Forum Replies Created
-
Posts
-
Nightwish – Ghost Love Score
Toinen kahdesta kappaleesta, jotka saavat minut aina itkemään. Tämä ei ole niinkään surullinen, paitsi tietysti parissa kohdassa. Lähinnä minut saa surulliseksi tämän täydellisyys. Tirauttelen onnen kyyneleitä.Titanic – Hymn to the Sea
Kuten nimi kertoo, kappale soi Titanicissa. Alussa on herkkää hyminää, ja myöhemmin alkaa soida säkkipilli, jota kuunnellessa ei voi olla ahdistumatta. Alan heti ajatella niitä ihmisiä, jotka olivat Titanicilla sen upotessa. Tulee hirveä olo.Itken myös suunnilleen kaikkia Muumien, Ginga Nagareboshi Ginin ja Disneyn klassikoiden taustamusiikkeja kuunnellessani. Ne ovat niin hellyyttäviä ja nostalgisia, ja osa on todella masentaviakin.
Sitten on vielä niitä, joista tulee vain surullinen olo, mutta en kuitenkaan ala kyyneleitä vuodattamaan. Tässä ehkä mainittavimmat:Celine Dion – My Heart Will Go On
Elton John – Circle of Life
Evanescence – My Immortal
Malice Mizer – Saikai no Chi to Bara
Moi dix Mois – monophobia
Sonata Arctica – The MiseryMielestäni kappaleita ei oikeastaan tee surulliseksi sanoitukset vaan musiikin melodia ja tunnelma, joskus soittimetkin. En yleensä edes kiinnitä huomiota sanoihin. My Heart Will Go On ja The Misery taitavatkin olla ainoat, jossa ne vievät aina huomion ja ovat oikeasti masentavat.
Fullmetal Alchemist lähtee. Se on noista kolmesta ainoa, jota kohtaan en ole tuntenut pienintäkään kiinnostusta.
Kingdom Hearts
Chibi VampireMinun pitää tehdä töitä rahan eteen. Meillä on kai pari kolme kertaa ollut tuo kuukausirahan antaminen tapana, mutta ne eivät jostain syystä koskaan onnistuneet. Siskoni ainakin mankui rahaa aina muulloinkin, pelkkä parikymppinen kuussa ei riittänyt.
Saan rahaa siivoamisesta ja ruohonleikkuusta, mutta en niistäkään aina. Joskus taas porukat sattuvat niin anteliaalle tuulelle, että saattavat ojentaa ihan yhtäkkiä kympin tai pari. Ja kyllä minä yleensä silloinkin saan rahaa, jos kiltisti pyydän ja selitän, mitä aion ostaa.Mitään kuolemanvakavaa ei onneksi ole toistaiseksi sattunut, mutta pari aika ikävää tapausta on silti tullut vastaan.
1. 7- tai 8-vuotiaana olin isosiskoni kanssa leikkimässä kaverini takapihalla (kaveri oli tietenkin siellä myös). Heillä on siellä pieni, täysin pyöreä kaivo, jonka suuaukon päälle oli laitettu sitä suurempi, paksu autonmatto. Minä hyppäsin maton päälle tietämättä yhtään, että sen alla oli kaivo. Ehdin seistä siinä ehkä sekunnin, ennen kuin kaverini vain tokaisi: "Ei siinä saa olla." En ehtinyt reagoida mitenkään, kun matto sitten petti jalkojeni alta ja putosin tyhjyyteen. Siltä se siis tuntui. Ehdin napata käsilläni kaivon reunoista kiinni niin, että kainaloni hiersivät reunoja vasten. Sisko haki aika äkkiä isämme apuun – asuimme vastapäätä toisiamme – ja kun olin taas turvallisesti maan pinnalla, tajusin, etten voinut liikuttaa vasenta kättäni yhtään. Kotona selvisi, että nahkani oli aivan repeytynyt vasemman kainalon kohdalta. Siinä oli sellainen tasainen ja tuore veriläiskä, joka ei edes vuotanut. Hirveän kipeä se silti oli.
Minulle ei onneksi jäänyt tilanteesta mitään jälkeä kainaloon, henkisiä arpia taisin kyllä saada. Kaverini isä osti minulle karkkipussin hyvitykseksi siitä, että oli laittanut autonmaton kaivon päälle. Jos mattoa ei olisi ollut, ei siihen kaivon päälle olisi kukaan koskaan mennytkään. Mietin usein, mitä minulle olisi tapahtunut, jos olisin pudonnut kaivon pohjaan asti.2. Hieman vanhempana tai nuorempana, en muista enää, olin kerran vanhempieni kanssa tätini ja tämän perheen luona. He asuivat rivitalossa, ja siinä läheisessä asunnossa asui yksi silloisista ystävistäni. Lainasin hänen polkupyöräänsä, jossa ei ollut jarruja ollenkaan. Lähdin sitten sillä ajelemaan aika pientä mäkeä alaspäin, mutta vauhti oli kuitenkin sen verran kova, että kun lopulta törmäsin tiiliseinään, toinen käteni tärähti pahasti. Se onneksi parantui nopeasti jääpussin ansiosta.
Final Fantasyt ovat ihania. Omistan vain X:n, X-2:n ja XII:n, muita en ole pelannutkaan. Haluaisin todella paljon hommata VII:n, VIII:n, IX:m, Crisis Coren ja/tai Dissidian, mutta koska emme omista PS1:sta emmekä PSP:ta, taitaa jäädä haaveeksi. Voisin tietysti säästää rahaa, niin voisin ostaa PSP:n ja sitä myöten nuo sille sopivat pelit. Vanhempani kun eivät suostu maksamaan mitään. Dirge of Cerberuksesta en ole kiinnostunut, vaikka Vincentista pidänkin. Se sitten tietenkin on PS2:lle, mutta ei tunnu olevan minun makuuni.
Voisin laittaa mielipiteitä jokaisesta omistamastani pelistä.X on mielestäni vaikein ja tarinaltaan ehdottomasti paras näistä kolmesta. Ostin sen viime vuonna heinäkuussa. Grafiikka on nättiä varsinkin FMV-videoissa, mutta välillä hahmojen liikkuminen on kauhean jäykkää. Huulisynkkaus ei todellakaan toimi, mutta kahden peluukerran jälkeen olen jo ihan tottunut siihen. Ääninäyttelijät ovat hyviä ehkä paria poikkeusta lukuun ottamatta; esimerkiksi Yunalla on kammottavan koruton ja eläytymiseen kykenemätön ääni. Sen sijaan tykkään Tiduksen, Wakkan ja Auronin äänistä. Musiikki on enimmäkseen fantastista, mutta joukossa on usea tylsäkin kappale. Mt. Gagazetilla soiva People of the North Pole on suosikkini.
Kuten sanoin, peli on vaikea, ja hirveän moni taistelu vaati minulta paljon, ennen kuin pääsin läpi. Varsinkin loppupään taistelut olivat melkoista tuskaa. Sitä vastoin alun bossit olivat varsin helppoja.
Lempihahmojani pelissä ovat Auron, Lulu, Tidus, Seymour ja Wakka. Seymourista tosin tulee melkein ärsyttävä, kun hänen todelliset aikeensa paljastuvat. Wakka oli vaikka kuinka pitkään yksi inhokkihahmoistani, mutta hän on niin symppis, että tykästyin häneen väkisinkin. Yunasta en pidä ollenkaan, vaikka hän onkin ihailtavan päättäväinen, ja Kimahri on aika mitäänsanomaton.X-2 on uusin FF:ni, ja sen sain viime syksynä. Pelasin sen tuossa pari päivää sitten toisen kerran läpi. Kuten varmasti aika monia muitakin, minuakin ärsyttää se, että tässä voi pelata vain kolmella hahmolla, ja että ne kolme ovat enemmän tai vähemmän järkyttävästi pukeutuneita tyttöjä. On vääryys, ettei saa pelata miespuolisilla hahmoilla. Lempihahmoni tässä ovatkin juuri Gippal, Baralai ja Nooj, jotka päähenkilötrion lisäksi ovat varmaan ainoat mieleenpainuvat hahmot.
Huulisynkkaus on jo paljon onnistuneempaa, mutta musiikki on aivan kamalaa. Kyllä pelistä muutama upea kappale löytyy. Abyss of the Farplane (soi muun muassa siellä kukkapellolla aivan pelin lopussa) on mielestäni yksi kauneimmista FF-kappaleista, ja loppuvideonkin musiikki on enemmän aiempien pelien tyylistä, toisin sanoen upeaa.
X-2 on takuulla helpoin pelaamani peli. Kun viimeksi pelasin, kuolin yhden ainoan kerran Game Overiin. Lopputaistelut ovat suorastaan törkeän helppoja.XII tuli hommattua ensimmäisenä viime vuoden alkukeväällä. Vaikka siinä on huomattavasti heikompi tarina kuin X:ssa, en pysty päättämään, kumpi niistä on parempi. Musiikki on molemmissa aika tasavertaista. XII:ssa on kyllä heikko hahmokaarti; Balthier, Basch, Fran ja Ashe ovat ainoat, joista pidän aika paljonkin. Vaan ja Penelo ovat vain tarpeettomia teinejä heidän rinnallaan. Myös Larsa ja Gabranth ovat hienoja tyyppejä.
Moni on valittanut taistelusysteemin radikaalista muutoksesta, mutta itse olen sitä mieltä, että on paljon mukavampaa nähdä random-vihulaiset kartalla etukäteen ja tällä tavoin välttyä taistelulta helposti, kuin että ruutu räjähtää palasiksi ehkä kahden tai kolmen sekunnin välein ja saattaa pelaajan kamppailuun. On käsittämättömän turhauttavaa X:ää ja X-2:sta pelatessa liikkua avarissa paikoissa, kun ei pysty etenemään kovin montaa askelta, ennen kuin viholliset taas iskevät. Onneksi X:ssa on Jumalan siunaama No Encounters-ability, jonka saaminen ei tosin ole maailman helpoin tehtävä.
Peli on ihanan laaja ja paikoitellen todella haastava, muttei onneksi aivan niin vaikea kuin X. Lisätehtäviä on runsaasti, ja minun pisin tallennukseni onkin kestänyt lähemmäs kolmesataa tuntia, eivätkä hahmojen levelitkään ole siinä vielä maksimissaan. Jotkut valinnaiset bossit ovat kyllä niin vaikeita, että tulee todella ylpeä olo, kun saa ne hakattua. Voitin vahvimman Esperinkin aivan tuurilla parissa minuutissa, kun olin ensin kuollut monesti sitä vastaan taistellessani.Kingdom Hearts on ehdoton lempipelini. Ostin kakkosen keväällä 2007 ja ykkösen pari kuukautta myöhemmin (ovelaa, eikö?). Vaikka pelasinkin kakkosen ensin, ykkönen toi tullessaan paljon uutta.
En aio ostaa CoMia tai mitään noista jatko-osista ainakaan ihan vähään aikaan, koska omistamme vain PS2:n, enkä viitsi yhden tai kahden pelin vuoksi ruveta hommaamaan uusia konsoleita. Mutta jos CoM ilmestyy Eurooppaan PS2:lle, niin totta kai ostan sen.Mielestäni ykkösessä on paljon parempi juoni kuin kakkosessa. Jälkimmäinen tuntuu itse asiassa olevan vain sitä, että Soran täytyy löytää Riku ja Mikki, mutta siinä ohella hypitään eri Disney-maissa auttelemassa niissä asuvia legendaarisia hahmoja Jack Sparrowsta Herkulekseen. Lisäksi peli on liian helppo, todella paljon helpompi kuin ykkönen. Ykkösen loppuvastus oli ensimmäisellä kerralla tuskaa, varsinkin toinen taistelu sitä vastaan. Mutta koska kakkosessa on aivan ihana Organisaatio XIII – muutamaa jäsentä lukuun ottamatta – ja parempi grafiikka/kamera (ykkösessä Atlanticassa liikkuminen on painajaismaista), hienommin toteutettuja taisteluja ja pikkuisia yksityiskohtia, taidan kallistua enemmän sen puolelle. Lisäksi siinä on mukana Leijonakuninkaan ja Pirates of the Caribbeanin tyyppejä. Peleissä tarina ei minun mielestäni hirveämmin vaikuta asiaan, vaan nimenomaan pelattavuus.
Lempihahmojani ykkösessä ovat oikeastaan vain Riku ja Sora, ja hekin ovat turhan usein ärsyttäviä siinä. Kakkosessa molemmat ovat jo parempia, vaikka Riku angstaakin aika ahkerasti. Axel, Saïx, Demyx ja Xemnas ovat kuitenkin kaikkein parhaat KH-hahmot. Demyx on luonteeltaan jotain aivan liian ihanaa. Olen myös tyytyväinen, kun Sephiroth on laitettu molempiin peliin, ja kakkoseen vieläpä varsin suureen osaan. Hän on ainoa haastava vastus kakkosessa, tosin olen hakannut hänet jo niin monesti, että sekin alkaa olla jo lastenleikkiä.
Kairia en siedä silmissäni, tosin hän on hieman parempi ykkösessä kuin kakkosessa. Vihaan suunnattomasti sitä, kun hän sanoo kakkosessa, että "you know Sora’s completely hopeless without us" (us = hän ja Riku), vaikka Sora on päässyt jo pelin viimeiseen maahan asti ilman Kairin tai Rikun apua! Ampukaa joku se tyttö.Rakastan suunnattomasti pelien musiikkeja. Yoko Shimomura on varmaan paras tietämäni pelimusiikin säveltäjä, Nobuo Uematsun lisäksi. Ykkösessä tykkään eniten muun muassa siitä, joka soi Merlinin talossa (nimeltään Merlin’s Magical House), End of the Worldissa soivasta samannimisestä, hidastempoisesta kuorokappaleesta, sekä siitä lopputekstien aikana soivasta, elokuvamusiikkia muistuttavasta orkesterikipaleesta (March Caprice for Piano and Orchestra). Kaikkihan ne tietysti ovat ihania ehkä vain paria poikkeusta lukuun ottamatta.
Kakkosen lopputekstien aikana soiva Fantasia Alla Marcia for Piano, Chorus and Orchestra on yksi parhaista instrumentaaleista, joita olen ikinä kuullut. Tykkään myös Organisaatio XIII:n masentavasta pianolla soitetusta teemasta ja Twilight Townissa soivasta Lazy Afternoons-kappaleesta (soi silloin, kun pelataan Roxasilla). Oi, nyt alkoi heti tehdä mieli kuunnella molempien pelien soundtrackit.
Hikari ja Passion ovat myös ihania, tosin Hikariin olen jo aikapäiviä sitten kyllästynyt, ja sen englanninkielistä versiota en ole juuri koskaan tykännytkään kuunnella. Mutta Passion on yhä yksi kauneimmista kuulemistani kappaleista, niin japaniksi kuin englanniksikin.Mangana omistan kaikki ykkösen ja CoMin pokkarit sekä kakkosen kaksi ensimmäistä. Aion hankkia loputkin, kunhan ilmestyvät. Huhut KH-animesta saivat minut kyllä heti varpailleni, sellainen olisi niin ihana. En kuitenkaan vielä ala aivan intona odottelemaan.
Pidin Ayumista todella paljon vielä viime vuonna ja sitä edellisenä, mutta nykyään kuuntelen paljon mieluummin raskaampaa musiikkia. Hänen äänensä on kyllä kultaa korvilla. Monet Ayumin kappaleista ovat harmillisen samankaltaisia keskenään, mutta osa taas on edelleen aivan ihania. Suosikkejani ovat ainakin Startin’, Blue Bird, HANABI ~Episode II~, No More Words ja Days.
Täytyy kyllä sanoa, että Ayumin albumien kannet ovat älyttömän kauniita. Varsinkin Rainbowin ja I am:n kannet = rakkaus.Minulla on sähköurut, joita soitan lähes päivittäin itsenäisesti. En siis osaa niitä edes varsinaisesti soittaa, en "monella sormella", kuten kuuluisi. Aika monen kappaleen osaan kuitenkin soittaa tunnistettavasti.
Olen monesti yrittänyt soittaa myös vanhaa huuliharppuamme ja isäni kitaraa, mutta kumpikaan ei ota onnistuakseen. Meillä oli kerran rummut autotallissamme, ja niitäkin tuli rämpytettyä. Tykkään kyllä eniten kosketinsoittimista.Symphony/Power/Gothic metal ovat suosikkimusiikkityylejäni (soundtrackien jälkeen), mutta kyllä melkeinpä kaikenlainen metal menee. Heavykin on hyvää, tosin en täydellisenä tomppelina ole koskaan oikein osannut määritellä metalin ja heavyn eroja. Raskasta musiikkia molemmat, ja se riittää minulle. En myöskään sanoisi itseäni metalistiksi tai hevariksi.
Tätä tyyliä edustavia lempibändejäni ovat muun muassa Nightwish, Sonata Arctica, Epica, In Extremo, Mötley Crüe, Moi dix Mois, Within Temptation ja Edenbridge, aika pitkälti parhuusjärjestyksessäänkin.
Animemusiikki. ♥ Parasta elokuva- ja pelimusiikin lisäksi. Taustamusiikeissa tyyli on yleensä – tietysti sarjasta riippuen – ihanan räiskyvää ja "pelkistetympää" kuin esimerkiksi elokuvissa, mikä on mukavan vaihtelevaa, etenkin kun kuuntelen niin paljon enemmän juuri elokuvamusiikkia.
Sitten muutamia lempikappaleita. Merkitsen tähdellä laulut, muut ovat instrumentaaleja. En takaa, että kappaleiden nimet ovat oikeat, ne nimittäin tuntuvat aina olevan erilaiset joka paikassa.
Angel Sanctuary
Silent Sorrow
Solemnity
Stella Mary*
Supreme
The Glorious AngelFruits Basket
Memory ~ For YouFull Moon wo Sagashite
Myself*
New Future*
Sore Demo Utaitai
Yume no KakeraInuyasha
A Day in the Village
Beautiful Memories
Four Seasons* (kolmannen elokuvan ED)
I Am (Record Version)
No More Words* (ensimmäisen elokuvan ED)
Time-Traveling Kagome
To Love’s End
+ Monet taistelumusiikitSchool Days
Kanashimi no Mukou e*Vampire Knigt
Maria Kurenai’s Theme
Mystical Night Class
Shizuka Hitou’s Theme
Still Doll*
Suna no Oshiro*Sekä lähes kaikki Ginga Nagareboshi Ginin ja Weedin taustamusiikit ja OP:t ja ED:t, joita en viitsinyt alkaa listata tähän.
Aivan uskomaton ja omaperäinen säveltäjä, yksi suosikeistani. Pidän eniten hänen musiikistaan Henkien kätkemässä, jossa parhaat kappaleet ovat The Return, Day of the River, It’s Hard Work ja Reprise (minulla kaikkien kappaleiden nimet ovat syystä tai toisesta englanniksi). Toki koko soundtrack on mahtava, nuo kappaleet ovat vain jääneet parhaiten mieleen. Ihanan haikeita ja kauniita mielikuvia synnyttäviä, tosin It’s Hard Work ei ole kovin haikea.
Totorossakin on todella hellyyttävää musiikkia, ai että. Liikkuvan linnan kappaleet puolestaan eivät niin paljon iskeneet, siinä musiikki jäi jotenkin toissijaiseksi asiaksi.1. Tokyo Mew Mew
Tätä on haukuttu niin paljon, että halusin huvikseni vilkaista ja nähdä, onko tämä loppujen lopuksi niin kauhea. Onnistuin katsomaan ehkä puolet ensimmäisestä jaksosta, ennen kuin pimahdin. Sarjan tyyli ei kerta kaikkiaan ole sellainen, mistä minä pidän. Liikaa vaaleanpunaista joka paikassa ja ylienergisiä tyttöjä. Tämä tietysti on suunnattu vähän nuoremmille katsojille, mutta animea tämäkin, joten pakko oli vilkaista.2. Loveless
Katsoin tätä shounen-ain puutteessa kai kolme tai neljä ensimmäistä jaksoa, mutta sitten kerta kaikkiaan kyllästyin. Juoni ei vienyt mukanaan, piirrosjälki oli tökeröä, eikä yhdessäkään hahmossa ollut mitään mielenkiintoista.3. Pokémon
En tarkoita niitä ensimmäisiä jaksoja, sillä ne ovat oikeasti hyviä vieläkin. Mutta jossain vaiheessa sarja alkoi mennä jo yli, se jatkui liikaa ja tyypeillä vaihtuivat ääninäyttelijätkin. Pokémonejakin oli yhtäkkiä paljon enemmän kuin 150. Alkoi tuntua ärsyttävältä rahastukselta.4. Digimon, 2. tuotantokausi
Eli se, jossa Hikari ja Takeru ovat muistaakseni 11-vuotiaita, Digimonkeisari säätää ja niin edelleen. Aivan kammottava, jos vertaa kahdeksan valitun lapsen tarinaan. Joitain kohtuullisen hyviä jaksoja on saatu kyllä mukaan, mutta niitäkin on vain muutama. Lisäksi niistä ensimmäisen kauden hahmoista on tullut paljon ärsyttävämpiä, mitä nuorempina olivat. Tai ehkä Mimistä on vähän lapsellisuus karsiutunut.5. Karin
Tämä ei ole huono, mutta koska olen katsonut niin vähän animesarjoja, en voinut oikein laittaa tähän muutakaan. Juoni on oikeastaan aika erikoinen, samoin suurin osa henkilöistä, mutta kaikki tuntui etenevän turhan hitaasti. Lisäksi tässäkään ei ole maailman ihanteellisin piirrostyyli. Tämähän kuitenkin alkaa ilmestyä mangana suomeksi syksyllä, jolloin luultavasti hankin koko sarjan. Siinä piirrostyyli on ainakin nätimpää.Vampire Knightin ensimmäinen ED Still Doll on ehdoton suosikkini kaikista animesarjojen kappaleista. Tunnelma on jotain uskomattoman hyytävää, kaunista ja haikeaa. Kanon Wakeshima on kaiken lisäksi suosikkiartistejani, ja hänen äänensä on ihanan pehmeä ja kappaleeseen sopiva. Myös videosta pidän, siinä on samaa mystisyyttä kuin musiikissakin. Tähän ei myöskään kyllästy helposti.
Myös Ginga Nagareboshi Ginin ED Tomorrow, joka tänne olikin jo linkitetty, on hyvin lähellä sydäntäni. Ensimmäisillä kerroilla melkein itkin sitä kuunnellessani. Kappaleen intro ennen varsinaisen laulun alkamista on varmaan lempikohtani.
Kolmantena tulee Jigokun Shoujon ED Karinui. Linkitin tuon täyden version, koska juuri siitä pidän. Kuten Wakeshimalla, tälläkin laulajalla (en muista nimeä) on ihastuttavan herkkä ja pehmeä ääni.
Mielestäni sarjan OP on kammottava ja sen ideaan ja tunnelmaan täysin sopimaton. Karinui on onneksi toista maata.Pidän myös Elfen Liedin Liliumista, joka myös on jo linkitetty. Syyt ovat pitkälti samat kuin edellisissäkin. Jostain syystä tällaiset herkät ED:t iskevät minuun huomattavasti paremmin kuin pirteät OP:t, vaikka on niidenkin joukossa ehkä joitain ihan hyviä… Ragnarök the Animationin We Are the Stars on oikeastaan aika ihana. Siinäkin on jotain haikeutta, vaikka pääosin aika menevä kappale onkin.
Final Fantasy Unlimited 6
Ostin tämän reilu viikko sitten Gigantista aikamoisena heräteostoksena. Näin vain, että kannessa luki Final Fantasy, ja kuvittelin heti kyseessä olevan jokin kiva FF-leffa. Tuolloin oli hieman kiirekin, enkä ehtinyt perehtyä siihen pahemmin. Minä sitten kotona vasta huomasin, että DVD onkin jonkin sarjan kuudes osa. Otti hieman päähän. No, vilkaisin sitä nopeasti, ja en luonnollisesti tajunnut mistään mitään. Taidan joko myydä tämän tai jättää hyllyyn oleilemaan.Fruits Basket 1-6
Nämä hommasin muistaakseni viime vuoden marras-joulukuussa. Ostin ihan mielenkiinnosta ensimmäisen osan, kun löytyi niin halvalla, ja rakastuin aivan vietävästi. Seuraavan kahden päivän aikana kävin äkkiä hommaamassa myös loput viisi. Olen katsonut sarjan ihan kokonaan vasta kerran, mutta monta jaksoa on tullut katsottua useaan otteeseen.Ginga Nagareboshi Gin DVD-boxi
Tämän kalliin möhkäleen ostin yhdessä entisen bestikseni kanssa netistä. Taisimme maksaa siitä molemmat jotain neljäkymppiä, mutta tottakai GNG on sen arvoinen. Nykyään tämä taitaa kuitenkin olla vain minun omistuksessani, koska kaveriani ei enää kiinnosta koko sarja juuri yhtään.Ginga Densetsu Weed 1-8
GNG:n fanina minun oli tietenkin ostettava myös nämä. Kaikista omistamistani animeista tuota FF Unlimited-juttua lukuun ottamatta Weed taitaa kuitenkin olla huonoin, ihan vain piirrosjäljen ja animoinnin takia. Joissakin harvoissa jaksoissa jälki näyttää melkeinpä hyvältä, mutta suurin osa onkin sitten pelkkää kuraa. Ihan kelvollinen ja viihdyttävä sarja tämä silti on, varsinkin jos pystyy olemaan välittämättä siitä, miten koirat juoksevat ja liikkuvat ylipäänsä.Henkien kätkemä ja Liikkuva linna
Ostin nämä samalla kertaa Prismasta ja hyvin halvalla. Molemmat ovat aivan ihania, Henkien kätkemästä pidän vähän enemmän. Taattua Miyazaki-laatua.Pokémon-leffat 1-3
Nämä meillä on ollut jo vuosikaudet, ja vaikka Pokémon ei enää minua kiinnostakaan, nämä leffat ovat hyviä. Ainakin kakkosesta pidän todella paljon tarinansa vuoksi. Kolmonen on jo huomattavasti kahta muuta heikompi, mutta kyllä senkin jaksaa silloin tällöin katsoa. Näissä on mielestäni todella onnistunut dubbaus.Ragnarök the Animation DVD-boxi
Sain viime vuonna joululahjaksi. Suunnilleen vuosi sitten vuokrasin sarjan ensimmäisen osan, ja se vaikutti niin kivalta, että päätin odottaa jouluun ja pyytää sitten koko pakettia itselleni. Sain hiljattain katsottua tämän toisen kerran kokonaan. Kolme viimeistä jaksoa ovat jotenkin hirveän synkkiä verrattuna niitä edeltäviin, samoin kuin Furubassa.1. Muumilaakson tarinoita
Kai Muumit lasketaan mukaan? Se on ensimmäinen sarja, jota olen eläissäni televisiosta seurannut, ja rakkauteni sitä kohtaan on vain kasvanut vanhetessani. Tästä sarjasta ei vain löydä mitään moitittavaa – paitsi ehkä ne "toisen kauden" kauhujaksot, joissa piirrostyyli, musiikki ja tarinat menevät ihan järkyttäviksi. Onneksi sentään ääninäyttelijät eivät muuttuneet. Nuuskamuikkunen ja Muumipappa ovat lempihahmojani.
Muumilaaksossa olisi aivan ihana asua, sehän on ilmetty paratiisi. Kunpa pääsisin sinne kuoltuani.2. Ginga Nagareboshi Gin
Ihanan nostalginen tämäkin. Mielestäni animointi animesarjoissa on mennyt vain kehnompaan suuntaan, kun on turvauduttu pelkkään tietokoneeseen. GNG:ssa niin ei ollut ja sen näkee, jälki on tavattoman kaunista. Loppu on joka kerta yhtä surullinen, samoin kuin moni jakso alkupuoleltakin. Muistan liiankin elävästi ne suomidubit, joiden kautta varmaan jokainen GNG-fani tutustui sarjaan. Niitä kuunnellessa joko itkee tai nauraa.3. Fruits Basket
Toinen vaihtoehto tähän olisi ollut Ginga Densetsu Weed, mutta se on toteutettu niin painajaismaisesti, että Furuba syrjäytti sen kuitenkin leikiten. Huumorin kukka kukkii ja kunnolla kukkiikin, vähän ehkä liiankin hyvin. Ensimmäisellä katselukerralla meinasin välillä turhautua, kun päätöntä sekoilua oli niin vietävästi, mutta sarjassa on onneksi niitä synkempiäkin hetkiä, mikä tekee tästä aika monipuolisen.
Tervetuloa Sangatsu-klubin sivustolle! Nimeni on Fuku ja toimin klubimme emännän Yukin avustajana.
