia Adachilta huomattavasti, tosin sarjojen venytys ja juonen vesittyminen ovat jotain, josta vain Takahashin mangat tuppaavat kärsimään.
Itse aiheeseen mennäkseni, hommasin jokin aika sitten viikonlopuksi kotiin matkatessani matkaluettavaksi Rinnen nelosvolan ja täytyy sanoa, että kahden ensimmäisen osan ollessa tylsähköjä, neloskirja oli melko hauska, kun Rinnen isä tuli mukaan kuvioihin. Isän halpamaiset, mutta huvittavat tekoset ja Sakuran pako sellistään osoittivat, että Takahashilta sujuu komedia edelleen.
Ticohaba wrote:
Olen etsinyt tätä sarjaa kaikkialta. Luulin, että sitä ei ole Suomessa. miten löydän? Urusei yatsuraakin, olen löytänyt vain yhden elokuvan. Myös One Pound Gospel on unelmissa.
Maison Ikkokua ei ole käännetty suomeksi. Englanniksi sitä saa, tosin ainakin alkupään osista taitaa olla painos loppu. Urusei Yatsuraa on julkaistu englanniksi joskus vuonna nakki ja makkara, mutta ne kirjat, mitä sitä julkaistiin, ovat loppuneet ajat sitten.
Tervetuloa Sangatsu-klubin sivustolle! Nimeni on Fuku ja toimin klubimme emännän Yukin avustajana.
